Reader, why did I marry him?

Jos kellä on afrikkalaisiin romaaneihin liittyviä stereotypioita, niin Oyinkan Braithwaiten romaanin My sister, the Serial killer lukemisen jälkeen ne eivät taatusti ole ennallaan. Kirjan kansi on vastustamaton ja kun netissä tämä kirja ensimmäisen kerran tuli vastaan se oli menoa samoin tein ja halusin oitis lähteä ottamaan selvää, mikä sarjamurhaajasisko on naisiaan. Jostakin syystä afrikkalaisten kirjojen kansissa kuvataan usein iänikuista akaasiapuuta, joten sarjamurhaajasiskon kasvot kirjan kannessa ovat nekin oikein tervetullut vaihtoehto. Myös kirjan nimi on erittäin onnistunut ja herättää potentiaalisen lukijan mielenkiinnon. Kun vielä oli kulunut suhteellisen pitkä aika siitä, kun viimeksi olen lukenut nigerialaista kirjallisuutta* laitoin tämän romaanin heti varauksen Helmetiin. En ollut ollenkaan ainoa, joka toivoi pääsevänsä tutustumaan Braithwaiten romaaniin ja varausjono mateli sietämättömän hitaasti. Onneksi Helmetiin hankittiin kirjasta pari lisäkappaletta, jote...

Nyt on suuri tarina! Uzondinma Iwealan romaania Speak no evil lukiessani mielessäni kiersivät kehää Ang Leen elokuva Brokeback Mountain , Angie Thomasin romaani Viha jonka kylvät sekä Taye Selasin romaani Ghana Ikuisesti . Brokeback Mountain, koska Speak no evil herättää minussa samansukuisen valtavan tunnereaktion, joka Iwealan romaanin kädestäni laskiessani saa minut tuijottamaan ikkunasta ulos ja tuntemaan, miten suru huuhtoo sanojani, tarttuu niitä kädestä ja vie ne mennessään. Angie Thomasin Viha jonka kylvät, koska sen lailla Speak no evilissä nousee keskiöön amerikkalaisen poliisin rotuennakkoluulot ja niiden käytännön seuraukset. Taye Selasin Ghana ikuisesti, koska Iwealan tekstissä on samaa värisevää kirkkautta ja taivaalle kohoavia mustia pilviä, jotka saavat aavistamaan pahaa ja lukiessa voi melkein fyysisesti tuntea, miten sydän pusertuu kasaan. Nigerialais-amerikkalainen Uzondinma Iweala (s. 1982) debytoi romaanilla Beasts of No Nation  (2005), jonka po...

Nigerialaisen A. Igoni Barrettin Blackass on ovela kirja ja mitä enemmän lukemaansa miettii, sitä ovelammaksi se käy. Kaikennäköiset ajatukset siitä, mitä on afrikkalainen - tarkemmin ottaen nigerialainen - kirjallisuus voi Barrettin teoksen kohdalla suosiolla unohtaa, sillä tämä teos on jotain ihan muuta kuin stereotyyppisesti afrikkalaisiksi mielletyt romaanit. Blackass rakentuu muodonmuutosmyytin ympärille. Teoksen päähenkilö Furo, tuo oman elämänsä Gregor Samsa, on eräänä aamuna menossa työpaikkahaastatteluun, mutta ennen kuin hän ehtii lähteä kotoaan hänelle selviää hämmästyttävä asia. Hänen ihonsa on yön aikana muuttunut valkoiseksi, silmät vihreiksi ja hiukset punertaviksi. Entisestä mustasta miehestä ei ole jäljellä kuin musta takapuoli. Barrettin romaani imaisee mukaansa, mutta vahvan alun jälkeen kerronta alkaa junnata paikoillaan. Seuraa suht pitkä jakso, jonka välttämättömyyttä itse romaanin näkökulmasta on vaikea perustella. Puuduttavan jakson keskipaikkeille Barre...

No mutta tämähän on nigerialaista chick littiä. Näin ajattelin, kun olin lukenut ensimmäiset kymmenet sivut Ayòbámi Adébáyòn romaanista Stay with me . Tämän ajatuksen synnytti mitä luultavimmin se, että romaani käynnistyy varsin melskeisesti kirjailijan kuvatessa Yejiden ja Akinin avioelämää ja sen suurinta onnettomuuden aiheuttajaa: lapsettomuutta. Dialogi räiski niin, että sylkipisarat lensivät poskilleni asti ja herättivät eloon ne muutamat nigerialaiset elokuvat, jotka olen sattunut näkemään. Ei tämä kyllä sitten kuitenkaan ollut. Sitä chick littiä meinaan. Vaikka Yejiden kyvyttömyys tulla raskaaksi vaikutti alussa pelkästään koomiselta ongelmalta muuttui se romaanin edetessä kysymykseksi, jonka ympärille kiertyi paljon muutakin ja niin Stay with me kasvoi kertomukseksi, jonka nurkan takaa löytyi uusi käänne ja sen takaa uusi nurkka ja tämän uuden nurkan takaa jälleen uusi  käänne. Tämä romaani todellakin pitää lukijan hereillä, sillä juuri kun on luullut asioiden olevan...

Nigerialaisen Chigozie Obioman (s. 1986) romaani Kalamiehet on herättänyt suurta ja innostunutta huomiota maailmalla ja teos oli myös Man Booker-finalisti. Tämän teoksen osakseen saama suitsutus on ansaittua, sillä Kalamiehet on hurmaava ja mukaansatempaava romaani, jonka tunnelma on harvinaisen aidon ja vilpittömän tuntuinen. Teoksen viimeiset viisikymmentä sivua saivat minut jännittämään kirjan henkilöiden puolesta niin, että annoin piupaut nukkumaanmenolle. Mitäpä yöunista, ne nyt ovat muutoinkin yliarvostettuja. Kalamiesten loppusanoissa Obioma kertoo, mistä hänen kirjassaan on kysymys. Ihmettelen tätä ratkaisua. Miksi lukijalle kerrotaan, miten hänen pitäisi Obioman kirjaa tulkita? Onneksi sentään Obioman avautuminen omasta romaanistaan löytyy teoksen lopusta, jolloin se ei haittaa itse lukemista ja oman käsityksen muodostamista tästä teoksesta. Perhe ja sen poissaoleva pää Kalamiehet on kertomus Agwun perheestä, joka joutuu koko perhettä ravistelevien m...

Muistin kyllä jo aiemman lukukerran perusteella, että Purppuranpunainen hibiskus on hyvä kirja, mutta silti minulle tuli yllätyksenä, että tämä Adichien esikoisteos on ihan tuhottoman hyvä. Luulen, että kaikki ne afrikkalaiset kirjat, joita olen lukenut sen jälkeen kun ensimmäisen kerran luin Purppuranpunaisen hibiskuksen vaikuttivat siihen, että sain tästä teoksesta vielä paljon enemmän irti kuin ensimmäisellä lukukerralla. Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee Purppuranpunainen hibiskus asettaa keskiöön perheen valtasuhteet. Isä Eugene on väkivaltainen despootti, jonka jälkiä hänen vaimonsa ja lapsensa ihossaan ja sielussaan kantavat. Lapsia on kaksi: Kambili ja Jaja. Heidän elämänsä Eugene on ohjelmoinut laatimalla lukujärjestyksen, joka kertoo mitä milloinkin tulee tehdä. Asiaan kuuluu, että lasten tulee olla koulussa luokkansa parhaita. Monesti Eugene itkee rangaistessaan lapsia erinäisin julmin tavoin, mutta hänen on tehtävä niin, koska hän haluaa toimia lastensa pa...

Mitä yhteistä on nigerialaisilla prostituoiduilla ja Freddie Mercuryllä? Se selviää tämän bloggauksen lukemalla. Chika Unigwen romaani On Black Sisters Street (OBSS) kertoo Belgiassa työskentelevistä nigerialaisista prostituoiduista. Kyseessä ei ole pornofiktio, vaan kertomus siitä, miksi teoksessa kuvatut naiset jättävät kotimaansa ja ryhtyvät myymään seksipalveluja Antwerpenin punaisten lyhtyjen alueella. Unohdetaan ensimmäiseksi sääli. Se ei auta ketään. Unohdetaan kaikkivoipainen ajatus, että me täydellisessä länsimaalaisuudessamme pystyisimme pelastamaan afrikkalaiset prostituoidut. Emme pysty. Hyväksytään, että prostituutio ei välttämättä ole vaihtoehdoista huonoin. Yksi naisista pohtii asiaa:  I meet interesting people at work. In what other job do you earn money just for lying on your back?  Kaikki on suhteellista ja vielä vähän suhteelliseempaa. Elämä prostituoituna Belgiassa voi olla monin verroin parempaa kuin köyhyys ja täysi tulevaisuudettomuus Niger...

Pystyn hyvin kuvittelemaan, että en lue Chinua Acheben romaania Kaikki hajoaa enää kolmatta kertaa. Syykin on selvä. Tämän romaanin lukeminen ei ole erityisemmin mukavaa tai nautinnollista. Sillä ei kuitenkaan ole tuon taivaallisen väliä, mikä on jonkun kaltaiseni helsinkiläisfröökynän henkilökohtainen kokemus tästä teoksesta, sillä yleisellä tasolla Kaikki hajoaa on yksi tärkeimmistä kirjoista, joita on kirjoitettu. Chinua Achebea pidetään modernin afrikkalaisen kirjallisuuden isänä. Hän on myös kirjailija, johon muut afrikkalaiset kirjailijat usein viittaavaat. Kaikki hajoaa on paalu afrikkalaisen kirjallisuuden maastossa ja vaikka olosuhteet ja ajat muuttuvat, se seisoo ylpeänä ja aikaa uhmaavana keskellä maisemaa. Niin pitää ollakin. Acheben romaanissa kuvataan perinteistä nigerialaista Umuochan kyläyhteisöä ja siellä asuvien ihmisten elämäntapaa. Vallalla ovat henkiuskonnot ja järjelle vieraat maagiset tavat lähestyä todellisuutta, jotka länsimaisesta nykyperpsektiivist...

Chimamanda Adichien Kotiinpalaajat on juhlakirja, sillä sen lukeminen sai minut aloittamaan kirjabloggaamisen vuonna 2013. Että kyllä. Kirjallisuus voi muuttaa elämää monellakin tapaa. Lukemalla saattaa päätyä vaikkapa kirjabloggariksi. Tähän kai kuuluu lisätä, että päivääkään en ole katunut, että kirjabloggaamisen aloitin. Se ei ole vain turhanpäiväinen lisäys, se on myös totta. Luin tämän loistavan teoksen uudelleen suomenkielisenä tuodakseni sen blogiini ja totean heti aluksi, että minua ei juurikaan kiinnosta teoksessa kuvattu rakkaustarina, sillä Kotiinpalaajat on ehkä hienoin fiktiivinen kuvaus rodusta, rodullistamisesta ja rotuun liittyvistä asioista ylipäätään.  Tämän vuoksi keskityn tässä bloggauksessa lähinnä rotuun sekä siihen kietoutuviin kysymyksiin sukupuolesta. Rotu itsessään ei ole ongelma. Tavallaan rotu ei ole edes olemassa niin kauan kuin muut ihmiset ympärillä kuuluvat samaan rotuun. Kotiinpalaajien päähenkilö Ifemelukin huomaa oman afrikkalaisen must...

Katsokaa minua. Ihailkaa minua. Kadehtikaa minua. Minun nimeni on Baba Segi. Olen suuri ja mahtava mies. Lola Shoneyin kirjoittaa teoksessaan The Secret Lives of Baba Segi's Wives (TSLBSW) nigerialaisesta elämänmenosta hersyvän humoristisesti. Siellä missä on nauru lymyilee kuitenkin myös vakavammat sävyt. Shoneyin törmäyttää traditonaaliset uskomukset ja toimintatavat modernin elämänjärjestyksen kanssa kartoittaessaan yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia. Chinua Acheben teoksen nimeä, runoilija Yeatsiltä lainattuja sanoja toistaen voisi todeta, että TSLBSW on kertomus siitä, miten Baba Segin elämässä "kaikki hajoaa". Baba Segi on miesten mies, varsinainen nigerialainen mahco. Hänellä on neljä vaimoa, jotka pitävät hänestä huolta ja jotka ovat synnyttäneet hänelle liudan lapsia. Baba Segin omanarvontuntoisuus haisee kilometrien päähän. Hän on tottunut ottamaan ykköspaikkansa niin perheen sisällä kuin laajemmissakin sosiaalisissa ympyröissä ja pitäm...

Täten julistan, että huhtikuu on blogissani virallinen afrikkalaisen kirjallisuuden kuukausi. Ai virallinen? No jaa, ei nyt niin kovin virallinen, mutta tuntui mukavalta kirjoittaa virallinen ... jotenkin ..... viralliselta ja virkanaismaiselta. Olen menossa huhtikuun lopussa Pukinmäen kirjaston Afrikka-iltaan puhumaan nigerialaisesta kirjallisuudesta. Hups! Jos tarkkoja ollaan, niin huhtikuu on itse asiassa blogini Nigeria-kuukausi. Ei kuitenkaan kuulostaisi kovin sointuvalta sanoa April is for Nigeria, enkä suuremmin innostu myöskään ilmaisusta Nigerialainen huhtikuu, joten etenen tunnuksella April is for Africa. Tykkään erityisesti for-preposition herättämistä mielikuvista, joita suomen kielelle ei sellaisinaan voi kääntää - ainakaan kuulostamatta kömpelöltä. Olen varannut lukulautaselle seuraavat omasta kirjastostani löytyvät teokset: Seuraavaksi haluan tunnustaa, koska tunnustaminen on trendikästä tai oli ainakin 300-luvulla, jolloin Augustinus kirjoitti Tunnustu...

Mitä! Ei voi olla totta! Chimamanda Adichien romaanin 'Puolikas keltaista aurinkoa' pohjalta tehdyssä elokuvassa soi Sibeliuksen Finlandia. Vaikutelma on jokseenkin mielenkiintoinen, samanaikaisesti sekä hämmentävä että ilahduttava. Meiän Sibelius pääsi Afrikkaan! 'Puolikas keltaista aurinkoa' oli ensimmäinen Chihamanda Adichielta lukemani kirja. Muistan elävästi, kun näin teoksen värikkään kannen kirjakaupassa ja päätin, että tuon kirjan minä haluan. Vuosi oli 2007. Adichiesta ei Suomessa silloin puhunut vielä kukaan ja minullekin hän oli täysin uusi kirjailija. 'Puolikkaan keltaista aurinkoa' luin englanninkielisenä intensiivisesti parissa päivässä potiessani enterorokkoa. Suuni oli täynnä rakkuloita, enkä pystynyt syömään ja vaivoin juomaankaan. Lukea kuitenkin saatoin. Ja rakastua Adichieen. Vaivani tutntuivat myös kovin pieniltä sen rinnalla, mitä ihmiset joutuivat käymään läpi romaanissa kuvatussa Biafran sodassa. Koska romaanin lukemisesta on...

Wole Soyinka (s. 1934) on nigerialainen kirjailija, joka sai vuonna 1986 ensimmäisenä afrikkalaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Soyinka on kirjoittanut erityisesti näytelmiä, mutta myös romaaneja, runoja ja muistelmia. Hän on toiminut aktiivisesti nigerialaisessa politiikassa ja 1960-luvulla Soyinka vangittiin pariksi vuodeksi hänen poliittisten mielipiteidensä tähden ja vapautettiin pitkälti vasta kansainvälisen painostuksen jälkeen.* En osaa sanoa, odotinko tältä teokselta varsinaisesti mitään sen kummempaa kuin kuvausta siitä, minkälaista oli Soyinkan elämä pikkupoikana Nigeriassa. Ainakaan en olisi osannut odottaa, että tässä teoksessa törmäisin niin Hitleriin, Hiroshiman atomipommiin kuin vilkkaseen naisasialiikehdintäänkin. Näistä kuitenkin muutama sananen myöhemmin, kurkistetaan ensin Soyinkan lapsuuteen. Aké - lapsuusvuodet kertoo Soyinkan lapsuudesta aina siihen asti, kun hän on vähän yli 10-vuotias. Soyinkat edustavat keskiluokkaa. Isä on koulunjohtaja ja ä...

Aihe: Kiireellinen avunpyyntö En kirjoita Sinulle sattumalta. Etsin luotettavaa ulkomaalaista henkilöä tai yhtiötä ja olen saanut yhteystietosi Nigerian kauppa- ja teollisuusministeriöstä. Toivon, että voin luottaa Sinun apuusi taloudellisten asioideni järjestelyssä. Aviomieheni ja Nigerian entisen pääministerin kenraali Sani Abachan äkillisen kuoleman johdosta olen joutunut äärimmäiseen  hätään nykyhallituksen toimenpiteiden johdosta. jne. jne. jne. (vapaa suomennos Nwaubanin tekstin pohjalta). Edellä olevaan tapaan alkaa perinteinen, suorastaan jo klassikoksi muodostunut nigerialainen sähköpostihuijaus, josta nigerialaiset käyttävät lyhyttä ja ytimekästä nimeä 419. Nimenä käytetty luku on peräisin nigerialaisesta lainsäädännöstä. Lahjakas nuori nigerialaiskirjailija Adaobi Tricia Nwaubani tutustuttaa lukijan näihin huijauksiin huijareiden itsensä näkökulmasta. Teoksen päähenkilö Kingsley ei syntynyt huijariksi. Päinvastoin hän varttui perheessä, jossa arvos...

Jos tekisin tutkimusta afrikkalaisesta naiskirjallisuudesta, luulen, että valitsisin juuri Sefi Attan teokset. Nigerialainen Atta ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin maannaisensa Chimamanda Ngozi Adichie. Itse olen aiemmin lukenut häneltä romaanin 'Everything good will come', joka vakuutti minut hänen kirjoittajantaidoistaan. Ilokseni huomasin, että 'A Bit of Difference' löytyi myös Akateemisen kirjakaupan hyllystä.  Atta ei kirjoita helppoa tekstiä, vaikka näennäisesti siltä voisi vaikuttaakin.  'A Bit of Differenceä' lukiessani mietin, kenelle se on kirjoitettu. Kuka on sen ajateltu vastaanottaja. Vähitellen lukiessani vahvistui näkemys siitä, että Atta ei kirjoita pelkästään/ensisijaisesti länsimaalaiselle lukijalle. Teos sisältää esimerkiksi mainioita dialogeja, joiden sisemmät merkitykset avautuvat minulle vain sitä kautta, että olen keskustellessani afrikkalaisten kanssa törmännyt vastaaviin ilmaisuihin kuin Attan romaanissa. Tunnistan tietyt afrikka...