Siirry pääsisältöön

Kjell Westö: Molly & Henry - Romaani sotavuosilta


Kun kysytään suosikkikirjaa Kjell Westön tuotannosta omien havaintojeni mukaan yleisin vastaus on Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Kirja sijoittuu vuosiin 1905-1938 ja merkittävässä osassa ovat sisällissodan aikaiset tapahtumat. Westön ansioksi onkin eittämättä luettava hänen kykynsä herättää henkiin eri historiallisia aikakausia ja niitä hän on tuotannossaan käsitellyt ansiokkaasti.

Vaikka Missä kuljimme kerran on kaikinpuolin hieno romaani omaksi suosikikseni on noussut Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten), joka sijoittuu pääosin 1960-luvun Helsinkiin. Kirjan lukemisesta on jäänyt mieleeni vahva muistikuva, joka saa nostalgista voimaa siitä, että luin sitä lapsuudenkodissani, joka sittemmin on myyty ja johon minulla ei enää ole pääsyä.

Westön uutuus Molly & Henry - Romaani sotavuosilta on hänelle tyypilliseen tapaan laaja kokonaisuus, jossa liikutaan talvi- ja jatkosodan vuosissa. Lähtökohtaisesti en ole niin laajan kerronnan ja tarinallisuuden ystävä, jota Westön useimmat romaanit edustavat, mutta koska Westö yksinkertaisesti kirjoittaa niin taitavasti ja lukijaan käsikynkkäänsä ottavasti haluan lukea häneltä kaiken.

Westötä lukiessani koen olevani jollakin käsittämättömällä tavalla turvassa ja tämä pätee myös Mollyyn & Henryyn - siitäkin huolimatta, että kirjan tapahtumat ovat kaikkea muuta kuin turvallisuutta tuottavia.

Westö rakentaa uutuusromaanissaan rakkaustarinaa näyttelijä-Mollyn ja toimittaja-Henryn välille. Esiin pääsevät sodan kauhut ja se, miten sota rikkoo ihmiset niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Vaikka sodan vaikutukset ihmisiin ovat romaanissa kaikkialla, niitä ei varsinaisesti lähitarkastella lukuunottamatta kuvausta Henryn vierailusta Rauhan psykiatriseen sairaalaan, jossa hoidetaan sodan särkemien potilaiden mieliä.

Suomenkielisen käännöksen nimi Molly ja Henry ohjaa lukijaa lukemaan Westön romaania rakkaustarinana, mutta ainakin minulle teoksen kiinnostavinta antia on Henryn toiminta sotakirjeenvaihtajana ja erityisesti häneen kohdistuvat vaatimukset sotapropagandan kirjoittamisesta,

"En halunnut valehdella, Henry sanoi. En kaunistella enkä salata, sellainen olisi tuntunut petokselta sotilaita kohtaan."

Lehden toimituksessa ei haluta tekstejä sodan todellisuudesta, vaan kirjoituksia, joissa korostetaan suomalaisten sotilaiden urhoollisuutta, vastustajan valtavia menetyksiä sekä luodaan valheellista toivoa totuuden sijaan.

Propagandavaatimukset ajavat Henryn vaikeaan tilanteeseen, sillä hän kokee eettiseksi velvollisuudekseen kuvata sotaa sellaisena kuin se on. Koska tällaisia sotakuvauksia ei haluta, Henryn tekstien julkaiseminen lopetetaan. Sisällissodan aikana Henry koki kauheita asioita, jotka ovat tiivistyneet hänen sisälleen salaisuuksiksi, jotka osaltaan vaikuttavat hänen haluunsa kirjoittaa asioista todenmukaisesti.

Westö piirtää esiin talvi- ja jatkosodan aikaista elämää ja luo Helsingin, joka hengittää vahvasti aikakauttaan.  Paikoin kuvaus tuntuu liiankin pikkutarkalta ja huomasin miettiväni, oliko jonkun asian /tapahtuman kertominen tarinan itsensä kannalta perusteltua. Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että tämä romaani olisi ottanut keskiöönsä sen, miten Suomessakin vaatimukset sotapropagandan kirjoittamiseen värittivät kuvaa, jota lehdistössä sodasta luotiin.

Pienestä urputuksestani huolimatta Molly & Henry on oiva valinta pukinkonttiin. Näitä tarinoita me tarvitsemme ymmärtääksemme menneisyyttämme ja saadaksemme perspektiiviä sen suhteen, missä olemme nyt. 



Kjell Westö: Molly & Henry - Romaani sotavuosilta

Skymning 41. Roman från en krigstid

Suomentanut Laura Beck

509 sivua

Otava (2023)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip