Cynthia Bond: Ruby

Katsokaa tuota naista. Hän on Ruby Dell. Halveksittu, syntinen, kummallinen ja muutoinkin epäkelpo. Katsokaa nyt, hän kyykistyy ja virtsaa kadulle. Mokoma iljetys. Hän on palannut New Yorkista Libertyn kaupunkiin Teksasiin. Parempi kun ei olisi, sillä Libertyssä häntä ei kaipaa kukaan.

Vaan kaipaapas. On yksi, joka näkee kuka Ruby todellisuudessa on. Joka näkee, että hän on ennen kaikkea ihminen. Hänen nimensä on Ephram ja hänen siskonsa Celia on hänen äitinsä. Ei oikeasti tietenkään, vaan itse itsensä Ephramin äidiksi korottanut sisarusten vanhempien kuoltua. Siinä missä Ruby on silmätikku, on Ephram niitä, joita tuskin huomaa. "He was a moving blur on the eyes' journey to more delicate and interesting places."

Rienausmusiikkia Pietarin kirkossa

Joitakin vuosia sitten olin Roomassa, jolloin kävin myös Pietarin kirkossa. Se, mitä siellä koin on lähimpänä pyhää, mitä elämässäni olen kokenut. ’Rubyn’ sielunmaisema vei minut takaisin Pietarin kirkkoon ja kun nyt istun tässä ja mietin, mitä ’Rubysta’ sanoisin se tuntuu samalta kuin laittaisin Pietarin kirkossa kaikumaan rienausmusiikin. On tarinoita, joista kirjoittaminen ei voi tehdä niille minkäänlaista oikeutta ja ’Ruby’ on tällainen tarina.

’Ruby’ on hellistä hellin ja julmista julmin. Näiden maastojen välissä minä pidätän henkeäni. Minä, joka en ole kovin helposti romaanihenkilöihin samaistuvaa laatua haluaisin ottaa Rubyn syliini ja kantaa hänet pahasta paikasta pois, sillä se paikka on hyvin paha. Se on paikka, jossa aikuiset miehet uskonnon varjolla ottavat oikeudekseen käydä pienten tyttöjen kimppuun. Se on myös toinen paikka, jossa tunteeton Miss Barbara tekee bisnestä nuorien tyttöjen avulla korostaen, että kamalimpia asioita voi tehdä vain mustille tytöille.

Teoksen etukannessa Cynthia Bondia verrataan Toni Morrisoniin ja Gabriel Garcia Marqueziin. On totta, että ’Rubyssa’ on samantapaista kipeää tekevää kauneutta ja murskaavaa lekaa kuin monissa Morrisonin romaaneissa. Totta on myös, että Bondin luoma maailma on täynnä maagista realismia ja selittämättömän mystistä tunnelmaa, joka on kuin alitajunta, jonka vaistoaa, mutta johon ei pääse – ja johon ei kuulukaan päästä täysin käsiksi. Toisaalta on totta myös se, että maaginen realismi toimii teoksessa pitkälti Rubyn mielen ja psykologisten prosessien kielenä. Se on Bondin tapa kuvata niitä mielen liikkeitä, joiden kuvaamiseksi suorat sanat tuntuisivat tylpiltä ja typistäviltä.

Voi kun tämä olisi pelkkää fiktiota

’Rubya’ lukiessani minua vaivaa jatkuvasti rivienvälistä nouseva tunne, että tämä kertomus ei ole pelkkää fiktiota. En haluaisi maailman olevan sellainen, että pienille tytöille tehdään niin kamalia asioita kuin tässä teoksessa tehdään. Pahimmillaan lohduttomuus tuo lähelle Slavenka Drakulicin romaanin Aivan kuin minua ei olisi, jota en ikinä koskaan haluaisi lukea uudelleen. 'Rubyn' lopussa olevassa haastattelussa Bond valottaa teoksen taustoja ja kertoo, että 'Ruby' on sekoitus hänelle kerrottuja tarinoita, fiktiota sekä hänen henkilökohtaisia kokemuksiaan hyväksikäytöstä.

Bond kuorii Rubyn tarinan esiin pikku hiljaa ja mitä lähemmäs sipulin sydäntä tullaan, sitä enemmän minua alkaa itkettää. Onneksi teos kuitenkin sisältää paljon myös suvantopaikkoja, suurta kauneutta ja toisen ihmisen kaikkinensa hyväksyvää rakkautta ja rakastamisen tervehdyttävää voimaa. 'Rubyssa' kulkee pohjavirta, joka nostaa esiin useita muita teoksia. Erityisesti teoksen loppupuolella kuvattu Rubyn "puhdistautuminen" palauttaa minut niinkin erilaisiin teoksiin kuin Alice Walkerin Meridian ja Hagar Olssonin Chitambo.

Bond välttää 'Rubyssa' patetian, joka vaanii kulman takana ja näyttää, että tällaistakin on elämä.  

Cynthia Bond: Ruby
349 sivua
Kustantaja: Two Roads

'Ruby' oli Baileys-kirjallisuuspalkinnon vuoden 2016 lyhytlistalla