Siirry pääsisältöön

Niq Mhlongo: Dog eat dog

Onko mitään järkeä julkaista bloggausta tällaisena päivänä, kun suru täyttää maailman Pariisin terroristi-iskujen vuoksi? Tarkemmin mietittynä sitähän terroristit juuri haluavat. Että täytymme pelosta, tulemme toimintakyvyttömiksi ja kykenemättömiksi jatkamaan elämäämme. Että turvattomuus halvaannuttaa meidät. Mutta: emme saa antaa pelolle valtaa. Koskaan. Ikinä.

Lainaan Martin Luther King jr:n sanoja:

Pimeyttä ei voi karkottaa pimeydellä, vain valo pystyy siihen. Viha ei lopu vihalla, siihen tarvitaan rakkautta.

Solidaarisuus olkoon tiemme.

*

41-vuotias Niq Mhlongo on uuden etelä-afrikkalaisen kirjailijasukupolven puhutuimpia tekijöitä. Hänet toi tietoisuuteni Helsingin sanomien toimittaja Sami Sillanpää, jonka artikkeli uusista etelä-afrikkalaisista kirjailijoista julkaistiin syyskuun alussa. Heti sen luettuani tartuin puhelimeeni ja varasin kirjastosta Mhlongon romaanin Dog eat dog. Itse asiassa vähän pelkäsin, että Mhlongon tuotantoa ei kirjastosta ehkä olisi saatavilla, mutta kirjastotädit ja -sedät ovat olleet hyvin hereillä. Kiitosta vaan kirjaston suuntaan.

Sami Sillanpää kutsuu artikkelissaan Mhlongoa Soweton ääneksi ja se on napsakasti todettu, sillä Dog eat dogissa Mhlongo tosiaankin antaa ääneen monelle, jota kukaan ei halua kuunnella tai jolta ääni on kokonaan viety.  Teos sijoittuu vuoteen 1994, jolloin Etelä-Afrikassa järjestettiin ensimmäiset demokraattiset vaalit, joissa äänestysoikeus oli kaikilla etnisillä ihmisryhmillä. Myös Mhlongon romaanissa jonotetaan vaaliuurnille ja kun nuorista ihmisistä on kyse, juhlitaan tätä historiallista päivää rankemman puoleisesti.

Dog eat dog kertoo nuorista mustista opiskelijoista, jotka yrittävät tulla toimeen yhteiskunnallisessa murroksessa. Vaikka apartheid-järjestelmä on virallisesti kumottu, on jäljellä paljon vähemmän ja enemmän räikeää rotusortoa. Nuorten, joista pääroolissa on nuorukainen nimeltä Dingz, elämä on jatkuvasti epävarmaa taistelua niin taloudellisesti kuin yhteiskunnallisten olojen arvaamattomuudenkin takia. Yksinkertaisetkin asiat, kuten vaikkapa taksimatka, saattavat muuttuvat painajaismaisen monimutkaisiksi ja usein ainoa keino tilanteesta ulos on kaipaa kupeestaan riittävä määrä randeja. Jos niitä ei ole, on pahassa pulassa.

Dog eat dog on erinomaisen katu-uskottava teos. Elämässä eteenpäin pääsy vaatii Mhlongon teoksessa paitsi sisua, myös mielikuvitusta, jonka avulla keksiä valheet, joiden tarkoitus pyhittää keinot. Mhlongo kuvaa, miten Dingz joutuu pulaan, kun häneltä jää yksi tentti väliin. Jotta saisi luvan tentin uusintaan, on esitettävä hyväksyvä syy, joita dekaani ei kovin montaa tunne. Hädissään Dingz keksii olleensa sukulaisensa hautajaisissa, mutta tämäpä ei dekaanille riitä, vaan hän vaatii saada nähdä vainajan kuolintodistuksen. Tästä alkaa tragikoominen, koko teoksen läpi kulkeva kuolintodistuksen jahtaamisprosessi.

Kielellisesti Mhlongon teos on räiskyvä. Räkätin ääneen kun Mhlongo käytti Jeesuksesta ilmaisua "heavenly hunk" ja kirjoitti lyhenteen BA tarkoittavan "bachelor of alcohol". Mhlongo ottaa mukaan myös sowetolaista puhekieltä, jonka rinnalla on sanottu samat asiat englanniksi. Tämä lisää teoksen autenttisuuden tuntua. Vuoropuhelu on kautta teoksen vahvaa. Tässä esimerkki kahden autokuskin välisestä keskustelusta:

- Where did you buy your driver's license?
- I bought it from your mother's arse
- Your mind is as short as your hair, you piece of shit
- Go fuck yourself, you white bastards
- Who do you think you are? You think democracy means running around driving the way you like without thinking? You uncivilised black shit!
- You can suck my dick. I don't give a shit about you, you racist bastard.

Yllä oleva lainaus kuvaa havainnollisesti myös sitä, miten konfliktien ilmaantuessa asiat kääntyvät hyvin nopeasti rotukysymyksiksi. Demokratian jää on niin ohutta, että se ei kestä edes linnun, saati ihmisen painoa. On kuitenkin muistettava, että puhujat ovat etelä-afrikkalaisia ja heidän käyttämiään perseitä ja paskoja ei voi kääntää suoraan suomeksi, koska puhetapa on vahvasti kiinni puhujien kulttuurissa.

Dog eat dogille antaa biitin nuoruuden pulssi. Pojat, joiden mielen täyttävät tytöt, jotka saavat poikien housut pullottamaan. Mhlongo kuvaa tuoreesti myös HIV:hen liittyvää keskustelua, jossa HIV nähdään mm. amerikkalaisten juonena köyhien mustien seksuaalisuutta vastaan, sillä pitää olla rikas, jotta on varaa ostaa kunnon kondomeja, jotka eivät hajoa kesken käytön. Mhlongo kirjoittaa HIV:stä samaan aikaan sekä hilpeästi että vakavasti ja keinuttaa stereotypioita. Asiaan tietysti kuuluu, että täydessä junavaunussa saarnaava pappi ei hänkään malta olla puhumatta HIV:stä, joka hänen mukaansa on synnin palkka.

Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisen vastaanoton Mhlongon teos on saanut Etelä-Afrikassa. Täältä maailman pussin pohjalta katsottuna se näyttäytyy värikylläisenä ja herkullisen polemisoivana. Afrikkalaisuus on vahvasti läsnä, mutta maisemaa koristavat ihan muut jutut kuin iänikuiset akaasiapuut.


Niq Mhlongo: Dog eat dog (2012/2005)
224 sivua
Kustantaja: Ohio University Press



Kommentit

  1. Kyllä tämä sopii tähän päivään vallan hyvin.
    Kiitos Omppu, kun esittelit minulle aivan uuden etelä-afrikkalaisen kirjailijan, kun se Coetzeekin on elänyt jo kauan Australiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mhlongo kirjoittaa nuoren miehen tyyliin. Elävästi ja vahvasti katujen kielellä. Onhan tässä lohdullista se, että apartheidin aika päättyi, vaikka tietysti se sinänsä ei poistanut monia ongelmia, mutta oli kuitenkin alku uudelle. Kiitos Marjatta.

      Poista
  2. Martin Luther King jr. on takuulla oikeassa, kuten oli hänen isänsäkin monessa. Kansalaisoikeudet, Martin Luther, King, Mustat Pantterit, Rosa Parks...Kennedy. Verta, tappamista. Ja sitten taas toinen Kennedy.

    Moni asia Afrikassa ja etenin Etelä-Afrikassa kiinnostaa. Mitä ikinä siellä tapahtuukaan, siitä tulee rotukysymys. Kiitos tästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. USA:n kansalaisoikeusliike on yksi niitä historian osa-alueita, joista olen erityisen kiinnostunut. Olen siihen jossain määrin tutustunut, kun gradussani tutkimuksen kohteena olevan teoksen kannalta juuri tuo aikakausi oli keskeinen.

      Tämäntapaista kirjallisuutta kuin mitä Mhlongo edustaa ei ole juurikaan tullut vastaan. Nimenomaan, että käsitellään aikaa, kun apartheid on päättynyt ja nuorten ihmisten näkökulmasta. Aion kyllä jossakin vaiheessa lukea lisää Mhlongoa. Kiitos Leena.

      Poista
    2. "Pimeys on vain auringon kulkua, joka tekee meille tepposet." - Herbjørg Wassmo -

      <3

      Poista
    3. Tässä mun tepponen:

      "Ainoa velvollisuus on kauneus, ainoa voima on rakkaus, ainoa todellisuus on uni." (Armi Ratia)

      Arvaas mistä tuon löysin? :)

      Poista
  3. Hienoa, että Hesarissa on nostettu esille kirjailijoita valtavirran ulkopuolelta. Kuuntelin messuilla Parnasson keskustelua hieman huolestuneena, kun kustantamon edustaja kertoi, miten laajalti suuret eurooppalaiset kustantamot saattavat lähteä yhdessä markkinoimaan muutamaa teosta (Nainen junassa -ilmiö), ja mitä se merkitsee niille jotka eivät saa näitä valtavia voimia taakseen. Onneksi vastakkainen trendi tuntuu olevan, että pienet kustantamot ovat rohkeita ja tekevät itsenäisiä päätöksiä. No, tämä ei välttämättä liity Mhlongoon, mutta jäi kaihertamaan mieltäni. Minullakin on aluillaan yksi afrikkalainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan tämä oli positiivinen yllätys. Melko vähän on Hesarissa nykyisin kirjajuttuja. No tänään sitten oli melkoinen rimanalitus Jukka Petäjältä, kun hän varsin ilkeästi kävi kiinni Ylen Seppo Puttoseen, joka nosti esiin Panu Rajalan plagioinnit Intoilija-teoksessa. Olen aiemmin arvostanut Petäjän kritiikit korkealle, mutta tämänpäiväisen jälkeen en tiedä, mitä ajatella.

      Tuo ilmiö, mistä puhut on raivostuttava. Nostetaan pari kirjaa ja niitä sitten mainostetaan joka paikassa. Itse kun kuulun niihin, joita tuollainen hypetys työntää enempi pois päin kirjasta niin esim. Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen kohdalla kävi niin, että kirjan lukeminen kärsi siitä kaikesta hypestä. En koskaan saa tietää, miten olisi Neljäntienristeyksen kokenut, jos tuo mainostus ei olisi ollut niin rajua.

      Viime aikoina olen syvästi kumartanut Sammakon suuntaan, kun he julkaisevat mm. Bolanoa. Onhan se aikamoista itsemurhaa julkaista kirja, jossa on melkein 1000 sivua ja josta tietää, että se ei tule olemaan mikään hittituote. On lohdullista, että kirjoja julkaistaan myös rakkaudesta kirjallisuuteen (ja toki ymmärrän, että kustannustoiminta on liiketoimintaa ja on julkaistava myös teoksia, jotka myyvät, jotta voitaisiin julkaista niitä, jotka eivät niin paljon myy).

      Kiitos Kaisa.

      Poista
  4. Valoa ja rakkautta, kyllä. Ja kirjallisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sanovat, että olen uneksija, mutta en ole ainoa." Valoa, rakkautta ja rauhaa Kamariin!

      Poista
  5. Tästä tuli mieleeni kymmenisen vuotta sitten sivusta seuraamani väittely etelä-afrikkalaisen ja uusi-seelantilaisen työkaverini välillä, aiheena rotujen välinen konflikti Etelä-Afrikassa. Etelä-afrikkalainen kollega oli vakaasti sitä mieltä, että valkoisten ja mustien välistä kuilua ei ikinä saada kurottua umpeen ja uusi-seelantilainen puolestaan oli eri mieltä ja argumentoi mm. Yhdysvaltojen rotusorrolla ja siitä toipumisella. Tästä saivat kesken työpäivän aika muhkean riidan aikaan, kaksi kaukaasialaista lontoolaisen hotellin aulassa. Että näin ne asiat repii välejä myös valkoihoisten keskuudessa toisella puolen maailmaa.

    Kirja vaikuttaa kerrassaan mielenkiintoiselta, mutta valitettavasti en sitä Oulusta enkä kirjakaupoista nyt kyllä hakukoneilla löytänyt. Onpas tylsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys Lukunäkymä, emme taidakaan olla ennen tavanneet. :) Mukavaa, kun tulit käymään blogissani ja kiitos kertomastasi oivallisesta tarinasta, joka kuvaa hyvin sitä, miten herkkiä nämä rotukysymykset ovat ja saavat jopa samaan rotuun kuuluvat kiistelemään keskenään.

      Lainasin tämän kirjan Helsingin kaupunginkirjaston valikoimista. Ehkä on niin, että Mhlongoa ei vielä saa kovin monista kirjastoista, mutta toivotaan, että tilanne pian korjaantuu. Adlibriksen valikoimista ainakin näyttäisi löytyvän. Kiitos kommentista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e