Nämä runot ovat makaronilaatikkoa, lapsiperheissä suosittua konstailematonta lempiruokaa. Runojen vieressä (kuvaannollisesti) pullo ketsuppia, josta ei oteta kuvaa instagramiin, koska ketsuppipullo on ihan vaan tavisketsuppia, eikä sen vuoksi yhtään oikealla tavalla instaesteettinen ja sen kuva muistuttaisi ikävällä tavalla ihmisiä siitä, että on olemassa - hämmästyttävää kyllä - myös niin sanottu oikeaksi elämäksi kutsuttu elämä, joka valitettavan usein tai onneksi (riippuu sinusta) ei aina ole erityisen hohdokasta.
Männä viikolla tuli taas vastaan lause: mutta kun niitä runoja ei ymmärrä. Jos nyt jätetään sikseen, mitä kaikkea ymmärtämisellä mahdollisesti kukakin tarkoittaa, niin on mielenkiintoista (ja surullista), että juuri tästä lauseesta on tullut suorastaan mantrana toistuva estolause tutustua runoihin. SusuPetalia lukiessani aloin miettiä, että runojen lukijaksi ei synnytä vaan opitaan - siis vähän samaan tapaan kuin minkä tahansa asian tai taidon kohdalla. Miksi runot olisivat tässä suhteessa poikkeus? Niinpä väitänkin, että runojen lukemattomuuden syynä ei ole niinkään se kuuluisa ymmärtämättömyys, vaan ihmiselle tyypillinen luontainen laiskuus, joka haluaa kaiken heti.
Paljon on varmasti kiinni myös siitä, minkälaisiin runoihin tottumaton lukija sattuu tarttumaan. On runoja, joiden kohdalla tuntuu, että ne eivät aukene teki sitten mitä. Joskus ne ovat erinomaisia runoja. Joskus ne esittävät olevansa erinomaisia runoja. Joskus minun on vaikea tietää, kumpaan ryhmään ne kuuluvat.
SusuPetalin Vanhat poikaystävät on kokoelma, johon tarttuminen on helppoa, koska se tarjoaa niin runsaasti samaistumiskohtia. Jos mikään Susun runoissa kuvattu tilanne ei ole elämässä tullut vastaan niin siinä tapauksessa lukijan elämä on kyllä ollut varsin extraordinary.
Vanhat poikaystävät kuvaa arkipäivän tilanteita ja sattumuksia. Elämässä vastaan tulevia asioita sellaisina kuin ne ovat kuorruttamatta niitä ns. salonkirunouden keinoin. Kokoelman runot ovat kesyttömiä ja energisiä ja ehdottoman punk. Ne eivät kuulu siihen joukkoon, jossa kaukana on kavala maailma, vaan tägäävät maailman ihan silmien eteen vaikkapa Keittokatoksen muodossa. Näissä runoissa on myös paljon huumoria, vähän mustaa ja vinoa ja paljon sen laatuista, josta tykkään. Paikoin olen löytäväni hieman Anja Erämajan tyylistä iloittelua, kuten esimerkiksi juuri äsken mainitussa runossa nimeltä Keittokatos, joka on on mainio kiteytys siitä, mitä taloyhtiöiden sääntöviidakko saa aikaan. "Varjele sentään."
Lukiessa tuntuu, että nämä runot liippaavat läheltä kirjoittajansa elämää. Tämän vuoksi esimerkiksi runot 'Ase' ja 'Lopullisesti nimetön runo' tekevät tukalan surumielisen olon, sillä ne kertovat runoilijalle läheisestä miehestä, joka kuolee syöpään. Oikeasti, eikä pelkästään runossa. Oikeasti, kuten hän, jonka nimeä en tähän kirjoita.
Vanhat poikaystävät on epätasainen kokoelma, mutta oikeastaan sekin sopii taudinkuvaan, sillä niinhän ne ex-poikaystävätkin usein ovat. Epätasaisia ja kaikenlaista muutakin epää.
Vanhat poikaystävät.
Ne istuu pyörätuoleissa, kokouksissa, jokirannassa.
Ne makaa leikkauspöydillä, hautausmailla,
Thaimaan sannassa.
Vanhat poikaystävät.
Puutarhatonttuina jokirannassa.
Susun runoissa kaikuu lähiö ja lähiössä elämä ja tähän loppuun kerron salaisuuden. Samaa olemme me kaikki, olemme sitten naisia, miehiä, muita tai puutarhatonttuja. Kuka tahansa osaa asua Kaivopuistossa, mutta kokeilkaapas elämää lähiössä. Saatat yllättyä tavalla, jota en kerro.
SusuPetal: Vanhat poikaystävät (tekstejä 2006-2016)
78 sivua
Julkaisija: Käsite (arvostelukappale)
Sinäpä sen sanoit: graffitia ja punkia.
VastaaPoistaItselle sukellus runojen maailmaan on ollut hurjan kivaa, ja haasteellista toki myös. Samaa mieltä: kaikki eivät avaudu vaikka miten yrittäisi. Mutta jos yksi runokirja ei nappaa, voi tarttua toiseen. Valinnanvaraa on. Jos paatokselliset 'vanhat runoilijat' eivät miellytä, nykyrunoilijat/elossa olevat eivät hevillä lopu. Eikös Vuolan antologiassa heitä ole jotain 160?
Kaikki ei avaudu. Esim. Matinmikon kokoelma oli sellainen. Ei mua haittaa se, vaikka en ns. ymmärtäisi, mutta jos en pääse ollenkaan tekstiin sisään, niin silloin olen pulassa. Olen puolivakavasti harkinnut, että menisin jollekin runoanalyysikurssille, mutta toisaalta tykkään lukea runoja ihan vaan fiilispohjalta.
PoistaKiitos, Omppu! Kattava ja koskettava arvostelu kokoelmastani, sen verran koskettava, että liikutuin.
VastaaPoistaInstaesteettinen, upea sana! Ja totta näiden tekstien suhteen.
"Ase" ja "Lopullisesti nimetön runo" kuin myös runot "Juttutuvassa" sekä "Ja hän sanoi" kertovat ystävästäni runoilja Hannu Helinistä.
Taudinkuvaan todellakin kuuluu epätasaisuus, niin kuin totesit. Kokoelmaa koostaessani kävin läpi satoja tekstejä kymmenen vuoden ajalta, valintakriteerinä mutu, puhtaasti subjektiivinen lähestyminen ilman sen kummempaa ajatusta kuin valita tekstejä, jotka edelleen tuntuvat joltain. Tämähän on ns. juhlakirja, 10 vuotta sitten julkaisin ensimmäisen kirjani. 10 vuotta, 10 kirjaa :D
No tuota. Voin tunnustaa, että liikuituin lukiessani useammankin kerran. Erityisesti tietysti nuo Hannuun liittyvät, mutta muutoinkin. Minusta tuntui kuin melkein olisit ollut fyysisesti läsnä, kun luin runojasi. Tuntui myös siltä, kun tuntuu, kun pääsee näkemään jonkun ihmisen elämästä jotain hänelle tärkeää. Se voi olla sinänsä mitä tahansa. Vaikka joku kahvikuppisarja, josta se ihminen on ylpeä ja kun sen sarjaan näkee, niin samalla tuntee, miten paljon se ihminen on käyttänyt aikaa ja vaivaa sen sarjaan keräämiseen ja miten tärkeä se hänelle on ja miten tuntee olevansa etuoikeutettu, kun hän esittelee sitä sarjaansa.
PoistaEn tiennytkään, että tämä on juhlakirja. Hieno juttu! Olet kyllä hurjan ahkera. Keep up the good work!
Kuulostaa kiinnostavalta kokoelmalta! Minäkin törmäsin samaan runotovatkäsittämättömiä-kommenttiin taas kerran, ja jäin pohtimaan, onko meille vain opetettu, että kaunokirjallisuuteenkin on olemassa vain yksi oikea vastaus ja yksi oikea tulkinta. Siitäkö tämä kumpuaa? Äikänopena ilmiö on kiinnostava, koska samalla tietysti pohdituttaa se, millaiseen lukutaitotasoon ilmiö perustuu. Osataanko enää lukea kuvakieltä? Ovatko tyypillisimmät symbolit merkityksineen enää ollenkaan tuttuja? Hahmottavatko runojen lukijat lauseita, jotka rikkoutuvat säkeisiin? Osataanko kielellä leikitellä? Väkisinkin mietin, onko kyseessä kielen ja lukutaidon ongelma, vai onko hyviinkin lukijoihin istutettu ajatus siitä, että vain tietynlaiset mielleyhtymät lasketaan oikeiksi tulkinnoiksi.
VastaaPoistaOletko Sirri tutustunut Säkeilyvaaraan? Siinä on pari kirjoitusta musiikkilyriikoista (esim. Asan yksi biisi). Mietin, että voisiko musiikkisanoitusten kautta innostaa oppilaita runouden pariin? Ehkä runo on sellainen epätaikasana, joka karkoittaa. Nuoret kuuntelee paljon musiikkia, joten ehkä sanoitusten tarkastelu olisi hyvä ensiaskel.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
PoistaSori, poistin tuon edellisen, kun se oli niin sekava. Sitä vaan yritin sanoa, että Sirrin pohdinnat on mielenkiintoisia. "Onko kyseessä kielen ja lukutaidon ongelma, vai onko hyviinkin lukijoihin istutettu ajatus siitä, että vain tietynlaiset mielleyhtymät lasketaan oikeiksi tulkinnoiksi." Sekä että ja ehkä vielä jotain muuta?
PoistaMä ainakin olen kokenut, että jostakin muhun on istutettu/yritetty istuttaa tuota ajatusta, että vain tietyt tulkinnat kelpaa. Se ajatus on tullut koulusta, mutta myös muualta, vaikea määritellä mistä kaikkialta.
Olen samaa mieltä Ompun kanssa tuosta nuorille runoutta musiikin ja sanoitusten kautta.
(En tule poistamaan tätä toistamiseen vaikka olisi edelleen sekava.;))
Ja sekin, että kun joku sanoo, ettei pidä runoista tai ymmärrä niitä, niin perustuuko näkemys kuinka laajaan kokemuspohjaan? Ihmetyttää juuri tuo, että harvemmin kuulee (itse asiassa en ole tainnut koskaan kuulla), että joku ihmettelisi, miten jotkut laurulyriikat on niin vaikeita ymmärtää. Jotenkin tätä koko kysymystä ei niidne yhteydessä (ainakaan mitenkään yleisesti) pohdita.
PoistaRunoudella on tällä hetkellä paljon nostetta. En varmaan liioittele, jos sanon, että runot on muodissa. Aiemmin moni (uskoisin) löysi runot teini-iän maailmantuskassa. Nykyisin on toiset välineet, joten voisiko tässäkin olla syytä? Ehkä runoja ei vaan tule lukeneeksi mitä nyt koulussa ehkä on pakko vai luetaanko runoja enää koulussakaan?
Onko se tulkinta edes tärkeä? Voihan runoja lukemalla saada paljonkin, vaikka ei osaisi muodostaa niistä tulkintaa. Itse asiassa mulla on niin, että hieman vierastan runojen tulkitsemista ja olen enempi elämyslukija. Tämä on siinä mielessä hyvä, että mitään erityisempiä tulkintoja en edes osaa tehdä. Runojen kuvailua en laske tulkinnaksi, vaan tarkoitan sillä jotain syvempiä runoissa liikkuvia vesiä. Niin sitten runopostaukseni tuppaavatkin olemaan mitä ovat.
Mä pääsin yli tuosta en ymmärrä/ymmärränkö oikein -probleemasta, kun hylkäsin alkuun tulkinnan kokonaan. Runo on tunne!:)
PoistaSanna
Ymmärtäminen on yliarvostettua ja nauttiminen parasta. :D
PoistaKiitos omppu, susun runot on elämää
VastaaPoistaAri, se on just niinkun sanot.
Poista