Siirry pääsisältöön

Sinikka Vuola: Replika

Lue hyvä ihminen Replika! Jos et lue, et ole tänä vuonna lukenut mitään.

Voihan meren aalloista esiin kuohuava Afrodite! Olen luvannut itselleni, että en enää kirjoita naurettavia yli-innostuksen täyttämiä hehkutusripulia pursuavia bloggauksia. Nyt on siis todella tsempattava, sillä Sinikka Vuolan Replika on sitä lajia, josta tekee mieli vuodattaa nektariinia ja viiniä vuoron perään. Se on sitä lajia, joka saa tanssimaan tulessa ja veren kiehumaan kirjahurmaa. Se on seikkailu ja tutkimusretki, joka jää sinuun.

Replikan takakannessa on kuvaus siitä, mistä Replikassa on kysymys. Ehkä on niin kuin takakansi väittää, mutta kun kerrankin joku kirjoittaa romaanin, jossa tulkintavaihtoehtoja on lähes loputtomiin, tunnen vastustamatonta kiusausta olla hyvin epämääräinen ja todeta pelkästään, että kyseessä on eräänlainen kasvukertomus. Uskon, että mitä vähemmän Replikasta tietää etukäteen, sitä nautinnollisempaa sen lukeminen on ja haluan omalta osaltani pitää yllä tämän teoksen sisältämää arvoituksellisuutta.

Virginia Woolf on kirjoittanut, että "elämä ei ole sarja symmetrisesti aseteltuja opastevaloja", vaan "omaa valoaan hehkuva kehrä, osin läpinäkyvä vaippa, joka ympyröi meitä tietoisuutemme heräämisestä sen sammumiseen."* Replikan ajallinen jatkumo on juurikin kehrä. Se asettaa kyseenalaiseksi alku-loppu -lineaarin ja muodostaa laskoksia laskoksien päälle.


Kun minä luen minä laskostan ja Replika tapahtuu minussa

Replikalla tarkoitetaan toisen laitteen kopiota, joka ulkoisesti muistuttaa esikuvaansa, mutta voi teknisesti omata erilaisia ominaisuuksia kuin alkuperäinen laite, jota se kopioi. Ketä/mitä kopioi Vuolan Replika? Tämä on kysymys, johon löydän mitä erilaisimpia vastauksia. Päällimmäisin ajatukseni on, että se on uusintava myyttikertomus minän synnystä ja synnyttämisestä ja sen kasvusta kohti omaa paikkaa maailmassa. Replikasssa kokemus edeltää kieltä. Se, mitä ihmiselle tapahtuu ei näyttäydy erilaisista kokemuksista muodostuvana sarjana, vaan alkuja on useita. Ihmisen minä on toistuvien alkujen kokoelma, jossa jokainen uusi alku muokkaa kaikkia sitä edeltäviä. Kun alut menevät päällekkäin ja sisäkkäin lineaarisuus osoittautuu patriarkaattiseksi harhaksi.

Alkuja on monta, alun haaroja, tärkeät asiat eivät ala kerran vaan yhä uudestaan, ne näyttäytyvät monessa valossa ja eri aikoina, saapuvat ihmisen tai metsän tai esineen muodossa, muunnelmina, kaikuina, viesteinä jotka tahtovat tulla ratkaistuiksi. Vaikutelma, välähdys, kuvien sarja, ääneen lausumaton kysymys.

Edellä siteerattu kappale löytyy Replikan alkulehdeltä ja sitä voidaan pitää teoksen mottona. Replika on subliminaalia kirjoitusta, joka kulkee siellä, missä me synnymme. Siellä, missä me tulemme maailmaan verisinä ja pieni ryppyinen ruumiimme limaisena. Siellä, mistä emme myöhemmin muista mitään. Se on moniaalle puhaltava myrsky läpi synnytyskanavan. Se, mikä Replikassa tapahtuu, tapahtuu myös minussa.

Replikassa tekstin tulevaisuus on arvoitus. Vuolan kirjoitus etenee kohti tuntematonta, eikä suostu vahvistamaan niitä mielikuvia, joita lukiessamme teemme. Teksti etenee kohti sitä, mitä kohti sen on edettävä. Se ei mene pitkin tallottuja polkuja, vaan vilahtelee ja lentää. Puhkoo reikiä täyttymistään odottaviin odotuksiin. Se kieppuu, pakottaa ja vaatii. Menee ja kiirehtii niin kuin rakastunut rientää kohti rakastetun syliä tietämättä, missä rakastettu on.

Vuolan lauseet liikkuvat alueilla, joilla kulkee äitien armeija. Joilla kulkee ikiaikainen ja jatkuvasti uusi. Voisin siteerata Replikaa melkein mistä kohtaa tahansa, sillä Vuolan teksti on kauttaaltaan komeaa. Haluan syödä sitä niin että pullotan. Haluan työntää sitä korviini ja upottaa nenäni sen sanojen väliin. Replikan vahvuus nousee sen omien ehtojen vapaudesta. Se hivelee hellyydestä painavin käsiin niskaani. Se saa polvilumpioni soimaan Dvorakin uutta uljasta maailmaa. Kun luen Replikaa, tunnen fyysisenä tuntemuksena, miten irtoan kaikesta ympärilläni olevasta. Irtoan olevan synnytysmaille.


Me olemme Replikassa

Kun luen Replikaa, en niinkään lue kuin otan vastaan. Olen astia, johon kaadetaan valkoista mustetta. Karkaan kieppumaan tekstin mukana, olen pyörivä dervissi. Kaniininaama, Leipurin vaimo, vanhan tappelukukkojen kasvattajan nuori leski, Vanhus, suruun pukeutunut nainen, Opettajatar ja "pyylevä, hikeä pyyhkivä Pappi" pitävät minulle seuraa. He ovat Replikan henkilöitä. Niin ja minä, minut on tehty puusta. Puuseppä puhalsi minut henkiin.

Syntymämyyttien munankuoret rätisevät rikki. Replika nappaa kuoren palasen ja katsoo itseään sen peilipinnasta. Olenko tämä minä? Onko munankuoren palanen esine? Se on tärkeä tieto, sillä "esineet ovat olemassa meitä varten, kuten sinäkin minua varten." Minun minäni sinästä en luopuisi, vaikka se mahdollista olisikin. Me kuulumme yhteen, me asutamme saman Äitimuukalaisen sydäntä.

Läpi mytologian, läpi unien hopeisen maan, läpi satujen liikkuvien linnojen, läpi poetiikan venetsianpeilisalien minä pyörin ja puiset jäseneni ovat kuumat ja syttymäisillään tuleen. Minä olen jokapäiväinen sininen hetki, enkä tiedä, millainen pimeä tänään lankeaa. Minun ruumiini on teksti. Se on eksyksissä ja epävarma ja miten muuten voisi ollakaan. Sen, mitä minulle sanotaan, minä sanon sinulle: älä pelkää pimeää, älä pelkää olla maa, jota ei kartalta löydy.


Parempi kokemus pivossa kuin kymmenen tulkintaa oksalla

Tulkinta on väkivaltaa ja erityisen väkivaltaista se on sellaisten tekstien kohdalla kuin Replika. Tulkinta on merkityksen kiinnittämistä, mahdollisuuksien poissulkemista. Se on vallankäyttöä, joka vääristää. Sinikka Vuolan Replikaa lukiessani mietin kysymyksiä, joita minussa tänä vuonna ovat herättäneet uuden lempikirjailijani Deborah Levyn teokset Uiden kotiin (Fabriikki 2016, Swimming Home 2011), Hot Milk (2016) ja novellikokoelma Black Vodka (2013), josta postaus on työn alla.

Vuolan ja Levyn teksteissä tuntemattoman läsnäolo on vahva. Sellaisen vaikeasti kuvattavan elementin läsnäolo, jonka kohdalla tekee viisaimmin, kun ei väkisin ala purkaa sen arvoitusta. Sitä voisi kutsua salaisuudeksi, uneksi tai mielen kellariksi.

Replika on omaääninen harvinainen herkku. Se on kirjallisuuden juhlatilaisuus ja nyt minä en jaksa enää pidättää, vaan nousen puhujapönttöön. Ja nyt. Nyt saa huutaa. Nyt saa pitää meteliä. Nyt saa käyttää kaikkia niitä sanoja, joiden avulla ilmaistaan, että Replika on todella hieno teos. Nyt vedetään heuhkot täyteen ja parkaistaan, että se, joka meitä katsoo tietäisi, että me olemme syntyneet elävinä.



Sinikka Vuola: Replika (2016)
197 sivua
Kustantaja: Tammi
Kiitos  yllätyksenä saadusta arvostelukappaleesta. 

Sinikka Vuolasta lisää Type et Tell -palvelun blogissa (klik)


*Virginia Woolf: Moderni Romaani. Teoksessa 'Kiitäjän kuolema ja muita esseitä', suom. Jaana Kapari-Jatta. Teos 2013.



Muissa blogeissa:
Sabinan knalli (klik)
Kaisa Reetta T (klik)

Kommentit

  1. Tämä odottaa tuossa työpöydällä ääneenlukupiiriä keskiviikkona. Nyt taitaa olla pakko pihistää yksi asiakkaille tarkoitetuista kappaleista itselle lainaan :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä Erja, niin sun täytyy tehdä. Varmaan taas myöhemmin häpeän, kun innostuin niin paljon, mutta miten voisin vastustaa Replikan kaltaista kirjaa, joka menee suoraan joka soluun. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Oi että, miten paljon odotan tämän lukemista ja erityisesti nyt tämän hienon bloggauksesi jälkeen. Tänään sain varaukseni kirjastosta ja illalla kotona pääsen aloittamaan. En tiedä mitä odottaa ja samalla odotan kaikkea mahdollista. Jännittää, missä merkeissä nousen puhujapönttööni lukemisen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuomas. Se on just hyvä niin, että et tiedä, mitä on tulossa. Aloitin itse tämän kahteen kertaan. On taas kamala vääryys, kun Replikasta ei ole ollut paljon missään mitään juttua tai sitten olen ollut ihan silmät kiinni. Blogeista löysin kokonaista 2 juttua. Onneksi kirjat ei vanhene.

      Hyviä lukemisia! Odotan mitä puhujanpöntöstäsi alkaa kuulua :D

      Poista
  4. Tämä on niin hieno kirja <3. Muuten, myös Tommi Melender on kirjoittanut Antiaikalainen-blogissaan Vuolan romaanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ihan kerrassaan hurjan hieno. Kiitos tiedosta, Melenderin juttu on mennyt multa ihan ohi. Pitääkin käydä tutkimassa. Kiitos!

      Poista
    2. Linkki putosi kyydistä:
      http://blogit.image.fi/antiaikalainen/sinikka-vuolan-replika-musiikin-lapi-kirjoitettu-romaani/

      Poista
  5. Kylläpä olet innostunut. Olen lukenut kaksi runokirjaa Sinikka Vuolalta. Pidin mutten ihan vastaavalla tavalla riehaantunut. Hyvä, että sinuun osui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihan näin paljoa olekaan innostunut aikoihin. Replikassa vaan on kaikki ne jutut, joita arvostan ja rakastan. Lue ihmeessä. En liioittele, kun sanon, että näin hienoja kirjoja ei kovin usein ilmesty. Kiitos!

      Poista
  6. Omppu, minä olisin halunut nähdä Vuolan Replikoineen Finlandia-palkintolistalla, mutta kun ei niin ei... Hämmentävää...

    Tämä kirja on upeus, joka avautuu moneksi, kyllä. Ihanaa, että sytyit tuleen tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs olisikin ollut komeaa, mutta harvoin näin hienot teokset pääsee Finlandia-listalle.

      Tulen vielä lukemaan tekstisi, kun kävin aiemmin vaan noukkimassa linkin. Kiitos!

      Poista
  7. No huh, nyt olet innostunut, kiva kuulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niin olen. Suosittelen Replikaa todella. Haluan pitää siitä meteliä, että mahdollisimman moni löytäisi tämän hienon romaanin, josta ei kovin paljoa valitettavasti ole puhuttu. Kiitos!

      Poista
  8. Mahtava bloggaus Omppu! Replika odottaa hyllyssä ja arvaa vain tulenko lukemaan sen ihan pian innostuneena sanoistasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa Krista vaihtaa kanssasi osia ja lukea Replikan uudestaan ensimmäisen kerran. Mukavaa, että innostuit. Jään kuulolle. Kiitos!

      Poista
  9. Hmm, en ole varmaan tänä vuonna lukenut mitään enkä lue :D Replikan kansi on kyllä kaunis. Saattaa olla luen sen joskus, ehkä ensi kerralla kun päädyn Suomeen. Hurja innostuksesi ei tosin tarttunut minuun, mikä voi tosin johtua siitä, että tulin lukeneeksi juuri (minun mielestäni) siis tympeän romaanin, etten jaksanut edes tavoilleni uskollisesti enää tulkita lukemaani. Kunhan luin ja odotin, että sivut loppuvat ja minä pääsen piinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno päätös, lukeminen on kyllä täysin turhaa :D :D :D Annoin luvan mennä tällä kertaa näin, koska haluan muistaa myöhemmin, että miten Replikan koin.

      Pahaa tekee ajatella, että luit väkisin loppuun. Onneksi piinasi on ohi. Kiitos kommentista.

      Poista
  10. Olenkin odottanut kuin kuuta nousevaa tätä bloggaustasi, kun tulit maininneeksi jossain kommentistasi, että valmistelet Replikasta tekstiä. Aivan mielettömän hieno kirjoitus! Tuossa viimeisessä alaluvussa puet sanoiksi upeasti sen, minkä äärellä itsekin hämmentyneenä painiskelin ja jota en osannut kielellistää: tulkinnan väkivaltaisuus. Tämä lienee ensimmäinen romaani, jonka kohdalla pyörittelin vaikka minkälaisia tulkintamahdollisuuksia mutta lopulta jouduin toteamaan, että kaikki ne jotenkin pilaavat sen, mitä tämä romaani pohjimmiltaan on. Tulkinta tuntui rehellisesti ja suoraan sanottuna väärältä. Mihinkään vaihtoehtoon ei saa jumittua, kaikki selitykset ja arvoitukset on annettava olla olemassa ja läsnä yhtä aikaa.

    Melender toteaa tekstissään, että Replika saattaa saada kunnianhimoisella kerronnallaan vaikean kirjan maineen, vaikka ei ole sitä lainkaan. Itsekin pahoin pelkään, ettei tähän uskalleta tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon essielina. Halusin kirjoittaa muistiin sen, miten Replikan koin. Tuo tulkinnan väkivaltaisuus on asia, jota tosiaan olen aika paljonkin miettinyt ja palaan siihen vielä tuossa Levyn novelleja koskevassa kirjoituksessani.

      Tuo kun kirjoitat, että susta tuntui, että tulkinta "pilaa" romaanin on juuri se, mitä itsekin ajattelen. Tässä on jotain sukulaisuutta runoihin. Toisaalta myös niin, että kieli ei riitä yhtä aikaa moneen suuntaan tai ainakin tekstistä tulee silloin aika sekavaa. On oikeus myös nauttia ilman ja antaa eri mahdollisuuksien ja kuvien virrata päässä.

      En vieläkään ole lukenut Melenderin kirjoitusta, vaikka siitä eilen kuulin. Hän kyllä varmaan on oikeasssa siinä, että Replikaa voidaan pitää vaikeana. Toisaalta vaikea se on vaan, jos haluaa vangita sen. Jos taas sitä lukee kuin pitäisi käsissään hiekkaa, niin silloin vaikeuksia ei ole. Ihmisellä on joku kumma tarve määritellä ja tämän määrittelyhalun Replika loistavasti kyseenalaistaa. Toivotaan, että lukijat löytävät Replikan.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  11. Kylläpä sinä kaadoit nektariinia ja viiniä, olen juopunut :) Luin tästä jo Kaisa Reetan kirjoituksen ja silloin jo alkoi tuntua siltä, että tämä voisi olla... Sinun kirjoituksesi myötä tuntuu entistä vahvemmin siltä että kyllä. Tartun tähän, ennemmin tai myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin olen minäkin. Ihan ympäripäissäni :D, vaan ei haittaa kun känni on tekstuaalista muotoa. D Suosittelen tätä sinulle erittäin vahvasti ja voimakkaasti ja hirveän mielelläni sitten lukisin, mitä mieltä olet. Ole auki ja varaudu kaikkeen ja samaan aikaan älä varaudu mihinkään. Uskon, että Replika on sinun kirjasi.

      Kiitos paljon kommentista.

      Poista
  12. No menin ja ostin kirjan tämän bloggauksen innostamana. Jopa niin, että vaikka verkkokaupsta olisi saanut reilun edullisesti, sijoitin Suomalaiseen kirjakauppaan täyden hinnan. Antti Heikkinen oli ovella ja meinasin "joutua" ostamaan hänen opuksensa, mutta pysyin lujana ja kerroin myyjälle, että olen tullut tänne hakemaan erään kirjablogin kehumaa teosta nimeltä Replika. Yllättävän ohut oli kirja. Katselen sitä vasta ja matustelen. Aion nauttia sisällöstä lasten mentyä nukkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Digitalis,

      Kun luen jonkun kirjan, josta pidän todella paljon, niin toivon, että moni muukin lukisi sen ja nauttisi siitä yhtä palon. Sitten kun kuulen, että tekstini perusteella joku on ostanut kirjan, niin tulee kauhistus: apua, jos tämä ihminen ei pidäkään kirjasta ja rahat menivät hukkaan.

      Replika on hyvin erityinen teos minulle. Sen voima oli valtava. Kun aloitin lukemaan sitä olin hyvin hämilläni ja itse asiassa, kun oli lukenut jonkun matkaa aloitin alusta. Tuntui, että mikään ennestään tunnettu lukutapa ei Replikan kohdalla toimi ja niin minä päätin antautua sille sellaisena kuin se on ja luopua etsimästä symboleja ja merkityksiä. Minäkin muuten ensin moneen kertaan kääntelin Replikaa käsissäni ja lueskelin vähän sieltä täältä. Ehkä sillä tavoin on hyvä pikku hiljaa valmistautua astumaan sen maailmaan.

      Toivon kovasti, että Replika on sinulle kiinnostava kokemus. Ilahtuisin kovasti, jos tulet kertomaan, mitä siitä pidit. Kiitos paljon, että näit vaivaa tulla kertomaan ostaneesi kirjan. Hyviä lukuhetkiä!

      Poista
  13. Mykistävää. Kylmät väreet aikaan saapaa tekstiä taas sinulta. Meni Adlibriksen toivelistalle. Juuri tilasin Uiden kotiin ja Passion, jotka kuuluvat selkeästi pakko saada omaksi -sarjaan. Tuntuu, että tämäkin...(Ihanaa kun A:ssa on tuo toivelista :D. Sinne voi huoletta heitellä kaikkea mitä saattaisi ostaa, mutta karsia myös välillä epävarmempia pois ettei mene elämä hernekeitto-osastolle kokonaan. Eläköön kirjastot ♥.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä