Siirry pääsisältöön

Helmi Kekkonen: Suojaton & Marie Darrieussecq: All the way

Tämä on kirjoitus, jossa tutustutan toisiinsa Helmi Kekkosen Suojattoman päähenkilön Isan ja Marie Darrieussecqin romaanin All the way päähenkilön Solangen. Päätin kirjoittaa yhteispostauksen näistä teoksista, koska kummassakin niistä on päähenkilönä nuori, itseään etsivä tyttö, joka matkalla aikuisuuteen käyttää kompassina omaa ruumistaan.

Suojaton on sumua, utua ja hämärää. Varjoja, heijastumia, valkoisen harson takana Isa. All the way on neonvärejä, painetta vasten kasvoja ja sukuelimiä. Kirkuvaa nuoruutta, jossa puhutaan seksistä ja kuukautisista Solangen taistellessa teini-ikänsä kanssa.

Suojaton on ensimmäinen Helmi Kekkoselta lukemani romaani. Se on arvoituksellinen, psykologisesti tiivis  ja tunnelmaltaan vahva teos. Kekkonen kuvaa perhettä, jonka jäseniä ovat isä Tomas, äiti Hannele sekä lapset Isa ja Kai. Jokainen heistä seisoo omanlaisessaan kulmassa suhteessa perheeseen, joka Suojattomassa näyttäytyy akvarellina, jota kukin perheenjäsen pyrkii viemään kohti haluamaansa lopputulosta. Suojaton on valuvia viivoja, niiden paikoin Isan kannalta salakavalan julmaakin ohjailua ja pakottamista. Tässä tohinassa Isa, erityislapsi, jää vaille sitä, mitä hän tarvitsisi. Äiti huolehtii liikaakin, kun taas isä ratkaisee asioita turhankin yksioikoisesti ja tulevaisuuden parantavaan voimaan ylettömästi luottaen.

Suojaton alkaa kutkuttavan arvoituksellisesti. Isalle on tapahtunut jotakin, mutta mitä. Tapahtumien salaperäisyys tekee pesänsä lukijaan. Darrieussecq puolestaan kuvaa teoksensa alussa koulumaailmaa ja oppilaita, joiden pakkomielteenä on seksi ja seksistä puhuminen. Ei kiertelyä, ei kaartelua, vaan suoraan, kovaa ja korkealta. Inside a little girl, there is a whore.

Feministisestä näkökulmasta katsottuna Darrieussecq on miehisen tilan haltuunottaja. Paitsi seksiakteista ja -kokeiluista, puhelinseksistä, seksuaalifantasioista ja masturbaatiosta, hän kirjoittaa erinomaisen mainiosti myös kuukautisista. Tilanteista, joita melkeinpä jokaiselle naiselle on sattunut, mutta joista harvoin puhutaan. Railakkaiden seksikuvausten kautta All the way on samaa huonetta ja sukua kuin niinikään ranskalaisen Virginia Despentesin teokset. Nämä naiset eivät häpeile, eivätkä ole hiljaa ja tekevät selväksi, että pornografinen teksti ei ole miesten etuoikeus. Tätä taustaa vasten selittyy myös Darrieussecqin teoksen nimi All the way, joka on nimenä kerroksellisempi ja kuvaavampi kuin teoksen alkuperäisnimi Clèves, mutta jonka myötä katkeaa herkullinen yhteys Madame de La Fayetten romaaniin Clèvesin prinsessa.

*

Kekkosen eteerinen, paikoin melkeinpä runotyttömäisen herkkä kerronta synkronoi Isan identiteetin haurauden kanssa. Isa on heikoin langoin kiinni sirkuksessa, jota elämäksi kutsutaan.

Oli vain neljä sanaa joista hän välitti, jotka hän muisti nimensä tavoin, joiden avulla hän piti toisten maailmasta kiinni.
Sade. Perhonen. Veli. Uni

Esitystapaan liittyvistä eroista huolimatta Isa ja Solange jakavat identiteetin muodostumisen kannalta olennaiset nähdyksi tulemiseen liittyvät  kysymykset ja seuraavat Darrieussecqin lauseet sopivat oivallisesti kuvaamaan myös Isan tilannetta.

Without people looking at her, without a witness to her existence, her atoms abandon her.

Because you can only define yourself in relation to others. In the beginning you have no consciousness, so no defined character, nothing about you is determined.

Aikuiseksi kasvaminen on itsen määrittelyä ja sitä kumpikin tytöistä tekee antamalla ruumiinsa toisten käyttöön. Kaiken kaoottisuuden keskellä ruumis on konkreettinen. Sille voi antaa käskyjä ja alistaa sen psyykensä palvelijaksi. Isan tarinaa lukija kutoo mielessään, kun taas Solangen kohdalla lukijalle heitetään käteen puikot ja pornografinen neulos alkaa tekeytyä varsin reippaaseen ja kainoimpia lukijoita punastuttavaan tahtiin. Darrieussecqin silmukoihin sotkeutuu myös Nabokovin Lolita, joka All the way'ssä tulee haastetuksi ja uudelleen kirjoitetuksi. 

*

Teosten välinen ero tulee hyvin esiin niiden kansikuvien kautta. Suojattomassa on sinertävää utuhöttöä, All the Way'n kansikuvaa halllitsee teini-ikäisen tytön uhmaa tihkuva katse. Siinä missä Isaa tuskin ikkunan takaa erottaa, hyökkää Solange esiin ninja-potkuja jaellen. Kekkonen kirjoittaa höyrystyneeseen ikkunaan, Darrieussecq tägää Solangen nimeä betoniseinään. 


Helmi Kekkonen: Suojaton (2014)
160 sivua
Kustantaja: Siltala

Marie Darrieussecq: All the Way (2013)
248 sivua
ranskankielinen alkuteos: Clèves (2011)
Englanniksi kääntänyt Penny Hueston
Kustantaja: Text Publishing


PS. Solangen tarina jatkuu teoksessa Il faut beacoup aimer les hommes, joka Helmet-kirjastosta löytyy myös ruotsinkielisenä käännöksenä Man måste älska männen mycket. Ja kyllä, aion heittäytyä Solangen seuraan myös tämän jatko-osan myötä

Kommentit

  1. Hieno yhdistelmäteksti, Omppu! Helmi Kekkonen on omia suosikkejani, kannattaa lukea myös romaani Valinta. Sen kerronta on selkeämpää kuin Suojattomassa, ei siis mainitsemaasi "utuhöttöä". Runotyttömäisyys siitä sen sijaan paistaa vielä selvemmin kuin Suojattomasta - mutta minä pidän siitä silti (tai ehkä juuri siksi!) aivan hirveästi. Itkettävä, kaunis kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan satuin nämä teokset lukemaan peräkkäin, joten päätin kirjoittaa niistä yhdessä, kun on osin samaa tematiikkaa. Näin tehdessä tietysti korostuu tuo esitysmuotojen erilaisuus. "Utuhöttö" on minulle hieman vaikea laji tai jotenkin niin, että aika kalteva on se pinta, jolla liikutaan. Omanlaisensa vaarat liittyy myös Darrieussecqin tyyliseen kerrontaan, jossa seksuaalisuuden kuvauksista on vaarassa tulla itsetarkoitus tai ainakin niin, että tulkinnat riippu aika lailla lukijasta. Feministisestä näkökulmasta All the way kyllä toimii hyvin.

      Kiitos Maisku.

      Poista
  2. Onpa hieno ajatus sanoittaa rinnakkain nämä kaksi lukukokemusta. Darrieussecqia en ole itse lukenut ja arvelen, että runotyttömäinen Kekkonen onkin enemmän minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauhistus ja ptruu, otan nyt vähän takaisin. En nyt haluaa "merkitä" Kekkosta runotyttömäiseksi kirjailijaksi, tuo sana vaan nyt jotenkin sopi kuvaamaan juuuri tätä teosta. Uskon kyllä, että pitäisit Suojattomasta. Siinä on paljon ilmaa ja paikkoja lukijan ajatusten tekeytyä. Kiitos Katja.

      Poista
    2. Suojattoman olen lukenutkin. Ja minusta runotyttömäinen on hyvä mainesana, joka sopii hyvin kuvaamaan Kekkosen lyyristä kerrontaa :)

      Poista
    3. Oletkohan postannutkin Suojattomasta? Ja olenkohan kenties kommentoinutkin postaustasi? Muistini ei oikein tahdo pysyä mukana. Olen samaa mieltä, että runtotyttömäinen on kaunis ja kuvaava mainesana, mutta kaikki ei varmaan ole samaa mieltä, joten halusin tuoda asian esiin, jotta en lähtisi leimaamaan Kekkosen tuotantoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e