sunnuntai 30. syyskuuta 2018

"Vedä muoto yllesi, senkin idiootti" - Elmer Diktonius: Janne Kuutio * BAR Finland, 31


Nyt lähdetään Jannen matkaan!

Tämä teksti on osa 31. suomalaisen kirjallisuuden helmiä käsittelevää blogini BAR Finland -sarjaa. Aiempia tekstejä pääset lukemaan tästä.

On itsestään selvää ja kiistatonta ja kaikella tapaa vastaan väittämätöntä MOT MOT MOT, että Elmer Diktoniuksen romaani Janne Kuutio on yksi suomalaisen kirjallisuuden merkkiteoksia. Se ilmestyi ruotsiksi vuonna 1932  nimellä Janne Kubik ja lukemani painoksen alkulehden mukaan Diktonius muovaili (mitä ikinä tämä ilmaus käytännössä tarkoittaakin) sen itse suomeksi. Suomenkielinen painos saatiin markkinoille vuonna 1946. Teoksen alaotsikko on "puupiirros sanoin" ja puupiirroskuvat ovat Tapio Tapiovaaran käsialaa.

Nykytermein kuvattuna Janne Kuutiota voisi kutsua episodiromaaniksi, sillä se koostuu erillisistä suht itsenäisistä kappaleista, joita pitää koossa kirjan nimihenkilö. Jokainen kappale on myös ikään kuin tiivistetty puupiirroskuvaksi, joka tuo tähän teokseen hieman sarjakuvamaisen tunnun.

Romaanina Janne Kuutio on vahvasti sisällissotaan kytkeytyvä kansankuvaus, jossa teoksen päähenkilö opportunistisesti vaihtaa identiteettiään useampaan kertaan niin että käy mahdottomaksi sanoa, mikä tai kuka Janne varsinaisesti on miehiään.

*

Päätin tappaa kaksi kärpästä yhdellä huitaisulla ja ehdotin lukupiiriystävilleni, että ottaisimme käsittelyymme Janne Kuution ja kun olisimme siitä ensin keskustelleet voisin kirjoittaa keskusteluistamme myöhemmin postauksen.

Lukupiirimme on siitä erityinen, että hyvin harvoin tilanne on se, että me kaikki viisi olisimme lukeneet valitsemamme kirjan. Olemme kaikki opiskelleet yleistä kirjallisuustiedettä, mutta tapaamisissa pääpaino tuppaa olemaan kuulumisten vaihdossa. Janne Kuutio vaikutti oikein erinomaiselta idealta seuraavaksi lukupiirikirjaksi, kun kesällä tapasimme Lahdessa ja oli kaunis kesäpäivä ja olimme istuskelleet puutarhassa juomassa viiniä.

Vaan kuinkas sitten kävikään?

Minun lisäkseni vain SK oli lukenut Janne Kuution kokonaan ja HL siitä puolet. Keskustelua kirjasta syntyi kuitenkin enemmän kuin monella muulla kerralla. Ihailen SK:n tapaa analysoida Janne Kuutiota henkilöhahmona ja samalla tajusin entistä selvemmin, että itse en juurikaan ole romaanihenkilölähtöinen lukija. Janne Kuutiossakin olen eniten kiinnostunut sen rakenteesta.

Janne Kuutio koostuu kymmenestä kappaleesta, joissa kuvataan Jannea esimerkiksi lapsena, puna- ja valkokaartilaisena, pirtumyyjänä, puukkojunkkarina ja satamatyöläisenä. Tapahtumapaikat vaihtelevat mm. sodasta muilutusautoon ja vankileiriin. Tässä kirjassa kiinnostavaa ei mielestäni kuitenkaan ole ensisijaisesti Jannen tarina, vaan hänestä kertovien kappaleiden selitykset.

Teos alkaa Diktoniuksen alkusanoilla, jotka hän on nimennyt "peräkaneetiksi" ja joissa hän kertoo kirjoittaneensa Jannen hahmon päästäkseen tästä eroon. Diktonius komentaa Jannea sanomalla:

"Vedä muoto yllesi, senkin idiootti! [...] painu tiehesi äläkä häiritse minua enää."

Koska en osaa tehdä puupiirroksia otin valokuvan teoksen takakannesta, jossa Diktonius kuvaa teostaan:




"Vaatehtiessaan" teostaan suomeksi Diktonius on jo ollut tietoinen teoksensa asemasta ensimmäisenä suomalaisena modernistisena teoksena ja hän on aivan oikein arvellut kirjoittaneensa klassikon. Lisäksi hän vaikuttaa pitäneen romaaniaan ensisijaisesti työläiskirjallisuutena,  mutta hän oli väärässä siinä, etteikö myös "puuterinokkainen esteetikko" (kröhm! paikalla ollaan) voisi hänen romaanistaan kiinnostua.

Teoksen kieli on usein korostuneen kansanomaista ja selitysosissa Diktonius päästelee urku auki. Kun hän esimerkiksi ylistää suomalaista maaseutua "oodissaan" Nurmijärvelle on hänen sanankäyttönsä täynnä ironiaa, joka samanaikaisesti sekä alleviivaa sanottua että nauraa sille.

Nur-mi-jär-vi! - oi sinä korpiniloisen lapsuuteni kesäkirkas puustelli.

Janne Kuutio on metafiktiivinen teos, jossa Diktonius teoksen selitysosissa muistuttaa lukijaa siitä, että Janne on olemassa vain hänen luomuksenaan sanoina paperilla ja sellaisenaankin hän on suht halveksittava henkilö.

Naurettava otus, eikö totta? - marionettirumilus, joka korkeamman tai alemman voiman käskystä sätkyttelee koivillaan ja käsivarsillaan, ja sitäpaitsi heittäytyy suinpäin lätäkköön, jos mahdit niin tahtovat.

Janne Kuutiossa voi nähdä olevan jo idulla nykykirjallisuudessa niin muodikkaan autofiktion, jossa fiktioon yhdistetään elementtejä kirjailijan omasta elämästä. Esimerkiksi Jannen lapsuusmuistojen kohdalla Diktonius antaa ymmärtää, että kyse on hänen omista lapsuusmuistoistaan. Missä määrin teoksen pohjana ovat mahdollisesti Diktoniuksen omat kokemukset sisällissodasta jää arvoitukseksi.

Janne Kuutiossa on paljon leikkiä ja yleensä se tapahtuu Jannen kustannuksella. Diktonius yhdistää romaaniinsa niin suomalaisen historian synkimpiä hetkiä, kuten kuvauksia sisällissodan jälkeisiltä vankileireiltä että iloluontoista ja viinanhauskaa illanviettoa. Kotoiset murteet kohtaavat englanninkieliset sananparret ja niin ikkunat avautuvat kohti laajempaa maailmaa. 

Perisuomalaista mielenmaisemaa Diktonius lähestyy paitsi juopottelun myös aggressioiden kautta. Kun Jannella menee kuppi nurin hän tarttuu puukkoon. Vankileirikuvauksissa taas Diktonius kuvaa realistisesti vanginvartijoiden väkivaltaisuutta.  

Minkäänlaista sankaruutta tästä kirjasta on turha etsiä. Punaisten ja valkoisten julmat teot ovat tunnistettavissa kyseisen puolen tekemiksi vain käsivarsinauhojen värin kautta. 

Teoksen kertoja tuntee erityisen hyvin Jannen luonteen huonot puolet ja pitää niistä meteliä, mutta tämän henkilökohtaiseen elämään kertojallakaan ei ole pääsyä ja sen hän myös tekee tiettäväksi. Kertoja ei esimerkiksi tiedä paljoakaan Jannen lapsista, mutta sen sijaan tämän vaimosta hän kyllä osaa mainita, että vaimo oli "hyvänahkainen, mutta vallan väritön sielu", jolla ei ollut sen suurempaa roolia Jannen elämässä. Auts!

Janne Kuution sivujen välistä pilkottaa Laurence Sternen Tristram Shandy (1759), mutta suomalaisessa kirjallisuudessa Diktoniuksen metafiktiivinen kerronta oli aikanaan uusinta uutta. Tekee mieleni sanoa, että kyseessä on suomalaisen modernismin airut ja sanonkin, kun Janne Kuutio siihen mahdollisuuden tarjoaa.

Janne Kuutiossa todentuu kirjailija Matti Pulkkisen lause siitä, että romaani on kuin sika, joka syö mitä tahansa. Janne Kuutiota ei voi nirsoudesta syyttää, sillä se pistelee poskeensa kaiken, mitä kirjailija sille keksii tarjota.




Elmer Diktonius: Janne Kuutio - Puupiirros sanoin (1996/1946)
191 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos: Janne Kubik - Ett träsnitt i ord (1932)
Suomentanut Elmer Diktonius
Kustantaja: Tammi


Helmet-lukuhaaste kohta 10: Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja (Janne Kuutio oli lukupiirikirja)

10 kommenttia:

  1. "Puuterinokkaiselle esteetikolle Janne taitaa olle hyhhyä - ja saa ollakin." :D Janne Kuution tentin joskus nuorena likkana Suomen kirjallisuuden opintoihin ja pidin siitä silloin. Muistan tarttuuneeni siihen pelonsekaisin tuntein, koska sitä pidettiin vaikeana teoksena. Minusta se ei ollut vaikea, mutta hirvittävän rehellinen. Moderni kerronta on ihan parasta ja Diktonius on melkoinen humoristikin, nyt kun tätä postaustasi luen. En tainnut kaikkea tuota huumoria ymmärtää silloin parikymppisenä. Tuo maininta vaimosta esimerkiksi. :D Ah, kunpa kirjallisuudessa joskus kuvailtaisiin aviomiehiä yhtä reippain ja rehellisin sanoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janne Kuutio on ihan mun lemppareita suomalaisista klassikoista. Mitä se sitten tarkoittaa, kun sanotaan, että joku kirja on vaikea? Ainakin JK on monikerroksinen ja antaa mahdollisuuksia erilaisille lukutavoille, joka osaltaan kertoo siitä, että kyse on hyvästä kirjallisuudesta.

      Jotenkin tuo takinkääntöhomma kuulosti niin kovin tutulta ...

      Poista
  2. Hienoa! Sinäkin olet nyt käännynnäinen. Janne jättää ison jäljen, häkellyttävän. Sun blogisi kautta hän saa uutta ansaittua näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen jo uusiokäännynnäinen, sillä olen lukenut Janne Kuution aiemminkin. Tykkään nostaa esiin näitä vähän vanhempiakin kirjoja, joihin toivoisi uusien sukupolvien tarttuvan.

      Poista
  3. Oh, Nur - mi - jär - vi! Nyt alkoi kiinnostaa tämä teos. Onko se väistämätön mielleyhtymä, vai oliko tuossa lainaamassasi puuskahduksessa jotain tosi Kivimäistä?

    Kiitos muuten inspiroivasta blogista. Täältä olen löytänyt jo monta mukavuusalueeni ulkopuolelle menevää kirjaa, joihin olen uskaltanut tarttua sen jälkeen kun olen lukenut niistä täältä ja saanut niihin jonkun tarttumakohdan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mullekin tuli tuosta kohdasta vahvasti mieleen, että siinä on kyse silmäniskusta Kiven suuntaan. :D

      Kiitos paljon, hienoa kuulla, että blogini on auttanut retkeilemään mukavuusalueesi ulkopuolella. Itse olen siinä asiassa aika huono ja luen enimmäkseen vaan sellaisia kirjoja, joista olen jo lähtökohtaisesti erityisen kiinnostunut ja joiden uskon olevan ns. minun kirjojani.

      Poista
    2. Se onkin muuten aika dilemma: tarttuako kirjaan, josta tietään takuuvarmasti nauttivansa, vai mennäkö mukavuusalueen ulkopuolelle. Jos tuntematon kirja on pettymys, tulee fiilis että on tuhlannut aikaa (koska sen ajan olisi voinut käyttää lukemalla jotain, josta tietää takuuvarmasti nauttivansa), mutta jos se onkin positiivinen yllätys, on onnistunut ameebamaisesti laajenemaan lukijana taas yhteen uuteen suuntaan, jossa odottaa kirjoja, joista voi olettaa nauttivansa. Onneksi on nämä blogit...

      Poista
    3. Se on just noin kun kirjoitat. Itse tosin jätän nykyisin melko helposti kirjan kesken, jos se ei ollenkaan iske. Mulla on tiettyjä lajeja, erityisesti fantasia, joihin en vaan saa otetta sitten millään. Tykkään kokeellisista kirjoista, kun taas ns. lukuromaaneja luen harvemmin.

      Poista
  4. Olipas mielenkiintoinen postaus sinulta jälleen. En nyt edes muista olenko lukenut Diktoniusta lainkaan, mikä häpeäksi päälleni langetkoon. Mutta jo nimi A. Kivi, jolta olen paljonkin lukenut, saa sydämeni hyppimään ilosta sekä N-u-r-m-i-j-ä-r-v-i (lapsuuteni maisemaa serkkujeni kautta) ja nyt myös poistamaan kenties piankin tuon häpeätahran päältäni. Kiitos ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos joku sanoisi, että haluaa lukea yhden suomalaisen klassikon niin se voisi olla juuri Janne Kuutio. Ei ole sieltä perinteisimmästä päästä, mutta oleellinen suomalaisen kirjallisuuden uudistaja ja muutoinkin mainio.

      Poista