Avoin ja yksityinen kirjeenalku Jörn Donnerille:
*
Olen monesti leikilläni todennut, että isona haluaisin olla Jörn Donner. Tällä lauseella tarkoitan esimerkiksi sitä, että on oltava joku, joka ei välitä, mitä muut ajattelevat siitä, mitä hän sanoo. On oltava joku, joka sanoo suoraan myös sen, mitä monet muut vain pienissä bittejä kuhisevissa päissään miettivät puhumattakaan niistä, joille pää on vain kaulanjatke. On oltava joku, koska muuten maailmasta puuttuu toivo. On oltava joku, joka kirjoittaa esimerkiksi näin:
Hallituksella on vielä kaksi vuotta aikaa vastenmielisen epäpätevyytensä todistamiseen.
ja myöhemmin:
Ei voi parhaalla tahdollaankaan väittää, että ne kolme ukkoa, yksi pitkä, yksi laiha ja yksi leveä, jotka muodostavat hallituksemme ytimen, olisivat sivistyneitä.
ja vielä myöhemmin Alexander Stubbiin liittyen:
Hän on omanlaisensa sataprosenttinen narsisti. Hänen puolueensa sai hänestä tarpeekseen ja äänesti hänet ulos. En koskaan huomannut hänen korostaneen ruotsinkielisyyttään. Ehkä hän palaa vielä. Hän on kuulemma hyvä triathlonissa.
*
Barbara Lybeckin Kirja vieköön -tapahtumassa tammikuussa 2017 Jörn Donner oli yksi vieraista. Sanokaa, mitä sanotte ja uskokaa, mitä uskotte, mutta minä kerron nyt miten se on ja se on niin, että kun Donner tuli sivuverhoista lavalle niin siinä oli yhteen hetkeen puserrettu aika monen suuren urheilujuhlan tuntu. Kaiken lisäksi vielä ilman aikaavieviä ja kiistanalaisia doping-testejä.
Hallituksen ja poliitikkojen haukkuminen sekä heidän osaamisensa kyseenalaistaminen on SuomiFinlandissa juuri niin suorasanaista ja vahvasti todettua kuin mihin Donnerin kohdalla on totuttu. Toki tässä yhteydessä on otettava huomioon, että edellisen kaltaiselle kritiikille on nyt enemmän tilausta ja tarvetta kuin vuosiin.
Jörn Donner on kirjoittanut kaksi Suomi-kirjaa. Niistä ensimmäinen eli Uusi maamme kirja - raportti Suomesta (Nya boken om vårt land) julkaistiin Suomen 50 vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuonna 1967. Kun Suomi nyt piakkoin täyttää sata vuotta on Donner sen kunniaksi kirjoittanut uuden Suomea ja suomalaista elämänmenoa luotaavan teoksen SuomiFinland (2017, Otava, Förlaget). Kun sain tämän teoksen käsiini tulin hyvin hyvälle tuulelle, sillä kuten tämän tekstin vasemmassa ylänurkassa olevasta kuvasta näkyy, on kansi mitä mainioin. Donnerin läsnäolo on tuotu esiin vakuuttavan yksinkertaisesti. Hän röhnöttää kannessa etunimensä voimalla kuin muinoin siinä koko kansan tv-mainoksessa, jossa hän totesi lukemisen kannattavan aina. Kansi on röyhkeä ja itsetietoinen ja jotenkin graniittisesti vakuuttava.
*
Lukemistani häiritsee (tosin hyvällä tavalla) se, että lukiessani Jörnin ääni tunkeutuu jatkuvasti hänen sanojensa väliin. Sanotaan nyt vähän fanityyliin, että se ääni on kyllä Ääni. No niin, nyt se kuuluu taas ja kertoo, mitä mieltä se on siitä, että käytin isoa Ä-kirjainta. Tähän tekisi mieli laittaa emoji, mutta onneksi blogger ei niiden käyttöä salli, joten tulen tehneeksi yhden tyylivirheen vähemmän.
SuomiFinlandissa Donner muistuttaa, että Suomi ei ole maailman napa, vaan pikemminkin sen - nyt tekisi mieli sanoa se niin kuin se on tarkoitettu - sanonko - kyllä taidan sanoa - perse. Tämä muistutus on enemmän kuin tarpeen, sillä usein suomalaisilla on tapana pitää itseään jotenkin aivan erityisenä kansana. Minun on tunnustettava (tai ei se mikään pakko ole, mutta haluan nyt niin tehdä), että oma suhteeni suomalaisuuteen on käynyt yhä vaikeammaksi ns. yltiöisänmaallisten piirien omiessa suomalaisuuden merkkejä käyttöönsä.
Donner kirjoittaa, että Suomen satavuotissynttärijuhlavuoden budjetti on 19 miljoonaa euroa. Hän ei pidä moista rahantuhlausta perusteltuna ja olen samaa mieltä. Tuolla summalla saisi kustannettua melkoisen määrän oikeasti tärkeitä asioita, mutta kun pitää juhlia prameasti ja yli varojen. Itse kyllästyin Suomi 100 -ilmaisuun 1.1.2017 klo 14 iltapäivällä.
Yhteiskunnallisten epäkohtien, suomen- ja ruotsinkielen välisen suhteen ja (suomalaisen) ihmisen sivistymättömyyden sorkkiminen ovat asioita, joita olen tottunut Donnerilta odottamaan. SuomiFinlandissa temaattisesti uutta "kamaa" ovat Donnerin vanhenemiseen liittyvät pohdinnat. Hurmaavan inhorealistisesti hän pohtii, miten kallista vanheneminen on - varsinkin, jos ihminen sairastaa paljon ja terveydenhoitojärjestelmä yrittää pitää häntä elossa. Tästä päästään kysymykseen siitä, että ketä ylipäänsä kannattaa pitää hengissä? Jos ihminen ei ole enää yhteiskunnalle hyödyllinen, kannattaako hänen elämäänsä lääketieteen avulla enää jatkaa? Pitäisikö huomioon ottaa myös hoitoa tarvitsevan ihmisen oma tahto?
Jouduin puolitoista vuotta sitten kokemaan tilanteen, jossa vanhemman ystäväni dialyysihoidot lopetettiin, koska lääkärin mukaan hoidon antaminen oli käynyt liian vaikeaksi. Ystäväni lapset painostettiin allekirjoittamaan paperi, jossa he antoivat luvan hoitojen lopettamiseen eli käytännössä allekirjoittivat isänsä kuolemantuomion, sillä dialyysipotilas ei pysy hengissä hoitojen lopettamisen jälkeen kuin muutaman päivän. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että tämä on yleistä vanhenhempien potilaiden kohdalla, vaikka siitä ei julkisesti juurikaan puhuta. Tämän vuoksi keskustelu armomurhasta tuntuu kaksinaismoralismilta. Onko joku todellakin sitä mieltä, että lääkärillä on suurempi oikeus päättää potilaan elämän päättämisestä kuin potilaalla itsellään?
*
Donnerille Suomi ei ole paratiisi. Hän on pohtinut maasta muuttamista, mutta asia on törmännyt erinäisiin konkreettisiin esteisiin, joista tärkeimpiä on se, että muuttaminen merkitsisi koko hänen hoitohistoriansa kääntämistä englanniksi tai jollekin muulle kielelle. Muuttamiseen liittyvinä ongelmina on Donnerin mukaan myös "Suomi, perhe, ystävät (harvoja), kirjat, politiikka mukaan lukien." Uudessa kotimaassa olisi myös vaikeaa markkinoida itseään kirjailijana vai miltä kuulostaisi mainoslause. "Lupaava nuori kirjailija, joka on täyttänyt 80 vuotta." Käytännöllisimmäksi vaihtoehdoksi jää sietää Suomea yhä edelleen.
Kirja vieköön -tilaisuudessa Donner totesi, että Otava on ylihinnoitellut hänen kirjansa, joka hänen mukaansa on niin pieni, että sen lukee vaikka vessassa. Tiedoksi kerrottakoon, että luin SuomiFinlandin ihan tylsästi olohuoneeni vihreällä sohvalla. Osin tämä johtui siitä, että olin juuri SuomiFinlandia ennen lukenut vessassa Harry Salmenniemen Uraanilampusta löytyvän ns. penis-novellin. Rajansa kaikella, en halua tulla profiloiduksi vessalukijaksi.
Jörn Donner: SuomiFinland (2017)
111 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos SuomiFinland (Förlaget)
Suomentanut: Kari Koski
Kustantaja: Otava
Helmet lukuhaaste kohta 37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Olen monesti leikilläni todennut, että isona haluaisin olla Jörn Donner. Tällä lauseella tarkoitan esimerkiksi sitä, että on oltava joku, joka ei välitä, mitä muut ajattelevat siitä, mitä hän sanoo. On oltava joku, joka sanoo suoraan myös sen, mitä monet muut vain pienissä bittejä kuhisevissa päissään miettivät puhumattakaan niistä, joille pää on vain kaulanjatke. On oltava joku, koska muuten maailmasta puuttuu toivo. On oltava joku, joka kirjoittaa esimerkiksi näin:
Hallituksella on vielä kaksi vuotta aikaa vastenmielisen epäpätevyytensä todistamiseen.
ja myöhemmin:
Ei voi parhaalla tahdollaankaan väittää, että ne kolme ukkoa, yksi pitkä, yksi laiha ja yksi leveä, jotka muodostavat hallituksemme ytimen, olisivat sivistyneitä.
ja vielä myöhemmin Alexander Stubbiin liittyen:
Hän on omanlaisensa sataprosenttinen narsisti. Hänen puolueensa sai hänestä tarpeekseen ja äänesti hänet ulos. En koskaan huomannut hänen korostaneen ruotsinkielisyyttään. Ehkä hän palaa vielä. Hän on kuulemma hyvä triathlonissa.
*
Barbara Lybeckin Kirja vieköön -tapahtumassa tammikuussa 2017 Jörn Donner oli yksi vieraista. Sanokaa, mitä sanotte ja uskokaa, mitä uskotte, mutta minä kerron nyt miten se on ja se on niin, että kun Donner tuli sivuverhoista lavalle niin siinä oli yhteen hetkeen puserrettu aika monen suuren urheilujuhlan tuntu. Kaiken lisäksi vielä ilman aikaavieviä ja kiistanalaisia doping-testejä.
Hallituksen ja poliitikkojen haukkuminen sekä heidän osaamisensa kyseenalaistaminen on SuomiFinlandissa juuri niin suorasanaista ja vahvasti todettua kuin mihin Donnerin kohdalla on totuttu. Toki tässä yhteydessä on otettava huomioon, että edellisen kaltaiselle kritiikille on nyt enemmän tilausta ja tarvetta kuin vuosiin.
Jörn Donner on kirjoittanut kaksi Suomi-kirjaa. Niistä ensimmäinen eli Uusi maamme kirja - raportti Suomesta (Nya boken om vårt land) julkaistiin Suomen 50 vuotissyntymäpäivän kunniaksi vuonna 1967. Kun Suomi nyt piakkoin täyttää sata vuotta on Donner sen kunniaksi kirjoittanut uuden Suomea ja suomalaista elämänmenoa luotaavan teoksen SuomiFinland (2017, Otava, Förlaget). Kun sain tämän teoksen käsiini tulin hyvin hyvälle tuulelle, sillä kuten tämän tekstin vasemmassa ylänurkassa olevasta kuvasta näkyy, on kansi mitä mainioin. Donnerin läsnäolo on tuotu esiin vakuuttavan yksinkertaisesti. Hän röhnöttää kannessa etunimensä voimalla kuin muinoin siinä koko kansan tv-mainoksessa, jossa hän totesi lukemisen kannattavan aina. Kansi on röyhkeä ja itsetietoinen ja jotenkin graniittisesti vakuuttava.
*
Lukemistani häiritsee (tosin hyvällä tavalla) se, että lukiessani Jörnin ääni tunkeutuu jatkuvasti hänen sanojensa väliin. Sanotaan nyt vähän fanityyliin, että se ääni on kyllä Ääni. No niin, nyt se kuuluu taas ja kertoo, mitä mieltä se on siitä, että käytin isoa Ä-kirjainta. Tähän tekisi mieli laittaa emoji, mutta onneksi blogger ei niiden käyttöä salli, joten tulen tehneeksi yhden tyylivirheen vähemmän.
SuomiFinlandissa Donner muistuttaa, että Suomi ei ole maailman napa, vaan pikemminkin sen - nyt tekisi mieli sanoa se niin kuin se on tarkoitettu - sanonko - kyllä taidan sanoa - perse. Tämä muistutus on enemmän kuin tarpeen, sillä usein suomalaisilla on tapana pitää itseään jotenkin aivan erityisenä kansana. Minun on tunnustettava (tai ei se mikään pakko ole, mutta haluan nyt niin tehdä), että oma suhteeni suomalaisuuteen on käynyt yhä vaikeammaksi ns. yltiöisänmaallisten piirien omiessa suomalaisuuden merkkejä käyttöönsä.
Donner kirjoittaa, että Suomen satavuotissynttärijuhlavuoden budjetti on 19 miljoonaa euroa. Hän ei pidä moista rahantuhlausta perusteltuna ja olen samaa mieltä. Tuolla summalla saisi kustannettua melkoisen määrän oikeasti tärkeitä asioita, mutta kun pitää juhlia prameasti ja yli varojen. Itse kyllästyin Suomi 100 -ilmaisuun 1.1.2017 klo 14 iltapäivällä.
Yhteiskunnallisten epäkohtien, suomen- ja ruotsinkielen välisen suhteen ja (suomalaisen) ihmisen sivistymättömyyden sorkkiminen ovat asioita, joita olen tottunut Donnerilta odottamaan. SuomiFinlandissa temaattisesti uutta "kamaa" ovat Donnerin vanhenemiseen liittyvät pohdinnat. Hurmaavan inhorealistisesti hän pohtii, miten kallista vanheneminen on - varsinkin, jos ihminen sairastaa paljon ja terveydenhoitojärjestelmä yrittää pitää häntä elossa. Tästä päästään kysymykseen siitä, että ketä ylipäänsä kannattaa pitää hengissä? Jos ihminen ei ole enää yhteiskunnalle hyödyllinen, kannattaako hänen elämäänsä lääketieteen avulla enää jatkaa? Pitäisikö huomioon ottaa myös hoitoa tarvitsevan ihmisen oma tahto?
Jouduin puolitoista vuotta sitten kokemaan tilanteen, jossa vanhemman ystäväni dialyysihoidot lopetettiin, koska lääkärin mukaan hoidon antaminen oli käynyt liian vaikeaksi. Ystäväni lapset painostettiin allekirjoittamaan paperi, jossa he antoivat luvan hoitojen lopettamiseen eli käytännössä allekirjoittivat isänsä kuolemantuomion, sillä dialyysipotilas ei pysy hengissä hoitojen lopettamisen jälkeen kuin muutaman päivän. Myöhemmin minulle on selvinnyt, että tämä on yleistä vanhenhempien potilaiden kohdalla, vaikka siitä ei julkisesti juurikaan puhuta. Tämän vuoksi keskustelu armomurhasta tuntuu kaksinaismoralismilta. Onko joku todellakin sitä mieltä, että lääkärillä on suurempi oikeus päättää potilaan elämän päättämisestä kuin potilaalla itsellään?
*
Donnerille Suomi ei ole paratiisi. Hän on pohtinut maasta muuttamista, mutta asia on törmännyt erinäisiin konkreettisiin esteisiin, joista tärkeimpiä on se, että muuttaminen merkitsisi koko hänen hoitohistoriansa kääntämistä englanniksi tai jollekin muulle kielelle. Muuttamiseen liittyvinä ongelmina on Donnerin mukaan myös "Suomi, perhe, ystävät (harvoja), kirjat, politiikka mukaan lukien." Uudessa kotimaassa olisi myös vaikeaa markkinoida itseään kirjailijana vai miltä kuulostaisi mainoslause. "Lupaava nuori kirjailija, joka on täyttänyt 80 vuotta." Käytännöllisimmäksi vaihtoehdoksi jää sietää Suomea yhä edelleen.
Kirja vieköön -tilaisuudessa Donner totesi, että Otava on ylihinnoitellut hänen kirjansa, joka hänen mukaansa on niin pieni, että sen lukee vaikka vessassa. Tiedoksi kerrottakoon, että luin SuomiFinlandin ihan tylsästi olohuoneeni vihreällä sohvalla. Osin tämä johtui siitä, että olin juuri SuomiFinlandia ennen lukenut vessassa Harry Salmenniemen Uraanilampusta löytyvän ns. penis-novellin. Rajansa kaikella, en halua tulla profiloiduksi vessalukijaksi.
Jörn Donner: SuomiFinland (2017)
111 sivua
Ruotsinkielinen alkuteos SuomiFinland (Förlaget)
Suomentanut: Kari Koski
Kustantaja: Otava
Helmet lukuhaaste kohta 37 Kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Donner sanoo taas suorat sanat, mutta onpa tosiaan yllättävän lyhyt kirja. Olin Kirjamessuilla toissa vuonna kuuntelemassa Sauli Niinistön ja Jörn Donnerin keskustelua ja olihan siinä karsimaa lavan täydeltä.
VastaaPoistaTotta tosiaan oli varmasti karismapylväät tapissa. Mitä olisikaan tapahtunut jos Lennukin olisi ollut mukana? Jotenkin suloista, kun Lennusta on tullut suorastaan somehitti. :D Hyvää viikonloppua!
PoistaOn kyllä hauskaa, että Donner on koko elämänsä hamaan loppuunsa asti meidän naisten kullannuppu, tai ehkä varsinkin nyt vanhana. Nuorenahan hän oli aikamoinen kukko ja onhan sitä jäänyt häneen edelleenkin.
VastaaPoistaSinua ei kyllä kovin helposti profiloisi vessalukijaksi:) Se olisi muuten hauska aihe, mitä kukakin lukee vessassa. Mulla Dorian Gray italiaksi. En ymmärrä puoliakaan siitä, mutta en silti jaksa kaivaa sanakirjaa. Se olisi sentään liikaa. En halua profiloitua sanakirjan käyttäjäksi vessassa.
Donnerissa vetoaa kai se, että se nyt vaan on sellainen kuin on - toki myönnän, että jätän tarkoituksella ajattelematta niitä kukkopuolia. Varmasti nuoren Donnerin kohtaaminen olisi ollut aika sietämätöntä.
PoistaEhkä pitää tehdä sellainen "Mitä luen vessassa -haaste"? Hauskaa, että luet Dorian Graytä italiaksi. Mistäs sellaisen kimmokkeen sait? Minä luen vessassakin yleensä runoja, voin sen ihan tässä paljastaa. Naurattaa tuo sun viimeinen lause. :D Kyllä me nyt ollaan profiloiduksi tulemisen vastaisia :D
Ei sen kummempaa kimmoketta kuin etta vessakirjani on ollut in italiano yli 30 vuotta. Tuo oli ainoa italiankielinen jonka löysin Turun divareista. Onneksi se lukemistahdillani tulee kestämään vielä vuosia.
PoistaMainio "harrastus" joka tapauksessa ja hitaudessakin on puolensa niin ei tarvii jatkuvasti olla ostamassa uutta vessaluettavaa. :D
PoistaJep, Donner ei todellakaan kumartele kuvia. Kekkosen aikaan näin raju hallituksen moittiminen ei varmaan olisi tullut kuuloonkaan. Jossain kohtaa hän siteerasi Elmer Diktoniuksen hienoa runoa Suomesta, ja on tainnut Diktoniuksesta kirjoittaa kirjankin.
VastaaPoistaTuopa olisikin mielenkiintoista tietää, että olivatko Donnerin poliittiset viittaukset Kekkoksen aikaan hillitympiä.
PoistaDiktonius kirjoitti suhteestaan Suomeen: "Miten voisin kieltää sinut, miten olla rakastamatta sinua?" ja on kyllä Donner hänestä kirjankin kirjoittanut. Ehtiväinen mies. :D
Jo noiden sitaattien vuoksi haluan lukea tämän kirjan! Jörn Donner on huippu, yksi harvoja, jotka uskaltavat sanoa tasan tarkkaan mitä ajattelevat, ja kuten sanoitkin, välittämättä tippaakaan siitä, mitä muut ajattelevat. Sitä paitsi, hänhän on täysin oikeassa (ainakin mitä hallitukseen tulee).
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti lukea. Kirja sisältää mainioita töräytyksiä. Ei yhtään haittaisi, vaikka Suomessa oli pari Donnerin kaltaista lisää, mutta ehdokkaiden joukossa ei valitettavasti ole minkäänmoista tungosta. Toinen karismaattinen tyyppi, joka on mun mielestä aina yhtä ihastuttava on Jorma Uotinen, mutta hänen "toimialansa" on aivan toinen kuin Donnerilla.
PoistaDonner on taitava sanansäilän käyttäjä. Karhu, jonka murahtaessa melkein kaikki pelästyvät ja muutamalta lorahtaa pissat housuun. Toisaalta - moisen aseman saaneet ihmiset myös jossain määrin hämmentävät minua siinä mielessä, että he voivat sanoa mitä vain ja siitä huolimatta saavat sanomalleen maksimaalista julkisuutta ja ihailevaa huokailua heti kun suunsa avaavat.
VastaaPoistaToisaalta -ärsytys on osa Donnerin - eittämättä suurta - karismaa.
Mun kuplassa ei ole ihmisiä, joilla olisi erityisemmin mitään Donneria vastaan, vaan pikemminkin päinvastoin. Luulen kyllä, että on paljon myös niitä, jotka eivät pidä hänestä. Ehkä tuo karisma osin syntyykin siitä ristiriitaisuudesta. Usein tyypit, joista tykkää ns. kaikki on aika tylsiä.
PoistaPS. Onneksi ihailuni ei ole sentään ihan housuunpissaamisasteella :D
Sulla on kyllä sana hallussa! Vessa- ja sohvalukemista, minulla tämä kirja odottaa lukemistaan. Ostin sen tammikuussa Kirja vieköön -illan tauolla, mutta jonnekin kirjakasaan se on joutunut. Täytyy ottaa pian esille, Donner on aina kiinnostava.
VastaaPoistaNo se oli Donner, joka tuon vessalukemisen esiintoi siellä Savoyn illassa. :D En yhtään ihmettele, jos kirja on vähän hukuksissa jossain muiden kirjojen välissä, sillä se on tosiaan kooltaan vaatimaton. Sisällöltään sitten jotain ihan muuta :D
Poista