Siirry pääsisältöön

Queer-kirjallisuuden seuraava kulttiteos? - Andrea Lawlor: Paul takes the form of a mortal girl

Sukupuoli. Aika kumma sana oikeastaan, kun sitä alkaa miettiä.

Ovatko suomalaiset ja suomensukuisia kieliä puhuvat enemmän osa sukuaan kuin vaikka englanninkieliset, jotka käyttävät sukupuolesta sanaa gender tai sex? Monissa muisskaan kielissä sukupuolen ja suvun välillä ei ole suoraa yhteyttä. Ruotsiksi sukupuoli on kön, Italiaksi sesso ja ranskaksi sexe tai genre.

Miksi suomenkielessä sukupuoli yhdistyy sukuun, kun sukupuoli on jo muutoinkin ihan riittävän monimutkainen juttu?

Entäpä jos sukupuolta voisi aina halutessaan vaihtaa ja muokata pelkällä tahdonvoimalla? Tämä on mahdollista Andrea Lawlorin romaanin päähenkilölle, joka on välillä Paul, välillä Polly.

Kun tämä kirja käveli netissä vastaan, tilasin sen melkein samoin tein, sillä aihe on super mielenkiintoinen. Lawlorin teosta lukiessa ei voi olla tulematta siihen johtopäätökseen, että on aika köyhää, että sukupuoli on niinkin pysyvä asia kuin se on. Elämä olisi paljon yllätyksellisempää ja värikkäämpää, jos sukupuolta voisi vaihtaa aina kun siltä tuntuu.

Vaihtaisitko? Minä ainakaan en malttaisi olla kokeilematta.

Vaikka Lawlorin romaanin aihe on kiinnostava jouduin kamppailemaan, että sain luetuksi tämän kirjan loppuun. Se ei tarkoita, etteikö Lawlor kirjoittaisi vetävästi. Tiedostamattani taisin kuitenkin olla odottanut sen tyyppistä sukupuolen käsitteen teoreettista problematisointia, jota tässä kirjassa ei suoraan esitetä, vaan se jää enempi lukijan tehtäväksi Lawlorin kuvatessa Paul/Pollyn juhlimisen ja vaihtuvien ihmissuhteiden täyttämää elämää.

Paul takes on queer-identiteettien kirjo. Siitä, miltä joku näyttää voidaan toisinaan päätellä paljon, toisinaan taas ei juuri mitään. Kirjoittamattomia representaation sääntöjä on runsaasti, eikä ulkopuolinen osaa niitä tulkita, jos toki niin ei taida olla tarkoituskaan. Ja mitä tulee seksuaalisten halujen kohdentumiseen on siitäkin tarjolla monenlaista variaatiota.

Sukupuolta esitetään ja ilmaistaan Lawlorin kirjassa mitä moninaisimmilla tavoilla Paul/Pollyn toimiessa sekä  tulkkina että ollessa sukupuolen representaationäyttämön päätähti. Lawlorin romaanissa sukupuoli liukuu, muuttuu, muuntuu, tarjoaa, tyrkyttää, vaatii, peittää, hakee huomiota. Se on leikkiä, mutta samanaikaisesti myös leikin kääntöpuoli.

Paul takes on nykyajan muodonmuutostarina, jota voisi tarkastella vaikkapa modernisoituna versiona Virginia Woolfin Orlandosta paitsi sukupuolen vaihtumisen vuoksi myös tematiikkansa puolesta yleisemminkin. Siinä missä Woolf tutkii Orlandossa sukupuolta, Lawlorin tarkastelussa keskeistä on queer-sukupuolisuuden ulottuvuuksien hahmottelu. Toisaalta taas Paul takes omaa aikakauden muistiinmerkitsijänä yhteyksiä Jonas Gardellin romaaniin Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Gardel ikuistaa teoksessaan ruotsalaista homoseksuaalisuuden historiaa, Lawlor amerikkalaista 90-luvun queer-elämää.

Ihmisille, joilla on henkilökohtaista kokemusta 90-luvun amerikkalaisista queer-piireistä tämä camp punk -henkinen romaani on uskoakseni aivan täsmäisku ja saa varmasti huudahtamaan: Haa, juuri tuollaista se oli.

Vaikka itse luin Paul/Pollyn tarinaa syrjästä käsin huomasin kummasti kiintyneeni häneen viimeistään siinä vaiheessa, kun aloin jännittää, miten Paul/Pollylle kävisi, kun rakkaus astui kuvaan aiempia kertoja  vakavammin. En myöskään yhtään ihmettelisi, jos Lawlorin kirjasta tulisi uusi queer-kirjallisuuden kulttiteos. Aineksia siihen löytyy ainakin kosolti.




Andrea Lawlor: Paul takes the Form of a Mortal Girl (2017)
354 sivua
Kustantaja: Rescue Press





Kommentit

  1. No on kyllä mielenkiintoinen aihe ja samalla -myönnän - omalla kohdallani ei kovin läheinen. Tarkoitan sitä, että olen itse ihan "sinut" (tai ok, tyytyväinen tmv.) sukupuoleni kanssa. En sitä aktiivisesti ajattele, mutta toisaalta minun ei ole koskaan tarvinnutkaan, koska en ole kokenut että siihen olisi aihetta. En koe, että sukupuoleni "rajoittaa" minua, koska en ajattele että tietynsukupuoliset tekevät tai ajattelevat tiettyjä asioita tai tietyllä tavalla.

    Siksi tämä kirja voisi tietysti olla minulle oivallista luettavaa: voisi avartaa ajatuksiani ja näkökulmiani! Ymmärrän, ettei kaikille asia ole niin yksinkertainen kuin sen itse koen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas olisi vallan mainiota kokeilla elämää miehenä. Ei niin, että haluaisin olla mies, mutta ihan uteliaisuudesta. :D

      Tässä kirjassa ei oikeastaan ole kyse siitä, että Paul kokisi olevansa ns. väärää sukupuolta, vaan enemmän siitä, että hänellä on kyky vaihtaa sukupuoltaan. En ole vastaavaan kuvaukseen aiemmin törmännyt, joten tämä oli kyllä siinä mielessä virkistävää luettavaa. Ihan kaikki amerikanjutut eivät auenneet, mutta siitä ei suurempaa haittaa ollut.

      Poista
  2. Noista sanoista: Eiköhän tuo sana kaikissa mainitsemissasi kielissä liity suvunjatkamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin sitä, että kun vaikka ruotsissa sukupuoli on kön, suku taas släkt - niin noilla kahdella ei ole samanlaista yhteyttä kuin suomenkielen sukupuoli-ilmaisussa. En nyt sinänsä tiedä, kuinka paljon tällä asialla on merkitystä, kunhan tuota mietin ja sitäkin, että se on nimenomaan sukuPUOLI

      Poista
  3. Mutta aihehan on ehtymätön! Ja Orlando upea teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti. Orlandon lukemisesta onkin jo aikaa. Olisi hyvä taas palauttaa se paremmin mieleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän