Eeva-Liisa Manner: Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) debytoi runoilijana vuonna 1956 teoksella Tämä matka, joka teki Mannerista kertarysäyksellä modernismin keulakuvan. Kävelymusiikkia ilmestyi heti seuraavana vuonna.

12 novellia / tarinaa / kertomusta / kirjoitusta / harjoitusta
Joka tavoin niin riemukasta, että haltioitumisen asteeni oli jättiläisen kokoinen ja jättiläiset, kuten tiedämme, ovat hurjan suuria olentoja. Voivat yltää taivaaseen asti ja siitä läpikin.

Jo teoksen nimi Kävelymusiikkia pienille virtahevoille on vihje ja lupaus siitä, että kyse ei ole mistään perusproosasta. Samalla se virittää ja laajentaa lukijan vastaanottohorisontttia.  

Löysin tämän kirjan, kun Hanna Weselius kirjoitti tarinasta 'Hippopotamus' Suurteoksia III:ssa (toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen, Tammi 2025). Sama tarina nousi omaksikin suosikikseni, joten tarkastelen sitä tässä hieman tarkemmin. Hippopotamus antaa myös hyvän kuvan siitä, minkä tyyppisiä tekstejä tästä kokoelmasta löytyy.

Aloitetaan 'Hippopotamuksen' alusta.

"Joku juoksi huohottaen takanani, pysähtyi, työnsi käärön kainalooni, kuiskasi käheällä kiihtyneellä äänellä: "Ottakaa se, piilottakaa! Minua ajetaan ---" Ennen kuin käsitin mitä oli tapahtunut, hän oli kadonnut kulman taakse.

Kainalossani oli elävä lämmin olento, virtahepo."

'Hippopotamuksen' alussa voi kuulla Liisa ihmemaassa Liisan askeleet ja melkoisen ihmemaan tämä kertomus sisältääkin.

Virtahepo pukee ylleen esiliinan ja alkaa kokata keittiössä. Hän valmistaa herkkuaterian. Ruokailun jälkeen virtahepo alkaa lukea Eliotia ja nukahtaa tämän teos kasvoillaan.

"Eliotin alta pilkisti tylppä kostea kuono: kuin kalossi, numero 43."

Herättyään virtahepo alkaa kirjoittaa omia kommenttejaan Eliotin kirjan sivuille. Hän muun muassa harjoittaa "hippopotamuksellista soittotaidetta" ja soittaa pianolla Bachia, juo konjakkia, "mediteeraa", käyttää kölnin vettä, nukkuu puolitäydessä kylpyammeessa pannumyssy päässään ja kello pannumyssyn alla.

Virtahevolla on omat tapansa, joita tarinan kertoja ei edes pyri ymmärtämään, vaan toteaa, että virtahevon käytös ja erityisesti sen suhde aikaan on niin vaikeatajuista, että ymmärtämiseen tarvittaisiin "Einsteinin tai muuttolintujen korkeat matemaattiset kyvyt."

Kun virtahepo yllättäen katoaa kertojan suru on suuri. Maailma on tyhjä ja autio, tummien sävyjen täyttämä. Lohdutus löytyy virtahevon aiemmin lausumista sanoista.

"Katso ruudullista musiikkia, joka on kudottu pöytäliinaan. Syö porsaankielen atomeja, ne maistuvat niin hyvältä ja antavat sinulle viisautta. Niissä on salaisuus, tiedätkö. Se ei ole vain fysiikkaa ja kemiaa, siinä on vielä pisara muuta, se on ikuisuutta. Sen vuoksi olen nyt tässä. Opetan sinulle _"

'Hippopotamus' sisältää valtavasti tutkittavaa. Ihmisen ja eläimen välinen raja murtuu. Kielen merkitys kommunikaation välineenä tulee esiin - kuitenkin niin, että selväksi käy myös se, että on muitakin kuin kielellisiä kommunikaation tapoja. Manner soittelee lukijan herkimpiä alueita ja kun tämän tarinan on lukenut ei voi olla kaipaamatta omaa virtahepoa.


Kävelymusiikin lukeminen muistuttaa siinä mielessä unien näkemistä, että ihan loogisesti hommat ei näissä tarinoissa etene, mutta ne kulkevat jatkuvasti riemastuttavasti. Että näinkin voi kirjoittaa. Että raapaisulla voi luoda räjähdyksen. Että voi pudottaa muutamilla lauseilla lukijan suuren tunnelatauksen verkkoon. Pompi! Pompi!

Kauhistuttaa pelkkä ajatuskin siitä, että olisin elänyt elämäni lukematta Kävelymusiikkia.

Eeva-Liisa Manner: Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja muita harjoituksia
107 sivua
Tammi (1957)