Pauliina Haasjoki: Planeetta #runo100

Planeetta puhaltaa pohjoistuulta, joka muuttaa huulet sinisiksi ja saat luut rokkaamaan hyisen rockin. Ensivaikutelma (huom! ensivaikutelma, myöhemmin tapahtuu jotain muuta, suurta) Pauliina Haasjoen kokoelmasta on voittopuolisesti kylmä ja luotaantyöntävä ja sitä ensimmäistä kertaa lukiessani kirjoitin ylös seuraavia adjektiiveja, jotka alla lämmitän sitaateilla Planeetasta:

Kappaleinen - kirskuva - kuolemallinen

Kun ajattelee jotakuta jolla jo on oma kuolema, siis, kuten häntä, on kuin ei olisi mahdollista enää tunkeilla eikä koskaan enää saada tunkeiluaan anteeksi. 

Lunaarinen - lukusuhteinen - lumisotainen

Ja se lumisota jonka keskelle he joutuivat, lumisodan joukot, ja kohotetut laulut joita he lauloivat, ja miten aurinko sinkosi heidän heristetystä lumestaan. Jouset, joissa oli viiniä.

Magneettinen -matemaattinen - matkustava- materiaalinen -metallinen

Ja pitkän juhlan jälkeen miten parveke avautui puutarhaan jonka värit olivat verhoja, kiinni toisissaan ja täynnä syvyyttä ja materiaalia mutta läpipäästäviä.

Sininen - singoutuva - suorakulmainen

Nyt tulee sininen näkyviin, siellä se on ollut taas kaiken aikaa, aina kaiken aikaa on sinistä ja valon sen yllä mikä on puolet.

Vektoriaaninen - vertikaalinen - viivallinen

Ja missä on järvi, ovat kylmät jalat kaukana jäätiköllä
ja vesiputous, vuoren seinällä vertikaalinen metsä
jossa virtaa pystysuora puro

*

Muutama viikko sitten tein päätöksen, että ostan suunnilleen kerran kuussa jonkun suomalaisen runoilijan kokoelman. Pauliina Haasjoen Planeetta on ensimmäinen tämän "projektin" myötä ostamistani teoksista. Itse asiassa ostin sen puolivahingossa tai ehkä pitäisi sanoa olosuhteiden pakottamana, sillä tapahtui niin, että kävellessäni kauppakeskuksessa minut valtasi tunne, että en voi lähteä sieltä kotiin ilman Planeettaa. 

Planeetan runokuvat kulkevat teitä, jotka on poljettu tiukkaan ja välillä ne jopa kääntyvät samoista tienristeyksistä kuin monet vahvat suomalaiset runot niitä ennen. Näin Haasjoen runot kurkottelevat kahteen suuntaan: sekä siihen, jota on ollut ennen, että siihen, joka tulee olevaksi tämän kokoelman myötä.

Planeetta on hitaasti avautuva. Kymmenen kertaa pitää maistaa ennen kuin voi sanoa, tykkääkö vaiko ei. Planeetta on pallo, joka lähenee ja loittonee ja luovuttaa itsestään ensin vain vaatimalla. Se on hurmaavan itsevarma kuin ihminen, joka tietää tulevansa katsotuksi, mutta jolle katsotuksi tuleminen ei ole tärkeää. Se on kiveä, jota sade valaisee ja josta valonsäteet heijastuvat sen omien lakien mukaan, joista se haastattelussa ei suostu kertomaan yhtään sen enempää.

Ota tai jätä. En tule vastaan. Tähän tapaan Planeetta pyytää minua tanssiin. Luen alusta loppuun, mutta enemmän sieltä täältä mistä sattuu aukeamaan. Johonkin anarkiaan minun sentään pitää turvautua, koen sen suorastaan velvollisuudeksi, kun olen tekemisissä Planeetan kanssa. Otan sen käteeni ja pyöritän ja taas putoaa uutta. Seuraavalla ja sitä seuraavalla ja sitä seuraavan seuraavalla sama juttu. Luulen tai tiedän, että voisin jatkaa niin kauan, että en tietäisi, kuinka kauan olen jatkanut.

Planeetta iskee silmää ja ne pienet tukiportaat, jotka olen saanut lukemiselleni rakennettua tempautuvat sen silmän sisään ilman että se silmä yhtään värähtää. Ilman että sen suupieli kohoaa tai sen kurkusta pääsisi lämmin sana tai edes henkäys. Ajattelen, että olisipa mahtavaa, jos osaisin olla maailmassa niin varmana kuin Planeetta.

Pyydän anteeksi Planeetta, että luulin käsiesi olevan kylmät tunnesyistä. Matkasta se johtui. Siitä, että jouduit matkustamaan niiden kaikkien kylmien ja vielä kylmempien vyöhykkeiden läpi ennen kuin päädyit minun viereeni vihreälle sohvalle. Tiedän ja muistan. Minunkin käteni ovat kylmät, kun olen seisonut 20 asteen pakkasessa ilman käsineitä. Sinä sentään matkustit vuosisatoja kestäneen matkan, niin pitkän, että en ole varma, osaanko sen pituutta numeroin kirjoittaa niin että se menisi oikein.

Sinä ennustit tämänkin kun sanoit:

Tämä on esimakua tulevasta

Jos koskaan epäröin sinun olemistasi oikeassa pyydän anteeksi. Sinä tiesit, että tulevassa olen yhä onnellisempi siitä, että sinä olet ikiomani. Että Helmet-järjestelmä ei karju kuin mikäkin vihainen isäntä pää punaisena sakkojaan. 

Planeetta, sinun sisälläsi on linnunradan karaokebaari, josta kuuluu vuorolaulua. Menen sinne aukomaan suutani en siis päätäni. Menen, mutta ääneni hukkuu sinun kohinaasi ja rakkauteni on eksyksissä. Kuljeskelen ja törmään, kunnes rei'itetyt silmäni näkevät, että sinä se olet se rakastettu, joka kerran oli vieras ihminen muiden ihmisten joukossa, mutta josta tuli minun maailmani ja sen sellaiset rajat, joiden ulkopuolelta avaruus on imetty pois. 

Sinun kanssasi minä haluan olla, sinua juoda ja sinussa rakastaa aina vaan ja yhä uudestaan.

Kirjoitettu paratiisi voidaan aina avata uudelleen.



Pauliina Haasjoki: Planeetta (2016)
77 sivua
Kustantaja: Otava
Kansi: Markus Pyörälä

#runo100