keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie

Olen naisten elämäkertojen putkessa ja putkeni on tällä hetkellä kahden teoksen pituinen. Ensimmäinen "putkikirjani" oli Jaana Torninoja-Latolan kirjoittama Elvi Sinervon elämäkerta (klik) ja nyt on vuorossa Annina Holmbergin teos Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie. Jos lukisin kaikki tänä syksynä ilmestyneet naisten elämäkerrat putkestani tulisi kuuden teoksen pituinen. Jos mukaan otettaisiin miehistä kertovat elämäkerrat putkeni ulottuisi vähintäänkin meren alitse Tallinnaan, sillä miehistä kertovia elämäkertoja ilmestyy tänä syksynä peräti 56 kappaletta.

Jaana Torninoja-Latolan Sinervo-elämäkerrasta johtaa suora silta ilman aasia Holmbergin Tahtoon ja hohtoon, sillä sekä Sinervo että Holmberg liikkuivat osin samoissa ystäväpiireissä, joihin kuuluivat mm. Arvo Turtiainen ja Brita Polttila. Yhteistä pohjaa näiden kahden naisen välille löytyy myös taiteilijaryhmittymä Kiilan kautta. Ritva Holmbergille Elvi Sinervo oli tahdonvoimainen esikuva, josta hän haastattelussa totesi:

Elvi Sinervo ja kumppanit olivat omissa nahoissaan kokeneet miltä tuntuu, kun joutuu vakaumuksensa vuoksi piileskelemään ja istumaan vankilassa. Heidän tarinansa vetävät hiljaisiksi, koska ne olivat totta. 

*

Jos joku on siinä käsityksessä, että ohjaaja, dramaturgi ja käsikirjoittaja Ritva Holmberg (os.  Kupias, 1944-2014) oli kalpea varjo miehensä Kalle Holmbergin selän takana, niin Annina Holmbergin kirjan luettuaan ei sitä taatusti enää ole. Otan väitteeni tueksi tilastotietoa Tahdon ja hohdon lopusta, johon on listattu Ritva Holmbergin tekemät työt. Dramaturgina ja käsikirjoittajana hän osallistui 24 produktioon. Ohjauksia puolestaan hänen ansiolistastaan löytyy 58 kappaletta ja tähän päälle tulevat vielä työt tuottajana sekä muut sekalaiset työt.

Lukiessani Ritva Holmbergin elämäkertaa mietin useaan kertaan, miten joku pystyy kirjoittamaan elämäkerran äidistään. Se on sen verran hurja juttu, että en pysty edes kuvittelemaan, mitä kaikkea tämän kirjan kirjoittaminen on Annina Holmbergiltä vaatinut varsinkin kun otetaan huomioon, että Ritva Holmbergin kuolemasta ei ole kuin muutama vuosi. Sukeltaa tyttärenä edesmenneen äitinsä elämään, penkoa sitä ja möyriä äitinsä menneisyydessä. Huh!

Tahto ja hohto on ennen muuta taiteilijaelämäkerta, jossa painopiste on Ritva Holmbergin taiteellisissa töissä, joita Annina Holmberg kuvaa usein varsin pikkutarkasti tarjoten  näin mielenkiintoisen ikkunan, josta kurkistaa, mitä kaikea näytelmän esityskuntoon saattaminen vaatii. Ritva Holmbergin yksityiselämä ja hänen ajatuksensa jäävät vähemmälle huomiolle, mutta teokseen on otettu mukaan myös Ritvan ja Kallen kirjeenvaihtoa, joka paljastaa taiteilijapariskunnan henkilökohtaisia tuntemuksia ja heidän kiihkeän rakkaussuhteensa tuntoja.

Teatterikärpänen puri Ritva Holmbergiä jo lapsena ja koulussakin hän keskittyi enemmän näyttelemiseen ja kepposten tekemiseen kuin opiskeluun. Levoton mieli vaati levottomia toimia. Ritva oli päättäväinen nainen, joka otti sen, mitä halusi ottaa. Tämä koskee myös hänen miestään Kallea, jonka ensi kerran nähdessään Ritva totesi ystävälleen: Ton mä otan. Ja niin hän myös teki.  Tosin Kalle tuli mieluusti Ritvan "ottamaksi".

Annina Holmbergin teoksessa piirtyy kuva naisesta, jota ohjasi elämäkerran nimen mukaisesti vahva tahto. Ritva Holmbergin elämä todentaa siten sanontaa, jonka mukaan siellä missä on tahtoa, on myös tie. Tästä erinomainen esimerkki on, että Ritva ryhtyi Turun ruotsinkielisen teatterin johtajaksi, vaikka hänen ruotsinkielen taitonsa ei vielä tuolloin ollut kovinkaan täydellinen.

Ajan ja elämän vauhti lepattaa kirkkaasti Tahdon ja hohdon sivuilla. Ritvan energia on valtavaa. Hän suorastaan syöksyy ohjauksesta toiseen ja työ kuljettaa hänet myös Ruotsiin, jossa hän ohjasi useita varsin kiittäviä arvosteluja saaneita produktioita. Jos verrataan Ritva Holmbergin ja Elvi Sinervon edellytyksiä taiteellisen työn tekemiseen, on helppo huomata, että Ritvan kohdalla asioita helpotti suuresti se, että hän sai apua lastenhoitoon, kun taas Elvi joutui pitkälti luotsaaman perhettään yksin erityisesti silloin, kun hänen miehensä oli vankilassa.

Tahto ja hohto on kirjoitettu sillä tapaa vetävästi, että minulle kävi useamman kerran niin, että lukiessani upposin sen maailmaan niin kokonaisvaltaisesti, että kadotin ajantajuni ja kerran jopa myöhästyin sovitusta tapaamisesta. Teoksessa silmiinpistävää on Ritvan ja hänen tiiminsä välillä vallinnut voimakas tekemisen meininki ja yhteisöllisyys. Kuvaavaa onkin, että kun Holmbergit Turun vuosien jälkeen jättivät kaupungin kaupunkilaiset kerääntyivät tien varteen vilkuttamaan heille ja lausumaan kiitoksiaan.

Ritvan ja Kallen avioliitto ei ollut helpoimmasta päästä, mutta vaikka se paikoin nitisi, se kuitenkin kesti kahden vahvan ihmisen keskinäiset törmäykset ja Kallen alkoholismin. Teatterintekijänä pariskunnan väliset erot olivat ilmeisiä, sillä siinä missä Kalle halusi esityksillään havahduttaa ja jopa shokeerata, Ritva halusi ennen muuta tuottaa katsojille iloa. Hän oli jämäkkä ja solidaarinen ohjaaja, jonka kaikissa keskeisissä töissä naisilla oli merkittäviä rooleja. Monista työn puitteissa tavatuista henkilöistä tuli myös hänen henkilökohtaisia ystäviään. Lisäksi Ritvalla oli taito ottaa vastaan kritiikkiä harvinaisen kypsällä tavalla, eikä hän jäänyt märehtimään negatiivisia arvosteluja, kuten Kallella oli toisinaan tapana tehdä.

Tässä kohtaa tätä bloggausta pysähdyn, enkä tiedä, miten seuraavaksi sanani asettaisin. Kerron nyt ensin vaikka sen, että vanhemmiten Ritva kiinnostui ortodoksisesta uskosta ja hänet sekä Kalle myös kastettiin ortodokseiksi. Uskosta olikin Ritvalle paljon lohtua sen jälkeen, kun syöpädiagnoosin myötä hän sai tietää, että aikaa ei ole enää paljon. Annina Holmbergin suorastaan järkyttävän rehellinen kuvaus Ritvan viimeisistä ajoista nostaa palan kurkkuun. Minusta tuntuu kuin kulkisin paljain jaloin kuluneella puulattialla, jolle syksyn auringon viimeiset säteet siilautuvat. Siinä on kaikki. Siinä on elämän syli ja salaisuus. Astelen varovasti, vaikka tiedän, että tämä lattia jos mikä kestää. Annina Holmberg kirjoittaa, että kaiken koetun jälkeen hänelle jäi kuitenkin päällimmäiseksi tunteeksi kiitollisuus ja samaa voin sanoa teoksen lukijana. Tahdon ja hohdon loppu on yksi puhuttelevimmista elämän päättymisen kuvauksista, joita olen lukenut.

Tahto ja hohto ei ole pelkästään elämäkerta, vaan myös osa suomalaista teatterihistoriaa. Sen sivuilla heräävät henkiin niin Lapualaisooppera kuin Kallion kimalluskin. On aivan loistava juttu, että tämä elämäkerta on kirjoitettu, sillä on se on vakuuttaava osoitus Ritva Holmbergin lahjakkuudesta ja merkityksestä Suomen teatterille. Hyviä esikuvia ei koskaan ole liikaa ja enpä yllättyisi, jos joku teatterin piirissä työskentelevä nainen tämän kirjan luettuaan ratkaisi kiperään tilanteen esittämällä kysymyksen: Mitä Ritva tekisi? Sanomattakin lienee selvää, että kaikille teatterista kiinnostuneille tämä kirja on must read -osastoa.


Annina Holmberg: Tahto ja hohto - Ritva Holmbergin taiteilijantie (2017)
381 sivua
Kustantaja: Siltala


4 kommenttia:

  1. V. 2016 Kalle Holmbergin kuoltua, vain kaksi vuotta vaimonsa Ritvan jälkeen, tunsin vahvasti, että eräs aikakausi oli päättynyt. Olen sitä ikäpolvea, jolle heidän olemassaolonsa oli niin itsestäänselvää, että tunsin heidän - vielä näin lähekkäin jätettyään tämän maailman teatterit - vieneen mukanaan pienen palan omaa identitettiäni. Minuun jäi pieni kaihertava aukko. Voisin tarkistaa teatterilukupäiväkirjoistani, mitä näytelmiä heiltä näin. Mutta annan olla. R.I.P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. AilaKaarina tämä kirja kyllä olisi niin sulle, kun sulla on ollut noin läheinen suhde Holmbergehin vai tulisikohan tämä sinulle liian lähelle? He tosiaan olivat voimakaksikko, jonka ympärillä oli kenttä, joka veti ihmisiä puoleensa. Vaikuttavaa oli mm. juuri tuo, mitä kerrottiin siitä, kun he lähtivät Turusta.

      Oman hurjan puolensa tähän tuo se, että Annina Holmberg on kirjoittanut elämäkerran äidistään. Siihen liittyvää tunteiden määrää en pysty edes kuvittelemaan.

      Poista
  2. Kiitos, enkä usko että tulee liian lähelle. Tässä iässä on vain hyvä, että vanhan nahan läpäisee vielä jokin :D. Kyllä laitoin jo lukulistalle ja voisin vaikka ostaa omakseni jos sen vielä saa, täytyypä tarkistaa. (Ja puolihöperönä väsymyksestä kirjoitin jotain kummallista teatterilukupäiväkirjasta :D. Olkoon vaikka teatteripäiväkirja; siis mulla on pennusta lähtien ollut tarve laittaa muistiin kaiken näköistä; on leffamuistiinpanot, ooppera- ja balettimuistiinpanot, kirjamuistiinpanot jne. Aivan kuin olisin jotenkin heikosti olemassa? Muistiinpanoista voi sitten tarkistaa, että on oltu! Höh.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tämä kirja jo piankin on alessa, kun kirjojen kierto on nykyisin niin järkyttävän nopeaa. Puoli vuotta vanha on kirjamarkkinoilla jo myynnillisesti auttamattoman vanha.

      Mulla on kans ollut noita leffa/teatteri -yms. muistiinpanoja, mutta nykyisin en niitä enää pidä.

      Poista