Mitä! Ei voi olla totta! Chimamanda Adichien romaanin 'Puolikas keltaista aurinkoa' pohjalta tehdyssä elokuvassa soi Sibeliuksen Finlandia. Vaikutelma on jokseenkin mielenkiintoinen, samanaikaisesti sekä hämmentävä että ilahduttava. Meiän Sibelius pääsi Afrikkaan!
Koska romaanin lukemisesta on jo vuosia, en muista sitä enää kovinkaan yksityiskohtaisesti ja siksi Adichien romaani lähinnä heiluu rakkaana haamuna taustalla, kun kerron elokuvasta.
Elokuvan ehdottomalle plussapuolelle kuuluu, että se on hyvin afrikkalainen. Ihmiset, puhetapa ja maisemat luovat vahvan ja värikylläisen kokemuksen Nigeriasta tavalla, jota kirja ei yhtä intensiivisesti välittänyt. Tarinan pääosassa ovat siskokset Olanna (Thandie Newton) ja Kainene (Anika Noni Rose), jotka ovat moderneja nigerialaisnaisia, jotka heti elokuvan alussa hylkäävät isänsä heidän varalleen tekemät suunnitelmat ja valitsevat itse, mitä haluavat tehdä. Kyse on isosta asiasta, isän edustaman patriarkaalisen vallan murtamisesta.
Biyi Bandelen ohjauksessa korostuu romanssijuoni. Olannan ja Odenigbon (Chiwetel Ejiofor) rakkaussuhteen tielle asettuu jälkimmäisen äiti, pienestä kylästä kotoisin oleva "puskien nainen" vahvoine käsityksineen. Äitiä näyttelevän Onyeka Onwenun roolihahmo on elokuvan parhaita. Siskoksista Kainene rakastuu valkoiseen brittiin (Joseph Mawle), joka jo sinällään on vallankumouksellista 1960-luvun Nigeriassa.
Elokuva sisältää autenttisia historiaklippejä, jotka kytkevät elokuvan onnistuneesti todellisiin historiallisiin tapahtumiin, vuosina 1967-1970 käytyyn Biafran sotaan. Erityisen puhutteleva on kuvaus Biafraa johtaneen Ojukwun paosta Norsunluurannikolle kaikkine 1500 kilon matkatavaroineen. Yleisesti ottaen Biafran sota jää elokuvassa enemmän taustalle kuin romaanissa ja se näyttäytyy pitkälti elokuvan päähenkilöiden pakona sodan alta.
Elokuva ei tavoita romaanin intensiteettiä, mutta on joka tapauksessa tervetullutta vaihtelua Hollywood-elokuvaan. Erityisen harmillista on, että Bandelen ohjauksessa Olannasta, joka elokuvan alussa edustaa koulutettua ja itsenäistä nigerialaisnaista tulee sen kuluessa Odenigbon oikkuihin mukautuva ja tämän ehdoilla elävä. Kyseenalaista on myös, että Olannan rooliin on valittu hyvin vaaleaihoinen Thandie Newton, jonka näyttelijäntyö elokuvassa on liian usein suurisilmäisen hämmästelevää ja huokailevaa. Adichien romaani tarjoaa mahdollisuuden vahvoihin naishahmoihin, mutta tämän mahdollisuuden Bandele jättää käyttämättä.
Biyi Bandele: Half of a Yellow Sun (2013) Nigeria ja Iso-Britannia
Osallistun tällä bloggauksella MarikaOksan Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen. Erittäin mielenkiintoinen haaste, jota kannattaa käydä tutkimassa MarikaOksan blogista, jos tämä haaste ei vielä ole tuttu.
Puolikas keltaista aurinkoa on lempparikirjani Adichien kirjoista :) Kyllähän Olannasta tuli oikkuihin mukautuva kirjassakin, joka minua ärsytti. Minusta Adichie on parhaimmillaan kuvatessaan afrikkalaista elämänmenoa aidoissa olosuhteissa.
VastaaPoistaPitääpä katsoa elokuva :)
Niin voi hyvin olla, että tuo Olannan liika mukautuvuus ei tullut päälle yhtä paljon lukiessani kuin nyt tätä elokuvaa katsoessa tai voi myös olla, että sekin vaikutti, kun luin kirjaa tautitilassani. Päällimmäiseksi minulle on jäänyt kirjasta sisällissodan kuvaus, joka taas elokuvassa oli taustalla. Kiinnostavaa kuulla, jos katsot elokuvan, että mitä mieltä siitä olet. Kiitos kommentista.
PoistaWau, en tiennytkään tästä elokuvasta, pitää tutustua. Enkä muuten tiennyt tuosta haasteestakaan, tutustun siis siihenkin. Kiitos vinkeistä!
VastaaPoistaMarikaOksan haaste on ihan mahtava, mukavaa jos lähdet mukaan. Minulla tämä haaste luultavasti etenee elokuvapainotteisesti - saan hyvän tekosyyn katsoa elokuvia. :) Kiitos.
PoistaJahas, minulla onkin kotihyllyssä yksi haasteeseen sopiva kirja enemmän kuin tiesinkään. :) Eli tämän elokuvaversion olemassaolo oli minulle uutta tietoa, mutta oli kiva lukea elokuvasta. Oman kirjani löysin kirjaston vaihtohyllystä, ja se kiinnostaa minua kovasti. Luulen, että kirjallinen versio riittää minulle. :)
VastaaPoista:) Suosittelen kyllä elokuvaa ihan senkin takia, että afrikkalainen elokuva ei ole ihan jokapäiväistä herkkua. Kiitos.
PoistaMinäkään en tiennyt tästä elokuvasta, mutta olispa kiva nähdä!
VastaaPoistaPidin kirjasta paljon, siinä oli monia tosi mielenkiintoisia sivujuonia. Ja taitaisi jo olla lukemisestakin tarpeeksi kauan aikaa, ettei omat mielikuvat henkilöistä sun muusta olisi enää kovasti häiriöksi katsomiselle.
Elokuva on tarjolla esim. Netflixissä. Minullekin tuli yllätyksenä, että se on siellä, mutta aloin Marikan haasteen myötä tutkia, mitä Netfilixistä löytyy ja löytyi mm. tämä. Vaikka vähän rutisinkin, niin elokuva oli joka tapauksessa kiinnostava. Kiitos.
PoistaEihän se ole mikään ihme, että elokuvassa kuuluu Sibelius. Sehän oli melkein väistämätöntä, sillä Biafran valtion kansallislaulun sävelenä oli juuri Finlandia-hymni. Kertonee maailman pienuudesta jo 1960-luvulla. Elokuvasta en kyllä tiennyt minäkään. Kirja kiinnostaisi ja se mulla onkin hyllyssä tällä hetkellä, mutta jostain syystä minun on vaikea lukea sodasta fiktiona, vaikka oikeaa sotahistoriaa saatan lukea paljonkin.
VastaaPoistaSamaa hymniähän käytetään myös virsien taustalla Yhdysvalloissa (taitaa olla erityisen suosittu mormonien piireissä), mikä näin suomalaiset sanat ja sävellyksen historian tuntevana kuulostaa vähän oudolta, kun niissä puhutaan suunnilleen rauhasta ja ystävyydestä tms. Walesiläisilläkin on oma versionsa, joka, ilmeisesti vähän patrioottisena, sopii mielestäni paremmin sävellyksen alkuperäiseen henkeen.
Ja kun kerran historiaan päästiin, niin mainittakoon kuriositeettina vielä se, että kyseiseen Biafran sotaan osallistui myös ruotsalainen kreivi Carl Gustav von Rosen, joka oli myös talvisodan veteraani. Hänen isänsä puolestaan antoi Suomen ilmavoimille niiden ensimmäisen lentokoneen vuonna 1918, johon oli maalattu hänen onnenmerkkinsä, sininen hakaristi, josta tuli sitten ilmavoimien tunnus. Isä Eric von Rosen sattui myös olemaan naimisissa Hermann Göringin tulevan vaimon sisaren kanssa, mutta tämä tutustuminen tapahtui vasta vähän myöhemmin.
Moi Tyty,
PoistaSuuri kiitos ja kumarrus, että avasit Finlandian taustoja. Olen ollut autuaan tietämätön sen suosiosta maailmalla. Eilen luin googlesta (kommenttisi innoittamana), että joku heppu oli jopa ehdottanut Finlandiaa maailman kansallislauluksi. Kaiketikin Sibelius on tässä sävellyksessä tavoittanut jotakin erityisen puhuttelevaa ja kyllähän Finlandia komea onkin. Jotenkin kuitenkin jännää ja tietysti samalla hyvin kiinnostavaa, että siihen on tartuttu täysin erilaisissa konteksteissa.
Kiitos myös tuosta von Rosen -valaisusta. Yllättäviä linkkejä.
Oho, tästäkö on elokuvakin? Tiesin vain kirjan, jonka luin jokunen vuosi sitten. Muistaakseni pidin kirjasta, koska se onnisti lukemaan Adichieta enemmänkin.
VastaaPoistaKyllä vaan. Tästä kirjasta minunkin Adichie-ihastukseni alkoi. Jos afrikkalainen elokuva kiinnostaa, niin kannattaa etsiä käsiinsä tämä, vaikka elokuvassa omat puuttensa onkin.
PoistaJaa, nyt on elokuva siis valmis ja tullut uunista ulos. Tiesin, että kirjan pohjalta tehdään elokuva, mutta luulin että sitä saa odotella vuosikausia. Tai ehkä tässä on mennytkin vuosikaudet, mutta en ole vain huomannut. :D Pakko katsastaa, kirjasta pidin kovasti. Rankkaisin puolikkaan auringon jopa parhaaksi Adichien romaaniksi (olen vissiin kaikki julkaistut lukenut).
VastaaPoistaMinua kiinnosti tässä elokuvassa eniten ympäristö ja tietysti sekin, että Adichie on niin kiinnostava kirjailija, että senkin vuoksi halusin tämän nähdä ja kun vielä sopi hyvin haasteeseen. Kyllä tämän paremminkin olisi voinut tehdä, mutta tykkäsin siitä huolimatta. Kiitos kommentista.
Poista