maanantai 29. lokakuuta 2018

Kirjamessujeni päähenkilö: Saara Turunen

Hannu Harju ja Saara Turunen
Tässä tekstissä kirjoitan kolmesta eri Kirjamessujen tapahtumasta, joiden päähenkilö oli Saara Turunen.


1. Saara Turunen ja Nuoren Voiman päätoimittaja Vesa Rantama

Saara Turusen romaanissa Sivuhenkilö käy ilmi, että naiskirjailijoihin kohdistetaan vielä tänäkin päivänä erilaisia odotuksia kuin mieskirjailijoihin. Naiskirjailijoilta myös kysytään toisenlaisia kysymyksiä kuin heidän mieskollegoiltaan. Surkuhupaisaa on, että naiskirjailijan Sivuhenkilössä osakseen saama kohtelu toistui Saara Turusen itsensä kohdalla myös kirjamessuilla.

Edellisestä hyvä esimerkki on, kun Vesa Rantama kertoi Saara Turusta haastatellessaan, että hän kokee, että Sivuhenkilö ei ole hänelle. Tähän Turunen vastasi kysymällä: mikä velvollisuus minulla on kirjoittaa juuri sinun kaltaisellesi lukijalle ja/tai ottaa erityisesti juuri sinut huomioon?

Vesa Rantama kirjoittaa hienoja runokritiikkejä ja arvostan hänen tekstejään ja häntä itseään niiden kirjoittajana. En myöskään näe, että Rantaman edellä oleva toteamus olisi niinkään negatiivista kritiikkiä Sivuhenkilöä kohtaan. Enemmänkin se kertoo mielestäni siitä, että kirjallisuuden ideaalilukija on niin pitkään ollut oletusarvoisesti mies, että kun vastaan tulee kirja, joka ei kyseistä lukijapaikkaa automaattisesti tarjoa, vaan osin peräti haastaa sen, se herättää hämmästystä.

Yleisellä tasolla on hyvä myös kysyä, miksi jonkun kirjallisen teoksen pitäisi olla kirjoitettu juuri minulle? Joskus totuus satuttaa. Minulle kävi niin Koko Hubaran Ruskeiden tyttöjen kanssa, kun Hubara toi esiin, että hänen kirjansa on kirjoitettu nimenomaan ruskeille tytöille, ei esimerkiksi ruskeiden tyttöjen valkoisille äideille (positio, johon itse kuulun).

On terveellistä ja tervetullutta joutua kokemaan, että jokin ei ole minulle kaikista etuoikeuksistani huolimatta. Sitä kautta voi saada edes hieman perspektiiviä myös siihen, miltä tuntuu niistä ihmisistä, joiden kokemus on jatkuvasti, että teos on kirjoitettu aivan toisenlaisille ihmisille kuin mitä he itse edustavat. On itsekästä vaatia, että kaiken pitäisi olla juuri minulle.


2. Saara Turunen ja Hesarin kriitikko Antti Majander

Yksi kirjamessujen odotetuimpia haastatteluja oli Saara Turusen ja Helsingin sanomien kriitikon Antti Majanderin välinen kohtaaminen.

Oli hyvä kuulla, että #METOO on vaikuttanut Majanderiin niin, että hän on alkanut kirjoittaa kritiikeissään sukupuolisensitiivisemmin. Majander vakuutti, että hän ei esimerkiksi enää käyttäisi sanaa "neito", kuten hän teki kritiikissään Turusen Rakkauden hirviöstä.

Mutta mutta. Ne kaikki Majanderin silmien pyöritykset ja tuhahtelut Turusen kysymysten edessä. Vaikutelmaksi jäi, että Majander haluaa istua tiukasti valtaistuimellaan. Olisin odottanut hänen myöntävän oman valta-asemansa ja siihen liittyvät ongelmat, joita väkisinkin aina liittyy kaikkiin valta-asemiin. Ei ole tervettä, että yhden ihmisen kritiikillä on niin suuri vaikutus kuin Majanderin kritiikeillä on. Hänen kritiikkinsä voi tuhota paitsi kirjan myös kirjailijan. Silloin ei voita kukaan, ei edes se kritiikko.

Tässä yhteydessä on toki hyvä muistaa, että valta ei ole sinänsä Majanderilla, vaan se on enempi hänen positionsa ominaisuus. Kuka tahansa Suomen suurimman sanomalehden pääkriitikkona olisi samassa tilanteessa kuin Majander. Tämä taas ei tarkoita, etteikö kyseisessä valtapositiossa olevan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten valta hänen kauttaan ilmenee ja mitä vaikutuksia sillä on.

Pisteet Saara Turuselle tilan haltuun otosta.


3. Saara Turunen -lukupiiri

Paikalla oli Helsingin Tapanilan lukupiiri, jota vetää kriitikko Suvi Ahola. Tilaisuus alkoikin varsin topakasti, kun Ahola komensi muut ruotuun ja ilmoitti, miten asiat on ennen kirjamessujen lukupiirissä tehty ja miten ne tehdään myös tällä kerralla.

Ahola antoi sentään Saara Turusen kustannustoimittajalle Hannu Harjulle mahdollisuuden pitää lyhyen alustuksen. Sen jälkeen tapanilalaiset kertoivat, mitä mieltä he ovat Sivuhenkilöstä. Heti ensimmäinen lukupiiriläinen totesi reippaasti, että hän ei pitänyt Sivuhenkilöstä ollenkaan.  Käyttiköhän hän ilmaisua "kamala kirja" - en nyt ole ihan varma. On pakko vähän ihailla noin reipasta sanankäyttöä, vaikka itse asiasta olenkin ihan eri mieltä.

Muut tapanilalaiset olivat huomattavasti myönteisemmin äänenpainoin liikkeellä ja lukupiiritapaamiselle leimallista oli, että jatkuvasti joku yleisössä oli käsi pystyssä puheenvuoroa odottaen. Sivuhenkilö sai kiitosta mm. rehellisyydestä ja konstailemattomuudesta sekä vaikeasti kuvattavan asian, sosiaalisen epävarmuuden, onnistuneesta kuvauksesta.

Itse näen Sivuhenkilön puhtaasti kirjallisten meriittien lisäksi yhdeksi tärkeimmistä ansioista sen, että tällä teoksella Turunen ottaa haltuun tilaa (cis)mieshegemoniselta kirjallisuuskentältä. Setäspleinaus asettuu näin juuri niin ikävään valoon kuin mitä se onkin.

Koska tilaisuuteen osallistujilla oli tosiaan paljon sanottavaa Sivuhenkilöstä Turunen itse pääsi harmillisen vähän ääneen. Toisaalta voisin kuvitella, että hänen itsensä kannalta oli mielenkiintoista kuulla kaikkia niitä käsityksiä ja mielipiteitä, joita Sivuhenkilöstä tilaisuudessa esitettiin.

Suvi Ahola kutsui Turusen romaania feministiseksi manifestiksi. Tämä oli hämmentävää, sillä hetkeä aiemmin Ahola oli puhunut siitä, että sukupuoli ei Sivuhenkilössä ole tärkeä. Ehkä ymmärsin Aholan kommentin jotenkin väärin tai ainakin sen perimmäiset tarkoitusperät jäivät minulta hämärän peittoon.

Esiin tuotiin myös Sivuhenkilön usein musta huumori sekä puhuttiin omaelämäkerrallisuudesta, totuudesta ja fiktiosta sekä niiden välisestä rajankäynnistä. Tässäkin yhteydessä lienee hyvä muistuttaa, että Sivuhenkilö ei ole omaelämäkerrallinen tunnustuskirja, vaan nimenomaan romaani.

Itse pidän paljon romaaneista, jotka liikkuvat tekijänsä oman elämän ja fiktion kaltevalla pinnalla. Tämän tyyppinen kirjoittaminen vaikuttaisi olevan myös nousussa naiskirjailijoiden kohdalla, kuten osoittavat mm. Rachel Cuskin, Maggie Nelsonin ja Deborah Levyn teokset ja niiden osakseen saama suosio.

Suomessa fiktiivisomaelämäkerrallinen naiskirjallisuus on ollut pitkälti suomenruotsalaisten naisten laji. Sitä ovat kirjoittaneet mm. Märta Tikkanen, Tove Jansson ja Merete Mazzarella. Ahola mainitsikin Sivuhenkilön kirjalliseksi sukulaissieluksi juuri Janssonin henkilökohtaisimmat teokset. On hienoa saada tähän joukkoon myös suomeksi kirjoittavia nimiä, kuten Saara Turunen tai Laura Gustafsson.

Peter Sandström on joskus sanonut, että hän ei osaisi kirjoittaa täysin fiktiivisistä asioista, vaan hänen kirjoittamisensa lähtee toden ja koetun sekä keksityn sekoittamisesta. Rachel Cusk taas on todennut, että hänestä kokonaan fiktiivinen kirjoittaminen on alkanut tuntua epäaidolta.

Lukupiirissä tuli esiin myös kiinnostava huomio, jota Turunen itsekin kommentoi. Eräs paikalla olleista oli kiinnittänyt Sivuhenkilössä huomiota siihen, että sen minäkertoja on ns. ulkopuolinen minäkertoja, joka ei juurikaan kerro tunteistaan tai sisäisestä elämästään. Turusen mukaan tässä näkyy osin hänen näytelmäkirjailijataustansa, sillä näytelmässä teot ovat aina sanoja vakuuttavampia.

Turunen kertoi lähestyvänsä omaa elämäänsä materiaalina jonkin tietyn teeman tai aiheen kautta. Sivuhenkilön kohdalla niitä ovat olleet sivullisuus ja ulkopuolisuus. Aineiston rajaaminen on tapahtunut edellä mainittujen kautta.

Turusen "näytelmällinen" kirjoitustapa jättää lukijalle paljon tulkintavaraa. Esimerkiksi voisi ottaa vaikka pyörän, jolla Sivuhenkilön päähenkilö ajelee pitkin Helsinkiä. Romaanista ei muistaakseni löydy kuvauksia siitä, mikä pyörän merkitys romaanihenkilölle on, mutta lukijana voin tulkita sen vaikkapa vapauden symboliksi.

Erityisen kiinnostava oli Turusen näkemys sukupuolen ja häpeän välisistä yhteyksistä. Naiset kokevat häpeää miehiä enemmän ja tämä on seurausta yhteiskunnan rakenteista ja kirjoittamattomista normeista, joiden mukaan se ja tämä ja tuo asia ei ole naiselle soveliasta. Vaikka rajoja ylitetään ja tiloja otetaan haltuun naisena joutuu työskentelemään keskimäärin enemmän häpeän kanssa kuin miehenä.

Lopuksi haluan kiittää Saara Turusta messuesiintymisistä ja lukupiiristä. Joskus kun en meinaa uskaltaa, ajattelen tiettyjä ihmisiä. Sinä Saara olet niistä yksi. KIITOS!



10 kommenttia:

  1. Hieno postaus jälleen kerran! Tuo Majanderin tuhahtelu oli ihan kamalan lapsellista touhua, hyvä kuulla, että en ollut ainoa, joka sen huomasi. Samoin Rantaman kommentit siitä, ettei hän löytänyt teoksesta itseään - no ei kai, kun se juuri oli teoksen pointti. Hohhoi. Säälittää, että Turusta kohdellaan jotenkin tympeästi tai hänet ymmärretään väärin, koska sekä Rakkaudenhirviö että Sivuhenkilö ovat loistavia ja tärkeitä teoksia. Myös minulle Turusesta on tullut henkilö, jota ajatella, jos en rohkenisi tehdä jotakin. Aina voi miettiä, miten hän keskeytti jämäkästi Majanderin, kun tämä alkoi puhua ohi kysymyksen, ja käänsi keskustelun haluamaansa suuntaan. Tätä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirri. Majander kirjoittaa hyviä kritiikkejä, mutta sitten välillä on ollut näitä vähemmän sukupuolisensitiivisiä. Odotan kyllä, että hän toimii jatkossa paremmin. Odotin kovasta, että hän olisi purkanut jotenkin omaa valta-asemaansa, mutta ehkä se oli liian vaikea aihe tuossa tilanteessa käsiteltäväksi.

      Valta on asia, josta olen hirveän kiinnostunua ja mietin sitä jopa omissa pienissä ympyröissäni.

      Tuota Rantaman esiintuomaa en nähnyt tosiaan niinkään negatiivisena asiana, vaan käsitin sen enemmän hämmennykseksi.

      Voidaan varmaan perustaa Saara Turunen -fanclub?

      Poista
  2. Kiitos raportista, mahtavaa, että pääsit noihin kaikkiin tilaisuuksiin. Olemme olleet yhdessä tuolla Antti Majanderin ja Saara Turusen kohtaamisessa. Yritin kuikuilla tuttuja, mutten nähnyt sinua. Kirjoitan juuri raporttia paikalta ja koin siellä varsin erikoisen tapauksen, joka alleviivasi kaiken tässä pohtimasi. Miten paljon esteitä kirjailijan tielle asettuukaan, jos hän sattuu olemaan nainen!

    Tuli mieleen myös Pirkko Saisio (Pienin yhteinen jaettava, Punainen erokirja) ja Anna-Leena Härkönen, jotka ovat kirjoittaneet autofiktiota. Heillä on myös kuvauksia teatterikorkeakoulukokemuksista, kuten Turusella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä, että ollaan oltu niin lähekkäin, mutta ei kumminkaan tavattu. Istuin lattialla, koska siellä oli niin täyttä.

      Ai että kun rupesi nyt uteloituttamaan, että mikä on tuo tapaus, johon viittaat. Toivottavasti julkaiset tekstisi pian.

      Härköstä en oikein ole lukenut, joten hänen tuotannostaan en voi sanoa oikein mitään. Saisiolla tosiaan on ollut, hyvä kun hän myös nyt tuli mainituksi.

      Poista
  3. Liityn heti Saara Turunen -faniklubiin! Olen aivan Turusen teosten ja kannanottojen lumoissa.

    Suvi Aholan kommentti siitä, ettei sukupuoli ole Sivuhenkilössä tärkeä, oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Itsestä kun tuntuu, että sukupuoli on aivan kirjan keskiössä. Ehkä se juuri hämmentää joitakin (mies)lukijoita, ja saa heidät kokemaan, ettei kirja ole heille.

    Sivuhenkilö tekee monia asioita ja rakenteita näkyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos toisaalta Aholan mielestä sukupuoli ei ole kirjassa tärkeä ja toisaalta kirja on feministinen manifesti, niin tämä on sellainen yhdistelmä, jota en nyt onnistu mitenkään ratkomaan, että kuinka hän oikeastaan tarkoitti.

      Minusta viime vuosien merkittävimmät muutosta kirjallisuuden ja sitä kautta yhteiskunnallisessa keskustelussa aikaansaanet henkilöt on Saara Turunen ja Koko Hubara. Heidän myötään on tapahtunut paljon.

      Kiitos myös seurasta eilen ❤️

      Poista
  4. Turunen taitaa olla ainoa asia, miksi harmittaa, etten messuille lauantaina päässyt (ja sunnuntaina enää jaksanut tulla). Jo tuo Rantaman haastattelu oli sen verran terävää tykittelyä, että olisi hurjan mielenkiintoista ollut kuulla Turunen myös Majanderin seurassa. Mutta onneksi voi vähän kuin sivuelää asiaa täältä kirjablogien kautta, onneksi moni teistä sentään oli näitä kuuntelemassa!

    Turunen tosiaan kirjoittaa raikkaalla ja uudenlaisella otteella, ja oli hurjan ilahduttavaa nähdä miten hän otti tilansa jo noissa perjantain haastatteluissa. Ja tässä ehkä täytyy viimein tunnustaa, että minulla on edelleen muuten Rakkaudenhirviö lukematta, täytynee suht pian korjata tämäkin virhe..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo tila-aspekti on näissä keskusteluissa olennainen. On jännää huomata, miten vaikea tilaa on raivata ja miten (tämä nyt yleisemmin kuin pelkästään Turuseen liittyen) vahvasti sitä vastustetaan mitä moninaisimmin keinoin. Hommia piisaa!

      Poista
  5. Hei Omppu, kiitos kun kävit kuuntelemassa perjantain tilaisuutta!

    Pieni kommentti: Löysin kyllä itseni Sivuhenkilöstä, niin kuin sanoinkin tilaisuudessa, mutta pidin kirjan sukupuolikäsitystä turhan kaksijakoisena - siis todellisuuden, en välttämättä kaunokirjallisuuden kannalta. Ja pidin kirjasta kovasti, joten en usko sanoneeni, että se ei ollut minua varten.

    Kysymyksen tarkoitus oli ottaa esille asia, joka kirjan vastaanotossa, erityisesti Joonas Säntin arvostelussa, oli jo noussut esille, ja sikäli liittyi tilaisuuden aiheeseen. Kysyin tarkoituksella vähän tyhmästi, ja Saara vastasi loistavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Vesa,

      Kiitos hyvästä haastattelusta.

      Kaivoin nyt vielä omat muistiinpanoni esiin ja olen kirjoittanut niihin: "Rantaman mukaan SH ei ole hänelle". En nyt kyllä pysty muistamaan, että onko tuo sanatarkka muistiinkirjoitus vai oma tulkintani. Joka tapauksessa tuo lause sopisi hyvin edeltämään Turusen toteamusta siitä, että miksi hänen pitäisi kirjoittaa juuri sinulle.

      Em. pohjalta jäin miettimään, että JOS on niin, että kokee, että kirja ei ole kirjoitettu itselle, niin voiko silti löytää itsensä kirjasta. Mitä sitten tarkoittaa itsensä teoksesta löytäminen ei ole yksiselitteistä sekään. Luin joku aika sitten kirjan, joka ei minusta ollut yhtään kirjoitettu minulle (Andrea Lawlor: Paul takes a form of a mortal girl). Tästä huolimatta jaoin monia kirjan päähenkilön tuntemuksia eli ei lienisi väärin todeta, että ainakin jollakin tapaa ns. löysin itseni kirjasta.

      Tuo Säntin arviossa ollut juttu, että kirja vahvistaa kaksijakoista sukupuolijärjestelmää on minusta siinä mielessä outo, että miksi Säntti esitti tuon kommentin juuri Turusen kirjan kohdalla. On varmasti lukemattomia teoksia, joiden kirjoittajalta voitaisiin kysyä samaa.

      On tietenkin ongelmallista - mutta tämä on minusta jo eri topiikki - että on mahdotonta tai ainakin hyvin monimutkaista puhua naisista ja miehistä ilman että naisia ja miehiä mainitaan, jolloin on mahdollista tulkita asiaa niin, että kun ne mainitaan niitä kategorioina vahvistetaan.

      Poista