Siirry pääsisältöön

Vain aukoilla on väliä - Daisy Johnson: Everything under



I was the same as you: less a person and more a hole cut away from everything.

Daisy Johnsonin Everything under kertoo rei'istä menneisyydessä ja tarpeesta saada tietää, miksi asiat tapahtuivat, kuten ne tapahtuivat. Se palauttaa mieleen Jeanette Wintersonin sanat hänen romaaninsa Sexing the Cherry esipuheessa: "Muistatko määritelmän kalaverkosta kokoelmana reikiä, jotka on yhdistetty langalla? Olen kiinnostunut rei'istä. Lanka on kertomus, mutta vain aukoilla on väliä."

Johnsson aloittaa romaaninsa lauseella: "It is hard, even now, to know where to start." Sama pätee tähän kirjoitukseeni, sillä Johnsonin romaani tarjoaa valtavasti aineistoa, eikä ole helppoa valita sitä kulmaa, jonka kautta sitä lähestyisi. Lisäksi on vaikea päättää, kuinka paljon tämän romaanin sisällöstä ylipäätään olisi hyvä kertoa.

Niille, joita kiehtoo romaanin rakenne Everything under on kiehtova tuttavuus. Se etenee kolmella eri tasolla, jotka teoksen alkupuolella saattavat vaikuttaa hieman hankalasti toisiinsa liitettäviltä, mutta joiden väliset yhteydet paljastuvat vähitellen ja luovat tähän teokseen tason, jossa nykyhetki ja menneisyys kulkevat toistensa läpi.

Teoksen päähenkilö Gretel on 32-vuotias leksikografi, joka elää eristyksissä puolentoista tunnin bussimatkan päässä Oxfordista. Gretelin äiti on vaikeasti muistisairas ja äidin ja tyttären roolit ovat vaihtuneet. Äidistä on tullut lapsi, tyttärestä äiti. Äiti on vajoamassa omaan maailmaansa ja menettämässä kielen ja sanat.

The word you were looking for is egaratise and it means to disappear yourself, to step out of your past. I tell you there is no such word and show you the place in dictionary to prove it.

Kun Gretel oli lapsi hän eli äitinsä kanssa joella. He olivat joen kansaa, jolla oli yhteinen kieli, jota muut eivät voineet ymmärtää. Yksi heidän kielensä tärkeimmistä sanoista oli Bonak, joka tarkoitti kaikkea sitä, mitä ihminen pelkää. Kieli yhdisti heidät toisiinsa, mutta äidin muistisairauden edetessä kieli rapautuu ja yhteys äitiin ja hänen ajatuksiinsa käy yhä hatarammaksi.

Everything Underin toisella tasolla Gretel etsii kadonnutta äitiään, joka yhtenä päivänä hylkäsi hänet aivan yllättäen. Äidin etsiminen on kulkemista paitsi äitiä kohti myös matka Gretelin lapsuuteen ja nuoruusvuosiin, joista löytyvät myös Margot, joka kerran oli Marcus sekä Fiona, joka syntyi miehen ruumiiseen.

Väärään sukupuoleen syntyminen on tärkeä teema Johnsonin romaanissa, vaikka sen käsittely ei sivuissa mitattuna olekaan kovin suuressa roolissa. Everything underissa sukupuoli on performatiivinen ja syntyy tekemisen kautta.

She copied the way they walked - these men - swing her arms, setting her feet firmly on the floor. She watched them carefully, mimicked how they moved their mouths or laughed or spoke. She tried to conjure her own body to move the same way, tied to twist it, see it form the outside.

Yllä olevaa sitaattia seuravaalla sivulla pronomini on muuttunut, she on nyt he.

*

Everything Underin ensimmäistä puoliskoa lukiessani uskoin löytäneeni todellisen aarteen. Johnsonin kieli on upeaa ja huomasin lukiessani muistelevani Taye Selasin romaania Ghana ikuisesti. Muistelevani niitä pysähtyneitä hetkiä, kun jäin tuijottamaan kaukaisuuteen kykenemättä lukemaan eteenpäin, silä Selasin kieli oli ottanut minut vangiksi.

Johnsonin lauseet ovat kirkkaita. Ne kukkivat loisteliaasti, mutta niiden sisällä vellovat synkät vedet. Kohtalokkuuden paino. Tulvan vaara.

There is a sense of doom above you.
[...]
We become strangers to the places we are born. They would not recognize us but we will always recognize them. They are marrow to us; they are bred into us.

Tekstissä on epämääräistä pelottavaa, selittämättömiä salattuja yhteyksiä, jotka paitsi liittävät ihmiset toisiinsa myös paljastavat heidän pelkonsa. Voisiko pahaa estää tapahtumasta, jos sen tapahtumisen mahdollisuudesta tietäisi etukäteen?

Everything Under ammentaa maagisesta realismista, uskomuksista ja kansansaduille tyypillisistä aineksista. Siinä lepattaa uudelleenkirjoitettu Oidipus-myytti ja paikoin sen viittaukset osoittavat kohti raamattua, kuten vaikkapa silloin kun lapsi löytyy pihalta korista ja representoi Mooseksen uutta tulemista.

Something biblical about it, Roger said, something accidentally mythic.


Valitettavasti Everything Underin lumous ei kuitenkaan kestä ja teoksen loppuosa tulvii yli äyräidensä outoja maagisrealistisia elementtejä, jotka ovat tulvan lailla vaarassa viedä mukanaan kaiken edeltävän hienouden. Tästä huolimatta en voi olla ihailematta sitä tapaa, jolla Johnson tarinansa rakentaa ja miten vahvoja tunnelmia hän romaaniinsa parhaimmillaan luo. En voi unohtaa kokemaani epämääräistä pelon tunnetta, enkä sitä, miten Everything Under muistuttaa, että menneisyys ei lähde ihmisestä, vaikka suhde siihen muuttuukin. Miten menneisyys on kuin kivi kirkasvetisen järven pohjassa ja miten vuosi toisensa jälkeen kerää vettä kiven päälle ja miten se ei lakkaa kimaltamasta sille, joka kuvaansa veden pinnasta katsoo.

Everything Under on täynnä rakkautta kieltä kohtaan. Se on kunnianosoitus kielelle järjestelmänä, joka tekee mahdolliseksi ihmisten välisen kommunikaation - tai ainakin illuusion kommunikaatiosta. Miten helposti me kieltä käytämmekään ja miten maailmamme kielen menettämisen myötä rapautuu sana sanalta, kunnes edessä on huone, josta kertominen ei enää ole mahdollista.



Daisy Johnson: Everything Under
264 sivua
Jonathan Cape (2018)

Kommentit

  1. No onpa sitten aika kuvaava kansi tällä teoksella. Ja kaunis minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin kansi on vallan hieno ja sopii tälle kirjalle kyllä hyvin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän