 |
| Kuva Tuhon enkelin esitteestä |
Tuhon enkeli (Rechnitz, Der Würgeengel) on itävaltalaisen Nobel-voittajan, Elfriede Jelinekin kirjoittama näytelmä, joka sai ensiesityksensä Münhenissä vuonna 2008. Jelinek on monenlaisia tunteita herättävä kirjailija. Joidenkin mielestä hänen teoksensa ovat suorastaan sietämättömiä, toiset taas vannovat Jelinekin ristiriitaisuuden nimeen. Kun perjantaina twitteristä huomasin tämän esityksen, ostin lipun samoin tein. Syynä oli juurikin se, että kyseessä on Jelinekin teksti, josta en etukäteen tiennyt mitään muuta kuin että se liittyy juutalaisvainoihin.
Menin Kiasmaan tietämättä, mitä oli tulossa ja olotilani oli aika jännittynyt, sillä pelkäsin, että esitys saisi minut itkemään, enkä ollut ollenkaan sillä tuulella, että olisin halunnut itkeä julkisesti. Samanaikaisesti pidin hyvin epätodennäköisenä, että Jelinek olisi kirjoittanut tekstin, jolla haetaan halpaa sensaatioitkua tyyliin Schindlerin lista. Vähäiset etukäteisajatukseni unohtuivat samalla hetkellä, kun esitys käynnistyi,
Jelinekin näytelmän lähtökohtana on vuonna 1945 Rechnitzin linnassa tapahtunut lähes 200 juutalaisen murha. Esitys kertoo tämän tapahtuman peittelemisestä, unohtamisesta ja syyllisyydestä. Ihmisen tempoilusta itsensä vastuusta vapauttamiseksi. Teos on kaukana ns. juoninäytelmästä muodostaen pikemminkin eräänlaisen kokeilun tavasta käsitellä Rechnitzin tapahtumia. Teksti on kauttaaltaan moniäänistä ja tyhjentymätöntä ja hyödyntää erilaisia tyylilajeja parodiasta satiiriin.
Jalostamokollektiivin toteutus on kolmetuntinen intensiivisen tiukka paketti, joka ammentaa niin laulu- kuin tanssiteatteristakin. Yksi erityisesti mieleeni jäänyt laulunpätkä meni muistinvaraisesti jotensakin näin: minulle ei sovi perjantaina, koska silloin minut tapetaan. Kalenteri menee uusiksi, kuten niin moni muukin asia. Pahuus toistuu läpi historian, vaikka jatkuvasti hoemme, että menneisyydestä pitäisi ottaa oppia. Miksi hemmetissä emme sitten ota? Miksi aina vaan jatkamme samaa rataa?
Tanssikohtaukset olivat taidokkaita ja fyysisyydessään vahvoja sekä paikoin eroottissävyisiä. Itseoikeutetusti esiinnousivat esityksen koreografin ja Tuhon enkelin hiljaisen tappajan Jarkko Mandelinin tanssisoolot. Muut näyttelijät olivat sanansaattajia esittäneet Tanjalotta Räikkä, Anna Lipponen, Elisa Salo ja Hannes Mikkelsson, jotka kaikki tekivät vahvaa työtä.
Vaikka esityksen aihe on mitä synkin, ei Tuhon enkeli ole kuitenkaan ensisijaiseseti synkkä esitys. Tämä johtunee paljon siitä, että näyttelijöiden tapa lähestyä tekstiä on niin herkullinen, puhdistettu ja konstailematon. Monenlaisia kulttuurisia viitteitä käydään esityksen aikana läpi ja esitys ottaa kantaa myös nykymaailman menoon. Esitys ikään kuin luo tilan, jossa kulkea, havaita ja tulla kosketetuksi. Pahuus puskee joka paikasta esiin, mutta päällimmäiseksi nousee tästä huolimatta voima, jonka näyttelijät antavat katsojan käyttöön.
Toisinaan kirjoista blogatessani tulen kutsuneeksi jotakin teosta eurooppalaiseksi, nyt tekee mieli tehdä samoin tämän esityksen kohdalla. On ihan hirveän hienoa, että Suomessa tehdään näin älyllisesti kiinnostavaa ja kunnianhimoista teatteria. Bravo!
Jalostamokollektiivi Kiasma-teatterissa
Elfriede Jelinek: Rechnitz, Der Würgeengel
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
Ohjannut Hilkka-Liisa Iivanainen
Voin sanoa sinun perässäsi Bravo!, vaikka en ole nähnytkään esitystä. Kantaa ottava, historiallinen ja ajankohtainen yhtä aikaa ja kaiken lisäksi erilaisia tyylilajeja hyödyntävä. Kuulostaa sellaiselta, että kokisin mielelläni.
VastaaPoistaHui, mikä kuva esitteessä!
Uskallan sanoa, että ihan varmasti tykkäisit. Tämäntyyppinen teatteri innostaa mua paljon. Varmasti tulee vielä monia ajatuksia, mitä ei tullut mieleen tuossa kirjoittaessa, kun kirjoitin heti kotiin päästyäni. Se nyt ainakin jäi sanomatta, että tässä nostetaan esiin itävaltalaisten syyllisyys juutalaisasiassa - siitähän ei paljoa ole puhuttu tai ei ainakaan ole omiin silmiini osunut. Kiitos Marjatta!
Poista