Xiaolu Guo: I am China

Olen myyty. Olen tulessa ja Xiaolu Guon sormen ympärille kiepautettu. Ylistävä kirosana vieköön, miten hienosti Guo kirjoittaa. I am Chinan jälkeen hän tarraa vahvasti sen oven kahvaan, josta pääsee huoneeseen, jossa lempikirjailijani asuvat.

Luin muutama vuosi sitten Xiaolu Guon teoksen A concise Chinese-English Dictionary for Lovers (2007, suom. Pieni punainen sanakirja rakastavaisille, 2008), jossa Guo kuvaa hyvin konkreettisesti, miten Kiinasta Englantiin muuttaneen Z:n kielitaito vähitellen paranee. Tämän  teoksen jälkeen osasin odottaa hyvää ja mielenkiintoista, mutta en ihan sellaista paukkua kuin mitä I am China on.

*

Guon teksti vie minut torille. Tässä on torimyyjän pöytä täynnä punaisia kutsuvia tomaatteja. Ne ovat niin raikkaita, että ostan ison paperipussillisen kukkuroilleen. Kuljen halki torin ja tungen tomaatteja suuhuni nopeammin kuin ehdin niellä. Tomaattimehu valuu pitkin suupieliäni, valuu valkoisille vaatteilleni. Tiedän, ei pitäisi ahmia näin. Mielessä välähtää kylpyhuoneen kaapissa oleva Vanish-purkki. Whatever. Minä syön, minä ahmin. Nämä tomaatit ovat kasvaneet kirjallisten jumalien pellolla.

I am Chinan henkilöhahmot piirretään muutamilla sanoilla, jotka jäävät lukijan päähän resonoimaan. Mitään ei lyödä lukkoon, vaan palaset heitetään ilmaan ja lukijan tehtävä on ottaa koppeja ja hämmästellä, mitä hänen käsistään löytyykään. Lukijan tehtävä on maistella ja haistella räpylässä hionneen käden hikeä. Lukijan tehtävä on lyödä palloa, juosta, tehdä kunnari, hengästyä ja tuntea syksyinen Kiinasta tuleva tuuli.

Tässä on Iona. Hän on kääntäjä, joka kääntää kiinasta englanniksi. Eräänä päivänä hän saa kustantajalta tehtäväksi kääntää kahden kiinalaisen, Kublai Jianin ja Deng Mu:n, välistä kirjeenvaihtoa sekä päiväkirjamerkintöjä. Iona on syntynyt pienellä skottilaisella saarella, mutta nykyisin  hän asuu Lontoossa, joka sykkii hänen ikkunansa alla. Hän elelee yksikseen, viettää usein päiväkausia poistumatta asunnostaan. Hänen ilmaisutapansa ovat sanat ja yhdenyön suhteiden seksi. Käännöstyö muuttaa hänet, imee osaksi Jianin ja Mu:n tarinoita, tekee reaalimaailmasta vähemmän todellisen, kuljettaa Ionaa toiseuden mailla ja paikkakunnilla eri puolilla maailmaa. Heidän tarinoidensa rinnalla Iona kokee oman elämänsä "hataraksi, lähes värittömäksi aikajanaksi, jota pilkuttavat triviaalit yksityiskohdat."  

"It's all too much, Iona thinks. Her own life has been totally consumed. [...] Iona almost feels that she needs to find Jian, to talk to him. She needs her Jian. She needs to think of his skin, his habits, his way of walking, his way of talking, laughing, singing and sleeping."

*

Tässä on Kublai Jian. Hän on kiinalainen punk-rokkari ja manifestien kirjoittaja. Hänet on kasvatettu "ideologisella maidolla" ja hänen kitarassaan lukee "This Machine Kills Capitalists." Jianin isän nimi on poissaolo. Silloin kun isä vielä oli läsnäolo, hän istutti Jianiin ajatuksen, että tämä on syyllinenmies, jolla ei ole toivoa pelastuksesta. Jian joutuu lähtemään Kiinasta poliittisista syistä ja hänestä tulee turvapaikan perässä kiertävä kulkuri.

Tässä on Deng Mu. Hänen sydämessä sykkii Misty Poetry -runoliikkeen vapausrunojen tahtiin. Toisin kuin Jianille, taide ei ole hänelle aluksi ollenkaan poliittista. Myöhemmin hän tulee toisiin ajatuksiin. Seuraa erossa Jianista tämän musiikkijälkiä ja lähtee Amerikkaan kiertueelle. Mu:sta tekee Mu:n hänen suhteensa Jianiin ja hänen elämänsä ilman Jiania, hänen kokemansa suurin suru, keikat ulkomailla, runous ja kirjallisuuden opiskelu. Mu on "äiti ilman lasta, vaimo ilman miestä, runoilija ilman sanoja."

Jian ja Mu eivät missään vaiheessa teosta kommunikoi suoraan keskenään, vaan pelkästään Ionan kääntämien kirjeiden kautta. Osa kirjeistä ja päiväkirjamerkinnöistä on päivämäärättömiä, jonka vuoksi Jianin ja Mu:n tarina tulee kuvatuksi epäkronologisesti. Tämä voisi lukijasta vaikuttaa sekavalta, mutta tapahtumien kuvaamisjärjestys on Guon vahvassa hanskassa ja epäjärjestys on Ionan, ei lukijan huoli. Guon teksti kiinnittää huomiota kääntämisen vaikeuteen, sen toisinaan suoranaiseen mahdottomuuden. Kaikille kiinankielisille sanoille ei edes ole englantilaista vastinetta. "There are so many basic difficulties in translating Chinese into English, Iona thinks. No tense differentiation; no conjugation of verbs; no articles; no inversion in questions - and I have to invent all this and add it to fit the translation."

Ionan kääntämisen suhteen kokemat vaikeudet nostavat esiin kysymyksiä siitä, missä määrin Jianin ja Mu:n tarina muuttuu käännöksen myötä. Se sai minut pohtimaan myös sitä, että laajemmassa perspektiivissä ajatellen me kaikki olemme kääntäjiä. Käännämme ajatuksiamme  ja kokemuksiamme kieleksi. Joskus se onnistuu paremmin, joskus huonommin, mutta ainakin minusta tuntuu, että juuri koskaan se ei onnistu niin täydellisesti kuin haluaisin. On ajatus ja ajatuksen sanallinen muoto. Niiden välissä on lankoja ja tyhjyyttä, eivätkä ne vastaa toisiaan. Omanlaisensa eksistentiaalinen kauhu syntyy siitä, että ei pysty ihan täysin välittämään muille sitä, mitä itse ajattelee. Toisinaan tuntuu, että kielikuva kaikessa epätarkkuudessaan ja monitulkintaisuudessaan on suorasanaista ilmaisua tarkempi. Se johtunee siihen liittyvästä tunteesta. Tunteen intensiteetti luo kokemuksen omalla tavallaan ja jos hyvin käy, on epämääräisyydessään tarkka.

Jianilla ja Mu:lla on historiansa, joka nousee päivänvaloon Ionan jatkaessa heidän tekstiensä sinnikästä kääntämistä ja samalla Ionan omakin elämä kääntyy yllättävään suuntaan. Guon romaanissa käsitellään isoja asioita. Sen sivuilla tapahtuuu niin Kiinan kulttuurivallankumous kuin Tiananmenin aukion verilöyly. Kiinalaisen kontrollipolitiikan pitkät luisevat pihtisormet kiemurtelevat pitkin Jianin ja Mu:n sekä heidän perheenjäsentensä elämäntarinaa. Guo nostaa esiin myös eurooppalaisen turvapaikanhakujärjestelmän, jossa ihmisestä tulee paperilla oleva nimi - paperilla, jota virkailijat tönivät toisilleen ikään kuin kyseessä ei olisi todellista ihmistä koskeva asia ollenkaan. Turvapaikanhakuprosessissa Jianista tulee ei-henkilö, parhaimmillaankin pelkkä rekisterinumero.

*

Tapa, jolla Guo kirjoittaa on yksinkertaisuudessaan vangitseva. Hän ei käytä korukieltä tai mitään erityisiä tyylikeinoja. Hänen sanansa ovat vahvoja ja riisuttuja kuin perintökoru, josta ei saa silmiään irti ja jonka paino kaulalla nostaa kyyneleet silmiin. I am China osoittaa, että elämä voi mennä hukkaan monilla tavoilla ja monista syistä, joille ihminen ei voi mitään. Se on kulttuurinen sulattamo, jossa Amerikka nähdään myyttisenä toiveiden maana, joka kuitenkin sulkee ulkopuolelleen ne, jotka eivät osaa korottaa individualismia elämän korkeaksi perusarvoksi.

"Perhaps America is a place one has to discover for oneself and to live for oneself. Westerners believe in individuality - 'Be yourself and live for yourself' - whereas in China we are taught to live for others and for the state but not for ourselves. And even if it is good and valid to 'live for yourself', the problem is, what if one hasn't got oneself?  What if one is born with the mission of not living for oneself?"

Guon oma asema puoliksi kiinalaisena, puoliksi brittinä epäilemättä avaa hänelle erityisen näköalapaikan tarkastella kiinalaisen ja länsimaisen kulttuurin ja ihmisen välisiä eroja. I am China ei aseta kulttuureja paremmuusjärjestykseen, vaan kuva yhtä lailla niiden hyviä kuin huonojakin puolia ja sitä ahdistusta, jota elämä kulttuurien välissä aiheuttaa.  Guo kuljettaa Jiania useissa euroopan maissa ja kuvaa pakolaisen epäkiitollista asemaa. Hän osoittaa, että tunnetasolla asemaa yhteiskunnassa voi vahventaa niinkin yksinkertainen asia kuin tuttavalta saatu hänen nimellään oleva sairasvakuutuskortti.

Kiinalainen kommunistinen politiikka näyttäytyy teoksessa arvaamattomana. Huulipunan käyttö tai Erik Satien pianokappaleiden kuuntelu voidaan tulkita valtiota vastaan suunnatuksi vihamieliseksi toiminnaksi. Toisaalta taas sukupuolten välisen vallankumouksen näytetään toteutuneen Maon Kiinassa paljon tasa-arvoisemmin kuin länsimaissa. Erityisen mielenkiintoisia olivat Jianin havainnot länsimaisten ja kiinalaisten naisten ruumiiden välisistä eroista ja varsinkin se, että hän koki länsimaisen naisruumiin esittävän hyökkääviä, suorastaan aggressiivisia vaatimuksia hänen mieheydelleen.

"And the hourglass curve of the Western girl's body, the breast-waist-hip undulation, is more pronounced, whereas the body of a Chinese girl is more like that of a boy, more subtle, or even asexual, less of a statement. [...] It's as if their [western girls'] bodies demand an answer from his body, a kind of hyper-masculine display, as if he must revert to some kind of alpha-male form [...]."

Länsimaiset valkoiset eurooppalaiset näyttäytyvät parempiarvoisina, länsimaiset naiset koskemattomina, maailmanlaajuisen "seksuaalisuuskilpailun pääpalkintoina." Jianille rakkain on kuitenkin Mu. Guo vertaa heidän rakkaustarinaansa 2000 vuotta vanhaan kiinalaiseen legendaan The Butterfly Lovers, jossa rakastavaiset erotetaan väkisin toisistaan. Nuorukaisen kuoltua hänen rakastettunsa heittäytyy tämän hautaan ja myöhemmin heidän henkensä nousee ilmoille kahtena perhosena.

Jotakin perhosenkevyen herkkää on Guon tavassa kuvata Jianin ja Mu:n välistä kaipausta. Sitä vahvaa sidettä, jota aika kärsivällisesti ja pikku hiljaa kalvaa. Sitä rakkautta, jota Iona englannintaa heidän kirjeistään ja päiväkirjoistaan. Jian ja Mu käyvät läpi monenlaisia identiteettimuutoksia, joista yksi kiinnostavimpia on, että Mu ottaa tavallaan Jianin paikan muusikkona ja elää muusikon elämää kuin Jianin puolesta, kunnes hänestä tulee täysiverinen runoilija.

*

I am Chinan loppupuolella on useampia aivan huikaisevia kohtia ja siksi ei olekaan ihme, että loppusivuilla kylmäväremittarini sekosi lukemissaan. Guon teksti ja hänen tapansa rakentaa I am China on nektaria olympolaisilta vuorilta. Antaa valua. Antaa tahmata kaikki pystyyn nousseet ihokarvani, jotka sojottavat kuin eksyneet puut akvarellissa. Guo soittaa minua. Olen kitara ja tenorisaksofoni. Olen viulu ja trumpetti. Kun olen saanut I am Chinan luetuksi, puristan sen lujasti syliini. Kello naksahtaa yli puolen yön, eikä sylissäni ole enää kirjaa, vaan huomaan halaavani Jiania, Mu:ta ja Ionaa.

Je suis China.

Xiaolu Guo: I am China (2014)

370 sivua

Chatto & Windus