Siirry pääsisältöön

Katja Raunio: Käy kaikki toteen

Olen kallellani kokeelliseen kirjallisuuteen tai taiteeseen ylipäänsä. Kokeellisten teosten yksi erittäin mainio puoli on, että ne näyttävät meille usein jotakin sellaista, jota emme ennen ole tulleet edes ajatelleeksi ja joka ilman niitä ei koskaan ehkä olisi tullut mieleemmekään. Lisäksi niille on tyypillistä, että ne vapauttavat teoksen vastaanoton jähmeän ymmärtämisen vaatimuksista. 

Katja Raunion Käy kaikki toteen sisältää lajityyppinsä mukaisesti asioita, joiden funktio ei minulle täysin selvinnyt. Itse asiassa minusta tuntui lukiessa paikoin siltä, että teoksen kokonaiskuva on liian vahvasti tekijänsä päänsisäinen välittyäkseen lukijalle. Tämä ei kuitenkaan suuremmin haitannut, koska Raunio tarjoaa niin monia paikkoja, joista voi lähteä mietiskelemään eteen, taakse, sivulle tai mihin suuntaan kukin nyt haluaakin lähteä, että se on ihmiselle paljon tärkeämpää kuin jahdata maaninen kiilto silmissä jotakin teoksen syvintä tarkoitusta, jonka olemassolo on parhaimmillaankin kangastus.

Käy kaikki toteen -romaania voisi luonnehtia kertomukseksi romaanihenkilöistä, jotka ylittävät fiktion ja reaalitodellisuuden rajat. Vaikka Raunio positioi kirjailijan - tai ehkä mieluummin sisäisen kirjailijan - kaikkivaltiaaksi, joka Jumalan tavoin luo maailmansa, eivät romaanihenkilöt suostu olemaan hänen armoillaan. Käy kaikki toteen on luomiskertomus, jossa teoksen sisäinen kirjailija on sekä psykoterapeutti että norsu romaanihenkillöiden posliinikaupassa. Teoksessa toistuu lause: "Ideat kehittyvät. Plagiointi on välttämätöntä: siinä idea toistetaan parempana." Tämä lienee lainaus jostakin ja lainasin sen äsken tähän. Joku ehkää lainaa sen tästä muistiinsa ja kirjoittaa sen uusiksi myöhemmin.

Itse tarinan tasolla Raunio kuvaa nuoria aikuisia, jotka opiskelevat yliopistossa. Opiskelijoiden puheet ovat juuri sellaisia kuin opiskelijoiden puheet usein ovat. Heistä lähimmin pääsemme tutustumaan tyttöön nimeltä Silver eli Silli. Polttopisteessä on Silverin vaikea äitisuhde ja hänen tabujaravistelevan lämmin suhde isäänsä.  Kirjailija yrittää saada Silverin kääntämään toivottomuuden toiveikkuudeksi tai ainakin joksikin, jonka kanssa voisi elää. Silveriä vaan ei usein kiinnosta ja välillä hän on yhtä epäluotettava kuin teoksen kertojakin.

Raunio nostaa esiin kuluttamisen kirot, nuoruudelle tyypillisen vihan normaalia kohtaan ja leikkaa kehityskertomuksen peruskysymykseen: miten minä voisin löytää paikkani tässä maailmassa? Miten elää, kun maailma on, mikä on?

Mitä muuta kuin jotain täysin väärää voisi tuntea tässä maailmassa, jossa kaikki on muovitettu ja kuoritettu ja kiillotettu ja irrotettu ja kiihotettu ja laimennettu ja sulkeistettu.
[...]
Miten voi elää ihmisenä maailmassa, jos kukaan ei välitä?

Trendikkäästi sanottuna maailma on mennyt rikki, eikä se tarjoa mitään sellaista, johon Silver ja hänen opiskelukaverinsa voisivat olemassaolonsa ripustaa. Ratkaisuna näyttäytyy ranskalainen situationismi, marxilaisavantgardistinen liike ja sen johtohahmon Guy Debordin ajatukset. Suomi ei kuitenkaan ole Ranska ja Suomessa punaviinikin on "helvetin kallista" ja ilman punaviiniä situationismin syvimmät salat eivät aukene. Suomi ei tarjoa sen enempää elin- kuin ajatustilaakaan.

Kylmä totuus on, ettei karpalolonkeron voimalla synny mustia huulia ja radikaaleja liikkeitä.

Raunion tekstille on tyypillistä liike. Lauseet tulvivat toisiinsa, toinen lause valloittaa toisen ja syökseen sen paikaltaan tai ottaa oman paikkansa naapurilauseen keskeltä. Kirjoitus on jatkuvassa pyörteessä: kulkee läpi somemaailman, näytelmällisen esitystavan, sananlaskujen, laulunsanojen ja sitaattien.

Kokeellisen ja perinteistä kerrontaa ravistelevan kirjallisuuden julkaisijana Teos oli viime vuonna ylivoimaisesti paras kustantamo. Ensin tuli Anu Kaajan Muodonmuuttoilmoitus. Syksyllä sitä seurasi Laura Lindstedtin Oneiron, Alexandra Salmelan Antisankari ja Raunion Käy kaikki toteen. Näissä neljässä teoksessa on hirmuisesti sellaista voimaa, joka saa minut innostumaan ja on upeaa, että tällaista haastavaa kirjallisuutta julkaistaan, vaikka niistä tuskin (Oneironia lukuunottamatta) tullaan tekemään pokkaripainoksia Anttilan kassajonossa hiplattaviksi. Haluan uskoa, että kun on vähän hullu ja tarpeeksi sinnikäs, Käy kaikki toteen, mitä se sitten itse kullekin tarkoittaneekin.


Katja Raunio: Käy kaikki toteen
208 sivua
Kustantaja: Teos

Kommentit

  1. Onpas taas ihanaa kirjallisuudenlukemisfilosofiaa sinulla :) Jähmeän ymmärtämisen vaatimukset, yöh. Hulluutta ja sinnikkyyttä vaan, noin niin kuin vähän kaikessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minusta tuli tietoinen ihminen postmodernin aikakaudella, se selittäneen viehtymykseni kokeellisuuteen. Kaikki sämplääminen ja uudelleenkirjoitus yms. ovat juttuni. Pidin hirmuisesti siitä tavasta, jolla Raunio romaaniaan raatelee. Uutta ei voi syntyä, jos pitäydytään pelkästään vanhassa muodossa, jolla silläkin on tietysti paikkansa, mutta rajat on tehty venytettäviksi. Kiitos!

      Poista
  2. Upeaa tässä suomalaisen kirjallisuuden kokeellisuudessa on vielä ae, että kaikki nämä neljä kirjailijaa ovat naisia. Hienoa, että meillä on Teos! Olisikohan sillä jotakin merkitystä, että toimitusjohtaja on nainen?. Hallituksen jäsenet ja puh.johtaja ovat kylläkin miehiä (naisoletettu/-ja ja miesoletettuja; mulle vähän vaikeaa nämä uudet sanat :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a. En osaa sanoa.
      Huomasin nyt kirjoittaneeni tässä postauksessa Anttilan kassajonoista. Omalta osaltaan blogipostauksetkin tallentavat aikaa ja sen ilmiöitä. Eipä ole enää Anttilaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e