Siirry pääsisältöön

Kirja, joka tuli uniin - Susan Sontag: Musta Aurinko


Ne seuraavat minua.
Silmät.
Katson ovisilmästä ja siellä ne leijuvat rappukäytävässä.
Kieppuvat ja tulevat lähemmäs.
Herään niiden tuijotukseen.

Susan Sontagin Musta aurinko on tullut uniini.


Susan Sontag (1933-2004) oli amerikkalainen kirjailija, filosofi ja elokuvantekijä. Kaunokirjallisia teoksia tunnetumpi hän on esseistään, joista kuuluisimpia ovat Against Interpretation (1966), On Photography (1977), Illness as Metaphor (1978, suom. Sairaus vertauskuvana) sekä AIDS and Its Metaphors (1988, suom. AIDS ja sen vertauskuvat). Sontagin merkittävimpiä romaaneita Mustan auringon (Death Kit, 1967) ohella ovat Tulivuoren rakastaja (The Volcano Lover, 1992) sekä In America (1999).


Sontag oli vasemmistolainen yhteiskuntakriitikko ja poliittinen aktivisti, joka usein matkusteli kriisialueilla - erityisesti Vietnamissa ja Sarajevossa. Häntä on usein pidetty sukupolvensa terävimpänä ajattelijana, mutta hänen tekstinsä ja puheensa saivat toisinaan myös varsin ristiriitaisen vastaanoton.


Musta Aurinko kertoo Diddystä, 33-vuotiaasta Weltschmerzistä kärsivästä, mikroskooppeja valmistavan yrityksen PR-miehestä, joka on "elämässään vuokralla." Romaanin alussa Diddy on junassa matkalla business-konferenssiin ja kun juna äkillisesti pysähtyy tunneliin hän lähtee tutkimaan sitä ja tulee tappaneeksi ratamiehen ilman sen kummempaa syytä.


Vaikka Mustan auringon syyllisyystematiikka tuo suorastaan väkisin mieleen Albert Camus'n Sivullisen (L’étranger, 1942) ei Diddy ole Meursault'n tapaan tunteeton, vaan kuten pian Diddyn teon jälkeen käy ilmi väliin liiankin täynnä tunteita. Hän rakastuu päätä pahkaa samassa junavaunussa matkustavaan nuoreen naiseen, Hesteriin, ja vie tämän junan vessaan, jossa he harrastavat seksiä.


Syyllisyys kuitenkin vaivaa Diddyä ja välillä hän epäilee, onko hänen tekonsa vain hänen mielikuvituksensa tuotetta. Asiaa mutkistaa se, että Hester on vahvasti sitä mieltä, että Diddy ei missään vaiheessa poistunut junavaunusta. Lisämutka tulee siitä, että Hester on sokea, eikä hän välttämättä olisi huomannut, että Diddy kävi välillä jossain muualla.


Sontag luo teoksessaan Diddyn henkilökohtaisen umpikujan kautta tilanteen, joka kasvaa heijastamaan länsimaisen ihmisen olemassaolon perustilaa. Elämä näyttäytyy konditionaalina, joka varmuuden sijasta tarjoaa ristiriitaisia tulkintoja, joiden oikeellisuutta sen enempää kuin vääryyttäkään ei voida todistaa.


Valehtelisin, jos väittäisin, että Musta aurinko on helppoa luettavaa, sillä sitä se ei ole. Se on raskas niin tematiikkansa kuin Sontagin tiheän kirjoitustavankin vuoksi. Olen aloittanut Mustan auringon kerran aikaisemminkin, mutta silloin jätin sen kesken. Tällä kertaa taas sujahdin vaivattomasti tekstin virtaan.

Läpi romaanin toistuvat sulkuihin kirjoitetut nyt-ilmaisut.

Diddy on varma, että juuri näin tyttö (nyt) makaa mailien päässä tuossa synkässä, virtaviivaisessa paranemisen ja kuolemisen linnakkeessa.

(Nyt) tuo tekstiin parhaillaan tapahtumisen kiihdytetyn preesensin. Se on kuin kameran laukaisimen räpsähdys, joka ikuistaa juuri sillä hetkellä fokuksessa olevan kuvan.


Toinen Sontagin viljelemä tekstuaalinen tehokeino on Diddyyn liitetyt lukuisat adjektiivimääreet, kuten esimerkiksi Diddy Herkkätunteinen/Diddy Ikävystynyt/Diddy Hämmentynyt jne. Pitäisikö niitä tulkita niin, että Diddyn persoona on jakautunut? Ainakin hän on suunnattoman kiinnostunut kuolemasta ja hänellä on takanaan myös itsemurhayritys.


Mustas aurinko on hidas ja kiihkeä tango, jossa tanssipariksi asettuu välillä rakkaus, välillä kuolema ja joka on täydellisimmillään silloin kun edellä mainitut sulautuvat yhteen. Diddy on epätoivon vallassa, eikä hän tunne itseään niin elossa olevaksi koskaan muulloin kuin tapettuaan. Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että hän palaa rikospaikalle tappaakseen uudelleen.

(Nyt) Diddy tuumii, mahtoiko hän tappaa ratamiehen kummallakin kerralla vain uudistaakseen kykynsä rakastaa. Väkivallan kosketuksen ollessa vain välttämätön preludi, joka mahdollistaa toisen, rakkauden kosketuksen.

Kun Diddy tappaa saman ratamiehen toiseen kertaan käy viimeistään selväksi, että on mahdotonta tietää, mikä romaanissa on ns. totta, mikä taas Diddyn kuvittelua tai harhakokemuksia. Musta aurinko tarjoaa monia mahdollisuuksia myös symboliselle lukutavalle.


Rakkaus nousee Mustassa auringossa kanavaksi, jonka avulla Diddy sekä loittonee kuolemasta että lähestyy sitä. Diddyn rakkaus Hesteriä kohtaan on intensiivistä ja hän jättää jopa työnsä ollakseen mahdollisimman paljon Hesterin kanssa. Sontagin bergmanlainen ihmissuhdenyansointi näyttää rakastavaiset raa'assa valossa. Aluksi Diddy on se, joka pitää Hesteristä huolta, mutta suhteen edetessä roolit vaihtuvat ja Diddy Masentuneesta tulee petipotilas, josta Hester huolehtii.


Oman lisänsä teokseen tuo Hesterin sokeus ja Musta aurinko sisältääkin runsaasti pohdintaa niin sokeudesta kuin silmistä ylipäätään. Ovatko myös silmät, jotka eivät näe sielun peili ja jos näin ei ole, mitä se tarkoittaa Diddyn kannalta?


Jos Susan Sontag olisi mieskirjailija tämä teos komeilisi kaappien päällä. Sinne se todella kuuluisi ja erityisen hyvin se sopisi Don DeLillon Valkoisen kohinan (White Noise, 1985) viereen, sillä niin monipuolisesti Sontagin romaanissa avataan kuoleman ulottuvuuksia. Mustan Auringon viimeiset sivut muistuttavat surrealismia ja kyseenalaistavat kaikki yksioikoiset tulkinnat.


Musta aurinko on hypnoottinen teos, joka vaatii lukijaltaan melkoisesti, mutta se myös antaa takaisin ylenpalttisesti. Se ei jätä ainoastaan pitkää jälkeä, vaan verta tihkuvan viillon.



Susan Sontag: Musta aurinko (1987)
388 sivua
Englanninkielinen alkuteos: Death Kit (1967)
Suomentanut: Marja Haapio
Kustantaja: Kirjayhtymä (Arena-sarja)




Osallistun tällä kirjalla Mitä luimme kerran -blogissa julkaistuun Joka päivä on naisten päivä -haasteeseen (klik). Jos et vielä ole ilmoittautunut mukaan tee se kipin kapin.

Lisäksi Musta Aurinko on yksi tämän vuoden #hyllynlämmittäjä-kirjoistani ja tungenpa tämä kirjan myös Helmet-lukuhaasteeseen eli kohta 4. Kirjan nimessä on jokin paikka. Onko aurinko paikka? Sovitaan, että tässä yhteydessä on 😀😀😀



Kommentit

  1. Sontag on unohtunut kirjahyllyyni, kiitos muistutuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tämä odotti vuoroaan hyllyssä semmoset parikymmentä vuotta :D

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän