Siirry pääsisältöön

Kjell Westö: Molly & Henry - Romaani sotavuosilta


Kun kysytään suosikkikirjaa Kjell Westön tuotannosta omien havaintojeni mukaan yleisin vastaus on Missä kuljimme kerran (Där vi en gång gått). Kirja sijoittuu vuosiin 1905-1938 ja merkittävässä osassa ovat sisällissodan aikaiset tapahtumat. Westön ansioksi onkin eittämättä luettava hänen kykynsä herättää henkiin eri historiallisia aikakausia ja niitä hän on tuotannossaan käsitellyt ansiokkaasti.

Vaikka Missä kuljimme kerran on kaikinpuolin hieno romaani omaksi suosikikseni on noussut Älä käy yöhön yksin (Gå inte ensam ut i natten), joka sijoittuu pääosin 1960-luvun Helsinkiin. Kirjan lukemisesta on jäänyt mieleeni vahva muistikuva, joka saa nostalgista voimaa siitä, että luin sitä lapsuudenkodissani, joka sittemmin on myyty ja johon minulla ei enää ole pääsyä.

Westön uutuus Molly & Henry - Romaani sotavuosilta on hänelle tyypilliseen tapaan laaja kokonaisuus, jossa liikutaan talvi- ja jatkosodan vuosissa. Lähtökohtaisesti en ole niin laajan kerronnan ja tarinallisuuden ystävä, jota Westön useimmat romaanit edustavat, mutta koska Westö yksinkertaisesti kirjoittaa niin taitavasti ja lukijaan käsikynkkäänsä ottavasti haluan lukea häneltä kaiken.

Westötä lukiessani koen olevani jollakin käsittämättömällä tavalla turvassa ja tämä pätee myös Mollyyn & Henryyn - siitäkin huolimatta, että kirjan tapahtumat ovat kaikkea muuta kuin turvallisuutta tuottavia.

Westö rakentaa uutuusromaanissaan rakkaustarinaa näyttelijä-Mollyn ja toimittaja-Henryn välille. Esiin pääsevät sodan kauhut ja se, miten sota rikkoo ihmiset niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Vaikka sodan vaikutukset ihmisiin ovat romaanissa kaikkialla, niitä ei varsinaisesti lähitarkastella lukuunottamatta kuvausta Henryn vierailusta Rauhan psykiatriseen sairaalaan, jossa hoidetaan sodan särkemien potilaiden mieliä.

Suomenkielisen käännöksen nimi Molly ja Henry ohjaa lukijaa lukemaan Westön romaania rakkaustarinana, mutta ainakin minulle teoksen kiinnostavinta antia on Henryn toiminta sotakirjeenvaihtajana ja erityisesti häneen kohdistuvat vaatimukset sotapropagandan kirjoittamisesta,

"En halunnut valehdella, Henry sanoi. En kaunistella enkä salata, sellainen olisi tuntunut petokselta sotilaita kohtaan."

Lehden toimituksessa ei haluta tekstejä sodan todellisuudesta, vaan kirjoituksia, joissa korostetaan suomalaisten sotilaiden urhoollisuutta, vastustajan valtavia menetyksiä sekä luodaan valheellista toivoa totuuden sijaan.

Propagandavaatimukset ajavat Henryn vaikeaan tilanteeseen, sillä hän kokee eettiseksi velvollisuudekseen kuvata sotaa sellaisena kuin se on. Koska tällaisia sotakuvauksia ei haluta, Henryn tekstien julkaiseminen lopetetaan. Sisällissodan aikana Henry koki kauheita asioita, jotka ovat tiivistyneet hänen sisälleen salaisuuksiksi, jotka osaltaan vaikuttavat hänen haluunsa kirjoittaa asioista todenmukaisesti.

Westö piirtää esiin talvi- ja jatkosodan aikaista elämää ja luo Helsingin, joka hengittää vahvasti aikakauttaan.  Paikoin kuvaus tuntuu liiankin pikkutarkalta ja huomasin miettiväni, oliko jonkun asian /tapahtuman kertominen tarinan itsensä kannalta perusteltua. Henkilökohtaisesti olisin toivonut, että tämä romaani olisi ottanut keskiöönsä sen, miten Suomessakin vaatimukset sotapropagandan kirjoittamiseen värittivät kuvaa, jota lehdistössä sodasta luotiin.

Pienestä urputuksestani huolimatta Molly & Henry on oiva valinta pukinkonttiin. Näitä tarinoita me tarvitsemme ymmärtääksemme menneisyyttämme ja saadaksemme perspektiiviä sen suhteen, missä olemme nyt. 



Kjell Westö: Molly & Henry - Romaani sotavuosilta

Skymning 41. Roman från en krigstid

Suomentanut Laura Beck

509 sivua

Otava (2023)



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä