tiistai 18. syyskuuta 2018

Back to 80's - Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Nyt jyllää 80-luku.

Tälle vuosikymmenelle johdattaa jo Noora Vallinkosken esikoisteoksen Perno Mega City kansi. Ihan hirvittävän rumahan se on,  mutta samalla itseensä oleellisesti 80-lukua kiteyttävä. Muistan omastakin maaseutunuoruudestani, että paikkakunnan perään oli tapana laittaa juuri Mega Cityn kaltaisia yltiöironisia lisäkkeitä, jotka ylläpitivät toivoa siitä, että jonain päivänä avautuisivat ovet isompaan maailmaan.

Lukemani ennakkokappaleen sisäkannessa on Noora Vallinkosken viesti lukijalle. Siinä hän kirjoittaa, että Perno Mega City sai alkunsa, kun hän vieraili vanhempiensa luona Turussa ja vierailu oli taas kerran täynnä ahdistusta. "Illalla katsoimme Hauskoja kotivideoita. Kirjoitin muistivihkoon: televisiossa äitiä naurattaa minipossu, joka soittaa pianoa. Minua ei naurattanut. Tunsin katoavani kokonaan." (kursivointi Vallinkosken)

Tunnistan Vallinkosken kokeman ahdistuksen niin täysin, että suorastaan putoan siihen. Kuinka monta kertaa olenkaan kokenut samoin. Se tunne, kun entisen kotipaikkakunnan toivottomuus ja hapettomuus vetäisee mukaansa kuin petollinen suonsilmäke, josta joutuu joka kerta erikseen ponnistelemaan irti. Se lamauttaa ja tekee kipeää, ja tuntuu, että kotiseudulla käynnin jälkeen kaikki on rakennettava taas uudelleen alusta.

Alkusanoissa Vallinkoski kirjoittaa myös siitä, että tyttöjen kasvutarinoita ei ole pidetty tärkeinä, mutta samanaikaisesti hän on pannut merkille, että viime vuosina tyttöjen tarinat ovat alkaneet vaatia entistä pontevammin tulla kuulluiksi. Yhtäkkiä muisteltuna en itsekään onnistu saamaan mieleeni kuin Anja Kaurasen Sonja O:n, joka onkin vallan vimmainen kuvaus nimipäähenkilönsä kasvuvuosista.

*

Perno Mega City kertoo Hannasta sekä hänen perheestään. Äidistä, jolla on mielenterveysongelmia ja jonka sen vuoksi on vähän väliä paettava kylpyhuoneeseen halaamaan posliinia. Isästä, joka taistelee syövän kanssa. Hannan sisaruksista Hannusta, Laurista ja Emmasta, jotka kukin tavallaan yrittävät tulla toimeen perheen usein arvaamattomissa tunnelmissa. Kiinnostavaa on, että vaikka romaani on kerrottu Hannan kautta on kertojaote jatkuvasti kuvaava ja toteava ja muistuttaa dokumenttikameraa, joka näyttää, mutta jättää analyysien teon katsojalle.

Kerronta on tuoretta ja raikasta ja aikuisten mielipiteet, varoitukset ja puheenparret sekoittuvat herkullisesti lapsen näkökulmaan. Hannan kodissa hallitsee äidin sairaus, joka purkautuu odottamattomina mielentiloina ja tiivistyy äidin sairaalajaksoihin. Kutsumaton ja sitkeä vieras on köyhyys, joka tarttuu Hannaan kuin pistävä haju ja tekee hänestä merkityn. Koulussa rintamalinjat vedetään perheiden varallisuuden mukaan. Kerran sentään Hannankin perhe pääsee etelänmatkalle ja Hanna voi hetken olla se, jota moni luokkakaveri katsoo kateudesta painavalla katseella. Useimmiten kuitenkin Hanna on pohjakerroksen kanta-asiakas.

Minä kuuluin pohjakerrokseen. Minulla oli kirpputorivaatteet ja läski maha, eikä koskaan mitään uutta. Pohjakerroksen alla oli vielä yksi kerros. Kellari. Sinne kuuluivat sellaiset lapset, jotka tulivat pissat housuissa kouluun ja joiden pyörätuolissa istuvat isät pakottivat niitä leikkimään heppaa sylissään.

Kun kerrosjako on kerran tehty, ei sitä hevin murreta. Perno Mega City osoittaa, miten laaja-alaisesti perheen köyhyys vaikuttaa myös lasten elämään ja miten se kaventaa tulevaisuuden mahdollisuuksia. Hannan kohdalla tilannetta vaikeuttaa vielä vanhempien sairastelu ja niiden mukanaan tuoma elämän arvaamattomuus. Kaiken lisäksi äiti pitää Hannaa tiukasti napanuorassa, eikä salli tyttärelleen asioita, jotka ovat tavanomaisia hänen ikätovereilleen.

Äiti seurasi uutisia ja näki maailman pahenevan. Siksi meillä oli Emman kanssa niin paljon sääntöjä ja rangaistuksia. Ne olivat meidän parhaaksemme. Kaikkein parasta olisi, jos me vietettäisiin illat ja viikonloput isän ja äidin kanssa olohuoneessa ja kuunnteltaisiin mitä Karpolla oli asiaa.

Liiallisen kontrolloinnin seurauksena on Hannan kohdalla kapinaa ja pakenemista Turkuun, örvellystäkin. Koska äiti pitää kovaa kiinni, on riuhtaisunkin oltava rajumpi.

Luin juuri vähän aikaa sitten Eva Illoisen romaanin Iltapäivällä tuli levottomuus, joka sekin sijoittuu Turun lähistölle ja niin sen ja Perno Mega Cityn välille muodostui kiinnostava lenkki. Vaikka Illoinen kuvaa jo aikuisen naisen alkoholismia on näiden kahden romaanin tunnelmalle yhteistä tunne oikean elämän (mitä se sitten onkin) puuttumisesta. Ympäristö kietoutuu sekä Illoisen että Vallinkosken kirjassa teoksen päähenkilön ympärille kuin muuri, joka estää hengittämästä vapaampia tuulia. Jossakin muualla olisi paremmin. Toisenlaista ja iloisempaa. Turku on kummassakin teoksessa hengityspaikka, joka tarjoaa väljempiä näkymiä.

Perno Mega Cityssä lähiölapsi kantaa köyhyyden stigmaa, joka määrittää hänen olemistaan niiden silmissä, joiden taloudellinen tilanne on parempi. Hannan kaltaiset ovat häiriöitä, jotka haluttaisiin unohtaa lakaisemalla heidät jonnekin piiloon.

Perno Mega City on juohevasti kulkevaa tekstiä, jonka 80-lukulaiset maamerkit liittävät sen luontevaksi osaksi tätä vuosikymmentä. Kertoessaan Hannan tarinan Vallinkoski kertoo monen muunkin lähiössä kasvaneen tytön tarinan. Autenttisuuden tunne on tässä romaanissa korkea ja yksityinen kasvaa yleisemmäksi tarinaksi siitä, mitä on kasvaa perheessä, jonka liitokset natisevat ja joka jäsentyy köyhyyden kautta.



Noora Vallinkoski: Perno Mega City (2018)
359 sivua
Kustantaja: Atena

Kustantajan lähettämä ennakkokappale. Kiitos!



Helmet-lukuhaaste, kohta 47: Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta

8 kommenttia:

  1. Olen viettänyt isovanhempien luona laatuaikaa ja muuta aikaa, he asuivat juurikin kerrostalossa Pernon kupeesa. Perno on ns. huonon maineen lähiö. Koska minulla oli vuokrayksiössä asuvien isovanhempien kanssa hyvät välit viihdyin siellä olin usein viikonloppuja siellä. Pansiossa, missä Perno on, on metsiä, purulenkki, urheilukenttä, kouluja, ja lukio joka lakkautettiin, laivastoasema, telakka. Olen vieraantunut jo nuorena tietyistä yhteiskunnan virtauksista. Minulla on nyt ja jo kouluaikana tavalliset ei muotivaatteet, taviskännykkä käytetty pyörä ym ym. Minulle on ihan sama kuka on köyhä, ja kuka rikas. Minua ei rahalla röyhistelyt ole koskaan liikauttaneet. Olen myös ollut sellaisissa koululuokissa jossa ei ole kiusattu ketään köyhää ja olen töissä miltei ainoa joka puhuu ulkoistettujen siivoojien ym kanssa.
    Pernon vuoksi ajattelin tutustua kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin yksi "mittari", että kuka puhuu siivoojien kanssa ja kuka kokee olevansa siihen liian hieno tms. Henk.koht. elämässä en itsekään ole törmännyt siihen, että olisi varsinaiseseti ihan suoraan kiusattu köyhyydestä, mutta muistan kyllä, että koulussa oli tyyppejä, joilla piti aina olla ne viimeisimmät jutut ja he halveksivat niitä, joilla ei ollut.

      Kiva kuulla, että aiot lukea kirjan. Mulle koko Perno oli ennen tätä kirjaa ihan vieras ympäristö.

      Poista
  2. ”Perno Mega City osoittaa, miten laaja-alaisesti perheen köyhyys vaikuttaa myös lasten elämään ja miten se kaventaa tulevaisuuden mahdollisuuksia.” 

    Vaikka nuoruuteni ajoittuu edelliselle vuosikymmenelle, tuntuu kaikki kovin tutulta. Itse kuuluin myös jonnekin alakerroksiin. Minut pelasti joutumasta syrjityksi vain kolme asiaa: isäni taiteellisuus ja lahjakkuus (oppikoulun lasivitriinit olivat täynnä hänen täyttämiään eläimiä, hän oli ollut musiikkiopen lella, koska soitti korvakuulolla viulua sekä kuvaamataidon open lella, koska oli lahjakas piirtäjä kuin myös värien käyttäjä puhumattakaan biologian open ihailusta) ja se, että olin sangen nätti ☺☺☺ sekä se, että olin itsekin sangen hyvä piirtäjä, soitin viuluakin jonkin aikaa etc. Mutta kuljin sisareni vanhoissa vaatteissa useimmiten, häpesin köyhyyttämme, olin ujo ja arka. Oppikoulussa siihen aikaan ei näkynyt heitä kaikkein vaikeimmissa oloissa eläviä lapsia ja nuoria, mutta kansakoulussa oli näitä pissalta haisevia.

    Kirja, joka pitäisi lukea. Tuskin enää ahdistun, sillä tuo ankea lapsuus on käyty läpi, surtu pois ja siellä se nyt on, vahingoittamatta enää (ja sen osan kanssa, mikä minussa ehti vahingoittua, on vain elettävä) , mutta tallessa niin, että ne hyvät asiat ovat päällimmäisenä, ainakin useimmiten. Kiitos taas hyvästä kirjoituksesta ♥.

    (On se sitten kumma, kun vanhetessani en enää juurikaan piittaa siitä, että nämä sanani löytyvät kenen tahansa luettavaksi milloin tahansa… ☺)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan vaikka tämä kirja tapahtuu pääosin 80-luvulla ja loppuosassa ollaan 90-luvulla niin nuo kokemukset on kuitenkin monille yhteisiä. Jos ei ihan sellaisinaan kaikilta osin, niin hyvin tunnistettavissa joka tapauksessa. Tässä kirjassa on minusta niin hienoa se, että asioita ei selitetä, vaan niitä nimenomaan kuvataan. Nyt kun miettii niin aika ihmeellistä, että tämäntapaisia kirjoja on niin vähän kirjoitettu.

      Poista
  3. Aivan loistava kirja. Ja nostan esiin myös sen huumorin, jota on paljon. Kipeitä asioita unohtamatta. Viihdyttävä ja koskettava, ja soisin jokaisen politiikon ja päättäjän sen lukevan. Tunnistettavia asioita löysin paljon itsekin, vaikken ole lähiölapsi tai edes aineellisesti köyhän kodin kasvatti. Jos jokin häiritsi, ehkä se, että tarina on 80-luvulta, mutta jotkut asiat tuntuvat paljon vanhemman ajan ilmiöiltä. Kuten paikkakuntaviirit, joita kerättiin 70-luvun alussa, ei enää kasarilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huumori onkin hyvä huomio. Joskus se naurattaa, joskus lähinnä itkettää, koska usein sen sisällä on kipua ja surua. Monenlaista naurua tästä kirjasta löytyy.

      Mulle nuo viirit on vieras asia, enkä ole edes tiennyt että ne on olleet keräilykamaa

      Poista
  4. Minulle kerrottiin, että kirjasta on tehty ainakin viisi rikosilmoitusta (yksityisyyttä loukkaavan tiedon levittäminen ja törkeä kunnianloukkaus). Ja bloggaukseni sitaattia pyydettin muokkaamaan. Toki sen teen, ei yksi sitaatti kirjaa tee eikä edes sen blogiarviota. Mutta ikävää kaikille osapuolille tällainen kohu. Lukijan kannalta ei minusta ole väliä, onko todellisia henkilöitä käytetty pohjana vai ei. Samastumaan pystyy niin moni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai sellasta. Voi voi, oikeuslaitos on jo muutenkin niin kovin ruuhkautunut. Voipi tulla pettymys rikosilmoituksen tekijöille

      Poista