sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Syvemmälle kuin on mahdollista - Rachel Cusk: Kudos

Vasta lukiessani Rachel Cuskin trilogian päätösosaa, Kudos, tulen ajatelleeksi Cuskin "projektin" keinotekoisuutta.

Kudoksessa, kuten sitä edeltävissä teoksissa Outline (Ääriiviivat, suom. Kaisa Kattelus) ja Transit (tulossa suomeksi keväällä 2019 nimellä Siirtymä) teoksen päähenkilö on naiskirjailija, joka tapaa muita ihmisiä, jotka puhuvat hänelle elämästään pitkät pätkät ja kertovat mielipiteitään. Ei ole juurikaan uskottavaa, että joku tapaisi jatkuvasti ihmisiä, jotka haluavat avautua hänelle asioistaan, mutta Cusk on konstruoinut teoksensa niin taidokkaasti, että lopputulos vaikuttaa enemmän elämältä kuin kirjallisuudelta.

Kudos herättää valtavasti ajatuksia ja on vaikea päättää, millä tarkkuudella sitä lähestyisin. Asiaa ei helpota se, että lukiessani kirjoitin 21 sivua muistiinpanoja. Kuvaavaa tälle teokselle on, että heti kun jotakin siinä mainittua asiaa alkaa tarkastella lähempää huomaa ajautuvansa yhä syvemmälle ja vastausten sijaan löytävänsä yhä uusia kysymyksiä.

Tässä tekstissä otan esiin muutamia Kudoksessa esitettyjä kirjallisuutta ja feminismiä koskevia huomioita. Valitsemani lähestymistavan voi katsoa peilaavan metaforisesti Kudokselle keskeistä lähtemisen ja jäämisen kysymistä ja samalla se kertoo minusta lukijana.

I said it was true that the question of whether to leave or remain was one we usually asked ourselves in private, to the extent that it could almost be said to constitute the innermost core of self-detemination. (s. 11-12)

Cuskin trilogiassa on kyse eräänlaisesta modernista naturalismista, jossa kertoja häivyttää itsensä taka-alalle ja antaa sen, mitä tapahtuu ja mitä ihmiset kertovat, muodostaa tarinallisen mosaiikin, jossa palojen ei tarvitse sopia yhteen, vaan niiden annetaan heijastaa eri teemojen ja ihmisten välisten suhteiden loputonta monimutkaisuutta.

the human situation is so complex that it always evades our attempts to encompass it. (s. 104)

Läpi Cuskin trilogian toistuvia teemoja ovat juuri ihmissuhteet ja avioero, itsepetos sekä kirjallisuus ja kirjoittaminen erityisesti naisen näkökulmasta. Kudos alkaa Ääriviivojen tapaan kuvauksella, jossa päähenkilö on lentokoneessa. Hän on matkalla kirjallisuusfestareille ja hänen vieressään istuva isokokoinen mies etsii jatkuvasti tilaa jaloilleen koneen käytävältä, jonka vuoksi lentoemäntä joutuu huomauttamaan miestä asiasta useaan kertaan. En voi olla ajattelematta, että symbolisella tasolla kyse on miesten tavasta ottaa haltuun tilaa - varsinkaan, kun feministiset painotukset ovat Kudoksessa aiempia osia voimakkaampia.

Kreikankielen sana 'kudos' tarkoittaa kirjaimellisesti palkintoja, mutta alunperin, Cusk kirjoittaa, siihen on liittynyt myös tunnustuksen ja suosionsosoituksen merkitykset. Lisäksi kudoksella voidaan viitata johonkin, jonka joku on väärin perustein ominut itselleen.

Cuskin trilogian päätösosan kontekstissä on houkuttavaa tulkita sanaa kudos niin, että Cusk käyttää sitä ilmaisemaan, miten miehet ovat omineet niin kirjallisuuden kuin ihmissuhteidenkin valtapositiot itselleen. Tätä tulkintaa vahvistaa myös Kudoksen loppu, joka on suorastaan järkyttävän vahva feministinen statement.

Kudoksessa Cusk nostaa esiin kirjallisen maailman kaupallisuuden lait. Hyvääkään käsikirjoitusta ei välttämättä julkaista, jos sille ei uskota löytyvän tarpeeksi lukijoita. Kuvaavaa on, että yksi päähenkilö Fayen tapaamista henkilöistä pelastaa kustannustoimintansa alkamalla julkaista sudoku-kirjoja. Kustannustoiminnan graalin maljoja ovat kirjailijat, joiden teokset ovat sekä myyntihittejä että omaavat huomattavaa kirjallista arvoa. Usein edellä mainitut ominaisuudet eivät käy yhteen, mutta - tekee mieleni lisätä - vaikutelmaa voidaan tehostaa kirjallisuuspalkintojen avulla, kuten Suomessa on tehty erityisesti Finlandia-palkinnon myötä, joka selittää myös sen, että vähemmän myyvät lajit - runous ja esseet - on suljettu pois Finlandia-mittelöistä. Kilise kassakone, sinun äänesi on suloinen.

Useammankin kerran on eräiden bloggarikaverien kanssa tullut puheeksi, että kustantamot voisivat tehdä huomattavasti enemmän kirjojen markkinoinnin suhteen ilman että asia välttämättä vaatisi erityisiä taloudellisia panostuksia. Olemme mm. panneet merkille, että on kustantamoja, jotka eivät koskaan jaa bloggarien kirjoituksia somessa. Sitä, miksi näin on, voi jokainen tykönään arvailla. Ehkä kyse on siitä, että edellä mainitulla tavalla toimivien kustantamojen mielestä tärkeitä ovat pelkästään Hesarissa julkaistut kritiikit. Olennaista ei ole se, mitä sanotaan, vaan se missä sanotaan.

Kudoksessa yhdeksi markkinoinnin ongelmaksi nousee kustantamojen etukäteisoletus siitä, että kukaan ei ole kiinnostunut kirjoista.
We publishers, she said, proceed on the assumption that no one cares about books, whereas the makers of cornflakes convince everyone that the world needs cornflakes like it needs the sun to rise in the morning.

Kriitikin kohteeksi joutuu Kudoksessa myös tunnettujen kirjailijoiden ja heidän teostensa loputon alistaminen markkinakapitalismille, josta hyvä esimerkki on Jane Austenin hyväksikäyttö "viimeiseen tippaan" asti. Tässä kohdin en voi olla tuntematta kihelmöivää epämukavuutta, sillä olen juuri juonut aamukahvini Virginia Woolf -kahvikupista.

Mitä jos lukijat eivät enää osaa arvostaa hyvää kirjallisuutta? Tätä kysymystä Kudoksessa lähestytään kirjallisuuden tähtiluokittelun kautta.

It was entertaining, in a way, to see Dante awarded a single star out of a possible five and his Divine Commedy described as 'complete shit.'

Samaan hengenvetoon puhuja lisää, että kirjallisuus ei tarvitse puolustajaa, kun taas Fayen mukaan esimerkiksi Dantea on puolustettava aina kun se vaan on mahdollista. Kirjallisuus rakentuu kirjallisuudelle ja tämän vuoksi minun on helppo olla Fayen kanssa samaa mieltä. Jos perustukset hajotetaan ja unohdetaan, mitä jää jäljelle? Miten voi kirjoittaa, jos ei tunne kirjallista perintöä?

Kudoksessa kritisoidaan kirjallisuuden ja kirjailijoiden ympärillä pauhaavaa yhä kovaäänisempää sirkustelua. Kirjallinen maailma näyttäytyy valtavana keinotekoisena pytinkinä, joka pyrkii viihdyttämään parhaansa mukaan. Kirjallisille teoksille jää korkeintaan välineavo, koska toistaiseksi ei vielä ole keksitty, miten viihdytyskoneistoa voitaisiin pitää yllä kokonaan ilman kirjoja. Kirjallisuuden ympärillä käytävä keskustelu näyttäytyy sekin leikkinä, jossa "ihmiset imitoivat kirjailijoita keskustelemassa”.

Synninpäästöä eivät saa myöskään kirjallisuusfestivaalit, joilla julkisen tilan vievät keskinkertaisia teoksia kirjoittavat kirjailijat, jotka ovat hyviä esiintymään. Kieltämättä tämän tyyppinen ajatus on joskus käväissyt mielessä eräässä Helsingin Pasilassa järjestetyssä suuressa kirjallisuustapahtumassa. Pahinta on, että syvällisempi kirjallinen keskustelu jää lähes aina puuttumaan.

We get to walk in the grounds, [...] but we never enter the building.

Kirjoittaessani Cuskin Ääriviivoista mainitsin, että suomalaisessa kirjallisuudessa hänen teostaan lähimmäksi tulee Saara Turusen Sivuhenkilö. Turusen romaanin kanssa yhteistä kosketuspintaa löytyy myös Kudoksesta, jossa tulee esiin, että kirjallisuustapahtumissa nais- ja mieskirjailijoille esitetyt kysymykset poikkeavat toisistaan tavalla, joka ylläpitää jakoa naisten yksityisen ja miesten julkisen alueeseen.

Ei tietenkään ole sattumaa, että monet Kudoksen feministisesti haastavimmista puheenvuoroista esittää Sophia, jonka nimi merkitsee viisautta. Sophia on suoruudessaan ärsyttävä henkilö, ”kamala” feministi, joka tuntuu tietävän miten asiat ovat ja näin hänen ilmaisutapansa parodioi tyypillisen kaikkitietävän miehen puhetapaa.

Behind every man is his mother, she said, who made so much fuss of him he will never recover from it, and will never understand why the rest of the world doesn't make the same fuss of him […]

Faye on Kudoksessa, kuten teossarjan aiemmissakin osissa pääsääntöisesti kuuntelija. Kudoksessa Cusk vie hänen positionsa äärimmilleen kuvaamalla, miten tilanteissa, joissa kyse on Fayen haastattelemisesta asiat etenevät niin, että haastattelija on se, joka on enimmäkseen äänessä. Cusk naulaa naisen vaientamisen kuvauksella, jossa haastattelija puhuu pitkät pätkät mm. Louise Bourgeoisin taiteilijanurasta ja esittää useita kiinnostavia huomioita naistaiteilijoiden asemasta, mutta myöhemmin käy ilmi, että teknisen vian vuoksi puhe ei ole tallentunut nauhalle lainkaan.

Wittgenstein kirjoittaa teoksessaan Tractatus logico - philosophicus, että siitä mistä ei voi puhua, on vaiettava. Cuskin trilogia asettuu mielenkiintoiseen suhteeseen tämän väittämän kanssa, sillä Cuskin suurin saavutus vaikuttaisi olevan, että hän kykenee kirjoittamaan niin, että myös se, mitä ei periaatteessa voida edes kuvata tulee julki hänen sanojen kautta. Cuskin teossarja ei kuvaa pelkästään tai edes pääsääntöisesti näkyvää maailmaa, vaan maailmassa piilevänä olevaa ja kuvausta kaihtavaa.

Antamalla muiden henkilöiden puhua Cusk varmistaa, että hänen teossarjassaan esiintyvät mielipiteet ja näkemykset irtoavat hänen omasta persoonastaan. Kaiken kaikkiaan niin Kudos kuin koko trilogia on suunnaton saavutus. Tyhjentymätöntä tekstiä, jota voi lukea yhä uudestaan ja uudestaan, johon voi rakastua kerta toisensa jälkeen ja johon eksymällä voi jatkuvasti löytää uutta.



Rachel Cusk: Kudos
232 sivua
Faber et Faber 2018




2 kommenttia:

  1. Wau. Trilogia näyttää syvenevän entisestään ensimmäisen osan jälkeen. Jo tämä kirjoituksesi siitä sai pään kihisemään melkoisesti. Ja nuo kirjallisuusinstituutioon kohdistetut kommentit näyttäisivät myös olevan täsmäiskuja. Täytyy kiirehtiä seuraavia osia luettavaksi itselle jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tämän Kudoksen melkein kerralla. Vähän oli aloittanut edellisenä iltana ja seuraavana päivänä luin loppuun. Tämä varmasti osin vaikutti siihen, että tuntui, että juuri tämä päätösosa oli niin järkyttävän kiinnostava. Oli vaikea valita, mitä postaukseen ottaisi mukaan, sillä sanottavaa olisi ollut kilometreittäin.

      Nyt haaveilen, että pitäisin joskus Cusk-retriitin 😀

      Poista