 |
| Kuva: Marko Mäkinen |
Teatteri Jurkan Maagisen ajattelun aika alkaa kahdesti. Ensimmäisen kerran se alkaa, kun Kristiina Halkola lausuu ensimmäiset sanansa. Toisen kerran se alkaa, kun esitys on ohi.
Maagisen ajattelun aika on monologinäytelmä, joka perustuu amerikkalaiskirjailija Joan Didionin samannimiseen teokseen sekä osin hänen toiseen romaaniinsa Iltojen sinessä. Näissä teoksissa Didion käy läpi miehensä ja tyttärensä sairastumista ja kuolemaa sekä kirjaa ylös surutyötään suorastaan kliinisen tarkasti.
Jurkan dramatisoinnissa painava nostetaan esiin valoisan kautta. Joan Didionia esittävä Kristiina Halkola on pukeutunut valkoisiin, näyttämöllä olevat tuoli ja pöytä ovat valkoisia, näyttämöä reunustavat valkoiset verhot ja myös esityksen äänimaailma koostuu kirkkaista helähdyksistä. Vastakohdat sekoittuvat ja paikoin esitys on jopa hauska.
Ulkoisesti Kristiina Halkola ei muistuta pätkääkään linnunluista ja elämän raskaita merkkejä kasvoillaan kantavaa Joan Didionia, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, sillä Jurkan toteutuksessa Kristiina Halkola on enemmän kuin Didion. Hän on jokainen niistä naisista, jotka ovat menettäneet rakkaimpansa. Surutyön kuvaaminen uskottavasti on aiheista haastavimpia, mutta Halkola onnistuu tässä erinomaisesti. Muistot nousevat hänen kasvoilleen ja eleisiinsä, mutta ne katkaistaan ja puhe jatkuu aivan muista asioista kuin mistä alunperin oli tarkoitus kertoa. Halkolan roolityö on ihoisaa ja alleviivaamatonta, eikä se anna minun hetkeksikään unohtaa, että korostustussi on vahvasti kuoleman kädessä.
Heti teoksen alussa minut vedetään mukaan. Tehdään tiettäväksi, että en tiedä mitään siitä, mitä minulle tullaan kertomaan. Mutta: se päivä on tuleva, jolloin tiedän. Se päivä on tuleva meistä jokaiselle. Halkolan Joan Didion on pinnalta kuin länsirannikon salaatti, jonka freesejä katkarapuja hienostorouvat design-vaatteissaan kokoontuvat haarukoimaan. Elämä on kontrollissa tai ainakin omien tekojen ja rahan avulla kontrolloitavissa. Näin halutaan uskoa, kunnes tulee se päivä, jolloin käy ilmi, että väärässä ollaan.
On kuin teksti syntyisi Halkolan puhuessa. Tuska on puheen rytminvaihdoksissa. Surun hyväksyminen on vaikeaa, usein pitkään mahdotonta, se piilottautuu asioihin, jotka tapahtuivat jo vuosia sitten. Se panee päänsä pensaaseen ja hyppyyttää surevan kerrontaa vähemmän tuskaisiin aiheisiin. Halkola ruumiillistaa surun, paljastaa pakopaikan tarjoavien maitohampaiden takaa esiin työntyvät naskalihampaat ja antaa näyttämön täyttyä maagisesta ajattelusta. Vaikka kuolleen kengät eivät ole näyttämöllä fyysisesti läsnä, niitä ei voi heittää pois, sillä tuleehan kuollut vielä jonain päivänä takaisin ja silloin hän tarvitsee kenkiään.
Esityksen loppu on hurja. Se saneeraa deus ex machinan potenssiin, jollaista en muista aiemmin näyttämöllä nähneeni. Se muuttaa ihmislihaksi Didionin sanat.
Elämä muuttuu nopeasti.
Yksi hetki muuttaa elämän.
Teatteri Jurkka: Maagisen ajattelun aika
Roolissa: Kristiina Halkola
Ohjaus ja lavastus: Johanna FreundlichValosuunnittelu: Jukka Kuuranne
Musiikki: Rene Ertomaa
Hieno postaus esityksestä, kiitos Omppu. Halkola on aina ollut yksi lempparinäyttelijöistä.
VastaaPoistaSamis. Minäkin tykkään hänestä ja oli iso bonus, että hän esitti Joan Didionia. Aika kova rooli, ei kenelle tahansa. Kiitos Mai!
PoistaHieno kirjoitus, Omppu! Nyt tuli sellainen olo, että esitys pitäisi nähdä jo pelkästään siksi, että saisi selville, millainen tuo loppu on.
VastaaPoistaMargit, vähän oli tarkoituskin sellainen, että jos tämä kirjoitus herättäisi halun nähdä esitys. Suosittelen! En muuten sitä loppua ensin ymmärtänyt ollenkaan, kotimatkalla vasta tuli välähdys. Kiitos!
PoistaOlet loistava kirjoittaja Omppu. Selväksi tuli että esitys meni sulla sieluun. Halkolaa en ole koskaan livenä nähnyt. Ehkä nyt olisi aika. Kiitos.
VastaaPoistaKiitos Riitta. Sieluun meni ja sielussa pysyy. Minäkään en koskaan ennen ollut nähnyt Halkolaa livenä ja kerrassaan mainiota, että juuri hän oli tässä esityksessä.
PoistaKomea teksti. Kiitos!
VastaaPoistaKiitos ja ole hyvä. Otathan vinkistä vaarin? Tai saa mummonkin ottaa :)
PoistaHalkola teki hienon ja herkän roolityön, ei tämä tosiaan kenen tahansa esitettäväksi sovi. En ollut minäkään nähnyt Halkolaa lavalla aiemmin, muistaakseni ainakaan, joten siinäkin mielessä oli kiinnostavaa katsella. Mielenkiintoinen näytelmä haastavasta tekstistä, sanoisin.
VastaaPoistaItse en noista kirjoista niin kauheasti innostunut, joka tavallaan oli hyväkin lähtökohta tälle esitykselle. En näin äkkiseltään keksi kovin montaa kandidaattia tähän rooliin. Halkola oli erinomainen ja olen todella iloinen, että sain nähdä hänet livenä. Muutoinkin tämä oli mainio projekti. Kiitos Linnea!
PoistaKitos hienosta hetkestä elämän näyttämöllä, Omppu!
VastaaPoistaTämä oli isomman puoleinen kokemus. Muistan, kun Jorma Uotinen jossain sanoi, että elämän näyttämöllä pitää hurmata, hurmaantua ja sit oli vielä joku kolmas verbi, jota en muista. Jurkassa Halkola piti hyvää huolta katsojan hurmaantumisesta. Kiitos Kaisa Reetta.
PoistaLuulin jo kommentoineeni, mutta parempi myöhään. Olet vaan niin taitava kirjoittaja, Omppu, ja ihan selvää kriitikon ainesta, paitsi että sun tekstistä saa paremman käsityksen, millaisesta esityksestä on kyse ja mitä kirjoittaja itse piti. Lievän juhlallisuuden antaa anteeksi kokonaisvaltaisen elämyksen myötä. :-)
VastaaPoistaTiedätkös Arja, että tätä tekstiä kirjoittaessa mietin, että mikä ihana vapaus on olla bloggari. Lievän juhlallisuuden? Oliko sellaistakin? :) :) :) Kiitos kannustavasta kommentistasi ja ihanaa viikonloppua! Törmäillään taas!
Poista