Reader, why did I marry him?

Virtaavan veden sukua on ruotsalaisen Kayo Mpoyin esikoisromaani. Alkuperäiseltä nimeltään teos on Mai betyder vatten (Mai tarkoittaa vettä), mutta suomeksi se on kääntynyt muotoon Virtaavan veden sukua, joka kuvaa itse teosta valtavan hyvin. Mpoyin romaanissa virtaavat niin vuodet ja maagiset ulottuvuudet kuin sukupolvelta toiselle siirtyvät tarinat ja uskomuksetkin. Atena kustantamoa on kiittäminen siitä, että olemme viime vuosina saaneet suomeksi useampia kiinnostavia afrikkalaisia romaaneja, kuten esimerkiksi Chigozie Obiaman Kalamiehet  ja Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois . Kuten Adébáyò pari vuotta sitten, myös Mpoyi on tulossa vieraaksi Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan. Virtaavan veden sukua on kerrottu lapsikertojan, Adin, kautta. Lapsikertojan käyttö on usein hieman riskaabelia, mutta Mpoyi näyttää taitavasti maailman sellaisena kuin se Adin kautta avautuu. Näin sen välille, mitä Adi lapsen ja lukija aikuisen näkökulmasta ymmärtävät, syntyy kiintoisa jännite. ...

Tämä on, ajattelen ensimmäisillä sivuilla. Tämä ehdottomasti on, ajattelen kun olen lukenut hieman pidemmälle. Vaan mitä tapahtuu? Lupaavan alkuosan jälkeen Eira Stenbergin romaanissa Oven takana seuraa pitkä ja kummallinen jakso, jonka kertojastakin on vaikea saada selvää. Alan epäillä. Juutun. Luen eteenpäin juoksuhiekassa. Mitä hittoa, tekee mieli kysyä. Mutta kaiken jälkeen: kyllä tämä on. Kyllä tämä on sitä lajia kirjallisuutta, josta käytän nimitystä "potentiaalinen tutkimuskirjallisuus". Se on kirjallisuutta, joka olisi vahvasti ehdolla päästä käsittelyyni, jos olisin kirjallisuudentutkija. Se on kirjallisuutta, jonka kanssa ystävyys ei synny välttämättä ollenkaan pikavauhtia, vaan usein aika lailla päinvastoin. Lukemalla uudelleen ja uudelleen ja keskustelemalla tällaisen potentiaalin kirjan kanssa se alkaa vähitellen päästää maailmaansa, jonka rikkauksia yhden lukukerran jälkeen voi vain aavistella. Juuri sellainen kirja on Eira Stenbergin Oven takana . ...

Pikku Pippuri on touhuisa afrikkalaistarina ja Pippuri on edellä kirjoitettu isolla, koska se on erisnimi ja tavallaan Pikun sukunimi. On tällä miehellä tosin toinenkin nimi. Nimittäin: Tokumisa Nzambe po Mose yamoyindo abotami namboka ya Bakoko. Teoksen nimi on suomennettu suoraan sen ranskankielisestä nimestä Petit Piment ja tämän vuoksi on turha protestoida tätä nimeä vastaan, vaikka ainakin omalla kohdallani nimi toimi tehokkaana lukemisen kartoittajana. Mikä ihmeen Pippuri? Miksi haluaisin lukea jostakin Pippurista? No jaa, kirjan luettuani keksin kyllä useampikin syitä, miksi niin kannatti tehdä. Alan Mabanckou (s. 1964) on kongolainen kirjailija ja yksi ranskankielisen Afrikan parhaiten tunnetuista kirjailijoista maailmalla. Pariisilaisissa kirjallisuuspiireissä häntä on kutsuttu jopa Afrikan Samuel Becketiksi - nimitys, jolle tosin Pikku Pippurista ei kovin suoraan löydy perusteita. Mabanckou on kirjailijana herättänyt ristiriitaisia tunteita toteamalla, että afrikkalaise...

Minä tykkään Zadie Smithistä ja jokainen hänen uusi kirjansa on sen vuoksi hartaasti odotettu tapaus. Tästä huolimatta Smithin lukeminen on usein ollut hieman pettymys tai ainakin jollakin tavoin niin hankalaa, että olen joutunut taistelemaan tieni kirjan loppuun. Edellä mainitusta huolimatta en pystyisi olemaan lukematta Smithiä. Aloitin hänen esikoisestaan White Teeth (suom. Valkoiset hampaat) ja siihen suorastaan rakastuin ja tätä kirjaa kohtaan tuntemani ihastuksen päälle alkoi rakentua suhteeni Smithiin. Myös On Beauty (Kauneudesta) teki suuren vaikutuksen. Ongelmani alkoivat hänen romaanistaan The Autobiography Men (Nimikirjoitusmies) ja Swing timea edeltävän NW:n (Risteymiä) kohdalla olin enimmäkseen eksyksissä. Arvata saattaa, että hieman jännitti alkaa lukea Swing timea, joka muuten on myös ensimmäinen Smithin romaani, jonka olen lukenut suomeksi. Huoleni hälvenivät heti Swing timen  ensi sivuilla ja vakuutuin nopeasti, että tämä on nyt Se kirja, joka lujittaa Smith-...

Yaa Gyasin Homegoing on kirja, jonka lukemisen jälkeen on vaikea päättää, mitä lukisi seuraavaksi. Kiinnyin tähän teokseen niin, että olisin halunnut tarinan jatkuvan ja jatkuvan. Lukiessani oli monta kertaa mielessä, että kun Gyasi kuvaa jotain ihmistä on kuin tämä ihminen seisoisi nurmikentällä ja kun Gyasi kirjoittaa hänestä, hän nostaa tämän ihmisen ylös ja hänen mukanaan nousee valtavat palat maata. Sen maalla alla kulkevat sinnikkäät juuret, toisinaan katkeilevat. Sen maan nimi on historia. Tarkemmin ottaen ghanalaisten historia. Ghanalainen kirjallisuus on harvinaista herkkua. Siinä missä Nigeriasta tulee jatkuvasti kiinnostavaa englanninkielistä kirjallisuutta, ovat ghanalaiset teokset harvinaisuuksia. Maan tunnetuimmat kirjailijat lienevät Ama Ata Aidoo ja Taiye Selasi. Heidän lisäkseen vastaani on tullut ainoastaan Marilyn Heward Mills. Niinpä en epäröinyt lukemispäätöstä hetkeäkään Gyasin teoksen kohdalla, vaikka se onkin historiallista fiktiota, joka ei ole suosikkil...

Pystyn hyvin kuvittelemaan, että en lue Chinua Acheben romaania Kaikki hajoaa enää kolmatta kertaa. Syykin on selvä. Tämän romaanin lukeminen ei ole erityisemmin mukavaa tai nautinnollista. Sillä ei kuitenkaan ole tuon taivaallisen väliä, mikä on jonkun kaltaiseni helsinkiläisfröökynän henkilökohtainen kokemus tästä teoksesta, sillä yleisellä tasolla Kaikki hajoaa on yksi tärkeimmistä kirjoista, joita on kirjoitettu. Chinua Achebea pidetään modernin afrikkalaisen kirjallisuuden isänä. Hän on myös kirjailija, johon muut afrikkalaiset kirjailijat usein viittaavaat. Kaikki hajoaa on paalu afrikkalaisen kirjallisuuden maastossa ja vaikka olosuhteet ja ajat muuttuvat, se seisoo ylpeänä ja aikaa uhmaavana keskellä maisemaa. Niin pitää ollakin. Acheben romaanissa kuvataan perinteistä nigerialaista Umuochan kyläyhteisöä ja siellä asuvien ihmisten elämäntapaa. Vallalla ovat henkiuskonnot ja järjelle vieraat maagiset tavat lähestyä todellisuutta, jotka länsimaisesta nykyperpsektiivist...

Katsokaa minua. Ihailkaa minua. Kadehtikaa minua. Minun nimeni on Baba Segi. Olen suuri ja mahtava mies. Lola Shoneyin kirjoittaa teoksessaan The Secret Lives of Baba Segi's Wives (TSLBSW) nigerialaisesta elämänmenosta hersyvän humoristisesti. Siellä missä on nauru lymyilee kuitenkin myös vakavammat sävyt. Shoneyin törmäyttää traditonaaliset uskomukset ja toimintatavat modernin elämänjärjestyksen kanssa kartoittaessaan yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia. Chinua Acheben teoksen nimeä, runoilija Yeatsiltä lainattuja sanoja toistaen voisi todeta, että TSLBSW on kertomus siitä, miten Baba Segin elämässä "kaikki hajoaa". Baba Segi on miesten mies, varsinainen nigerialainen mahco. Hänellä on neljä vaimoa, jotka pitävät hänestä huolta ja jotka ovat synnyttäneet hänelle liudan lapsia. Baba Segin omanarvontuntoisuus haisee kilometrien päähän. Hän on tottunut ottamaan ykköspaikkansa niin perheen sisällä kuin laajemmissakin sosiaalisissa ympyröissä ja pitäm...

Mitä! Ei voi olla totta! Chimamanda Adichien romaanin 'Puolikas keltaista aurinkoa' pohjalta tehdyssä elokuvassa soi Sibeliuksen Finlandia. Vaikutelma on jokseenkin mielenkiintoinen, samanaikaisesti sekä hämmentävä että ilahduttava. Meiän Sibelius pääsi Afrikkaan! 'Puolikas keltaista aurinkoa' oli ensimmäinen Chihamanda Adichielta lukemani kirja. Muistan elävästi, kun näin teoksen värikkään kannen kirjakaupassa ja päätin, että tuon kirjan minä haluan. Vuosi oli 2007. Adichiesta ei Suomessa silloin puhunut vielä kukaan ja minullekin hän oli täysin uusi kirjailija. 'Puolikkaan keltaista aurinkoa' luin englanninkielisenä intensiivisesti parissa päivässä potiessani enterorokkoa. Suuni oli täynnä rakkuloita, enkä pystynyt syömään ja vaivoin juomaankaan. Lukea kuitenkin saatoin. Ja rakastua Adichieen. Vaivani tutntuivat myös kovin pieniltä sen rinnalla, mitä ihmiset joutuivat käymään läpi romaanissa kuvatussa Biafran sodassa. Koska romaanin lukemisesta on...

Wole Soyinka (s. 1934) on nigerialainen kirjailija, joka sai vuonna 1986 ensimmäisenä afrikkalaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Soyinka on kirjoittanut erityisesti näytelmiä, mutta myös romaaneja, runoja ja muistelmia. Hän on toiminut aktiivisesti nigerialaisessa politiikassa ja 1960-luvulla Soyinka vangittiin pariksi vuodeksi hänen poliittisten mielipiteidensä tähden ja vapautettiin pitkälti vasta kansainvälisen painostuksen jälkeen.* En osaa sanoa, odotinko tältä teokselta varsinaisesti mitään sen kummempaa kuin kuvausta siitä, minkälaista oli Soyinkan elämä pikkupoikana Nigeriassa. Ainakaan en olisi osannut odottaa, että tässä teoksessa törmäisin niin Hitleriin, Hiroshiman atomipommiin kuin vilkkaseen naisasialiikehdintäänkin. Näistä kuitenkin muutama sananen myöhemmin, kurkistetaan ensin Soyinkan lapsuuteen. Aké - lapsuusvuodet kertoo Soyinkan lapsuudesta aina siihen asti, kun hän on vähän yli 10-vuotias. Soyinkat edustavat keskiluokkaa. Isä on koulunjohtaja ja ä...

Maryse Condén 'Rihata' on kirjallisuutta, johon itsekseni olen alkanut liittää seuraavat asiat: kylmä sitruunamehu, valkoiset pellavavaatteet ja rahisevat äänilevyt. Kaksi ensin mainittua kertovat siitä, että eletään kuumassa ilmanalassa. Äänilevyt taas ankkuroivat teoksen ajallisesti keskimäärin 60- ja 70-luvuille. Edellä mainitut eivät ole absoluutteja, vaan kertovat tietystä kirjallisesta hengestä, jonka hahmotan mainitsemieni kolmen asian kautta riippumatta siitä, esiintyvätkö ne kaikki kyseisessä teoksessa.   Tämä "kategorisointi" sai alkunsa Monique Roffeyn romaanista The White woman on a green bicycle (2009) , jonka maailmaan upposin jokunen kesä sitten kreikkalaisella Zakintosin saarella. Itse asiassa lämmin pimeä etelän ilta onkin mitä oivallisin ympäristö lukea tämän tyyppisiä teoksia, joissa kuumuus on käsinkosketeltavan tiheää. Rihatan kohdalla jouduin tyytymään avonaisesta parvekkeen ovesta sisälle kiemurtelevaan lupaukseen kesäntulosta. * ...

Olisin tuskin lukenut Eldoradoa, ellei se olisi ollut lukupiirikirja. Surkuhupaisaa on, että en loppujen lopuksi edes päässyt siihen lukupiirin tapaamiseen, jossa Eldoradoa käsiteltiin. Rankalainen näytelmä- ja romaanikirjailija Laurent Gaudé (s. 1972) on kotimaassaan palkittu ja rakastettu kirjailija. Vuonna 2004 hän sai arvostetun Goncourt-palkinnon romaanillaan Montepuccion aurinko (Le soleil des Scorta). Odotukseni Eldoradoa kohtaan olivatkin huomattavasti suuremmat, kuin mitä tämä romaani kykeni tarjoamaan. Eldoradon puolustukseksi on sanottava, että se joutui omalta kannaltaan mahdollisimman huonoon seuraan, kun luin sitä limittäin Melenderin Kylmän sodan kanssa. Afrikkalaisten pakolaisten ja jättikyrvän välinen kohtaaminen ei ollut erityisen hedelmällinen. Lisäksi heti Eldoradon jälkeen luin Statovcin Kissani Jugoslavian , joka onnistuu aika lailla kaikessa, missä Eldorado jää vajaaksi. Eldoradon parhaita puolia edustaa kerronnan jakautuminen kahteen näkökulm...

Jos tekisin tutkimusta afrikkalaisesta naiskirjallisuudesta, luulen, että valitsisin juuri Sefi Attan teokset. Nigerialainen Atta ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin maannaisensa Chimamanda Ngozi Adichie. Itse olen aiemmin lukenut häneltä romaanin 'Everything good will come', joka vakuutti minut hänen kirjoittajantaidoistaan. Ilokseni huomasin, että 'A Bit of Difference' löytyi myös Akateemisen kirjakaupan hyllystä.  Atta ei kirjoita helppoa tekstiä, vaikka näennäisesti siltä voisi vaikuttaakin.  'A Bit of Differenceä' lukiessani mietin, kenelle se on kirjoitettu. Kuka on sen ajateltu vastaanottaja. Vähitellen lukiessani vahvistui näkemys siitä, että Atta ei kirjoita pelkästään/ensisijaisesti länsimaalaiselle lukijalle. Teos sisältää esimerkiksi mainioita dialogeja, joiden sisemmät merkitykset avautuvat minulle vain sitä kautta, että olen keskustellessani afrikkalaisten kanssa törmännyt vastaaviin ilmaisuihin kuin Attan romaanissa. Tunnistan tietyt afrikka...

Täräytän nyt heti tähän alkuun, että 'Beneath the Lion's Gaze' (BLG) on etiopialaisten 'Täällä Pohjantähden alla'. Linnan romaanin tavoin BLG kuvaa sisällissotaa käyvää maata yksittäisten ihmisten näkökulmasta. TPTA:n tapaan yksilönäkökulma saa lukijan kiintymään teoksen henkilöihin, toivomaan heidän puolestaan, pelkäämään heidän kanssaan ja tuntemaan kipua heidän rinnallaan. Kuten TPTA, kuuluu myös BLG teoksiin, joiden on ollut pakko tulla kirjoitetuksi, koska siinä kuvataan niin tärkeää ja myöhemmän yhteiskunnallisen kehityksen kannalta olennaista ajanjaksoa Etiopian historiassa. Varmasti jokainen meistä on nähnyt TV:ssä kuvia suurisilmäisistä, luurankomaisen laihoista, potkupallovatsaisista afrikkalaislapsista, joita kärpäset ahdistelevat. BLG on kuin pitkä alaviite näille kuville. Kirjailija Maaza Mengiste syntyi Addis Abebassa Etiopiassa ja asui sekä Nigeriassa että Keniassa ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin. Teoksen jälkisanoissa Mengiste kertoo, että va...

"Niin kauan kuin leijona ei osaa kirjoittaa tulevat metsästystarinat aina ylistämään metsästäjää." Jos haluaa tutustua afrikkalaiseen naiskirjallisuuteen, ei olisi ollenkaan pöllömpi idea aloittaa J. Nozipo Marairen teoksesta 'Tyttäreni Zenzele' (A letter for my daughter, 1996). Moni tuntee jo Chimamanda Adichien, Nigerian tämänhetken valovoimaisimman kirjailijan, mutta ainakin minulta zimbabwelaisen Marairen jo vuonna 1999 suomennettu teos oli kokonaan mennyt ohi. Kiitän Kirja joka maasta blogin  Mariaa , jonka blogista tämän teoksen hoksasin. 'Tyttäreni Zenzele' muodostuu äidin, Shirin, elämänohjeista ja kertomuksista tyttärelleen, joka on lähdössä opiskelemaan ulkomaille. Hän haluaa siirtää tyttärelleen kaiken sen viisauden, mitä hän on elämänsä aikana hankkinut. Se on hänen perintönsä Zenzelelle. Yhtä lailla 'Tyttäreni Zenzele' on kuitenkin myös kertomus siitä, miten syvien roturiitojen jakamasta Rhodesiasta sitkeiden kansalaistaisteluje...