Siirry pääsisältöön

Maryse Condé: Rihata

Maryse Condén 'Rihata' on kirjallisuutta, johon itsekseni olen alkanut liittää seuraavat asiat: kylmä sitruunamehu, valkoiset pellavavaatteet ja rahisevat äänilevyt. Kaksi ensin mainittua kertovat siitä, että eletään kuumassa ilmanalassa. Äänilevyt taas ankkuroivat teoksen ajallisesti keskimäärin 60- ja 70-luvuille. Edellä mainitut eivät ole absoluutteja, vaan kertovat tietystä kirjallisesta hengestä, jonka hahmotan mainitsemieni kolmen asian kautta riippumatta siitä, esiintyvätkö ne kaikki kyseisessä teoksessa.  

Tämä "kategorisointi" sai alkunsa Monique Roffeyn romaanista The White woman on a green bicycle (2009) , jonka maailmaan upposin jokunen kesä sitten kreikkalaisella Zakintosin saarella. Itse asiassa lämmin pimeä etelän ilta onkin mitä oivallisin ympäristö lukea tämän tyyppisiä teoksia, joissa kuumuus on käsinkosketeltavan tiheää. Rihatan kohdalla jouduin tyytymään avonaisesta parvekkeen ovesta sisälle kiemurtelevaan lupaukseen kesäntulosta.

*

Talo oli vähän kallellaan huonosti hoidetun valtavan nurmikentän keskellä; enemmän guineanheinää kuin varsinaista nurmikkoa. Ihmeköynnösaidalta lähti puistokäytävät kaksoisportaille, joiden huterien kaiteiden väliin jäi tilaa yksinäiselle kaktukselle ja oleanterille. Talo oli vieläkin komea.

Nämä Rihatan alkusanat kertovat minulle menneestä loistosta, paahtuneesta arvokkuudesta ja väsyneestä romahduksesta, jossa elää kipinä uudesta kukoistuksesta. Olen siirtynyt Rihataan. Kuljen kaksoisportaita, en uskalla ottaa tukea kaiteesta. Hiki valuu pitkin selkää. Iholleni on takertunut myrkyllisen oleanteripensaan kukka.

*

Rihatassa vastakkain ovat yksilö ja totalitaarinen yhteiskuntajärjestys. Condén romaani kertoo siitä, miten eri ihmiset elävät ja pyrkivät sopeutumaan olosuhteisiin, jotka ovat monin tavoin painostavia ja yksilöä ja hänen autonomiaansa kokoon pusertavia. Minua vähän hävettää, on hävettänyt jo pidemmän aikaa, että olen niin kiinnostunut totalitarismikuvauksista. Condén romaani sai minut miettimään, miksi näin on ja yksi syistä voisi olla se, että olen kiinnostunut siitä, miten ihminen etsii omaa olemisen paikkaansa ja tapaansa olosuhteissa, joissa yksilölle ja hänen ajattelulleen ei ole muuta tilaa kuin se, jossa hän vahvistaa hallitsijan unelmia.

Rihatan tapahtumapaikkana on kuvitteellinen afrikkalainen maa, joka saattaisi hyvin olla Kongo, koska teoksessa mainitaan Patrice Lumumban tie ja Lumumba oli kongolainen itsenäisyystaistelija. Condén kuvaama maa on entinen Ranskan siirtomaa ja sen itsenäistymisestä on kulunut noin 20 vuotta ja myös nämä seikat voisivat viitata juuri Kongoon. Toisaalta merkittävää ei ole, onko kyse jostakin todellisesta maasta, koska Condén hahmottelemat yhteiskunnalliset olosuhteet ovat tyypillisä kaikille entisille siirtomaille, jotka ovat päätyneet diktatuuriin.

*

Rihatassa yhdistyy monta kerronnallista lankaa. Siinä kerrotaan niin muukalaisuudesta, rakkaudesta kuin politiikastakin. Lisäksi Condé kuvaa veljesten välistä vaikeaa suhdetta, lasten ja vanhempien välisiä ristiriitoja sekä sukupolvien välisiä eroja ja taikauskon törmäystä moderniin elämään.

Henkilöhahmoista kiinnostavin on Marie-Helen, joka on muukalainen, toisaalta tullut, eivätkä hänen uuden kotimaansa ihmiset hyväksy häntä. Hän on nainen ilman tarinaa, näkymätön ja samalla silmiin pistävä, ikuisesti vääränlainen. Marie-Helen poistuu harvoin kodistaan. Hänen tehtäväkseen on tullut synnyttää lapsia, jotka nekin ovat vääränlaisia, koska ovat tyttöjä. Iltapäivisin hän asettuu parvekkeelle polttelemaan savukkeita. Tyhjiötä täyttää rakkaus, mutta sekin on kiellettyä rakkautta. Marie-Helenin kaipauksen voi aistia. Sen tuntee paineena ja pakotuksena. Kohtalona, jonka edessä ihminen tekee matkaa kohti omaa kuihtumistaan. Condé kuvaa Marie-Heleniä:

Hän oli vielä kaunis. Mutta hiipivä hulluus riudutti hänen piirteitään, suurensi tummia renkaita vähän vauhkojen, kuumeisten silmien ympärillä. Hän näytti valmiilta järjettömään murhatekoon.

Marie-Helenin mies Zek on koko ikänsä elänyt veljensä Madun varjossa. Poikien isä suosi kaikessa Madua ja hän ei hyväksynyt Zekin avioliittoa valkoisen Marie-Helenin kanssa. Zekille elämän päämäärä on onni. "Ja mitä onni oli? Rakastava ja alistuva vaimo. Lisääntyvä perhe. Vilpittömiä ystäviä." Marie-Helenin ja Zekin ajatusmaailmat ovat kovin kaukana toisistaan. Marie-Helen haluaa taata tyttärilleen koulutuksen ja kasvattaa heistä moderneja emansipoituneita naisia, kun taas Zekille "oikeat" lapset ovat poikia.

Zekin pikkuveli Madu on päätynyt politiikkaan ja hänen vastaanottonsa Rihatassa on täynnä keinotekoista teatteria ja puolueen valtaa korostavaa poliittista mahtipontisuutta. Vaikka Madu tiedostaa oman ahneutensa ja kunnianhimonsa, hän tekee julmia tekoja tavoitellessaan pääministerin paikkaa ja hankkii samalla itselleen liudan viholllisia. Veljesten välissä on Marie-Helen, jonka rakkaudesta he taistelevat. Marie-Helen, joka tuo mieleeni Jean Rhysin toivottomissa elämäntilanteissa elävät naiset. Marie-Helen, jonka "oma elämä on kuin hullu nainen joka repii vaatteitaan."

Condén henkilökuvaus on syvää ja rikasta. Veljesten äiti jäsentää maailmaa vanhojen uskomusten kautta ja on vakuuttunut, että naisen tehtävä on olla ennen kaikkea miehensä palvelija. Hän on kasvattanut poikansa "pelkäämään ja halveksimaan naisia, pahaa tuottavia olentoja, joiden pimeät vaistot piti taltuttaa isännän kädellä." Marie-Helenin ja Zekin vanhin tytär liittoutuu isoäitinsä kanssa ja kääntyy äitiään vastaan. Sovinto heidän välillään vaatii paljon. Syrjäseuduilla kapinalliset kasaavat vastarintajoukkojaan. Hallitsija Tuman on rautakoura, joka vaatii maansa kansalaisilta ehdotonta kuuliaisuutta.

Tavaraa on paljon, mutta Condé pitää kertomansa hyvin kasassa. Lukiessani saatan melkein nähdä ne ohuet ja vahvat langat, jotka kutovat tämän romaanin teemat yhteen. Rihata on helmenhohtoinen polttava kivi, jonka kuumuus tulee iholle ja saa pyyhkimään hikeä olipa lukijalla sitten kuuma tai kylmä. Rihata maistuu unohdukselta ja aikaiselta kesäaamulta, joka pakenee toivottomaksi tietämäänsä pakoa taivaalle kohoavaa aurinkoa vastaan.


Maryse Condé: Rihata (1989)
230 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Une saison à Rihata (1981)
Suomentanut Annikki Suni
Kustajantaja: Art House




Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e