sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Aivo-orgasmi - Veera Antsalo: Imago

Ai että mitä olen tehnyt viime aikoina?

Olen lukenut Veera Antsalon runoelmaa Imago. Olen aloittanut alusta ja lukenut loppuun ja aloittanut alusta ja lukenut loppuun ja aina välillä olen lukenut keskeltä ja sieltä täältä ja tätä olen toistellut nyt viimeiset kolmisen viikkoa.

Sillä olen ihastunut. Kenties jopa rakastunut. Minussa loksahtelee. Tuntuu siltä, että aika avautuu äärettömäksi ja yhdessä hetkessä tulee kokeneeksi 5 miljardia vuotta. Tuntuu siltä, että alkutuuli ja myöhempien aikojen tuleva tuuli yhdistyvät siinä kohdassa, jossa istun ja luen ja hämmästelen. Se on mahtavaa. Imago on mahtava.

Tässä kohdassa on kuolaa.

Puhun Imagosta kaikille, joiden voisin uskoa olevan siitä kiinnostunut. Puhun myös niille, jotka eivät yleensä lue runoja. Imago kulkee taskussani. Siinä, jossa on reikä ja siinä, joka sijaitsee muualla kuin maailman konkretiassa.

Säilön aikaa ja tuijotan hypnoottisesti (menihän se niin?) miten aika laajenee tämän kirjoittamani sivun yli ja tämän huoneen ja tämän talon ja tämän kadun ja tämän kaupungin ja tämän maan ja tämän maanosan ja tämän maailman ja tämän maapallon ja tämän galaksijonon ja sen tämän, joka on tunnetun ulkopuolella ja jonka koordinaatit löytyvät ajasta, jolloin ei vielä laskettu aikaa.

Tyttö on Imagossa lainausmerkeissä, mutta minä riisun ne. Kuulitko kopsahduksen? Se oli lattialle pudonneista lainausmerkeistä lähtenyt ääni. Eikä vain lattialle, vaan lattian läpi ja talon perustusten ja maa-aineksen käytäviin, joita kaivamalla pääsee Kiinaan, kuten lapsena uskottiin.

Toistuvat ja järjestyvät. Toistuvat ja menevät epäjärjestyksen kautta järjestykseen. Siis nämä: huoneet, ikkunat, peilit, lasi, heinä, kulma, hihasta ulos tuleminen, uni, vakava aines, seinää vasten nojaava luuta, kengät, tektoniset syyt, kvintesenssi. Muun muassa.

Tämä kokoelma menee DNA:ni kaksoiskierteeseen ja se tapahtuu tietenkin "tektonisista syistä." Se tapahtuu "nochalantisti ja barokkisen rennosti". Nämä sanat tanssivat paso doblea proteiinisynteesini linjastoilla, eivätkä tumani enää ole entisellään. Niistä on tullut lasia ja heinää. Niistä on tullut hesiä ja lainaa.

Imagossa maistan Henriikka Tavin Esim. Esan ja Eeva Turusen Neiti U:n, joka muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa, joka Imagon läpi nähtynä on visii miljardia vuotta pitkä. On siinä muistelemista. Sen tarkemmin sitä ei voi sanoa, sillä herkkua haluava kieli vetää kaiken huomion itseensä kuin lapsi, jonka keltaisen lapion toinen tuhma lapsi vei lupaa kysymättä. Kielen poreilevat nystyt kvintesenssiä täynnä. Kyllä todellakin näissä kuohuviinilaseissa on Samarinia ja puolukoita.

Näiden runoja eteneminen on jännittävää ja mieluista. Ei kuljeta polkua vaan tehdään se kulkemalla ja peitetään kohteliaasti seuraavaa kulkijaa varten. Käytössäännöt ja etiketti. Dervissien kvintesenssi. Sanat, jotka hulmuavat kuin hameesta karkuun lähteneet helmat, jotka ovat lasia ja heinää. Imagon toisella laidalla nainen, joka kulkee sipulinvarsihameessa. Hän on tietysti kukas muukaan kuin Lassi Hyvärisen Tuulesta ja kissasta karannut nainen.

Joo. Niin ne naiset vaan lähtevät. Muuttuvat filmitähdiksi ja kuningattariksi, eivätkä enää muista, että lapsena ne olivat pelkkiä tyttöjä lainausmerkeissä. Ne ovat jättäneet menneisyytensä taakseen, eikä siitä sen enempää. Ei nyt tehdä niistä mitään roolimalleja, sillä mitä siitäkin tulisi jos

Jätetään roikkumaan ilmaan. Pää alaspäin tai jalat tai hermosto. "Sen tarkemmin sitä ei voi kuvailla."









Tuossa yläpuolella on "planetaarista sumua."
Tuossa yläpuolella on "planetaarisen sumun" olemus.
Tuossa yläpuolella on "planetaarista sumua" viiden miljardin vuoden takaa.

Tai ehkä kuitenkin "hevosenpääsumua" tai mahdollisesti kenties sekin mahdollisuus on otettava huomioon, että tuossa yläpuolella on kuvattu aikaa. Aina ei voi tietää, jos ei ole tietäjä, joka on paennut sadusta ennen onnellista loppua.

Imago hivelee edestä takaa ylhäältä alhaalta tulevasta menneestä. Se on kokonaisvaltainen aivo-orgasmi, jota lukiessa noin suunnilleen kaikki hajoaa, mutta hajotessaan kokoontuu, kunnes taas hajoaa niin, että hajonneen ja hajoamattoman välille voi laittaa =-merkin. Josta tulee !-merkki, josta tulee en kerrokaan.

Imagon liikkeet ovat arvaamattomia ja toistuvia ja siihen kiintyy kuin johonkin lämpimään ja hengittävään. Se tuo tullessaan ja vie mennessään. Se jää.





Veera Antsalo: Imago (2018)
103 sivua
Kustantaja: Teos






Helmet-lukuhaaste, kohta 29: Kirjassa on lohikäärme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti