Kun kirjan kannessa lukee, että kyseessä on "The International betseller and Winner of the Prix Concourt" minua alkaa hermostuttaa. Selvästikin kyseessä on kirja, josta suunnilleen kaikki pitävät, josta taas seuraa, että todennäköisyys sille, että kyseessä olisi "minun kirjani" pienenee eksponentiaalista tahtia.
Onnistun kuitenkin pitämään ennakkoaavisteluni kasassa ja lähden lukemaan tabula rasaa.
Se kauhea käy ilmi heti alussa. Itse asiassa romaanin kahdessa ensimmäisessä lauseessa.
"The baby is dead. It took only a few seconds."
Lullaby alkaa lopusta ja alkaa keriä sitä edeltäviä tapahtumia auki. Kirjaa lukiessani pohdin vaihtoehtoisia juonikuvioita, jotka selittäisivät, miksi lapsi on kuollut. Asian mietiskelystä muodostuu osa kirjan jännitettä. En voi tietää, mikä on johtanut traagiseen tapahtumaan ja nautin epätietoisuudestani.
Lullaby (Chanson Douce, 2016) on ranskalais-marokkolaisen Leila Slimanin kolmas teos. Jostakin luin, että Slimanin kirjaa on verrattu Gillian Flynnin romaaniin Kiltti tyttö (Gone Girl, 2012). Minut tämä vertailu johti täysin harhaan, mutta hyvä niin, sillä sen vuoksi sain rikkaamman lukukokemuksen.
Paul ja Myriam ovat onnellinen ranskalainen pariskunta. Paul on mukana musabisneksessä tuottajana ja Myriam taas on juristi. Elämä on ihanaa ja sen ihanuuden kuuluisi täydentyä lapsen syntymän myötä. Niin ei kuitenkaan käy. Myriam tuntee olevansa kotonaan kuin vankilassa ja kodin klaustrofobia tulee yhä rankemmin iholle toisen lapsen synnyttyä. Elämä täyttyy paitsi lasten itkusta myös suunnattomasta tyhjyydestä.
Even to Paul, she didn't dare admit her secret shame. How she felt as if she were dying because she had nothing to talk about but the antics of her children and the conversations of strangers overheard in the supermarket.
Myriam kaipaa takaisin työelämään ja tilanteeseen löytyykin onneksi ratkaisu. Tai siltä se ainakin tuntuu, kun Paul ja Myriam löytävät Louisen, joka on "ihmeidentekijä", kaikinpuolin täydellinen lastenhoitaja. Kuinka väärässä Paul ja Myriam ovatkaan.
Louisesta tihkuu tietoa vähitellen. Tarinaan kietoutuvat mm. hänen tyttärensä ja ex-miehensä näkökulmat. Tunnelma synkkenee. Louise on naiivi ja arvaamaton. Hänestä paljastuu asioita, jotka Paulin ja Myriamin pitäisi tietää, mutta joista heillä ei ole aavistustakaan siitä huolimatta, että Louisen täydellinen kuori paikoin rakoilee.
Lullaby on toisaalta kertomus Louisesta ja siitä, miten järkyttäviä seurauksia kumuloituvalla osattomuudella voi olla. Louisella ei ole mitään, mutta päivänsä hän viettää syrjästäkatsojana Paulin ja Myriamin kauniissa, yhteiskunnallista arvoasemaa huokuvassa kodissa. Ristiriitaisuutta korostaa se, että Paul ja Myriam uskovat hänen huomaansa kalleimpansa, lapsensa Milan ja Adamin. Toisaalta taas Slimanin romaani on yhteiskunnallinen puheenvuoro, joka nostaa esiin, miten vaikeaa on perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen erityisesti silloin, kun kunnallinen päivähoito ei ole vaihtoehto.
Aiheen kiinnostavuudesta huolimatta Lullabyn henkilöt jäävät kumman etäisiksi ja heistä on vaikea saada otetta. Miksi Louise on sellainen kuin hän on? Mitä hänelle on aiemmin tapahtunut? Näkökulman vaihdos Louisen ex-mieheen Jacquesiin paljastaa, että Louise on kärsinyt avioliitossaan henkistä väkivaltaa.
'I'm not like you,' he told Louise proudly. 'I'm not a doormat, a slave content to clean up the shite and puke of little brats. Only black women do work like that now.'
Yhdeksi romaanin teemoista nousee Jacquesin esiinnostama lastenhoitajuuden kytkeytyminen maahanmuuttajiin. Puisto, jonne Louise vie lapsia leikkimään on täynnä lastenhoitajia, jotka häntä itseään lukuunottamatta ovat muualta Ranskaan muuttaneita. Lastenhoitajan työ positioituu näin alemman luokan työksi, jota ranskalaiset itse eivät enää suostu tekemään.
Lullaby on parhaimmillaan, kun Louisen huolellisesti rakennettu julkisivu rakoilee ja hänen sisällään oleva musta pääsee vihjauksenomaisesti näkyville ja synnyttää hätkähdyttävän kontrastin sille kuvalle, joka Louisesta on muodostunut. Slimanin romaani omaa aineksia vaikka mihin, mutta sen rakenne jättää toivomisen varaa.
Leila Slimani: Lullaby
207 sivua
Ranskankielinen alkuteos: Chanson douce (2016)
Englanniksi kääntänyt: Sam Taylor
Kustantaja: Faber & Faber
Kirja on ilmestynyt myös suomeksi nimellä Kehtolaulu (WSOY 2018)
Suomentanut Lotta Toivanen
Minusta tämä oli jokseenkin lattea. Ihan luettava siis kyllä ja koukuttavakin, mutta minustakin henkilöt jäivät melko etäisiksi, persoonattomiksikin. Miljöö sen sijaan oli mielenkiintoinen, mutta eipä se yksinään paljon pelasta.
VastaaPoistaTämä kirjan myytiin mulle kannen lauseilla, jotka ovat romaanin aloituslauseet. Odotin tulevaksi jotain käännettä, jota ei sitten koskaan tullutkaan. Ihan kelpo teos, mutta ei sen enempää.
PoistaMinusta taas henkilökuvaukset kertoivat paljon kirjan tarinasta. Kaikki olivat epämiellyttäviä. Mutta silti väkivallalla ei ollut mitään oikeutusta. Inhosin myös rakennetta. Yhteiskunnallinen näkökulma nosti tämän kirjan arvoa.
VastaaPoistaOdotin, että rakenteeseen olisi liittynyt joku koukku, mutta niin ei sitten ollutkaan, joka tuntui pettymykseltä. Kirja jättää paljon tulkinnanvaraa sen suhteen, miksi Louise toimi kuten toimi, mutta jäin kyllä kaipaamaan tältä kirjalta jotain enempää.
PoistaTässä näkyy taas, miten nykyään lähes kaikki uudet kirjat kehutaan niin yli, ettei siinä ole enää mitään järkeä. Mitä sanoja sitten käytetään, jos kirja on oikeasti mestariteos?
VastaaPoistaMinusta tämä oli laimeahko kirja, jonka alku on kuin eri paria muun sisällön kanssa. Kirjailijan laatima runko paistaa läpi, koska sen ympärillä ei ole tarpeeksi tavaraa, vaan kaikki on jotenkin itsestäänselvää, moneen kertaan aiemmin kirjoitettua. Sekin, että lastenhoitotyö on väheksyttyä, maahanmuuttajien ja aupairien tekemää työtä, on näin kaikkialla, missä se ei ole yhteiskunnan järjestämää. Se, että Louise poikkesi linjasta ei noussut vahvasti esiin ja hänen oma tyttärensä jäi ohueksi hahmoksi.
Kas vaan, sinäkin koit tämän laimeaksi. Tämä toimii varmaan paremmin elokuvana. Tuo on hyvä huomio, että runko paistaa läpi. Jos olisin Slimani en olisi aloittanut tätä kirjaa sillä tapaa kuin hän tekee. Uskon, että olisi toiminut paremmin ja jännitystä vähitellen nostattaen, jos tuo alku ei olisi ollut niin kuin se nyt on. Tai sitten niin, että lopussa olisi tullut yllättävä käänne.
Poista