Viime syksyn Helsingin kirjamessuilla olin kuuntelemassa keskustelua, jossa puhuivat Satu Manninen ja Heli Slunga. Satu Manninen on yksi lempirunoilijoistani ja Slungan vahvaan kieleen ihastuin luettuani hänen kokoelmansa Orjan kirja.
Aivan keskustelun loppupuolella Slunga totesi, että jos joku sanoo, että Kehtolauluja kuoleville on feministinen kirja on hän silloin epäonnistunut runoilijana. Hän lisäsi kirjoittavansa kaikkien ismien ulko/tuolla puolen. En tiedä, miten ismien ulkopuolella kirjoittaminen on mahdollista, mutta ei nyt takerruta siihen.
Olin juuri ennen tätä Slungan toteamusta ehtinyt ajatella, että ostan hänen uusimman runokirjansa, mutta tuon feminismiin liittyvän kommentin kuultuani päätin antaa olla, sillä olin liiaksi järkyttynyt Slungan sanoista.
Slungan kommentista ei seuraa, etteikö hänen runojaan voisi lukea feministisesti. Ylipäänsä ajatus siitä, että kirjailija voisi määrätä, miten häntä tulee lukea on hieman, sanotaanko nyt vaikka, outo. Tähän Slunga ei käsittääkseni myöskään pyrkinyt, vaan hänen kommenttinsa painopiste oli siinä, että hän kokee olevansa epäonnistunut runoilijana, jos Kehtolauluja kuoleville luetaan feministisesti.
Tässä nyt vaan on se ongelma, että jos on feministi, on feministi myös lukiessaan. Vai onko? Voiko feminismi olla kuin vaate, jonka voi halutessaan riisua? Oma kokemukseni on, että se on varsin hankalaa ellei mahdollista. Kun feminismin on kerran edes jossain määrin sisäistänyt sitä ei enää saa itsestään pois.
Kun nyt vihdoin luin Kehtolauluja kuoleville Slungan sanat olivat jatkuvasti mielessäni ja nyt ne vasta kaikuvatkin päässäni, kun kirjoitan tätä tekstiä. En halua syyllistyä siihen, että Slunga kokisi epäonnistuneensa runoilijana, koska totta vieköön hän on vallan taidokas runoilija. Yhtä vähän voin irroittaa feminismin itsestäni lukemisen ja kirjoittamisen ajaksi. Lopputulema: Olisi parasta olla hiljaa lukemastaan. Se vaan sattuu olemaan vaihtoehto, jota en aio käyttää, mutta kohtuullistan tekstini ottamalla Slungan kokoelmasta esiin vain muutaman huomion.
Kehtolauluja kuoleville on synkkätunnelmainen, paikoin lähes apokalyptisen oloinen runokokoelma. Kaikki, mikä voi tuhoutua myös tuhoutuu ja se, joka ei voi tuhoutua tuhoutuu omaan tuhoonsa.
Kokoelma on jaettu kolmeen osaan: Syntymä, Iltasatuja ja Kehtolauluja. Näin on ihmiselon kilometritolpat paalutettu. Slungan kieli kaikuu vahvana kuin flamenco-tanssijan kengän isku ja monia hänen sanojensa yhteen tulemisia ihastelen kuin maisemaa, josta tiedän, että en tule sitä enää koskaan näkemään. Äkkiä pilvet peittävät auringon, ja helteestä tulee pakkanen sisimpään.
Sinut hunnutetaan jätesäkillä ja ilmastointiteipillä
otsan kuperalta posliinilta pyydystetään pakenevat eläimet
jalkojen välistä juuritaan kihokki
reisiä pitkin vierineet puolukat
poimitaan lumesta.
Ai hitto kun edellä olevista sanoista ihan väkisin pukkaa feminististä tulkintaa, mutta pakotan sanat takaisin sisälleni.
Äidit ja tyttäret äidit ja tyttäret äidit ja tyttäret aikojen alusta aikojen keskellä aikojen loppuun. Sekin äiti, joka on äiti, jonka kaltainen ei tule mieleen, kun sanotaan äiti.
äiti kaatuu ja jää maahan makaamaan, äiti ei jaksa enää,
äiti ryöstetään ja hakataan, äidin kasvoille sataa lunta ja tuhkaa,
äiti näkee painajaisia, äiti ei hengitä, äiti ei herää, äiti älä jätä minua
Silti äiti.
Äidit ja tyttäret niin vieraat, että ovat eri lajia. "Äiti älä jätä minua". Hento ja epätoivoinen pyyntö, jota äiti ei voi enää noudattaa, vaikka haluaisikin.
Slunga tavoittaa riipaisevasti äitien ja tyttärien välisen sidoksen. Hänen sanojensa läpi näkyy iho, jota sidos nirhaa. Ihminen pieni, ilman suurennuslasia tuskin nähtävissä, oli sitten äiti tai tytär tai molempia. Ihmisen suru, tuska, vilu, nälkä omaa kokoa suurempi, varjoa sitkeämpi.
Iltasatuja-osion aloittaa uudelleenkirjoitus Punahilkka-sadusta suden näkökulmasta kerrottuna. Siinä Punahilkka on seksualisoitu lapsi, "viheliäinen nymfomaani", joka kerjää tulla syödyksi.
Kansansaduista siirrytään nykyajan satuihin, joissa runoilijalle tarjotaan onnellista loppua aktiivimallia tyrkyttäen. Vaan mitä tekee runoilija? Kapinoi, eikä suostu.
Esitätte perverssejä kysymyksiä
ei runous ole ammatti eikä harrastus
vaan risti
enkä minä tule karhuksi aktiivimallinne peijaisiin
en leikkaa paperilumihiutaleita
en opettele oikeaa kättelytapaa
Runoilija hylkää työelämään valmistaumisen kurssit ja pokkuroinnin, ja kulkee omia "räikeän taivaanvalon" valaisemia polkujaan.
Luovutan. En pysty tähän. Kehtolauluja kuoleville on odottanut jo useamman viikon, että sanoisin siitä jotain. Siitä on tullut este, jonka yli en pääse, koska feministiset hömpötykset uhkaavat jatkuvasti tulla näistä runoista kirjoittamiseni osaksi.
Tiivistän ja kokoan yhteen toteamalla, että Slungan kieli lipoo dramatiikan ylinuotteja, mutta välttää ylilyönnit. Tämän enempää en saa pakotettua kättäni avaamaan kehujen hanaa, vaikka siihen aihetta olisikin.
Heli Slunga: Kehtolauluja kuoleville
89 sivua
WSOY (2018)
Kiitos hienosta jutustasi ja tavasta, miten pyörität runoilijan lausetta suhteessa omaan lukutapaan,mjosta ei voi ydisnismiä erottaa. Onneksi en ollut kuulemassa kirjailijaa, ymmärrän hämmingin, olisin itse ihan pihalla. No, juttusi on hieno ja Slungan kokoelma väkevä ja hieno. Kuittaan ja lopetan juuri lukemaani Aki Salmelan kokoelman runovärssyyn: ”Lukijan tehtävä on suostua tai olla suostumatta.”
VastaaPoistaKiitos. Lukija toki voi valita, miten lukee. Sitä tuskin kukaan käy kiistämään. Toinen juttu sitten on, että itse ainakin haluaisin lukea teosta (siis noin yleisesti) niin, että teos saisi ansaitsemansa kohtelun. Jos em. tarkoittaa, että tuotan kirjailijalle epäonnistumisen tunteen, on vaikea sanoa mitään.
PoistaNo siinähän se Tuija tulikin, varmaan hänen bloggaukseensa olen törmännyt aiemmin. Ei ole lukulistalla tällä hetkellä. Yhdyn tuohon Tuijan siteeraukseen - kirjailija voi toivoa määrättyä lukutapaa, mutta siihen se jää. Hieno bloggaus.
VastaaPoistaUskon kyllä Riitta, että pitäisit näistä runoista, sillä nämä ovat hienoja ja vakuuttavia. Slungan kielenkäyttö menee muhun kuin se kuuluisa veitsi voihin.
PoistaMainio melkein ei-feministinen arvio, Omppu! Kun oikein yrittää, niin onnistuu! 😉 Mietin, kuinka monen miesoletetun kirjailijan tulisi antaa sama ohje, ettei heitä vaan luettaisi feministisesti. Väärä lukutapahan voi pilata kirjan. Ammateissa on riskinsä, kuten kirjailijalla lukija.
VastaaPoista"Ammateissa on riskinsä, kuten kirjailijalla lukija." - Niin mahtavasti todettu, että en pysty lakkaamaan hymyilemästä. Mokomat lukijat, saavat päähänsä milloin mitäkin. Mua haluttaisi tietää, onko Slunga edelleen valmis sanomaan saman kun kirjamessuilla. Olin kyllä hänen sanoistaan todella yllättynyt ja myös pettynyt.
PoistaMielenkiintoinen tuo Slungan kommentti ja aika provosoivakin. Kaipa kirjalija voi sanoa kirjoittavansa ismien ulkopuolella (vaikka en minäkään tiedä, miten se käytännössä tapahtuu, tyhjiössä kirjoittamalla ehkä), mutta tulkintojen rajaaminen ei kai ole kirjailijan käsissä.
VastaaPoistaSlunga olisi siis onnistunut, jos kukaan ei sanoisi, että hänen kirjansa on feministinen. Herää kysymys, millainen kirja on sellainen, jota kukaan ei pitäisi feministisenä? Niin anti-feministinen, ettei kenellekään tule mieleen kutsua sitä feministiseksi? Feminismi kun on jo itsessään hyvin monimuotoista, mutta ehkä Slungan käsitys feminismistä on kapea.
Runot itsessään vaikuttavat kiinnostavilta. Feministisiltäkin.
Mielenkiintoisia pointteja tuot esiin. Minusta esim. Amerikan Psyko on tavallaan hyvin feministinen kirja (vaiikka se ihan kamala onkin), koska se osoittaa niin vakuttavasti, että se pahis saattaa olla se kiva tyyppi, joka istuu sun vieressä päivällisellä.
PoistaJos tuo oli Slungalta pelkkä provo (johon tosin mun on aika vaikea uskoa, vaan mistä sitä koskaan tietää), niin hän kyllä ainakin mun kohdalla onnistui siinä tapauksessa oikein hyvin.
:-D Olipas hauska arvio tästä kirjasta, joka vaikuttaa onnistuneelta feministiseltä teokselta eli epäonnistuneelta? Ei kun...
VastaaPoistaTämä oli yksi vaikeimpia tekstejä kirjoittaa koko sinä aikana kun olen blogia pitänyt. Menin tämän kokoelman kanssa ihan lukkoon ja se oli kuin möhkäle, johon törmäsin yhä uudestaan. En edes pystynyt aloittamaan lukea muita runoja ennen kun sain tämän tekstin kirjoitettua ja julkaistua. Runot sinänsä on kyllä tässä mahtavia.
Poista