Siirry pääsisältöön

Jan Forsström: Eurooppalaisia rakastajia *** #novellihaaste

Kuka keksikään antaa tämän novellikokoelman nimeksi Eurooppalaisia rakastajia, hänelle annettakoon tässä virallisesti tiedoksi, että se on nimi, jonka "ostin" hetkeäkään miettimättä. Syy edelliseen on se, että Eurooppa, tuo tai tämä (puhujasta riippuen) vanha manner, joka niin tuhannen monituista kertaa on tallottu ja jalanjälkiä täyteen jätetty, kuten mm. Ljudmila Ulitskaja huikaisevassa romaanissaan Daniel Stein (klik) tuo esiin, on aina vaan se kaikkein rakkain, on kuin ruttuun rypistetty rakkauskirje, joka saapui perille vasta kun rakastajasta oli jo luovuttu (hirmuisen kivun kautta), mutta joka siitä huolimatta on säilytettävä, koska siinä vuosien päästä tiivistyy niin kauniisti nostalgia. 

Rakastajat, kuka heitä voisi vastustaa. En minä ainakaan.  

*

Sentimentaalisiin Eurooppaa ja rakastajia kohtaan tuntemiini tunteisiin Forsströmin novellit eivät vastaa lainkaan. Ehei, ne toimivat tyystin toisella maaperällä ja mitä rakastajiin tulee, voi heitä. Voi noita rakastajia! Voi ihmisen tytärtä ja poikaa! Eivät Forsstsrömin rakastajat ole nimensä veroisia, jos edes täyttävät sitä ahdasta paikkaa elämästä, joka heillä on käytettävissään. Forsström totisesti luo ironisen ilotulituksen novellihenkilöiden ja teoksen nimen välille. Kun olin pari ensimmäistä novellia lukenut, olin valmis julistamaan suuria. Ihan niin yksinkertaiseksi asia ei kuitenkaan osoittautunut.

Kokoelman ensimmäiset novellit ovat loistokkaita. Novelli 'Se oikea' on niin moniäänisen runsas ilakointi sen oikean etsinnästä, että alan jo katsella kirjahyllyni Mihail Bahtin -osaston suuntaan. Naurattaa ja välillä raivostuttaa novellin päähenkilö kaikkine totuuksineen. Hän tietää suvereenilla varmuudella, miten tätä elämää eletään. Erityisen hilpeää on Forsströmin tapa käyttää novellissa lyhenteitä, kuten vaikkapa ns. ja esim. Kielellisesti novelli on hillittömän realistinen, mutta samaan aikaan kieli pullistaa poskea.

Yhdeksi kokoelman lempinovellikseni nousee lyhyt novelli nimeltä 'Vauva', joka muutamalla sivulla naulaa parisuhteen päättymisen jälkeisen tuskan ja sen kivun, jota ihminen tuntee, kun entinen rakastettu toteuttaa toisen kanssa ne unelmat, jotka ex-rakastetultaan kielsi. 'Vauva' on karu kokemus, erinomaisesti itsensä kurissa pitävä ja lyhyesti paljon ilmaiseva.

*

Novelli 'Basel by Night' kertoo miehestä,  jonka päässä pyörii pelkästään paneminen ja jolle naiset ovat esineitä, joita hän omalla mittarillaan järjestelee. Juu, novellimiehen kaltaisia miehiä riittää inhorealistisiin lukemiin asti. Juu, tätä varmaan kuuluu lukea jossain hauskassa tyylilajissa. Juu, tässä on kierre suhteessa kokoelman nimeen. 

Mutta.

Mutta on niin, että tämä miestyyppi, tämä naisten arvostelija, tämä naisten perseiden, tissien ja pillujen kommentoija, tämä fiktiivinen jääköön-nyt-nimi-mainitsematta on laji, josta en enää jaksa löytää mitään hauskaa.  'Basel by night' sammuttaa kiinnostukseni Forsströmin kokoelmaa kohtaan ja jätänkin sen pariksi päivää sivun, että tämä maailmanhistorian ihmeellisin lajike, tämä naisia luokitteleva täydellinen herra panomies, tämä jormaproosan itse itsensä oikeuttanut sankari ei pääsisi pilaamaan kokoelman loppuja novelleja.

Lukutauko tekee hyvää, sillä seuraavassa novellissa, joka kantaa nimeä 'Lisa' on ihan eri meininki. Forsström ui rintauintia pakolaisnaisen sieluun ja ruumiseen ja lopputulos on komeaa, surullista ja vahvasti todelta maistuvaa.


Eurooppalaisia rakastajia huipentuu pitkään novelliin nimeltä Roar, joka minulle on kiinnostavin rakenteensa takia. Forsström kuvaa muutamia ihmisiä eri näkökulmista ja liimaa heidät yhteen seksillä, sen puutteella ja halulla. Hieman vierastan puhekielen käyttöä ja varsinkin novellissa kuvatun teinin puhetapaa, joka ei kuulosta kovin autenttiselta. Roarissa tapahtuu kuitenkin kiinnostavia liikahduksia ja Forsströmin kuvaustapa tekee novelllista hyvin visuaalisen.

*

Eurooppalaisia rakastajia ulottuu teemallisesti laajalle. Siitä löytyy reipasta kokeellisuutta, joka tosin väliin tuntuu jossain määrin itsetarkoitukselliselta, kuten novellissa Hic sunt leones, joka on kirjoitettu lääkärien käyttämällä lyhennekielellä.  Yllätyksellisyyttä ja tuoretta otetta on kosolti, joka taas kerran todistaa, että taitavissa käsissä novellista on moneksi. 





Jan Forsström: Eurooppalaisia rakastajia (2016)
218 sivua
Kustantaja: Teos

#novellihaaste - 12 novellia
Novellihaasteen esittely (klik)

Kommentit

  1. Novelli on kyllä siitä metka, että siitä tosiaan on moneksi ja taitavissa käsissä kerrassaan herkuksi. Tämä novellikokoelma ei ehkä ole ihan minulle, mutta sehän on vain metkaa sekin, että moneksi on meitä lukijoitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen perusteella, mitä tunnen sun kirjamakua, niin tämä ei tosiaan taida olla sulle ihan sieltä ykköspäästä. On tässä kyllä muutakin kuin mistä edellä kirjoitin ja taituuruutta löytyy, mutta myös epätasaisuutta. Ehkä tuo yksi ukkeli pääsi postauksessani liikaa esiin, mutta kun ei aina jaksa vaan ymmärtää (eikä edes halua novellin tarjoamaan täkyyn tarttua), vaan sitä haluaa olla vihainen ja raivoissaankin välillä. Kiitos Katja!

      Poista
  2. Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, kun on sinustakin irrottanut noin monenlaisia tunnelmia. Mutta niinhän ne novellit tekevät, että kaikin puolin hieno haaste sinulta! Rakastan - rakastan ja rakastan, hirveä sana, niin kova kolina siinä :) - varsinkin tuota lausettasi 'Rakastajat, kuka heitä voisi vastustaa. En minä ainakaan.' Voisiko sen paremmin sanoa, yksinkertainen lause joka sisältää miljoona tarinaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olet kyllä ihana tapaus. Totta tosiaan nämä novellit herätti monenlaisia tunteita ja se on iso plussa ja tuhat kertaa parempi kuin jos ei herättäisi mitään. Parin ensimmäisen novellin jälkeen olin tosi innostunut, mutta sitten tuli se eräs herra, jota en nyt millään jaksanut ymmärtää. Sen voin luvata, että jos näihin novelleihin tartut, niin aika jänskiä yllätyksiä tulee vastaan.

      Niin, rakastajat ovat heikko kohtani. :D Kiitos paljon kommentista!

      Poista
  3. Lupaavan kuuloinen, selkeästi erilaisia tunteita herättävä novellikokoelma. Se siinä mua kiehtookin, yhden kirjan aikana voi päästä monenlaisiin tunnelmiin ja seuraamaan erilaisia tilanteita. :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kokoelmassa tilanteet ja tunnelmat levittyvät hyvin laajalle. Forsström venyttää novellin rajoja ja kokeellisuutta on kokoelmassa reippaasti. Kiitos!

      Poista
  4. Minäkin olen ihastellut tämän kirjan nimeä: miten siinä kaikki tuntuukin olevan kohdillaan. Novellikokoelmissa on varmaan aina jonkinlaista epätasaisuutta. Nyt tekisi mieli lukea nuo ensimmäiset novellit - ja toki koko kirja.

    Novellihaasteesi on ihana. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein novellikokoelman nimi on jonkun kyseisessä kokoelmassa olevan novellin nimi, mutta tässä suhteessa tämä on poikkeus, sillä mikään novelleista ei kanna nimeä Eurooppalaisia rakastajia. Tästä johtuen kaikki novellit peilaantuvat tuon nimen kautta ja juuri sitä kautta pitäisi tulkita myös tuo Basel by Night, joten se mitä kirjoitin ei ole ollenkaan mikään totuus ko. novellista.

      Kiitos. Miten olisi? :D :D :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän