Siirry pääsisältöön

Sjøn: Poika nimeltä Kuukivi

Islantilaisen Sjønin Poika nimeltä Kuukivi on elokuva kirjallisessa muodossa. Valkokankaalla sen nimi voisi olla Satujen saaren kipu.

Maistuu mädälle. 
Maistuu maatuneelle. 
Hauta on auki, sen yllä värisee alastoman pedon varjo.

Poika nimeltä Kuukivi on pyykkinarulle ripustettu vaatekappale, jonka pitää narulla kaksi erityisvalmisteista pyykkipoikaa. Poika on Máni Steinn, hänen nahkansa roikkuu narulla. Rypistetty, käytetty, spermantahrainen. Nahassa reikä siinä kohdassa, jossa toivo piti kerran majaa. Poika on 16-vuotias, tuskin osaa lukea, tuskin kirjoittaa. Hän on orpo, joka imee elimiä. Etsii asiakkaita katujen hämärämmiltä puolilta. Eletään vuotta 1918, kuljetaan lokakuun puolivälistä joulukuun 6. päivään, kunnes teoksen lopussa siirrytään vuoteen 1929.

Ensimmäinen pyykkipoika tuo mukanaan moottoripyörän äänen. 
Äänen, joka kiipeää ylös kukkulaa. Moottopyörää ajaa tyttö. 

Poika hengittää nenän kautta ulos. Hän imee elimen tiukemmin suuhunsa ja alkaa taas keinuttaa päätään rytmikkäästi edestakaisin, mutta nyt aiempaa hitaammin ja äänettömämmin. Hän antaa terskan yläosan hankautua kitalakea vasten ja kietoo samalla kielensä sen ympärille.

Siemenneste purkautuu samaan aikaan kuin tulivuori Katla. Siemenneste on laavaa. Elokuvan ohjaaja huutaa ohjeita kameramiehelle, jolla on lievä erektio ja kylmä luihin asti. 

*
Toinen pyykkipoika tarrautuu nahkaan, kun Islannista tulee itsenäinen valtio. On 1. joulukuuta 1918. Soittoa ja puheita, mitä lie juhlallisuuksia. Poika, Màni Steinn, nojaa lantionsa vasten tanskalaista seiloria. Elimet hinkkaavat toisiaan. Islanti irrottautuu Tanskasta, poika ja seilori sekaantuvat toisiinsa. Peto ulvahtaa. Haudasta nousee kosteaa siniseen taittuvaa sumua.

Leikki on loppu, vaikka se ei leikkiä ollutkaan. Poika viedään pois. Elokuva siirtyy takautumaan, jossa raivoaa Espanjantauti. Sairaita kuvataan läheltä. Kameralla ei ole jalustaa, sitä pitelevä käsi tärisee. Siitä tärinästä tutkija löytää myöhemmin taiteellisen vaikutelman. Nyt ei kuitenkaan olla vielä niin pitkällä. Nyt katsotaan mitä kamera näkee. Kuume, päänsärky, korvatulehdukset, erinäiset kivut ja säryt sekä limaiset oksennukset, Verta.

Verta, jota kamera rakastaa. "Veri ei pulppua pelkästään sieraimista vaan virtaa ulos korvista, ikenistä, keuhkoista ja mahasta, suolistosta ja virtsaputkesta." Kameramiehen käsi on vakaa. Veri palaa linssiin kiinni. Varjokuva Máni Steinnistä. 


Reykjavik on ensimmäistä kertaa ottanut muodon, joka ilmentää hänen sisäistä elämäänsä.

Lopputekstit.

*


Tutkija katsoo papereihinsa. Yskäisee. Kukaan ei räplää älypuhelinta. 

Poika nostaa käteensä pystyyn. Villapaidan kainalossa on läikkä. Kysyy niin hiljaa, että on ihme, että tutkija ylipäätään kuulee kysymyksen. Missä on tulkinta?

Máni Steinn oli fiktiivinen henkilö, sanoo tutkija, kun hiljaisuutta on kestänyt hyvän tovin. Katsoo yleisöä. Jättää katseensa poikaan, joka kirjoittaa ylös hänen luentonsa loppulauseen, jonka tutkija lainaa Robert Desnosilta, jota Sjøn lainaa kertomuksensa aluksi ja jonka poika lainaa myöhemmin omiin tarkoituksiinsa.

Ikkuna aukeaa: se et ole sinä.
Minä tiesin sen.


Sjøn: Poika nimeltä Kuukivi (2014)
152 sivua
Islanninkielinen alkuteos: Mánasteinn - Drengurinn sem aldrei var til
Suomentanut Tuomas Kauko
Kustantaja: LIKE



Kommentit

  1. "Elokuva kirjallisessa muodossa." Hienosti sanottu! Tämä on jännä romaani. Heti luettuani en vaikuttunut niin paljon kuin ennakkoon toivon, mutta nyt huomaan tämän tunnelman vaikuttaneen aika tavalla - ja hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja. Tiedän jo nyt, että tulen muistamaan tämän romaanin kuvina. Yksi haaveammateistani on elokuvaleikkaaja ja tässä olisi mielenkiintoista sarkaa siinä suhteessa vaikka kuinka paljon.

      Poista
  2. Tämä kirja räjähti silmien kautta takaraivoon, eikä unohdu koskaan. Tässä oli kaikki se hienous ja maagisuus mitä tähtikirjassa pitää ollakin. Todella vaikuttavaa tekstiä ja tarina oli hurja. Vaikuttava plokkaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai, hienoa lukea, miten tämä teos on vaikuttanut sinuun. On se vaan vahva ja kaiken yllä Islanti. Ei olisi sama ollenkaan, jos tämä tapahtuisi jossain muualla.

      Poista
  3. Ilahduin, kun huomasin, että olet Kuukiven lukenut ja siitä kirjoittanut. Romaani on kaikessa karheudessaan jäänyt vahvasti mieleen, ja nyt lukemistaan odottaa toinen Sjónin romaani. Sen verran paljon vakuutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii. Odotan, mitä kirjoitat tuosta toisesta. Katselin netistä, että Sjon (nimi väärin, kuten myös otsikossa) on kirjoittanut kymmenisen teosta ainakin. En tiedä, kuinka paljon on suomennettu. Karhea. Se on oivallinen sana tämän romaanin yhteydessä. Kiitos kommentistasi.

      Poista
  4. Ja nainen, joka on istunut takarivissä, lähtee tilaisuuden päätyttyä ulos hämmentyneenä ja itseään etsiviä kysymyksiä täynnä, ajattelee kokeneensa jotakin jota ei osaa sanoittaa. Ulkona tuulee ja ajatuksissa ja nainen miettii, mistä kaikesta kirjallisuus onkaan tehty ja mitä kaikkea se toisaalta edelleen tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä, mitä ei ole sanoilla ilmaistu, on monta muotoa. Vapaus liikkua, mennä yhteen ja erilleen. Näen naisen kävelevän pois päin elokuvateatterista. Alkaa sataa ja hän kaivaa esiin punaisen sateenvarjon. Että on mahtavasti sanottu tuo sinun "mistä kaikesta kirjallisuus onkaan tehty ja mitä kaikkea se toisaalta edelleen tekee."

      On tässä nyt joitakin ajatuksia bloggaamisen suhteen, vien niitä pikku hiljaa eteen päin, kun sopivia teoksia osuu kohdalle. Kiitos kun kävit! ja kiitos suklaasta joka tuli tänään ja .. meni. En sentään yksin syönyt. Oli ihanaa nähdä käsialasi, se kantoi sinua mukanaan. :)

      Poista
  5. Omppu, kirjoitit tavalla, joka työntää minua lukemaan kirjan uudelleen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta. Tämän teoksen voisi lukea vaikka kuinka monta kertaa. Lukea runoksi päähänsä.

      Poista
  6. Komean kässärin kirjoitit! Luin kirjan viime kesänä ja tekstisi sai sen taas elämään mielessäni. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija. Tämä romaani oli epifaninen kokemus. Se on kuvina päässäni, heiluu tuulessa.

      Poista
  7. Todella hieno teksti tästä kirjasta. Minuunkaan se ei silloin niin vaikuttanut, tai ainakaan niin paljon kuin olisi voinut, mutta tekstisi herättää kirjan kuin uudelleen eloon. Vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Linnea. Kokeilin dramatisoitua bloggausta, koska tämän teoksen kohdalla se tuntui oikeimmalta ratkaisulta.

      Poista
  8. Vau miten hienosti kirjoitat!

    Sjønin teksti on inspiroivaa, siinä on niin voimakkaasti latautunut tunnelma, että lukiessa melkein pakahtuu, hyvällä tavalla.

    Kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja sun bloggaus joskus viime vuoden lopussa oli vahva sykäys sille, että halusin lukea tämän kirjan. Ehdin tosin uusia kirjastolainan neljästi ennen kuin tämä päätyi lukuun. Hyvää kannatti odotit. Kiitos paljon!

      Poista
  9. Oi miten hienon käsiksen tästä teit! <3 Kirja oli yksi viime syksyni parhaimpia lukukokemuksia.

    Sjon kirjoittaa ihonalaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta. Kesti pitkään ennen kuin sain patistettua itseni tämän lukemaan. Syynä osin se, että olin kuullut tästä kirjasta niin paljon hyvää, että oli pelonsekainen olo sen suhteen, mitä mieltä tästä tulen olemaan.
      Otti ja vei mennessään. Jätti paljon kuvia päähän. Islanti vielä kaiken yllä on ihan paras tapahtumapaikka tälle tarinalle.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä