Reader, why did I marry him?

Löysin Rachel Kushnerin vuonna 2014, jolloin luin hänen romaaninsa The Flamethrowers . Sittemmin olen lukenut häneltä muutakin ( The Mars Room ja The Hard Crowd - Essays 2000 - 2020). En ollut uskaltanut edes toivoa, että Kushneria joskus suomennettaisiin, mutta yllätyksekseni niin kävi. Luomisen järvi (Creation Lake) on nyt saatu suomeksi Arto Schroderuksen mainiona käännöksenä osana Tammen Keltaista kirjastoa. Wau! Maistuu kulttuuriteolta. * Luomisen järvi on samalla tapaa vimmainen kuin The Flamethrowers. Luokitelkaamme vaikka niin, että kyseessä on päähenkilö Sadie Smithin näkökulmasta kerrottu agenttitarina. Mistä tässä romaanissa varsinaisesti on kysymys, siitä onkin jo vaikeampi puhua. Luomisen järveä on luontevaa lähestyä Susan Sonntagin teoksessaan Against Interpretation esittämien näkemysten kautta. Kushnerin teos vastustaa yksinkertaistavaa tulkinta. Se ei suostu siististi preparoitavaksi. Jos Luomisen järveen haluaa sukeltaa etsiäkseen kiinteitä merkityksiä, joutuu suht

It's hard to live on the streets. In prison, you can be someone. Life has order if you know how to do time, and I know. I'm an expert. Rachel Kushner ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen aiemmin lukenut hänen romaaninsa The Flamethrowers , joka oli melkoinen wild ride ja jonka kyydistä nautin kovasti, vaikka aina en ihan tiennytkään, missä oltiin menossa. The Mars Room on tyyliltään The Flamethrowersia hillitympi. Tämä ei ole moite, eikä kehu, vaan tosiasia. Kushnerin uutuus kertoo naisvangeista, joka aiheena ei ole mitenkään uusinta poppista, mutta jota Kushner käsittelee tavalla, joka imeyttää minut osaksi tämän kirjan tapahtumia niin, että huomaan lukevani The Mars Roomia sivun toisensa jälkeen hartaan keskittymisen vallassa. Kirjat, joita luen eivät useinkaan ole "en voinut laskea kädestäni" -tyyppiä, koska en etsi lukemastani ensi sijassa vetävää tarinaa. Kiinnostavaa ja Kushnerin romaanin voimasta kertovaa on, että vaikka The Mars Room ei ole vi

Ostin Harley Daavidssonin, sillä ajelen iltaisin, varmaan lähtee startista käyntiin nääs. Kun haiuslihas jo pullistuu, niin kampiakseli hurjistuu ja neidon nännit mun selkääni vasten puristuu. Vaan eipäs puristukaan. Neito on se, joka ajaa. Eikä fillarikaan ole harrikka, vaan Moto Valera. Rachel Kushnerin 'The Flamethrowers' (2014) tempoilee moneen suuntaan. On nopeusajoja suola-aavikolla, taidenäyttelyitä New Yorkissa, pornoleffoja vihreiden ovien takana, poliittista aktivismia 1970-luvun Italiassa, kumityöntekijöitä Brasilian metsissä sekä joukko romaanihenkilöitä, joiden perimmäisiä aivoituksia tuntevat tuskin he itsekään. Teoksen päähenkilökin on kuin kuka nuori nainen tahansa, mutta häntä kutsutaan Renoksi, koska hän on kotoisin sen nimiseltä paikkakunnalta. Tosin nyt minä huijaan, ei Reno ole kuin kuka tahansa, kaukana siitä. Itse asiassa erinomaisen omanlaisensa, mutta minkälainen, se on sitten taas jo hieman kimurantimpi juttu. Ainakin hän osaa ajaa kovaa moo