tiistai 27. marraskuuta 2018

Nainen on miestä varten - Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin - Totuuksia ranskatarmyytin takaa

Ranskattaret voivat syödä mitä vaan, eivätkä koskaan liho. Heillä on aina tukka seksikkäästi sekaisin ja he näyttävät tyylikkään tyrmääviltä. Bébénsä he kasvattavat rennon luontevasti ja kotityöt hoituvat ilman stressiä nousujohteisen uran ohella. Miestensä sivusuhteisiin he suhtautuvat lempeän ymmärtäväisesti.

Edellisen kappaleen myytteihin voi uskoa ken tahtoo, mutta jos lukee Annastiina Heikkilän Bibistä burkiniin - Totuuksia ranskatarmyytin takaa uskomukset saavat uuden ulottuvuuden.

Annastiina Heikkilä on Yleisradion Pariisissa asuva uutistoimittaja, joka on tarkastellut ranskalaista elämänmenoa aitiopaikalta useita vuosia. Hänen teoksensa sisältää monien ranskalaisten naisvaikuttajien haastatteluja ja kopina vaan kuuluu, kun ranskattariin liitetyt myytit putoilevat. Itselleni ainakin tuli moni kirjassa kuvattu asia melkoisena yllätyksenä.

Ranskaan ja ennen muuta Pariisiin liitetyt mielikuvat ovat viime vuosina alkaneet rakoilla keskenään hyvin erilaisista ilmiöistä johtuen. Tässä suhteessa erityisen merkittäviä tekijöitä ovat Heikkilän mukaan olleet terrori-iskut, Emmanuel Macronin valinta presidentiksi sekä #metoo-liike.

Heikkilä tutkii teoksessaan populaarikulttuurin luomaa ranskatarmyyttiä, jonka saamat ilmentymät osoittavat, miten keskeistä ranskalaiselle kulttuurille on vapaus ja sen osa-alueena seksuaalinen vapaus. Samalla myös paljastuu, että naisten kohdalla vapaus merkitsee usein itsensä vastakohtaa.

Heikkilän teosta lukiessa käy nopeasti ilmi, että sukupuolten välinen tasa-arvo on Ranskassa huomattavasti esimerkiksi pohjoismaita heikoimmissa kantimissa. Tästä hyvä esimerkki on #metoo-liikkeen Ranskassa saamat muodot.

#metoo-liikehdintä paljasti, että Ranskassa seksuaalinen häirintä on nähty lähinnä osana ranskalaisuutta ja ikään kuin luonnollisena osana naisten ja miesten välistä kanssakäymistä. Ranskalainen vastine #metoolle oli #balancetonporc eli käräytä sikasi. Seksuaalinen häirintä osoittautui olevan vielä yleisempää kuin ennen #metoo'ta oli tiedostettu. "Oikeastaan jokaisella tuntui olevan pomo, työkaveri tai kanssamatkustaja, joka ei kunnioittanut naisen koskemattomuuden rajoja."

#balancetonporc herätti kuitenkin myös runsaasti vastustusta ja monet ranskalaisnaiset näkivät sen olevan uhka ranskalaiselle kulttuurille ja seksuaaliselle vapaamielisyydelle. Seurauksena oli manifesti, jonka allekirjoitti myös kansainvälisesti tunnetuin ranskalainen naisnäyttelijä ja feministi Catherine Deneuve. Manifestissa naisia vaadittiin sietämään miesten harjoittamaa ahdistelua:

Miehillä on oltava oikeus häiriköidä - ja naisilla on keinoja käsitellä häirintää.

Ranskalaisen naisten tehtävä vaikuttaa pitkälti olevan olla viehättävä miestä varten.

Ranskassa naisen kuuluu näyttää elegantilta, sensuellilta ja sopivan seksikkäältä. Samalla hänen tulee näyttää siltä, että hän on kaikkea tätä täysin sisäsyntyisesti näkemättä ulkonäkönsä eteen liiemmin vaivaa.

Kuten Heikkilä huomauttaa emme puhu ruotsittarista tai saksattarista. Onneksi, tekee mieleni lisätä. Ranskatar sen sijaan on ikoninen käsite. On vaikea kuvitella, että Finnair tekisi samanlaisen mainoksen kuin Air France, jossa ranskalaisittain englantia murtavan lentoemännän ohjeistus kuuluu: "Kiinnitä merkkivalon palaessa turvavyö, sillä se korostaa elegantisti vyötärölinjaasi ja takaa turvallisuutesi."

Vaikka kyseinen video on huumoria ei se olisi mahdollinen ilman ranskattariin kohdistuvia tyylivaatimuksia.

Myös työmarkkinoilla ranskalaisten naisten ensisijainen valttikortti on seksikkyys. Lihavilla ja vähemmän kauniilla naisilla on huomattavasti kehnommat mahdollisuudet työllistyä. Lihavuus ei ylipäätään ole ranskalaisnaisille "sosiaalisesti hyväksyttävää" ja koko aihe on tabu, josta ei puhuta. Niitä lihavia naisia, jotka ovat onnistuneet ottamaan paikkansa työmarkkinoilla myös syrjitään avoimesti. Lihavuuden lisäksi naisen työmarkkina-arvoa vähentävät harmaat hiukset ja ikä. Kärjisteyneinen tilanne on naisnäyttelijöiden kohdalla, joiden asemaa käsittelevässä luvussa Heikkilä kirjoittaa, että naisnäyttelijän "kultakausi" kattaa ikävuodet 24-32.

Ranskassa vallitsee Heikkilän mukaan grossofobia, josta surullinen ja käsittämätön esimerkki on, kun gynekologi toteaa, että hän ei "pysty tutkimaan potilasta kaiken rasvan takia."  Gynekologin mukaan tutkimus olisi vaatinut häneltä "luolatutkijan pätevyyden". Myös ehkäisypilleriresepti saattaa jäädä lihavalta naiselta saamatta, koska lääkärin mukaan lihavilla ei ole seksielämää.

Bibistä burkiniin tuo kautta teoksen esiin, että monille ranskalaisille ranskalaisuus on jotakin erityistä, jota pitää ihan erikseen vaalia. Tämän erityisyyden ylläpitämisen kannalta ranskatarmyytti on olennainen. Ranskattariksi ei lasketa muualta Ranskaan muuttaneita ja erityisesti islaminuskoisiin naisiin suhtaudutaan nuivasti. Heikkilä viittaa eurooppalaisen rasismin vastaisen verkoston tekemään tutkimukseen, jonka mukaan vain 1 % huivia käyttävistä naisista saa Ranskassa töitä.

*

Bibistä burkiniin on sujuvasti kirjoitettu ja vetävä kuvaus ranskalaisuudesta ja ranskattaresta sen keulakuvana. Vaikka suuri osa ranskalaisnaisista ei enää nykypäivänä sovi ranskatarmyytin muottiin elää tämä myytti edelleen vahvana. Nainen on ennen kaikkea miestä varten ja tästä kertoo omaa tarinaansa myös se, että ranskalaisen yhteiskunnan perusyksikkö ei ole perhe, vaan naisen ja miehen välinen parisuhde. Tämä näkyy mm. siinä, että imettämiseen on Ranskassa pitkään suhtauduttu negatiivisesti.

Miten tämä kaikki on mahdollista? Miksi niin monet ranskalaisnaiset ovat suostuneet ja edelleenkin suostuvat elämään ranskatarmyyttiä pönkittävästi?

Lukiessani Heikkilän teosta olin monesti vihainen. Teki mieli huutaa ranskattarille: pukeutukaa välillä tuulipukuun ja linttaan astuttuihin lenkkareihin. Mietin niitä monia tuttaviani, jotka ovat armottomia Ranska-faneja. Mietin myös omia ranskalaisuuteen liittämiäni käsityksiä ja Pariisissa kokemiani tunnekuohuja. Tämän kirjan luettuani on pakko kysyä: mitä oikeastaan fanitamme, kun fanitamme Ranskaa ja Pariisia? Onko kyse pelkistä mielikuvista, jotka eivät kestä kohtaamista todellisuuden kanssa?

Kulttuuriset sidokset murtuvat hitaasti ja ranskalainen kulttuuri vaikuttaisi pitävän kiinni omistaan varsin vahvasti moniin muihin Euroopan maihin verrattuna. Ranskatarmyytti on kietoutunut niin vahvasti ranskalaisen yhteiskunnan rakenteisiin, että sen murtaminen on erityisen haasteellista. Ranskalainen vapaus on miesten vapautta.



Annastiina Heikkilä: Bibistä burkiniin - Totuuksia ranskatarmyytin takaa
224 sivua
Kustantamo S&S

Kirjamessuilta saatu arvostelukappale

4 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, valoitit mielenkiintoista kirjaa niin, että pakko laittaa kirja lukulistalle! En ole koskaan ollut Ranska-fani, ja kerran Pariisissa käytyäni en ymmärtänyt yhtään what's the all fuss about. Itse kielestä kyllä tykkään, mutta ranskalaisuus ei herätä samoja intohimoja kuin esim. saksalaisuus tai tanskalaisuus! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan heti kuulla lisää sun saksalaisiin ja tanskalaisiin kohdistuvista intohimoista!

      Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, sillä siitä löytyy yllättäviä juttuja ranskalaisuudesta ja erityisesti siitä, miten ranskalaisia naisia pyritään pitämään liekassa.

      Poista
  2. Todella todella mielenkiintoista, mutta onko kirjassa enemmän kyse pariisittarista vai ranskattarista? Mietin vain tapaamiani Pyreneiden, Alsacen ja Provencen naisia enkä tunnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys Tuulevi. Kirja käsittelee nimenomaan ranskatarmyyttiä ja itse ainakin näkisin, että sen pohjalla on vahvasti mielikuvat juuri pariisilaisnaisista. Pitäisi varmaan erottaa ranskatar ilmauksena kaikista ranskalaisista naisista ja sitten toisaalta ranskatar myyttisenä olentona.

      Poista