Mietin. Ihmettelen ja kummastelen, miten 222 sivuun voi mahtua näin paljon, enkä nyt tarkoita novellien lukumäärää (34), vaan niitä kaikkia palasia maailmanmenosta, jotka Maria Peura nostaa esiin. Kirjailija on minulle uusi tuttavuus, vaikka toki olen hänestä aiemmin kuullut. Tunkeilijat on kuitenkin ensimmäinen Maria Peuralta lukemani teos.
Kokoelman nimi Tunkeilijat on samalla myös yksi tämän kokoelman tulkinta. Toisaalta Peura kuvaa ns. yhtenäismaailmaa, joka kiteytyy novellissa 'Mietaan kavereita', jossa kansallinen identiteetti traumaattisesti kiertyy Juha Miedon sadasosasekunnin häviölle Lake Placidin olympialaisissa. Toisaalta taas yhä suurempi osa ihmisistä joutuu lähtemään liikkeelle. Hakemaan turvaa vieraasta maasta, jossa vastaanotto vaihtelee syleilystä halveksintaan. Ollaan tässä. Ollaan tässä kohtaa maailman tapahtumia, jossa olemme myös tämän kirjan ulkopuolella.
Osa novelleista on kirjoitettu meänkielellä ja vaikka usein hieman vieroksun murteiden käyttöä kirjallisuudessa, niin Tunkeilijoissa murre tuo novelleihin kovatasoisen pohjoislisän. Meänkielisissä novelleissa on usein jotakin erityisen jylhää ja elämänpainavaa ja paikoin niissä on ruman ja kauniin liittymiä kuin Timo K. Mukan tuotannossa konsanaan.
Peuran kertojat sovittelevat usein ylleen pakolaisten nahkoja. Länsimaalainen sääli, objektifiointi, kohtaamattomuus ja vilpitön auttamishalu vievät novelleja eri suuntiin ja luovat monisärmäistä kuvaa aikamme pakolaiskriisistä. Erityisen syvälle turvapaikan hakijoiden päänsisälle Peura vie lukijan novellissa 'Uusi iho', joka käsittelee turvapaikkaa hakeneen perheen elämää vastaanottokeskuksessa heidän omasta näkökulmastaan. Novelli nostaa esiin kysymyksiä mm. siitä, kuka ylipäänsä tietää, millä tavalla turvapaikanhakijoita tulisi auttaa. Onko auttaminen edes mahdollista? Ovatko traumaterapiat vain kulissi, jolla rauhoitamme länsimaalaista omaatuntoamme?
Toisinaan auttajat ovat rasisteja, kuten novellissa 'Konkari', jonka päähenkilö selittää niin oman elämänsä kuin miehensä väkivaltateot parhain päin, mutta näkee armeijallisen malkoja pakolaisten silmissä. Tälle kokoelmalle on tyypillistä, että paikoin enemmän tapahtuu sanojen ulkopuolella kuin itse sanoissa. Joskus taas, kuten novellissa 'Tulkki', sanoja käytetään kirjaimellisesti aseina oman vääristyneen ideologian jakamiseen.
Kaiken kaikkiaan Tunkeilijoita yhdistävänä teemana toimivat erilaiset rajat ja niiden rikkominen. Rajoja ylitetään konkreettisesti valtiosta toiseen, matkaa tehdään niin kohti aikuisuutta kuin törmätään sukupuolen kautta määrittyviin rajoihin. Ihmisen rajoja murskaavat perheväkivallan nyrkit, jotka värittävät iholle mustelmaisia karttojaan. Vanhemmat tunkeutuvat lastensa elämään ja pyrkivät hallitsemaan sitä. Vankilan muurit edustavaa nekin rajaa, joka eristää ihmisen.
Marian Peuran novellit käynnistyvät kuin sytytyslanka. Ne ovat askelia, joista jää maahan kuviollinen painuma, jota sade muokkaa hellin ja piiskaavin pisaroin. Peuran kieli on kirkasta ja värisevää. Hänen tekstinsä on kuin matonkudetta, joka kantaa mukanaan tunnelmia monista eri ihmisistä ja paikoista. Lisäksi Tunkeilijan novellit ovat juuri sopivan aukinaisia ja kutkuttavat herkullisesti lukunystyröitä. Nämä novellit ovat nykyajan kantajia, joilla on tiheä juuriverkko.
Maria Peura: Tunkeilijat (2017)
222 sivua
Kustantaja: Teos - kiitos arvostelukappaleesta
Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen
Olen lukenut Maria Peuralta työpäiväkirjaksi nimetyn 'Antaumuksella keskeneräinen'. Kertoo siis kirjoittamisesta työnä, kirjailijuudesta. Tykkäsin.
VastaaPoistaUseamman kerran olen melkein lainannut Maria Peuraa, mutta en sitten kuitenkaan. Tämän kokoelman olisin halunnut mukaan novellihaasteeseen, mutta se ei sitten ihan ehtinyt. Hyvin puhuttelevia novelleja.
PoistaKuulostaa kiinnostavalta. Peuran On rakkautta ääretön oli järisyttävä lukukokemus, jota en osaa oikein edes kuvata sanoin. Ahdisti, mutta silti kerronta oli jotenkin kaiken yläpuolella. Pitäisi lukea tämä novellikokoelma, josko se olisi yhtä taitavasti kerrottua tekstiä. Ilmeisesti on.
VastaaPoistaMulla nyt tosiaan ei ole Peuran tuotannossa vertailukohtaa, mutta tässä oli kyllä komeita novelleja ja kielellisesti taitavaa ja hyvä balanssi sen suhteen, mitä kerrotaan ja mikä jätetään lukijan pääteltäväksi. Teoksen nimi kerää hienosti kokoelman novellit yhteen.
PoistaOlet hyvin oikeassa siinä, että vaikka kerronta näissä novelleissa on hyvin kirkasta, kaunistelematta näyttävää ja monesti suoraa, on paljon merkitystä silläkin, mitä ei sanota. Se, mitä kertojat eivät näe tai huomaa, mutta lukija kerrotusta oivaltaa, on monesti just se juttu. Hyvää pohdintaa bloggauksessasi taas!
VastaaPoistaOli kyllä vaikuttavia novelleja ja hämmästyin, että pidin niin paljon myös murrenovelleista, jotka ei yleensä ole ollenkaan mun juttu.
Poista