Suurin ongelma on, että Annan (Keira Knightley) ja Vronskin (Aaron Taylor-Johnson) välillä ei kipinöi. Ei sitten yhtään. Rakkauspari on toisilleen niin sopimaton, että on mahdotonta edes hyvälläkään mielikuvituksella onnistua kuvittelemaan, että heidän väliltään löytyisi edes intohimon häivä. Suurimpana syynä tähän on, että Aaron Taylor-Johnson - tuo Juhan af Grannin nuoruuskuvaa muistuttava näyttelijä - on aivan liian poikanen rooliinsa. Kuka nyt tuollaiseen heppuun rakastuisi ja jättäisi perheensä? Ei sitten niin kukaan.
Koska Annan ja Vronskin suhde on tämän stoorin THE juttu, kaatuu koko elokuva sen mukana. Kunnianhimon puutteesta tekijöitä ei kyllä voi syyttää. Kaikennäköistä näyttämö- ja lavasterakennelmaa on tarjolla elokuvan taiteellistamiseksi, mutta koska päähenkilöiden välinen liekki puuttuu, vaikuttavat nämä rakennelmat lähinnä huvittavilta yliyrittämisefekteiltä, vaikka ne ovatkin sinällään taidokkaita ja kiinnostavia. Jos tarkoituksena on kulissien avulla viitata siiten, että tarinan henkilöiden elämä on pitkälti kulissia, niin tämä olisi kyllä tullut vähän vähemminkin ponnistuksin selväksi.
Anna Kareninan ohjaaja Joe Wright on ohjannut myös Ian McEwanin romaaniin Sovitus (The Atonement) pohjaavan elokuvan, joka on todella hieno. Siksi on sitäkin kummallisempaa, että tämän elokuvan kohdalla toteutus on mennyt niin pieleen. Wright käyttää monenlaisia kommervenkkejä, joista esimerkiksi ihmisten pysäyttäminen kesken liikkeen patsasmaisiin asentoihin voisi onnistuessaan toimia todella upeasti, mutta Anna Kareninassa ne lähinnä syövät tarinaa sen tehostamisen sijaan. Tuloksena on lähinnä hämmentäviä hetkiä, jotka purkautuvat kotisohvalla ilmaisuun: mitä ihmettä?
Kävikin niin, että katselussani Anna Karenina muuttui huonoksi komediaksi. Hah-haa, tuossa ne tuijottavat toisiaan ja yrittävät esittää rakastuneita. Ei mene läpi. Tuntuu pelkästään hassulta. Näin hengittämätöntä elokuvaa en muista nähneeni aikoihin. Tarina sinänsä on mitä mielenkiintoisin ja tekee selväksi, että se mikä oli sallittua miehelle, ei todellakaan ollut sitä naiselle. Elokuvaa katsoessa mietinkin, onko Tolstoi kenties kirjoittanut Annan ja Vronskin rakkaustarinan moraliteetiksi, jonka tarkoituksena on olla varoittava esimerkki naisille siitä, miten käy, jos uhmaa sovinnaisuussääntöjä.
Eipä tässä oikeastaa muuta. Mielipiteeni taisi jo tulla aika selväksi. :)
Aah, kylläpä helpottaa: ei mitään paineita katsoa tätä edelleenkään. Tämän pitäisi varmaan periaatteessa olla ihan minulle, mutta en ole ollenkaan tuntenut vetoa tätä kohtaan. Eniten minua on häirinnyt Keira-Anna: kaikessa somassa suloisuudessaan hän ei vähääkään vastaa omia mielikuviani tästä kirjallisuushistorian kiehtovasta naisesta. Ja juu, varmaan tuo Vronski-valintakaan ei ole ihan nappiosuma.
VastaaPoistaMitä Tolstoin intentioihin tulee, niin ne ovat kyllä mielenkiintoinen kysymys sinänsä. Moralisoiko Tolstoi Annaa vai sopivaisuussääntöjä - ja missä väärin tähän kysymykseen annettuun vastaukseen vaikuttaa vastaajan (lukijan tai katsojan) ajallinen sijainti ja kulttuurinen konteksti :)
Kirjoittelin tämän postauksen jo pari viikkoa sitten ja huomaan nyt, että parhaiten ovat jääneet mieleen lavasteet ja muut rakennelmat, jotka nyt näin jälkikäteen vaikuttavat kiinnostavilta sinänsä. En vaan keksi, mitä ne tekevät juuri tässä elokuvassa. No saatiinpa tyttäreni kanssa monet naurut, kun tätä elokuvaa katsoessa. Sanoisin, että tahaton komedia.
VastaaPoistaTuo moralisointijuttu luultavasti näyttäytyy eri tavalla kirjaa lukiessa. Luulen, että silloin tulisi vahvempana ajatus, että Tolstoi moralisoi nimenomaan sovinnaisuusääntöjä. Oli jotenkin kamalaa, kun en tuntenut mitään sympatiaa Annaa kohtaan tässä elokuvassa. Se taitaa olla varmin merkki siitä, että tämä ei todellakaan ollut ns. mun leffani.
Kiitos Katja.
Hmm, ennemminkin sanoisin että kirjan varsinainen rakkaustarina on Levinin ja Kittyn suhde, Annaa ehkä ymmärretään mutta ei ihannoida eikä tämä miksikään sankariksi nouse (vaikka lopulta vielä vähäisemmät sympatiat ovat Annan miehiä kohtaan, sekä Kareninia että Vronskia...)
VastaaPoistaEli sanoisin että kritiikki kohdistuu sekä Annaan että sovinnaisuussäntöihinkin, ei näytä siltä että Tolstoi sallii miehilleenkään tätä vaikka nainen siitä lopulta eniten kärsii, ja toisaalta koska Karenin niin Vronski.
Mutta jostain syystä en usko yhdenkään filmatisoinnin keskittyneen Leviniin ja Kittyyn :)
En ole tätä filmatisointia nähnyt, mutta olen muutamankin romantiikkaklassikkofilmatisoinnin katsonut joissa miespääosat ovat melkein aina heikoin lenkki, yleensä jo roolitus on pielessä: rooleihin joissa pitäisi olla Clark Gable laitetaan jotain nättejä poikia...
Tässä versiossa Kittyn ja Levinin esittäjät olivat aidoimmantuntuisia ihmisiä. Varsinkin Levin oli hyvä. Heidän stoorinsa oli kuitenkin sivujuonne. Oli paljon tehtyä dramatiikkaa, mikä ei sekään välttämättä ole huono, voi toimia hyvinkin, mutta kun puuttui se kuuluisa kipinä Annan ja Vronskin väliltä, niin kovin vähän jäi ihastumapintaa.
PoistaOlin itse joskus ihan elokuvateatterissa katsomassa tätä ja ihan tykkäsin. Toisaalta taidankin olla ihminen, joka on aika lailla visuaalisuuden vietävissä, mitä elokuviin tulee. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että kirjan varsinainen romanttinen pari on Kitty ja Levin, joiden elämä ja parisuhde asetetaan ihanteeksi, jota vasten Anna ja Vronski vaikuttavat irvikuvilta.
VastaaPoistaOlin tätä itsekin aikeissa mennä elokuviin katsomaan, mutta se sitten jotenkin jäi. No, ei kauheasti asia harmita. Mulla tuli tätä katsoessa mieleen, että on tavoiteltu jotain Peter Greenaway -juttuja, mutta ne ei tässä ollut omaan makuuni kovin onnistuneita yhdistettynä tarinaan. Siis sinänsä ihan kiinnostavia ratkaisuja, mutta ne olivat jotenkin ihan eri maailmasta kuin tuo tarina. Pahin kanto kaskessa oli joka tapauksessa Vronskin esittäjä.
PoistaFilmi oli minusta hieman sekava, ja sitä olisi ollut vaikea seurata ilman että olisi lukenut kirjaa.
VastaaPoistaTotta, itsekin mietin, että jos tarinaa ei yhtään tunne, niin aika vaikea voi olla elokuvaa seurata.
PoistaEräs kirjaa lukematon tuttuni sanoi jättäneensä elokuvan suosiolla kesken heti alun jälkeen, koska ei ymmärtänyt siitä mitään. Sain itsekin huomata, että kirjan lukemisesta oli paljon hyötyä. Visuaalisesti elokuva on kunnianhimoinen ja näyttävä, mutta sortuu turhaankin kikkailuun. Tolstoin massiivisen romaanin, sen tunnelman ja monien henkilöiden siirtäminen valkokankaalle ei varmasti ole helppoa, mutta samaa mieltä olen siitä, että yliyrittäminen näkyy läpi.
VastaaPoistaNaulan kantaan Kirjavaras. Paljon yritystä ja kunnianhimoa jne., mutta lopputulos kumman hengetön. En erityisemmin mitään odottanut, mutta en kyllä etukäteen olisi ajatellut, että katsominen menisi tahattoman komiikan puolelle. No, olihan sekin kokemus. :)
PoistaOih Omppu, kävimme tämän elokuvateatterissa katsomassa ja heti ostin näitä DVD:nä useampia, kun ne tulivat myyntiin. Olemme katsoneet useamman kerran, joten filmi just meille. Toisaalta olen armoton Keira -fani, kiitos Sovituksen ja vähän muutenkin. Mutta en siltikään vertaisi tätä vaikka brittileffaan Vuosi elämästä, jonka myös näimme elokuvateatterissa ja sitten ositmme omaksi. Katsottuu on monasti.
VastaaPoistaMeidän joulufilmimme on aina ranskalainen Eräs joulutarina ja olisin tänä vuonna ostanut sitä lahjaksi muutamille ystävillenikin, mutta edes CDON.COM ei sitä nyt pysty toimittamaan.
Anna Karenina on yksi maailman suurimmista rakkaustarinoista.<3
PS. Match Pointin olen nähnyt kai yhtä monta kertaa kuin Vuosi elämästä. Anna Kareina on katsottu ehkä vain viisi kertaa: Se tarvitsee tietyn fiiliksen.
Vähän olikin sellainen muistikuva, että sinä olisit tästä pitänyt. Mulla ei ole mitään suhdetta tuohon Keiraan, hän on minulla sarjassa neutraali. Olisi pelastanut tilannetta aika lailla, jos Taylor-Johnsonin tilalla olisi ollut joku muu. Vuosi elämästä olen nähnyt ja se menee kyllä mulla heittämällä tämä ohi.
PoistaSuuri rakkaustarina, kyllä. Tosin en tiedä, onko suuret rakkaustarinat varsinaisesti sinänsäkään mun juttu. Jos joskus on mahdollista ja et ole nähnyt, niin katsopa Paolo Sorrentinon elokuva Suuri kauneus. Se on juuri sen tyyppistä elokuvaa, josta haltioidun - Suuren kauneuden tapauksessa niin paljon, että kirjoitin siitä jopa blogikirjoituksen.
No juu...myönnän, että Vronskin näyttelijä aluksi järkytti minua, sillä olin ajatellut siihen ihan jotain muutta, mutta olen saanut kuulla myös vastamielipitietä, joten olen katsonut parhaaksi kerrankin vaieta;) Keira ei ole kovin moniilmeinen näyttelijä, mutta on on aina minulle jotakin kitos Sovituksen! Mun suoskit ovat hänen lisäkseen hieman erilaisia eli mm. Helen mierren, Kate Winslet, Jessica Lange (oi Frances!), Nicole Kidman, Meryl Streep etc.etc. eli en ole vain kauniin kuoren perään.
PoistaNo ne ovat mun juttu, jos niissä on iso tragedia: Humiseva harju on varmaan ykkönen, sitten tuleekin jo Tohtori Živago, Anna Karenin, Sovitus...Voin tilata tuon Suuri kauneus CDON.COMilta, jos se vain sieltä vielä löytyy.
Kuvittele, että emme saaneet jopa vuoden elokuvaksi povattua 45 vuotta tänne Suomen Ateenaan! Porissa oli aina kaikki leffat, taide, vaikuttava, uutta luova teatteeri...täälä kaikki panostus tuntuu olevan urehilussa.
Mun ehdottomat suosikit on Marlon Brando ja Benicio del Toro. On kai niitä muitakin, mutta nämä kaksi on ihan omassa sarjassaan.
PoistaJos Leena teillä on Netflix, niin Suuri kauneus löytyy sieltä. Sorrentinolta on ehtinyt tulla jo uusikin elokuva Youth (päärooleissa Harvey Keitel ja Michael Caine). Olisin mennyt viikonloppuna katsomaan, mutta tulikin muuta. Kerron sitten, kun olen sen nähnyt, oliko yhtä kova kuin Suuri kauneus. Jos en bloggaa, niin mainitsen vaikka jossain sun blogin kommenteissa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Elokuvan alkua jaksoin katsoa noin 15min, mies ei sitäkään. Kneira on huippuhyvä näyttelijä, mutta ei se nyt oikein riittänyt, kun vastassa oli mikä oli. Ehkä se olisi ollut parempi, jos vastanäyttelijä olisi ollut huikea luonnenäyttelijä Jude Law sänkykamarisilmineen. Hyvä kun tunnistin hänet elokuvasta, oli kyllä maskeeraaja laittanut parastaan.
VastaaPoistaMai nyt ollaan kyllä niin samaa mieltä, kun olla saattaa. Minäkin nimittäin ajattelin, että Jude Law olisi ollut niin paljon parempi Vronskin rooliin. Itse asiassa koko teoksen dramatiikka heilahti väärään suuntaan, kun Law:n esittämä Karenin herätti minussa paljon sympatiaa ja viehtymystä, vaikka periaatteessa minun olisi pitänyt olla Annan puolella. Ihan älytön tilanne. Ei kukaan jättäisi niin ihanaa miestä jonkun pojanhuitukan vuoksi. :)
PoistaNyt puhut asiaa, ei heittäisi, sitäpaitsi minusta Vronski oli niin iljettävä. Sori vaan Aaron Taylor-Johnson.
PoistaOlisi kyllä mielenkiintoista tietää, että mikä oli peruste Taylor-Johnsonin valinnalle tuohon rooliin.
PoistaMuistan että tämän ilmestyttyä Hesarissa oli kritiikissä (tai tästä tehdystä jutussa) kysymys: "Mitä vanha klassikko/Anna Karenina voi antaa nykylukijalle/katsojalle?" Ja nyt ihan viime aikoina samaisesessa lehdessä on toisteltu samaa kysymystä Shakespearen kohdalla, uuden BBC:n sarjan Tolstoin Sodasta ja rauhasta kohdalla ja muistaakseni myös Jane Austenin kohdalla. Kysymys voi olla myös muotoiltu tyyliin "Antaako pölyttynyt klassikko nykyihmiselle mitään, voiko vanha kulunut klassikko koskettaa nykyihmistä mitenkään?" jne. Ja vastaus on ollu suunnilleen näin, että kuule kyllä voi, siellä rivien välissä on paljon seksiä! Ei kato Tolstoi voinut silloin ennen muinoin kirjoittaa suoraan seksistä, se pitää vaan löytää sieltä!
VastaaPoistaOlen ollut hämmentynyt näiden tyhmien kysymysten ja latteiden vastausten edessä.
Hämmennyksen sijaan mua nauratti tuo vertaus nuoreen Juhan Af Granniin!;D Sillä se Vronskin näyttelijä oli rooliinsa niin epäsopiva, huono suorastaan.
Mä ennen katsoin todella paljon leffoja, erityisesti teatterissa. Nykyään mikään ei taida kelvata mulle...Tajusin tuota Anna J:n kommenttia lukiessa, että nykyään taidan tykätä vaan leffoista jotka on aika pienimuotoisia ja pohjaavat hyvin voimakkaasti (hyvään) näyttelijätyöhön tai sitten leffan pitää olla mulle visuaalisesti vetoava, silloin muulla ei välttämättä ole niin väliä. (No, kyllä mä oikeesti välillä innostun muunkinlaisista elokuvista.) Tästä leffasta on jäänyt erityisen hyvin mieleen se laukkakisa, siis ihan vaan siksi kun se oli siellä teatterissa. Toinen mieleenjäänyt kohtaus on ehkä liian vaikeasti selitettävä, oli niin lyhytkin. Ja sitten ihan henkilökohtaisista syistä olin suuresti ihastunut niihin teatterin kuliseissa (jossain ylhäällä, naruissa ja tikkailla) tapahtuvista osista ja siitä pensaslabyrintistä. Pensaslabyrintin (ja Liisan) takia tykkään myös Gwen Stefanin musiikkivideosta What You Waiting for ja Nine Inch Nailsin videosta Perfect Drug.;)
En ole huomannut mainitsemiasi Hesarin juttuja, kun luen ko. lehteä hyvin harvoin. Ikävää on, että keskustelun taso on noin alhainen. Tekisi mieli kysyä, että antaako yhtään mikään yhtään mitään nykyihmiselle? Tietysti pitää muistaa, että on nykyihmisiä ja nykyihmisiä. :)
PoistaKommenttisi toi minulle ajatuksen, että omalla kohdallani elokuvien osalta taitaa olla kyse siitä, että arvostan elokuvia, jotka on tehty nimenomaisesti elokuvan keinoin. Minulle elokuva ei ole ensisijaisesti tarinan kertomista näyteltynä, vaan tarina syntyy parhaimmillaan paljon muusta kuin puheesta - visuaalisuudesta, leikkauksista. Elokuvaleikkaus on suuri himoni. Jos saisin nyt humps vaan yhtäkkiä valita ryhtyisin elokuvaleikkaajaksi. :) Tämähän liittyy siihen, että olen niin kovin kiinnostunut tavoista, joilla erilaiset asiat, kohtaukset, elementit asetetaan toistensa yhteyteen. Tämä näkyy myös tavassani lukea. Hyvänen aika, kylläpäs sinun kommenttisi nyt toikin paljon selvyyttä omiin ajatuksiini. On ihan superkiinnostavaa, kun hyvin erilaiset, keskenään ristiriitaiset elementit kohtaavat. Sitä ehkä tässä Anna Kareninassa oli tavoiteltu, mutta se ei onnistunut.
Kuten Leenalle tuossa aiemmin kommentoin, niin yksi viimeaikaisista elokuvista, joka minusta on kertakaikkisen hieno on Paolo Sorrentinon Suuri kauneus. Huomasin, että se on Netflixissä, pitää katsoa uudelleen. Se on tehty niin, että katsojalle ei anneta valmiiksi, mutta annetaan aineksia, jonka pohjalta rakentaa. Rooma on vahvasti läsnä ikään kuin yksi henkilöhahmoista.
Kiitos Sanna.
Aah montaasi! Eisenstein!! Potemkin!!! (Ensimmäinen reaktioni, kun puhutaan elokuvaleikkaamisesta.)
PoistaKiitos itsellesi. Kun lukee/kuulee toisten ajatuksia, herää itsellä uusia ajatuksia ja kun yrittää kertoa omia ajatuksiaan, sekin herättää uusia ajatuksia. Tuon aiemman kommenttini kirjoitettua mieleen tulvahti monia, monia kohtauksia eri elokuvista. Tajusin, että monissa itselleni ihan keskinkertaisissa elokuvissa saattaa olla yksi kohtaus, joka säväyttää ja jää mieleen. Tai ok-elokuva nousee tosi hyväksi jonkun kohtauksen takia. Kommenttiasi lukiessani aloin hahmottaa mikä "se juttu" on mikä mua kiinnostaa näissä kohtauksissa. Ei niinkään mitä tapahtuu, tai mitä sanotaan. Enemmänkin miten sanotaan, miten elehditään. (Tunnen suurta lukkarinrakkautta näytelemiseen.) Mutta vielä enemmän miten kuva on sommiteltu, mitä on kuvattu, miten on kuvattu. Ja kyllä myös miten on leikattu. Kokonaisuus saa pysymään leffan ääressä, tykkäämään jostain tietystä leffasta, mutta mieleen mulla näköjään jää paljon yksittäisiä kohtauksia, elokuvan kokonaisuudesta ei välttämättä niin väliä.;)
En ole nähnyt tuota Paolo Sorrentinin Suurta kauneutta. Eikä mulla tietty mitään Netflixiä ole. Mutta jos siihen jossain törmään, niin nyt tiedän katsoa ja muistan sitten, että se on sun kehuma.:)
Päättelisin kirjoituksestasi, että olemme suhteellisen samoilla linjoilla. Mainitsemiesi asioiden päälle sitten vielä musiikki, jolla myös voidaan tehdä paljon. Kun nyt mietin sitä vasten, mitä tässä olemme kirjoittaneet, niin aika moni nykyelokuva vaikuttaa varsin tylsältä ja kunnianhimottomalta. On paljon juuri tuota, että elokuva on ikään kuin näytelty kirja. Tyypit puhuvat ja heitä kuvataan jossain ympäristössä. Tällöin koko elokuvan kieli jää käyttämättä. Eräs hieno poikkeus on Jim Jarmuschin Broken Flowers, jossa musiikilla on ratkaisevat merkitys tarinan kuljetukselle. Musiikista vastaa tässä elokuvassa etiopialainen Mulatu Astatke. Todella hienoa kamaa, joka keskustelee itse elokuvan kanssa. Toinen visuaalisesti hieno esimerkki viime vuosilta on Pirjo Honkasalo, Pirkko Saision romaaanin perustuva Betoniyö. Siinä ei ole lähdetty vaan kuvallistamaan tarinaa, vaan tehty se omilla ehdoillaan. Mustavalkoinenkin vielä, vaikuttavaa.
PoistaNo, nuo kaksi nyt tuli tässä sunnuntaiaamuna ensimmäisenä mieleen. Parempiakin esimerkkejä varmasti on. Katsoin Netflixistä Suuren kauneuden uudestaan ja pakko myöntää, että se ei tv:stä toimi yhtä hyvin ollenkana kuin elokuvissa. Oli siinä silti ne tietyt huikaisevat kohtansa.
Pitäisi olla yllä: Pirjo Honkasalon ohjaama, Pirkko Saision romaaniin perustuva Betoniyö.
PoistaInnostuin kirjoituksestasi niin paljon, että sormet ei oikein pysy ajatusten mukana ja kuka sitä nyt kommenttejaan oikolukisi. :)
Piti tulla tännevielä lörpöttämään, kun katsoin vasta eilen viimeisen osan Ylen David Bowie teemaillasta eli sen Black Starin videon. Tykkään musiikkivideoista (todellisuus: katson niitä todella vähän ja suurimmasta osasta en tykkään laisinkaan) ehkä juuri sen takia, että niissä voi olla todella mielenkiintoisia kuvia, tai ehkä pikemminkin mielikuvitusta kiihottavia kohtia ja kuvauksia. Ja ne on lyhyitä! Jos musiikkivideoon laitetaan jotain tarinantapaista, niin sen jää usein aika viittelliseksi, avoimeksi, tulkinnanvaraiseksi, kiitos lyhyen noin kolmeminuuttisen keston! Siihen kun vielä lisää hyvin musiikkin tehdyn leikkauksen ja mielellään vielä hyvin musiikkin tehdyn, mutta epätavallisen leikkauksen, ou jee. (Siis sen lisäksi että vierastan tiiliskiviromaaneja, epäilen suuresti kaikkia yli kaksituntisia elokuvia. Jouluna katsoin kyllä Viscontin Ludwigin, kahdessa osassa.)
PoistaKamalaa, mulla ei ole mitään muistikuvaa Broken Flowersin musiikista!!!
Mahtavaa, että tulit. Riemukasta myös, että Anna Karenina- elokuvasta on nyt päädytty musiikkivideoihin. Itse olin ajatellut etukäteen, että en katso Blackstar-videota, mutta toisin kävi. En muista milloin olisin yhtä intensiivisesti viettänyt 3,5 tuntia telkkarin edessä. Erityisesti Ziggy-konsertti oli aivan huikea ja sen jälkeen en pystynyt sulkemaan telkkaria, niin katsoin sitten Blackstarinkin. En nyt sano siitä mitään muuta kuin että se on järkyttävän vaikuttava.
PoistaMusiikkivideoiden suhteen sama kuin sinulle. Kiinnostavia, mutta harvoin tulee nykyisin katsottua. Juuri tuo mistä kirjoitat, että niissä on "mielikuvitusta kiihottavia kohtia" ja sen on aina hyvä, jos mielikuvitus kiihottuu. Kuuntelen nykyisin oikeastaan kaiken spotify:sta, joten elän ilman esitysten kuvallista puolta. Toisaalta mielikuvitusta voi kiihottaa myös se, kun kuunnellessaan kuvittaa itse ja esim. junassa tai yleisellä paikalla ylipäänsä tulee ulkoiset tapahtumat päälle.
Googla tuo Mulatu Astetke. Hyvin hypnoottista ja sopii tuohon elokuvaan täydellisen hyvin. Kiitos ja mukavaa päivää.
Kaisa-Reetta, näin kommenttisi, mutta kun olin julkaisemassa sitä tuli jokin virheteksti ja näemmä kommentti hävisi samoin tein. Voi rähmä! Kopioin kommenttisi sähköpostista: "Lyhyesti: Yhdyn täysin mielipiteeseesi tästä leffasta. Täyttä roskaa, jota jaksoin katsoa noin puolen tunnin ajan!
VastaaPoistaLähettänyt Kaisa Reetta blogiin Reader, why did I marry him? 18. tammikuuta 2016 klo 21.46
Aika lailla on nyt tullut todistetuksi, että tämä elokuva ei ole bloggaajien suosiossa - poislukien Leena Lumi, joka sentään löysi tästä innostusta!
Luin Anna Kareninan alkukesästä, ja aion kiertää kaukaa tämän Keiran tähdittämän version. En oikein innostu Keiran näyttelijäntyöstä muutoinkaan, ja hän Anna Kareninana... no, omiin mielikuviini sopii paremmin vanha, Greta Garbon tähdittämä versio. Olen tosin nähnyt siitä vain pätkiä, mutta ehkäpä koko leffakin tulee katsottua kirjan jälkihumussa. Kirjahan on loistava, ja näissä elokuvaversioissa minua kiinnostaa paljon se, onko niihin saatu mahdutettua kirjan sisällöstä mitään muuta kuin Annan ja Vronskin rakkaustarinaa.
VastaaPoistaTämä on elokuvana NIIN omituinen kaikkine ihme kulisseineen, että jo sen takia kannattaa katsoa, että pääsee ihmettelemään toteutusta. Voin kuvitella, että tässä on ajettu takaa jotain, joka onnistuessaan olisi tehnyt tästä todella hienon elokuvan, mutta lopputulos on kyllä aika sillisalaatti. :D
PoistaPS. En ole vieläKÄÄN lukenut Anna Kareninaa. Joskus aloittanut, mutta jäänyt kesken. Hienoa, että luit. On vähän kynnystä näiden venäläisten klassikkojen kanssa. :D