Sukupuoli. Aika kumma sana oikeastaan, kun sitä alkaa miettiä.
Ovatko suomalaiset ja suomensukuisia kieliä puhuvat enemmän osa sukuaan kuin vaikka englanninkieliset, jotka käyttävät sukupuolesta sanaa gender tai sex? Monissa muisskaan kielissä sukupuolen ja suvun välillä ei ole suoraa yhteyttä. Ruotsiksi sukupuoli on kön, Italiaksi sesso ja ranskaksi sexe tai genre.
Miksi suomenkielessä sukupuoli yhdistyy sukuun, kun sukupuoli on jo muutoinkin ihan riittävän monimutkainen juttu?
Entäpä jos sukupuolta voisi aina halutessaan vaihtaa ja muokata pelkällä tahdonvoimalla? Tämä on mahdollista Andrea Lawlorin romaanin päähenkilölle, joka on välillä Paul, välillä Polly.
Kun tämä kirja käveli netissä vastaan, tilasin sen melkein samoin tein, sillä aihe on super mielenkiintoinen. Lawlorin teosta lukiessa ei voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, että on aika köyhää, että sukupuoli on niinkin pysyvä asia kuin se on. Elämä olisi paljon yllätyksellisempää ja värikkäämpää, jos sukupuolta voisi vaihtaa aina kun siltä tuntuu.
Vaihtaisitko? Minä ainakaan en malttaisi olla kokeilematta.
Vaikka Lawlorin romaanin aihe on kiinnostava jouduin kamppailemaan, että sain luetuksi tämän kirjan loppuun. Se ei tarkoita, etteikö Lawlor kirjoittaisi vetävästi. Tiedostamattani taisin kuitenkin olla odottanut sen tyyppistä sukupuolen käsitteen teoreettista problematisointia, jota tässä kirjassa ei suoraan esitetä, vaan se jää enempi lukijan tehtäväksi Lawlorin kuvatessa Paul/Pollyn juhlimisen ja vaihtuvien ihmissuhteiden täyttämää elämää.
Paul takes on queer-identiteettien kirjo. Siitä, miltä joku näyttää voidaan toisinaan päätellä paljon, toisinaan taas ei juuri mitään. Kirjoittamattomia representaation sääntöjä on runsaasti, eikä ulkopuolinen osaa niitä tulkita, jos toki niin ei taida olla tarkoituskaan. Ja mitä tulee seksuaalisten halujen kohdentumiseen on siitäkin tarjolla monenlaista variaatiota.
Sukupuolta esitetään ja ilmaistaan Lawlorin kirjassa mitä moninaisimmilla tavoilla Paul/Pollyn toimiessa sekä tulkkina että ollessa sukupuolen representaationäyttämön päätähti. Lawlorin romaanissa sukupuoli liukuu, muuttuu, muuntuu, tarjoaa, tyrkyttää, vaatii, peittää, hakee huomiota. Se on leikkiä, mutta samanaikaisesti myös leikin kääntöpuoli.
Paul takes on nykyajan muodonmuutostarina, jota voisi tarkastella vaikkapa modernisoituna versiona Virginia Woolfin Orlandosta paitsi sukupuolen vaihtumisen vuoksi myös tematiikkansa puolesta yleisemminkin. Siinä missä Woolf tutkii Orlandossa sukupuolta, Lawlorin tarkastelussa keskeistä on queer-sukupuolisuuden ulottuvuuksien hahmottelu. Toisaalta taas Paul takes omaa aikakauden muistiinmerkitsijänä yhteyksiä Jonas Gardellin romaaniin Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Gardel ikuistaa teoksessaan ruotsalaista homoseksuaalisuuden historiaa, Lawlor amerikkalaista 90-luvun queer-elämää.
Ihmisille, joilla on henkilökohtaista kokemusta 90-luvun amerikkalaisista queer-piireistä tämä camp punk -henkinen romaani on uskoakseni aivan täsmäisku ja saa varmasti huudahtamaan: Haa, juuri tuollaista se oli.
Vaikka itse luin Paul/Pollyn tarinaa syrjästä käsin huomasin kummasti kiintyneeni häneen viimeistään siinä vaiheessa, kun aloin jännittää, miten Paul/Pollylle kävisi, kun rakkaus astui kuvaan aiempia kertoja vakavammin. En myöskään yhtään ihmettelisi, jos Lawlorin kirjasta tulisi uusi queer-kirjallisuuden kulttiteos. Aineksia siihen löytyy ainakin kosolti.
Andrea Lawlor: Paul takes the Form of a Mortal Girl (2017)
354 sivua
Kustantaja: Rescue Press
Ovatko suomalaiset ja suomensukuisia kieliä puhuvat enemmän osa sukuaan kuin vaikka englanninkieliset, jotka käyttävät sukupuolesta sanaa gender tai sex? Monissa muisskaan kielissä sukupuolen ja suvun välillä ei ole suoraa yhteyttä. Ruotsiksi sukupuoli on kön, Italiaksi sesso ja ranskaksi sexe tai genre.
Miksi suomenkielessä sukupuoli yhdistyy sukuun, kun sukupuoli on jo muutoinkin ihan riittävän monimutkainen juttu?
Entäpä jos sukupuolta voisi aina halutessaan vaihtaa ja muokata pelkällä tahdonvoimalla? Tämä on mahdollista Andrea Lawlorin romaanin päähenkilölle, joka on välillä Paul, välillä Polly.
Kun tämä kirja käveli netissä vastaan, tilasin sen melkein samoin tein, sillä aihe on super mielenkiintoinen. Lawlorin teosta lukiessa ei voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, että on aika köyhää, että sukupuoli on niinkin pysyvä asia kuin se on. Elämä olisi paljon yllätyksellisempää ja värikkäämpää, jos sukupuolta voisi vaihtaa aina kun siltä tuntuu.
Vaihtaisitko? Minä ainakaan en malttaisi olla kokeilematta.
Vaikka Lawlorin romaanin aihe on kiinnostava jouduin kamppailemaan, että sain luetuksi tämän kirjan loppuun. Se ei tarkoita, etteikö Lawlor kirjoittaisi vetävästi. Tiedostamattani taisin kuitenkin olla odottanut sen tyyppistä sukupuolen käsitteen teoreettista problematisointia, jota tässä kirjassa ei suoraan esitetä, vaan se jää enempi lukijan tehtäväksi Lawlorin kuvatessa Paul/Pollyn juhlimisen ja vaihtuvien ihmissuhteiden täyttämää elämää.
Paul takes on queer-identiteettien kirjo. Siitä, miltä joku näyttää voidaan toisinaan päätellä paljon, toisinaan taas ei juuri mitään. Kirjoittamattomia representaation sääntöjä on runsaasti, eikä ulkopuolinen osaa niitä tulkita, jos toki niin ei taida olla tarkoituskaan. Ja mitä tulee seksuaalisten halujen kohdentumiseen on siitäkin tarjolla monenlaista variaatiota.
Sukupuolta esitetään ja ilmaistaan Lawlorin kirjassa mitä moninaisimmilla tavoilla Paul/Pollyn toimiessa sekä tulkkina että ollessa sukupuolen representaationäyttämön päätähti. Lawlorin romaanissa sukupuoli liukuu, muuttuu, muuntuu, tarjoaa, tyrkyttää, vaatii, peittää, hakee huomiota. Se on leikkiä, mutta samanaikaisesti myös leikin kääntöpuoli.
Paul takes on nykyajan muodonmuutostarina, jota voisi tarkastella vaikkapa modernisoituna versiona Virginia Woolfin Orlandosta paitsi sukupuolen vaihtumisen vuoksi myös tematiikkansa puolesta yleisemminkin. Siinä missä Woolf tutkii Orlandossa sukupuolta, Lawlorin tarkastelussa keskeistä on queer-sukupuolisuuden ulottuvuuksien hahmottelu. Toisaalta taas Paul takes omaa aikakauden muistiinmerkitsijänä yhteyksiä Jonas Gardellin romaaniin Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Gardel ikuistaa teoksessaan ruotsalaista homoseksuaalisuuden historiaa, Lawlor amerikkalaista 90-luvun queer-elämää.
Ihmisille, joilla on henkilökohtaista kokemusta 90-luvun amerikkalaisista queer-piireistä tämä camp punk -henkinen romaani on uskoakseni aivan täsmäisku ja saa varmasti huudahtamaan: Haa, juuri tuollaista se oli.
Vaikka itse luin Paul/Pollyn tarinaa syrjästä käsin huomasin kummasti kiintyneeni häneen viimeistään siinä vaiheessa, kun aloin jännittää, miten Paul/Pollylle kävisi, kun rakkaus astui kuvaan aiempia kertoja vakavammin. En myöskään yhtään ihmettelisi, jos Lawlorin kirjasta tulisi uusi queer-kirjallisuuden kulttiteos. Aineksia siihen löytyy ainakin kosolti.
Andrea Lawlor: Paul takes the Form of a Mortal Girl (2017)
354 sivua
Kustantaja: Rescue Press
No on kyllä mielenkiintoinen aihe ja samalla -myönnän - omalla kohdallani ei kovin läheinen. Tarkoitan sitä, että olen itse ihan "sinut" (tai ok, tyytyväinen tmv.) sukupuoleni kanssa. En sitä aktiivisesti ajattele, mutta toisaalta minun ei ole koskaan tarvinnutkaan, koska en ole kokenut että siihen olisi aihetta. En koe, että sukupuoleni "rajoittaa" minua, koska en ajattele että tietynsukupuoliset tekevät tai ajattelevat tiettyjä asioita tai tietyllä tavalla.
VastaaPoistaSiksi tämä kirja voisi tietysti olla minulle oivallista luettavaa: voisi avartaa ajatuksiani ja näkökulmiani! Ymmärrän, ettei kaikille asia ole niin yksinkertainen kuin sen itse koen.
Minusta taas olisi vallan mainiota kokeilla elämää miehenä. Ei niin, että haluaisin olla mies, mutta ihan uteliaisuudesta. :D
PoistaTässä kirjassa ei oikeastaan ole kyse siitä, että Paul kokisi olevansa ns. väärää sukupuolta, vaan enemmän siitä, että hänellä on kyky vaihtaa sukupuoltaan. En ole vastaavaan kuvaukseen aiemmin törmännyt, joten tämä oli kyllä siinä mielessä virkistävää luettavaa. Ihan kaikki amerikanjutut eivät auenneet, mutta siitä ei suurempaa haittaa ollut.
Noista sanoista: Eiköhän tuo sana kaikissa mainitsemissasi kielissä liity suvunjatkamiseen?
VastaaPoistaTarkoitin sitä, että kun vaikka ruotsissa sukupuoli on kön, suku taas släkt - niin noilla kahdella ei ole samanlaista yhteyttä kuin suomenkielen sukupuoli-ilmaisussa. En nyt sinänsä tiedä, kuinka paljon tällä asialla on merkitystä, kunhan tuota mietin ja sitäkin, että se on nimenomaan sukuPUOLI
PoistaMutta aihehan on ehtymätön! Ja Orlando upea teos.
VastaaPoistaKyllä varmasti. Orlandon lukemisesta onkin jo aikaa. Olisi hyvä taas palauttaa se paremmin mieleen.
Poista