Siirry pääsisältöön

Laird Hunt: Neverhome

Sukupuolen sekoittaja lähtee sotaan. Eikun: sukupuolen ylittäjä lähtee sotaan. Vai sittenkin: eri sukupuolirooleihin liittyviä stereotypioita hyväkseen käyttävä lähtee sotaan. Ei kuulosta hyvältä. Joskus on vaan niin paljon helpompaa sanoa jokin asia englanniksi. Kuten vaikkapa juuri tämä kyseinen lause: Gender bender goes to a war.

Kiinnostuin Laird Huntin romaanista Neverhome luettuani, että se kertoo naisesta, joka osallistui Yhdysvaltojen sisällissotaan mieheksi pukeutuneena. Eikö olekin hassua, miten vaatteet muuttavat ihmisen sukupuolen? Okei, tarvitaan siihen myös vähän erilainen kävelytyyli ja pari muutakin juttua, kuten tietynmallinen housuihin laitettava kapine. Uskottavuuden kannalta hyväksi ovat myös rohkea ja pelkäämätön luonne, joka ei hätkähdä sen enempää vähästä kuin paljostakaan sekä hyvät ampumataidot. Näitä kaikkia Gallant Ashilta löytyy. Turhaan ei hänen nimeensä liitetä attribuuttia Gallant eli rohkea.

"I was strong and he was not, so it was me went to war to defend the Republic." Näin kertoo sotaanlähdöstään Gallant Ash, joka ennen sotaa oli nimeltään Constance, joka oli naimisissa Bartholomewin kanssa, joka oli avioparin heikompi osapuoli. Neverhomessa Gallant Ash kertoo oman tarinansa, jonka aluksi ajattelin olevan jonkinlainen veijariromaani - varsinkin, kun Gallant Ash teki melkoisen suuria tekoja vaihtamalla välillä asepuvun mekkoon ja käyttäen hyväkseen naisiin liitettyä oletettua heikkoutta, jos toki myöskin luotivoimaa.Operaation jälkeen hän vaihtoi sujuvasti takaisin asepukuun.

Olin aivan väärässä sen suhteen, mitä tulee tämän teoksen veijarimaisuuteen. Neverhomessa ollaan kaukana Piukkojen paikkojen kaltaisesta sukupuolileikittelystä ja sota on juuri niin kamalaa kuin se on. Ruumiita lojuu pitkin poikin peltoja ja niittyjä, eikä Gallant Ash selviä hänkään sodasta voitokkaasti vihellellen, vaan joutuu kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä ja nöyryytyksiä ja päätyypä hän välillä myös hullujenhuoneeseen. Tosin sieltä pelastautuminen taas on täynnä ristiinpukeutumisen hilpeämpiä puolia.

Neverhome antaa kasvot niille yli 400 naiselle, jotka osallistuivat Yhdysvaltojen sisällissotaan mieheksi pukeutuneina. Gallant Ash on Odysseys, joka kyntää sotatantereita ja hänen miehensä Bartholomew odottelee häntä kotiinpalaavaksi Penelopen sinnikkyydellä. Tarina on kerrottu Gallant Ashin näkökulmasta ja se etenee kutkuttavasti nakuttavalla kansankielellä, jonka rytmi luo teokseen ihan omanlaisensa poljennon. Laird osoittaa, että naisesta on yhtä paljon sotilaaksi kuin miehestäkin, Sotaa ei käydä sukupuolielimillä. 

Neverhome kasvaa vakuuttavaksi kertomukseksi sodan mielettömyydestä. Hunt näyttää sodan sotana ja asettaa vastavaloon sodasta kirjoitetut miehiset sankaritarinat. 

One book talked about Petersburg made it sound like it was a five-minute affair. Like a few officers had set down their cards and whiskey a minute and strolled over out of their mansion and used their office power to batter down Petersburg's door. [...] You would have almost wanted to be there, the way it was told.

Toisaalta Hunt nostaa esiin, että ei pidä unohtaa, että jos joku kertoo sotakokemuksistaan kauniisti ja runollisesti, voi syy tähän olla se, että kun asiat kertoo kauniisti tarpeeksi monta kertaa, koetut kauheudet alkavat työntyä mielen pohjalle ja kauniista kertomuksesta tulee kansi sotamuistojen päälle. 

Teoksen loppu on ironian juhlaa. Soimaan jää laulu, jonka sanat juhlistavat Gallant Ashin sankaritekoja.   


Laird Hunt: Neverhome (2015)
246 sivua
Chatto & Windus


Kommentit

  1. Sotaan ja opiskeluun on katsottu tarvittavan miehiset sukupuolielimet. ;) Olisi tietysti parempi, kun kukaan ei sotisi, mutta naisen reviirin laajentajanahan sota on mainio, niin perinteinen miehinen alue. On siinä ollut ihmettelemistä, kun haavoittunut sotilas on viety sairastuvalle ja siellä on paljastunut, että hän onkin 'she'.

    Tuo loppuajatuksesi siitä, miten sotamuistot muovautuvat sen mukaan, miten niistä kertoo on niin totta ja pätee kaikkiin muistoihin. Joku kertoo elämästään surkutarinana, joku sankaritarinana, joku koomisesti, joku chicklit-tyylisesti. Näkökulman valinta tuottaa ihan eri keromuksen, vaikka reaalitapahtumat olisivat samanlaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Näkökulman valinta tuottaa ihan eri kertomuksen" - hienosti todettu ja niin todella on. Tästä sitten aloinkin miettiä, että miten eri tavoin saatamme ymmärtää toisemme riippuen siitä, minkälaista tarinaa kerromme ja kuuntelemme.

      Tässä teoksessa on erityistä - paitsi tuo naisen sotilaaksi ryhtyminen - ennen kaikkea kieli ja sen rytmi. Itse tarina on erittäin traaginen, mutta en nyt sitä puolta tuonut tässä niin paljoa esiin, kun en halunnut paljastaa, mitä lopussa tapahtuu. Tosin ei liene kovin todennäköistä, että monikaan tätä lukisi, mutta noin niin kuin periaatteessa. Kiitos kommentistasi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e