Siirry pääsisältöön

Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat - BAR Finland, 16


Vielä eilen he olivat yhtä kansaa. He istuivat yhdessä jo toki toisiaan kyräillen, uhmakkain katsein ja tulikivisin silmin. Kotimatkalla he kietoivat käsivarsiinsa nauhat, toiset punaiset, toiset valkoiset. Oli alkanut sota, jonka jälkiin törmäämme yhä edelleen.

Veijo Meren romaani Vuoden 1918 tapahtumat (1960) tuo sodan Bar Finlandiin. Tämä Riihimälle sijoittuva sotakuvaus on kiihkoton, paikoin suorastaan lakoninen esitys Suomen sisällissodasta. Erityisesti teoksen alkupuolella Meren kuvaus on fragmentaatrisuudessaan sekavaa ja jollakin tavoin pomppivaa ja hänen kirjoitusotteessaan peilaantuu sisällissodan ja erityisesti punaisten puolen järjestäytymättömyys.

Meri kuvaa sisällissotaa sekä punaisten että valkoisten näkökulmasta asettautumatta kummankaan puolelle. Sota esiintyy tässä romaanissa historiastaan irrallisena tapahtumana, jonka syttymissyitä Meri ei analysoi ja jota hän ei liitä laajempiin yhteiskunnallisiin kehyksiin. Tämä romaani ei kerro sankareista, vaan näyttää sodan kaaoksena,  jossa pelko ja epävarmuus vallitsevat ja josta sodankäynnille ei löydy minkäänlaista oikeutusta.

Vuoden 1918 tapahtumat ei tarjoa samaistuttavia henkilöhahmoja, joiden viereen lukija voisi asettautua jännittämään, miten heidän tässä romaanissa käy. Meren kuvaus on etäännytettyä ja sota näyttäytyy teoksessa kaikinpuolin järjettömänä ja usein etenemiseltään enemmän sattumanvaraisena kuin minkäänlaisen etukäteen luodun suunnitelman noudattamisena.

Tekstille leimallista on Meren kuivakka huumori, jonka paikoittainen ironia yhä lisää tunnetta sisällissodan mielettömyydestä.

Tänne ei kuulu kummempia. Pojat ampuivat lumiukkoa, jonka Heikkilän lapset olivat tehneet. Luulivat pimeässä että se oli lahtari. Ketän muuta valkoista täällä ei olekaan ammuttu.

Sota on Meren romaanissa paikoin omaakin huumoriin vivahtavia sävyjä tappaa se hetikohta naurun huulille. Romaania lukiessa tekee mieli huutaa: mikä ihme teitä vaivaa, tulkaa järkiinne ja lopettakaa se toistenne tappaminen.

Yukio Mishiman kirjasta The Sailor who fell from grace with the sea (1965) postatessani mietin, että kirjoitettiinko 1960-luvulla erityisen vahvaa kirjallisuutta . Vuonna 1960 julkaistussa Vuoden 1918 tapahtumissa siinäkin sanat ovat erityisen painavia ilman että niitä on millään tapaa metaforisesti tai muullakaan tapaa koristeltu. Ne ovat luiden kaltaisiksi kaluttuja ja piirtävät vahvasti esiin hämäläisen maiseman, jossa ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

Todellisuus näyttäytyy Meren romaanissa lähes surrealismin kaltaisena poukkoiluna. Pelko puristaa ja saa osan porukasta vaihtamaan puolta. Usein siitä, miten seuraavaksi pitäisi toimia ei vallitse minkäänlaista yhteisymmärrystä. Järjestystä romaanissa edustaa lähinnä saksalainen upseeristo, jonka toimia Meri kuvaa korostetun kylmäverisesti.

Kantaja astui yhtäkkiä pakkauksen ylitse, kääntyi ja lähti ripeästi kävelemään tietä siihen suuntaan mistä oli illalla tänne tultu. Aliupseeri katsoi häntä suu auku. Sitten hän laski lautasensa tasanteelle, otti kiväärinsä, ojensi sen ja ampui. Sitten hän laski kiväärin, otti lautasen käteensä ja työnsi lusikallisen suuhunsa katsomatta tulosta.


Kuva: 1918-näyttely Vapriikissa Tampereella

Vuoden 1918 tapahtumat on otsikkoaan myöten kantaa ottamaton romaani. Se osoittaa harvinaisen selvästi, että sisällissodassa kukaan ei voita, vaan kummatkin osapuolet joutuvat elämään sodan jättämien jälkien ja haavojen kanssa lopun elämäänsä.



Veijo Meri: Vuoden 1918 tapahtumat (1981/1960)
200 sivua
Julkaisija: Otava (Delfiini-kirjat)

Tägit:
BAR Finland
1918 haaste
Helmet lukuhaaste kohta 8: Suomen historiasta kertova kirja


Aiemmat BAR Finland -postaukset (klik)

Kommentit

  1. Veijo Meri on yksi lempikirjailijoistani, vaikka kaikki kirjat sivuavat sotaa jollakin tavalla. Sota on läsnä, mutta lukemissani kirjoissa ei olla sotatilanteessa, ehkä evakossa tms. Manillaköysi taitaa olla viimeisin lukemani Meren kirja.
    Kiitos lukuvinkistä. Meren ironia on huikeaa, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En taida olla Mereltä lukenut tämän lisäksi muuta kuin juuri tuon Manillaköyden (+ yksittäisiä novelleja) ja siinä on kohta, joka on kirkkaasti mielessäni, vaikka kirjan lukemisesta on jo ainakin 20 vutta.

      Tämän kirjan pelastin taannoin kirjaston poistohyllystä.

      Hyvää viikonloppua Mai!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e