Peter Høeg kuuluu kirjailijoihin, joista pidän. Pitämiseni perustuu hänen teoksiinsa Lumen taju (Frøken Smillas fornemmelse for sne, 1992) ja Rajatapaukset (De måske egnede, 1993). Jos pitää kirjailijasta, merkitsee se ainakin omalla kohdallani sitä, että on helppo lähteä lukemaan kirjailijan teosta myönteisen odotushorisontin vallitessa. Susanin vaikutuksen kohdalla juuri "suhteeni" Høegiin kannatteli lukemistani varsin pitkälle, mutta teoksen loppuun asti tämä kannattelu ei kestänyt.
*
Time-lehden kannessa komeilee suurenmoinen tanskalainen perhe. Laban Svendsen istuu flyygelin vieressä ja hänen vaimonsa Susan pitää kättään tämän harteilla. Perheen lapset, 16-vuotiaat kaksoset Thit ja Harald nojailevat viuluineen flyygeliin. Siinä se on. Täydellinen perhe täydellisessä muotokuvassa. Täydellisyyden toisella puolella on todellisuus, jossa Harald on pidätetty Nepalin rajalla salakuljetuksesta syytettynä, Thit karannut Kalkutasta temppelipapin kanssa, Laban lähtenyt Goaan 17-vuotiaan tytön kanssa ja Susania syytetään tapon yrityksestä. Nopeasti käy ilmi, että Svendsenejä kohtaan kohdistuu uhka, joka kietoutuu monimutkaiseksi kimpuksi, jossa tärkeä osa on tanskalaisen poliittisen elämän ja yhteiskunnan merkkihenkilöillä sekä tulevaisuuskomissioksi kutsutulla elimellä.
Teoksen alkua lukiessani huumaannun Høegin kielestä, joka sulattaa itseensä useita väreileviä nyansseja. Høegin teksti on kerroksellista, hienoisessa omituisuudessaan ja realismista irtautumisessaan kiinnostavaa tarinointia. Valokuvavirtaa, jonka epätarkkuuskohdista lukija ei saa silmiään irti. Erityisen taitavasti hän kuvaa muutamilla valituilla lauseilla Susanin ja Labanin avioliiton tilaa. Labanista esimerkiksi kerrotaan, että hän on Susanin mukaan "auringonpimennys", joka on "syntynyt rakastettavaksi ja lihotettavaksi ja massiivisesti sponsoroitavaksi." Avioliiton korahtelu koskeen korviin ja sen inhonsekainen nihkeys tuntuu iholla kuin ukkosta edeltävä painostava sää. Susanin halveksunta Labania kohtaan lävistää hänen tälle sanomansa lauseet. Kielellinen leikki on komeaa, reunoiltaan mustaa. Samaa pätee kuvaukseen Susanin suhteesta hänen äitiinsä, jota hän nimittää "tanssin ja alkoholin ongelmakäyttäjäksi."
Susan on ihminen, jolle muut ihmiset avautuvat. Se on hänen erityiskykynsä. Koulutukseltaan hän on fyysikko, joka on toinen hänen persoonallisuuttaan leimaava tekijä. Paikoin hänen tapansa tarkastella maailmaa fysiikan ja luonnonlakien kautta toi mieleeni Silta-televisiosarjan rikospoliisi Saga Norénin (Sofia Helin), joka niin ikään havainnoi maailmaa ihan omanlaisensa tunneliputken läpi. Susan on kaikin puolin sopivasti omituinen herättääkseen lukijan kiinnostuksen tietää hänestä lisää. Hedelmäsalaatista hän kertoo seuraavasti:
Banaanit ovat horisontaalinen taso, x-akseli, perussävel. Banaanit liittyvät maahan, ne muodostavat leveän, kermaisen perustan aurinkohedelmille, appelsiineille ja ananakselle. Ne puolestaan sijaitsevat y-akselilla. Sitrushedelmät puskevat liikettä ylospäin läpitunkevalla, lähes tuskallisella kirpeydelään. Mansikat ovat z-akseli. Ne tuovat salaattiin kolmiulotteisuutta. Jopa näin joulukuussa ne maistuvat Tanskalta. Ne laajentavat tämän vastakohtien trooppisen kohtaamisen maaimanlaajuiseksi hankkeeksi. Akasiahunaja ja kermavaahto ovat neljäs ulottuvuus. Kerma ja hunaja ovat eläinperäisiä ainesosia. Ne kohottavat tämän pienen jälkiruoan newtonilaisesta kolmiulotteisesta tuoreudesta einsteinilaisen aika-avaruuden monimutkaisuuteen.
Mitä pidemmälle romaani etenee, sitä enemmän minusta alkaa tuntua, että Susan on kuin ravintolan sisäänheittäjä. Hänen tarkoituksensa on houkutella asiakkaita, tässä tapauksessa lukijoita. Edetessään Høegin romaani muuttuu yhä enemmän jonkinlaiseksi moderniksi agenttitarinaksi, joka kätkee sisälleen jos jonkinlaisia käänteitä ja väänteitä. Moni myös menettää henkensä tapahtumien tiimellyksessä. Myllyssä pyörivät niin talous, ympäristö, geopolitiikka, yhteiskunta, teknologia kuin luonnonvaratkin. Lisäksi myllyn sisällä tuntuu Susanin kadonneen isän poissaolon läsnäolo.
Susanin vaikutus kätkee sisälleen erittäin ajankohtaisia ja kiinnostavia teemoja, mutta niiden moninkertainen suola- ja maustekuorrutus pistää irvistelemään. Dystooppiset vivahteet hyväilevät hyisesti nykyelämää. Ollaan vaiheessa, jossa on jo liian myöhäistä vaikuttaa siihen, mitä tulee tapahtumaan. Ihminen näyttäytyy Høegin romaanissa raadollisena olentona, joka on syntynyt käymään kilpaa kanssaeläjiään vastaan. Ohjelmoitu haluamaan itselleen paljon ja sitäkin enemmän. Geneettisesti koodattu hamuamaan kukkulan korkeinta paikkaa.
Susanin vaikutuksessa Høeg kritisoi ihmisten tapaa elää ikään kuin tulevaisuudesta laaditut ennusteet eivät tulisi toteutumaan. Esimerkiksi voidaan ottaa vaikkapa ilmastonmuutos. Kaiken kaikkiaan teoksessa esitetyt pohdinnat ovat mitä ajankohtaisimpia ja kiinnostavimpia. Mietitäänpä vaikka tilannetta, että vain osa maailman ihmisistä voitaisiin pelastaa. Itse asiassa tätä voisi miettiä niin, että vain osa sukusi jäsenistä voitaisiin pelastaa. Jos sinulla olisi valta, kenet pelastaisit? Miten perustelisit valintasi? Millaista argumentaatiota käyttäisit?
Høegin esiinnostamat kysymykset herättivät monia ajatuksia, joista useat eivät olleet kovin miellyttäviä. Pakopaikkaa ei tarjonnut myöskään dystopia, sillä se, mistä tässä romaanissa puhutaan on käynnissä jo nyt. Ollut käynnissä jo pidemmän aikaa. Me olemme pääsemättömissä niistä kysymyksistä, joita Susanin vaikutus meille asettaa. Miten houkuttelevalta tuntuisikaan kääntää katseensa muualle. Miten varmaa onkaan, että joka sekunti nakertaa sitä käytävää, jota pitkin yritämme paeta.
Kaiken kaikkiaan teoksen tematiikka ajankohtaisuudessaan ja polttavuudessaan tekee lukijan olon juuri niin epämukavaksi kuin mikä lienee ollut Høegin tarkoituskin. En sen sijaan innostunut siitä tavasta, jolla hän teemansa meille esittelee. Minulle teos näyttäytyi osin sekavana suurvaltapolitiikan, KGB:n, CIA:n, geenimanipulaation, sotien, vaarallisten kemikaalien, totuusseerumien, asekauppojen, kabinettikeskustelujen ja vastaavien näyttämönä. Sekaviahan nämä asiat tietysti ovatkin, ei siinä mitään, mutta samanaikaisesti tämä ylikansallinen polittinen peli söi Susanin ja hänen elämänkatsomuksensa elinvoimaa. Jäin kaipaamaan laajempia pohdintoja siitä, voidaanko maailma selittää fysiikan avulla. Onko kaikki mitattavissa? Onko viha mitattavissa? Entä tunteet yleensä? Myös Susanin tarkasti varjeltu salaisuus olisi sekin ansainnut enemmän tilaa.
Peter Høeg: Susanin vaikutus (2015)
Suomentanut Katriina Huttunen
426 sivua
Tanskankielinen alkuteos: Effekten af Susan (2014)
Julkaisija: Tammi, Keltainen kirjasto
Viihdyin tämän kirjan matkassa mutta täytyy myöntää, että paikoin se menee aika överiksi. Rajatapaukset on yhä ehdottomasti paras häneltä lukemani kirja.
VastaaPoistaMinä kyllä viihdyin, mutta tämä ei tule jäämään mieleen teoksena,johon palaisin uudelleen. Samaa mieltä, että Rajatapaukset ovat THE tapaus. Kiitos kommentista.
PoistaPeter Høegin Susanin vaikutuksessa on upeita kielikuvia, aivan uskomattoman hienoja lauseita, jotka soivat yhä päässäni. Mutta... överiksi meni myös. Pidemmän päälle en lukisi.
VastaaPoistaJust niin. On paljon hienoa, mutta ja tämän mutta-sanan jälkeen onkin monia asioita, liian monia. Tekisi mieli kysyä kirjailijalta, että miksi, oi miksi, tämä nyt näin meni. Valitettavasti tuli mieleen lukiessa, että tietyt asiat teoksessa ovat siksi, että se myisi paremmin. Hyi minua! Kiitos kommentista.
PoistaHieno kirjoitus sinulta, "avioliiton korahtelu koskee korviin...", kuten aina. Hämmennys oli päällimmäinen tunne kirjan lukemisen jälkeen, alun haltioitumisen jälkeen heitteli tunnetila aika lailla. On Hoeg silti huima ja väkevä kirjailija, ehkä tosiaan haluaakin hämmentää, kuten arvelet. Mulle tuli myös mieleen Saga Noren Susanista.
VastaaPoistaHauska kuulla, että sinullakin tuli Saga Noren mieleen. Mistäpä tietää, kenties hän on toiminut Susanin esikuvana. Olisin kovin mielelläni kuullut Susanista enemmän ja jättänyt ne kummalliset kiemurat vähemmälle. Alussa kaikki vaikutti niin hyvältä, lähes liian hyvältä. Sitä ikävämmältä tuntui, kun Susanin vaikutus alkoi lässähtää. Ehkä on niin, että minulle toimivat vain Rajatapaukset ja Lumen taju. Niiden jälkeen en ole Hoegin seurassa hurmiota kokenut. Kiitos kommentista.
PoistaSäväytät Susanin tutkinnalla! Huomaan olevani monessa kovin samaa mieltä. Nautin tekstistäsi enemmän kuin Høegin - ja siitäkin nautin monin osin. Susanin vaikutus ei oikein ulottunut minuun.
VastaaPoistaOi voi, pitäisiköhän postata kuukauden naftaliinissa säilömäni Susan- juttu.
Nyt kyllä liioittelet, mutta annan sen sulle anteeksi. :) Läväytäs nyt se teksti esiin, niin pääsen lukemaan, miten olet tästä kirjoittanut. Kaiketi on oltu osin samoilla vesillä - jälleen kerran. :) Tämä teos olisi voinut olla todella hieno, mutta paino on nyt ehdottomasti konditionaalissa. Voi voi. Toivon, että Hoeg palaisi siihen kirjoitustapaan, jolla ensimmäiset teokset on kirjoitettu (Rajatapaukset ja Lumen taju). Nyt tuntuu, että hän jahtaa myyntimenestystä ja se on sitten pois teoksen sisällöltä. Kiitos kommentista.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaUseissa yhteyksissä tämä kirja on niputettu dekkareitten kategoriaan - ehkä se ansaitsisi tulla sellaisena myös luetuksi -en tiedä.
VastaaPoistaMinusta on upeaa, että Lumen tajun kirjoittaja uskaltaa hypätä ikään kuin tuntemattomaan - ja kirjoittaa jotain tällaista - aika hulvatonta ja paikoin älyvapaata tekstiä. Siksikin pidin tästä kirjasta paljon.
Hienon hienon jutun Susanista kirjoitit, tätä oli ilo lukea, kiitos! :)
P.S. Poistin ed.viestin typojen vuoksi.
Kyllä vaan tässä paljon oli hyvää ja hienoakin. Tosin enemmän alku- kuin loppupuolella. Alun kieli oli upeaa ja vahvaa. Alkua lukiessani nousin korkealla ja sen vuoksi putoaminen tuntui sitä raskaammalta.
PoistaEn tiedä, olisiko tilannetta muuttanut mitenkään se, jos olisin lukenut tätä alusta alkaen dekkarina. Näin jälkikäteen asiaa ei enää pääse kokeilemaan. Tuo "hulvattomuus ja älyvapaus" on hyvä huomio, vaikka itse en niitä tähän teokseen oikein saanut sovitettua, koska pohjateema oli varsin vakava. Ehkä tässä oli jokin kierre, jota olisi vielä pitänyt ruuvailla. Se on vai kaan sitä, että kun lukiessa tulee joku tunne tai jokin häiritsee, niin sitä tunnetta ja häiriötä ei enää saa tekemättömäksi.
Kiitos paljon kommentista.