tämä teksti on impressio, jonka tarkoitus on vain ja pelkästään manifestoida (mani=raha ->rahastoida, hmm?), että olen suorastaan rakastunut Sirpa Kyyrösen runoihin.
*
Luettuani Kyyröseltä Ilmajuuret ja nyt tämän Naispatsaita totean, että hänestä on tullut yksi lempirunoilijoitani. Tämä johtuu siitä - uskoisin, en tiedä, aavistelen - että minussa on paikka, kerros, tienvieri ja merenpohja, johon hänen sanansa osuvat niin kuin osuu toisiinsa kaksi ruumista, jotka eivät kerran yhteen tultuaan enää sen jälkeen ole ilman toisiaan kokonaisia ollenkaan.
Naispatsaita lukiessa tuntuu, että tämän kokoelman sivuilla sanat - uudet sanat, vanhat sanat, ihokuoritut sanat, tuntemattomat sanat, rakkaat sanat, satujen sanat jne. (voit keksiä lisää) - tanssivat esimerkiksi näin (ja seuraavassa sitten pistelen omiani, en siteeraa, siteeratessa käytän lihavoitua kursiivia)
Grand changement de pieds, Épaulment croisé, Grand fouetté effacé
jne. jne. jne.
prinsessa väärässä sadussa, bad hair day
meressä verta
veressä merta
vastaa jonkin (tarkemmin määrittelemättömän, luojan kiitos) naisruumiillisen logiikan kautta varsin täydellisesti sitä tapaa, jolla ne ovat minussa hajallaan ja toisinaan hyvinkin kaukana toisistaan, kuten silloin, kun joku niistä on ääreiselimen pinnalla ja joku taas syvien vatsalihasten kauimmaisella pohjalla.
Mitä ihmettä tässä nyt kirjoitan? Miten sanotaan latinaksi: järki hoi, äly älä jätä
Kirjoitan ihastustani Naispatsaiden runoihin, kirjoitan hämmennystäni ja ihmetystäni ja tuon julki sitä, että nämä runot ovat meren kaltaisia ja muistutan että meren ja veren välillä on vain yhden kirjaimen välinen ero ja jos sinä vuodat verta, olet joko nainen tai haavoittunut. Sinä voit määritellä oman meresi, sillä minun ja minun mereni välillä vallitsee yksityisasia. Sinä voit mennä laboratorioon ja pyytää, että he ottavat putkeen sinun vertasi, liimaavat putkeen tarralapun, jossa on henkilötunnuksesi ja analysoivat puna- ja valkosolujesi määrän, sillä sinun lukusi ovat sinun lukujasi, eikä niitä voi verrata omiini.
*
Kyyrösen kieli maistuu vereltä, maistuu mereltä. Kahlata on näissä runoissa vahva verbi, joka taipuu epäsäännöllisesti satujen kieliopin mukaan. Suuhuni tulee maku, joka tuo mieleen alaluokkien hiihtokilpailujen loppusuoran metallinmaun (huom! elämä on tällöin edessä vielä), kun numerolappu on juuri irtoamaisillaan ja kuuma mehu on sadan metrin päässä, mutta tuntuu, että sitä saadakseen on hiihdettävä vielä loputtomiin.
Kokoelmassa toistuvat syntymisen teemat. Synnyinlimat kirjoitetaan uudestaan kuin historia, jolla on alku ja loppu vain paperilla. Meri on loputon kuva. Armoton ja tuntematon. Kuka kävelee meren syliin on subjekti, joka tekee tien meren keskelle. On objekti, jonka ympärille meri kietoutuu kenties ei aina niin kovin ystävällisin tarkoituksin. On äänekäs, koska huutaa. On sairas, koska syö buranaa ja vielä lisäksi läpinäkyvä tavalla, josta käy ilmi, että sisäelimet ovat aaltoja täynnä.
Helmapellava raskaana kahlaat ja vesi on vihaa täynnä,
on nousuvesi ja laskuvesi, ja nousu ja lasku
ja vesi on puhdasta kipua.
Ja sinä kahlaat kuin kahlaisit mereen, joka on ranteistasi vuotanut,
kahlaat kunnes viiltohaavoihin puhkeavat kidukset
Kieli ui käsipohjaa (käytännössä esim. näin: "tytöllä on kumma, uni ei tuule) ja mikäs on uidessa, kun tietää olevansa vapaauinnin mestari ja eväät on pakattu kylmälaukkuun, joka odottaa rannalla. Siihen siniseen eikun punaiseen eikun siniseen eikun punaiseen. Haltijattaret mokomat ovat tyypillisiä naisia, eivät osaa päättää (vrt. I.R. Onia)
Sadut ovat kokoelmassa läsnä ja sekaisin. Ne transformoivat teoksen feministisiä virtauksia ja esittävät itsestään ennestään tuntemattomia maisemia (olin kirjoittaa: ennestään tuntemattomia puolia, mutta muutin puolat maisemiksi, koska puolista tulee mieleen puolapuut ja ne taas vievät koulun jumppasaliin, joka on Kyyrösen runojen suhteen ihan väärä paikka ja tuo mieleen pahan tamburiinin ja sinisen liian pienen voimistelupuvun).
Naispatsaiden merikuvasto on vahvaa ja ikuista, kuten ovat sadutkin, jotka löydetään sukupolvi sukupolven jälkeen uudestaan (miksi aina polvi, kun on monia muitakin ruumiinosia?). On muuten suorastaan ihme (tuli nyt tässä kesken kaiken mieleen), että Prinsessa Ruususen huulet eivät ole jo aivan loppuun kuluneet, kun prinssi suutelee niitä vuosikymmenestä toiseen. Ehkä se johtuu siitä, että kyseessä on "planeetan kokoinen satu" ja niin suurissa saduissa todelllisuusaspektit eivät ole oleellisia.
Eteinen on talon ja sydämen osa. Prinsessalla se on kummassakin merkityksessä hienompi kuin meillä ei-prinsessoilla, mutta paljonko se lohduttaa silloin, kun kenkä on kadoksissa. Sen vuoksi (sorry luode) "kaikki kaksikymmentäviisivuotiaat saivat koettaa kruunua, lasikenkää, stringejä."
Kyyrösen sanojen liike ja niiden parvimuodostelmat avautuvat ja sulkeutuvat lihansyöjäkasvien tavoin. Kannuansa vastaan kärpäspaperiansa. Kummalla hei on enemmän kannattajia? Kumman sisältä löytyy Adalmiinan helmi? Prinsessa - tuo turhamainen tapaus - "katsoi kuvajaistaan joessa ja pudotti helmen". Kamalaa ja surullistakin huolimattomuutta, kun muistetaan, että
haltijatar antoi prinsessalle lahjaksi suuren loistavan helmen.
Haltijatar antoi prinsessalle lahjaksi rintaimplantin.
Onneksi sentään prinsessa ei pudottanut jälkimmäistä ja nyt hän voi laulaa, kuten eräs tv:stä tuttu Jossu muutama vuosi sitten, että "jossul/Jossul on toinen ja kohta hankkii se toisenkin" (terveisiä Krista Kososelle). Ja sitku prinsessalla on se toinenkin, tähän tulis se auringonlasku ja Happy The End.
Kaiken edellisen olisin voinut sanoa yhdellä lauseella, joka menisi jotensakin näin: Sirpa Kyyrösen Naispatsaita teki minuun valtavan vaikutuksen. Tai olisin voinut keksiä mukanerokkaan kehun tyyliin jumaleissonin kova kokoelma, jota Naispatsaita todella onkin. Sanoin sitten kuitenkin hieman toisin. Sanoin niin kuin haluan tämän kokoelman minuun jäävän. Sanoin ja kirjoittaessani taputin Naispatsaille, kumarruin niiden eteen. Innostukseni keskellä jopa niiasin. Otin kuvan ja postasin grammiin.
Mutta koska elämä. Sen vuoksi tämä kirjoitus loppuu Kyyrösen sanoihin
miten pöydän ympärillä on aina yksi tuoli liikaa ja yksi tuoli liian vähän
Sirpa Kyyrönen: Naispatsaita (2010)
59 sivua
Kustantaja: Otava
#runo100
Tämä runokirja lentää suoraan lukulistalle - tahdon todellakin tietää, minkälainen on todellisuudessa kirja, joka näin lennokkaan kirjoituksen tuottaa!
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että aiot lukea tämän. Toivottavasti sinäkin pidät Naispatsaista. Alan olla jo ihan syyntakeeton kirjoittamaan Kyyrösen runoista, kun olen niistä niin lääpälläni. Hänen sanansa ovat suorastaan käsittämättömän inspiroivia.
PoistaStringeistä ja implanteista on kunnon tytöt tehty. Runoarvoiden tekeminen blogiin on taitolaji, ja arvostan sitä, että jaksat raportoida myös jo jonkun aikaa hyllyelämää nähdyistä teoksista. Varmasti luen tämän teoksen, jos se eteen osuu. Seurasin kotimaista nykylyriikkaa jonkun vuoden 2000-luvulla ja sitten lopetin, koska Akateemisessa ei enää ollut näkyvää runohyllyä. Luin siis niitä siellä kaupassa seisaalleni. Nyt runoarvoissa olisi tulossa Antti Holman Kauheimmat joululaulut. Tämä ei tarkoita luovuttamista, mutta surua siitä, että genre on niin nurkkaan ahdettu.
VastaaPoistaSehän se on tuo mainitsemasi - kunnon tyttöjen resepti. :D
PoistaMitä tulee luettujen kirjojen ikään niin minusta tuntuu usein, että juuri vanhempien ja ei-ihan-uunituoreiden kirjojen blogiin tuominen on tärkeää, koska useimmat uutuudet saavat muutenkin huomiota. Harva kirja kuitenkaan sinänsä vanhenee.
Akateemisessa on taas runohylly, mutta valikoima on kyllä aika suppea. Noin muutoinhan runoudella menee nyt kovempaa kuin aikoihin, on paljon mm. livetilaisuuksia.
Olen Anun kanssa samaa mieltä siitä, että runoarvioiden kirjoittaminen on taitolaji. Minä en ole uskaltanut edes yrittää (kirjoittamista enkä juuri runojen lukemistakaan). Puuha taitaa vaatia semmoista heittäytymiskykyä, joka ei ehkä minulle sovi... mutta on mukava käydä täällä lukemassa, miten runot saavat tunteet liikkeelle.
VastaaPoistaTämä kokoelma sai kyllä erittäin paljon tunteita liikkeelle. Tietenkin myös vähän hävettää se, että kirjoitin tällä tavalla, mutta siedätän itseäni. :D
PoistaJokainen kokee runot tavallaan - minusta vielä oikeastaan enemmän kuin proosan ja niinkin voisi ajatella, että runoista kirjoittaminen on siksi vapaampaa. Suosittelen kokeilemaan.
Olen tainnut ennenkin valitella huonoa runojenlukukykyäni - postauksestasi kyllä nautin. Se kai antoi minulle samanlaisen tunteen, kuin runojen lukemisen pitäisi, mutta joka minulla peittyy aina levottomaan haluun kesken värssyn olla jossain muualla.
VastaaPoistaMinna luulen, että runoja pitää opetella lukemaan, jos niitä ei ole aikoihin lukenut. Luin niitä paljon teiniangstiin ja vielä nuorena aikuisenakin, mutta sitten meni monta vuotta niin, että luin vaan niitä omia suosikkeja, enkä muuta. Nyt tänä vuonna tuntuu, että olen löytänyt kuin uuden maan, kun olen liikkunut runouden parissa (ps. halpaa matkustamista :D)
PoistaKyllähän tästä ilmi käy, että runot tekivät sinuun vaikutuksen. Minulle Kyyrönen ei väläytä valoja, ihan tuore majakka horisontissani siis. Kenties voisi kokeilla jossain vaiheessa. Siteeraamasi kohta "Helmapellava raskaana..." toi mieleeni Jack the Ripperin biisin From My Vains to the Sea.
VastaaPoistaOn sellainen majakka, että kannattaa pitää mielessä. :D Jos innostukseni käy ilmi niin silloin tämä postaus on täyttänyt tarkoituksensa. Tuosta Jack the Ripperistä tulikin mieleen, että mitäköhän int.tekst. viittauksia tässä kokoelmassa mahtaakaan olla.
PoistaKirjoitatpa tästä hienosti, taidetta on tämäkin! Kaikesta huokuu se, kuinka suuresti teos ja yksittäiset runot ovat sinuun vaikuttaneet. Vaikka en ole aivan varma, onko tämä minun juttuni, on äärimmäisen ihanaa nähdä kuinka toinen menee (hyvällä tavalla) sekaisin itselle tärkeästä teoksesta. Jos tämä kirja tulee vastaan, tsekkaan kyllä!
VastaaPoistaKiitos. Se on kyllä ihan parasta, kun runoihin uppoaa kuin pallomereen. Kyyrösellä on taito kirjoittaa niin, että hänen runonsa saa mut liekehtimään. Toivottavasti kirja tulee vastaan, niin pääset kurkistamaan!
PoistaIlmajuuret olen lukenut, ja nautin, kun kokoelman runot alkoivat avautua minulle, runolukua vasta opettelevalle. Naispatsaat laitan varaukseen, sillä kiinnostuin nyt siitäkin. Kiitos siis vinkistä, Omppu, mutta blogitekstisi vaatii vielä ainakin pari lukukertaa lisää avautuakseen. Palastellen Ilmajuuriakin luin ja ymmärrys ja nautinto lisääntyivät kerta kerralta.
VastaaPoistaSe onkin Airi ollut yksi Runohaasteen suuria hetkiä, kun sinä innostuit kirjoittamana runoista, vaikka asiaa ensin epäröit. Kyyrösen runot on minusta paitsi hienoja, myös sillä tapaa konkreettisia, että niitä on helppo lähestyä.
PoistaNo huhhuh, tässähän ihan hengästyy lukiessa. Ei ole tämä Kyyrönen mulle tuttu Sirpa ja ihastelen että mistä sinä näitä runoja löydätkin, no runohyllystä varmaan, mutta tuntuu että aina kun runopostauksesi ääreen päädyn saa täällä haukkoa henkeään ja ihmetellä. Mieleen tulee Saara Turusen tekstit tästä myös, jotenkin, ehkä, tai lähinnä ehkä Broken Heart Story, ja sitten yhtäkkiä myös Prinsessa Hamlet. No, joka tapauksessa kuulostaa ihan tosi hienolta ja olipas nyt lattea lopetuslause mutta kuitenkin.
VastaaPoista(pahoittelen että striimikommentointi meni maanantaille!)
Mulla nyt sitten taas tuli sun kommentista mieleen, että en vieläkään ole lukenut Saara Turusen kirjaa. Tosin viime viikkoina en ylipäätään ole ehtinyt lukea juuri mitään, enkä oikein ole pystynyt keskittymäänkään. Pöh mitenkään lattea ole sun lopetus ja lopun kuitenkin pelastaa ihan kaiken :D
PoistaTosi hienoa, että kirjoitat paljon myös runoista! En ole koskaan ollut mitenkään hyvä niiden sulattamisessa, mutta sinä saat tuolla ihanalla hurmallasi minunkin kuivakan mieleni avautumaan. Ja tarkoitan todella tuolla hurma-sanalla jotakin ihan ainutlaatuista ja hyvää. Missä tahansa blogissa olen yrittänyt käydä välillä, niin aina palaan sinun blogiisi. En tarkoita arvostella, kysymys on kait ennemminkin siitä, että jollakin tapaa koen sinut sukulaissielukseni: Sinä vain olet selkeästi paljon elävämpi kuin minä, joka olen jo aika korppu :D.
VastaaPoistaRunoista kirjoittaminen sai alkunsa siitä, kun Finlandia-palkintoa ei voi enää nykyisin runoilla voittaa. Eli kyseessä on anarkistinen vastaisku runouden puolesta :D :D :D
PoistaNyt on jo tullut niin tavaksi runoista kirjoittaminen, että ihan ihmettelen, että on ollut aika kun en niistä kirjoittanut.
Minäkin uskon, että olemme sukulaissieluja. Ihanaa, että löysit blogini ja sitä kautta löysimme toisemme <3
♥
VastaaPoista