Sukupuolen sekoittaja lähtee sotaan. Eikun: sukupuolen ylittäjä lähtee sotaan. Vai sittenkin: eri sukupuolirooleihin liittyviä stereotypioita hyväkseen käyttävä lähtee sotaan. Ei kuulosta hyvältä. Joskus on vaan niin paljon helpompaa sanoa jokin asia englanniksi. Kuten vaikkapa juuri tämä kyseinen lause: Gender bender goes to a war.
Kiinnostuin Laird Huntin romaanista Neverhome luettuani, että se kertoo naisesta, joka osallistui Yhdysvaltojen sisällissotaan mieheksi pukeutuneena. Eikö olekin hassua, miten vaatteet muuttavat ihmisen sukupuolen? Okei, tarvitaan siihen myös vähän erilainen kävelytyyli ja pari muutakin juttua, kuten tietynmallinen housuihin laitettava kapine. Uskottavuuden kannalta hyväksi ovat myös rohkea ja pelkäämätön luonne, joka ei hätkähdä sen enempää vähästä kuin paljostakaan sekä hyvät ampumataidot. Näitä kaikkia Gallant Ashilta löytyy. Turhaan ei hänen nimeensä liitetä attribuuttia Gallant eli rohkea.
"I was strong and he was not, so it was me went to war to defend the Republic." Näin kertoo sotaanlähdöstään Gallant Ash, joka ennen sotaa oli nimeltään Constance, joka oli naimisissa Bartholomewin kanssa, joka oli avioparin heikompi osapuoli. Neverhomessa Gallant Ash kertoo oman tarinansa, jonka aluksi ajattelin olevan jonkinlainen veijariromaani - varsinkin, kun Gallant Ash teki melkoisen suuria tekoja vaihtamalla välillä asepuvun mekkoon ja käyttäen hyväkseen naisiin liitettyä oletettua heikkoutta, jos toki myöskin luotivoimaa.Operaation jälkeen hän vaihtoi sujuvasti takaisin asepukuun.
Olin aivan väärässä sen suhteen, mitä tulee tämän teoksen veijarimaisuuteen. Neverhomessa ollaan kaukana Piukkojen paikkojen kaltaisesta sukupuolileikittelystä ja sota on juuri niin kamalaa kuin se on. Ruumiita lojuu pitkin poikin peltoja ja niittyjä, eikä Gallant Ash selviä hänkään sodasta voitokkaasti vihellellen, vaan joutuu kokemaan monenlaisia vastoinkäymisiä ja nöyryytyksiä ja päätyypä hän välillä myös hullujenhuoneeseen. Tosin sieltä pelastautuminen taas on täynnä ristiinpukeutumisen hilpeämpiä puolia.
Neverhome antaa kasvot niille yli 400 naiselle, jotka osallistuivat Yhdysvaltojen sisällissotaan mieheksi pukeutuneina. Gallant Ash on Odysseys, joka kyntää sotatantereita ja hänen miehensä Bartholomew odottelee häntä kotiinpalaavaksi Penelopen sinnikkyydellä. Tarina on kerrottu Gallant Ashin näkökulmasta ja se etenee kutkuttavasti nakuttavalla kansankielellä, jonka rytmi luo teokseen ihan omanlaisensa poljennon. Laird osoittaa, että naisesta on yhtä paljon sotilaaksi kuin miehestäkin, Sotaa ei käydä sukupuolielimillä.
Neverhome kasvaa vakuuttavaksi kertomukseksi sodan mielettömyydestä. Hunt näyttää sodan sotana ja asettaa vastavaloon sodasta kirjoitetut miehiset sankaritarinat.
One book talked about Petersburg made it sound like it was a five-minute affair. Like a few officers had set down their cards and whiskey a minute and strolled over out of their mansion and used their office power to batter down Petersburg's door. [...] You would have almost wanted to be there, the way it was told.
Toisaalta Hunt nostaa esiin, että ei pidä unohtaa, että jos joku kertoo sotakokemuksistaan kauniisti ja runollisesti, voi syy tähän olla se, että kun asiat kertoo kauniisti tarpeeksi monta kertaa, koetut kauheudet alkavat työntyä mielen pohjalle ja kauniista kertomuksesta tulee kansi sotamuistojen päälle.
Teoksen loppu on ironian juhlaa. Soimaan jää laulu, jonka sanat juhlistavat Gallant Ashin sankaritekoja.
Laird Hunt: Neverhome (2015)
246 sivua
Chatto & Windus
Sotaan ja opiskeluun on katsottu tarvittavan miehiset sukupuolielimet. ;) Olisi tietysti parempi, kun kukaan ei sotisi, mutta naisen reviirin laajentajanahan sota on mainio, niin perinteinen miehinen alue. On siinä ollut ihmettelemistä, kun haavoittunut sotilas on viety sairastuvalle ja siellä on paljastunut, että hän onkin 'she'.
VastaaPoistaTuo loppuajatuksesi siitä, miten sotamuistot muovautuvat sen mukaan, miten niistä kertoo on niin totta ja pätee kaikkiin muistoihin. Joku kertoo elämästään surkutarinana, joku sankaritarinana, joku koomisesti, joku chicklit-tyylisesti. Näkökulman valinta tuottaa ihan eri keromuksen, vaikka reaalitapahtumat olisivat samanlaiset.
"Näkökulman valinta tuottaa ihan eri kertomuksen" - hienosti todettu ja niin todella on. Tästä sitten aloinkin miettiä, että miten eri tavoin saatamme ymmärtää toisemme riippuen siitä, minkälaista tarinaa kerromme ja kuuntelemme.
PoistaTässä teoksessa on erityistä - paitsi tuo naisen sotilaaksi ryhtyminen - ennen kaikkea kieli ja sen rytmi. Itse tarina on erittäin traaginen, mutta en nyt sitä puolta tuonut tässä niin paljoa esiin, kun en halunnut paljastaa, mitä lopussa tapahtuu. Tosin ei liene kovin todennäköistä, että monikaan tätä lukisi, mutta noin niin kuin periaatteessa. Kiitos kommentistasi.