Siirry pääsisältöön

Feminismin henki johda sinä meitä - Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi

Nuoret tytöt Mannerheimintien Sokoksella hipelöimässä concealereita, foundationeita, lupauksia kauneudesta. Hipelöimässä naiseksi tekemistä oikein. Tunnelma on hartaampi kuin kirkossa.

Haluaisin pelastaa niistä jokaisen. Haluaisin antaa niille Nelli Ruotsalaisen runokokoelman Täällä en pyydä enää anteeksi.

Runo on siitä hieno laji, että siihen mahtuu mitä tahansa. Sen rajat ovat muurittomat, eikä se heristä sormi pystyssä, että tällaisia asioita en suostu itseeni ottamaan. Runo on kenttä, jolle voi marssittaa mitä ikinä mieleen tulee ja tarpeelliseksi kokee. Nelli Ruotsalaisen kokoelmassa on nuorten naisten vuoro. Vihdoinkin, sanoisi aika moni.

Jo kokoelman nimi Täällä en pyydä enää anteeksi on tilan haltuunottoa. Se merkkaa palan maailmasta itselleen niin kuin poikakoira merkkaa aamusta toiseen oman pissapuunsa. Kun lakkaa pyytämästä anteeksi sitä ja tätä ja tota ja erityisesti sitä, että on ylipäätään nuorena naisena olemassa, alkaa tapahtua.



Kun hiljaisuus rupeaa murtumaan, patriarkaatti työntää korvatulpat syvemmälle korviinsa. Kun naisia ahdistellaan ja raiskataan, patriarkaatti laittaa päähänsä niin mustat aurinkolasit, että niiden läpi ei näe mitään. Kun nainen kirjoittaa seksuaalisesta häirinnästä, patriarkaatti muuttuu lukutaidottomaksi.

Et kai enää kysy, miksi

uuvuttaa: keskustelu seksuaalisesta häirinnästä

ja sen tähden siteeraan alaviitettä sivulta 17


1 "Se ei ollut sun syy" on ensimmäinen asia, jonka sanot kaverille, joka uskoutuu sulle seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemuksesta. Sä sanot sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.

Ruotsalaisen runoissa ei oteta haltuun ainoastaan tätä hetkeä, vaan oma paikka haetaan niin esiäitien ketjusta kuin luodaan tilaa myös suvun mahdollisille tuleville jäsenille.

Nämä runot huutavat suomeksi ja englanniksi. Ne ovat täynnä Dionysoksen hylänneiden mainadien vimmaista mekkalaa. Näistä runoista haluaisin sanoa tuhat ja yksi asiaa niin moneen suuntaan, että menen laskuissani sekaisin.

Nämä runot naurattavat itkettävät suututtavat satuttavat osuvat naulaavat voimauttavat. Nämä runot menevät sieluun ja ruumiiseen.
*

Seuraavassa pari traileria Ruotsalaisen runojen teemoista.:

Kun tietyillä jutuilla tytöistä tulee isompia tyttöjä. Ikään kuin vakavammin otettavia. Yksi tärkeä etappi on ensimmäiset rintsikat, jotka julistavat että lapsityttö on lakannut olemasta ja sen tilalla on ei-enää-lapsi-ei-vielä-aikuinen -tyttö, jonka elämän kaaoksessa rintsikat ovat usein etuajassa. Omanikin olivat. Sen lisäksi ne olivat keltaiset.

snoopy-rintsikat kannattelevat vähän 
uhmaa,  vähän vähemmän  
tissiä, jota vielä odotetaan 

*

Kun ei vielä tiedä, mistä alkaa ja mihin loppuu, on kaikkialla ja ei missään. Valuu helposti sinne, minne ei pitäisi. Kun ei vielä tunnista oman ruumiinsa valuuttaa, jota pitäisi suojella niiltä, joiden pyrkimykset ovat setien sukua.


kauppaa ei käyty omilla rajoilla  
koska niitä ei osattu edes nimetä


*

Kun on vaikea keskustella miesasiaktivistin kanssa, joka näissä runoissa on Pasi. Kun tuntuu, että ei löydä tarpeeksi painavia sanoja ja on vaarassa tulla lytätyksi ja hätäännyksissään heittää keskusteluun Judith Butlerin nimen ja niin tehdessään kiittää mitä hädissään keksii kiittää siitä, että on olemassa Judith Butler ja siinä itsekseen äänettömästi kiittäessään varustautuu jo syytökseen nimipudottelusta.  Ja siinä sanoja etsiessään nimiä pudottaessaan syytöksiin varustautuessaan törmää patriarkaatin olemukseen.

I understand the patriarchy relies
on the reproduction of hierarchy 
so I sigh  
the word compassion flaps by  
like a history lesson 
humanity 
neglected.


Nelli Ruotsalaisen runot ottavat kädestä Adikian Koskematonta (ft. Mon-Sala, Yas Lo, Sofa, Yeboyah, Nisa, Donatella, F). Niiden kieli on kiihkeää, vulvaista ja vahvapulssista. Niissä kaikuu Ronja Ryövärintyttären Ronjan keväthuuto.

Historia on miehen historiaa, nimensä mukaisesti. Täällä en pyydä enää anteeksi on herstory.

Kun kirjoittaa herstory läppäri alleviivaa sanan, koska se ei tunnista sitä. Vielä.



Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi
79 sivua
Pesä (2018)







Kommentit

  1. Ei ehkä rentouttavin lukumatka todellakaan, mutta sitäkin tärkeämpi tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikessa vulvaisuudessaan ja vahvapulssisuudessaan (rakastan näitä sanavalintoja). Kiitos kun kirjoitit juuri tästä kokoelmasta näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kokoelmasta en mistään hinnasta olisi jättänyt kirjoittamatta. Ihmeellistä vaan, että vasta nyt olemme saaneet näin feministisesti hienoa runoutta luettavaksemme.

      Poista
  2. Ihanasti taas kirjoitat. Mulle oli ihan uusi juttu tuo Adikia ja upea Koskematon, mutta heti kiskaisin sen face-sivulleni käytyäni kuuntelemassa ♥. Itse liian monta kertaa seksuaalista ahdistelua kokeneena, jopa sen kaikkein kauheimmassa muodossa, olen aina ja ehdottomasti #metoon puolella. Hiljaisuus on rikottu ja sen pitää alkaa kuulua maailman ääriin huutona, maihin joissa naisiin kohdistuva kaikkinainen väkivalta on arkipäivää. Onkohan se niin, että meidän, joilla sentään on edes jossain määrin tasa-arvoa joissakin asioissa ja runsaasti joissakin toisissa (koulutus ♥) on huudettava heidänkin puolestaan, joilla sitä ei ole lainkaan? Onneksi mm. UN Women tekee hienoa työtä tasa-arvon puolesta ympäri maailmaa. (Tingin vaikka mistä, jotta kykenen olemaan kk-lahjoittaja, tosin vaatimattomalla summalla.) Ja onneksi myös miehissä löytyy jo runsaasti heitä, jotka eivät mieltään pahoita #metoon vuoksi, ei feminismin vuoksi, eikä ihanan Adikian vuoksi ☺, vaan ymmärtävät laajemmin asioita. Toivoa on, siis. Tämän kirjan ostan tyttärelleni. Kiitti vaan taas ☺... (vitsi vitsi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekas tyttäresi, kun on äiti, joka ostaa lahjaksi näin mahtavia kirjoja. ❤️
      Noin yleisesti kyllä ajattelen, että vahvemmassa asemassa olevien on nimenomaan huudettava vähemmän vahvassa asemassa olevien puolesta ja osoitettava solidaarisuutensa. Tietysti kun mennään toisiin kulttuureihin tilanne on kimurantimpi, sillä me länsimaiset ihmiset tuppaamme ajattelemaan, että tiedämme, miten jossakin kulttuurissa pitäisi toimia, emmekä kuuntele riittävästi ko. kulttuurin edustajia.

      Olen pahoillani kokemuksistasi. En osaa oikein kertomaasi muuta sanoa. ❤️

      Poista
  3. Tää oli kyllä superhyvä. Koskematon-biisi ja koko D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-possen musiikki on pyörinyt kuukausia kuulokkeissa, mutta enpä tajunnut yhdistää niitä tähän teokseen.

    "Kun kirjoittaa herstory läppäri alleviivaa sanan, koska se ei tunnista sitä. Vielä."

    Meni kylmät väreet. Huh. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain hyvää liikehdintää nyt on menossa ja me tahdotaan lisää. Mullekin tuli jotenkin sokkina tuo, kun läppäri alleviivasi herstoryn. Tietyt sanat on hyväksyttyjä, toiset taas eivät. Vähitellen ujutamme nekin sanat hyväksyttyihin, jotka eivät sitä tällä hetkellä ole.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lauri Viita: Betonimylläri ja muita runoja - BAR Finland, 12

Jos nyt kävisi niin, että Alepan kassajonossa joku väittäisi, että Lauri Viidan Betonimylläri on paras koskaan Suomessa julkaistu esikoisteos, en alkaisi väittämään vastaan. Kirjan takakannesta löytyy seuraavia mainintoja: "Todella alkuperäinen, omalaatuinen kyky" (Lauri Viljanen, HS) "Hehkuvaa laavaa, joka vyöryy vastustamattoman sisäisen paineen alta." (Holger Lybäck, Finsk Tidskrift) "Suurta voi syntyä odottamatta, ja tässä näyttää tapahtuneen nousu suoraan huipulle." (Hämeen kansa) * Viidan esikoiskokoelman tyyppipiirteitä on runonsisäinen liikehdintä, jossa ylevä ja suuri muuttuu arkipäiväiseksi ja konkreettiseksi tai vaihtaa paikkaa usemman kerran.  Runo 'Alfhild' alkaa säkeillä: Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät Ja päättyy säkeisiin: Niin suuri on Jumalan taivas ja maa, oi lapseni rakastakaa Näiden ylevien ja perinteisenkuuloisten säkeiden välissä isä ja äiti kulkevat peräkanaa ja morsiuspari ostaa p

Rakas Viro -haaste -jatkuu kunnes 100 panosta kasassa

Elämässä on ihan tarpeeksi haastetta ilman uusiakin haasteita, mutta siitä huolimatta en voi vastustaa kiusausta perustaa viroaiheista haastetta. Kyllä sitä nyt yhden haasteen verran pitää rakkaan naapurin synttäreitä juhlia. Tehdäänpäs tämä nyt mahdollisimman helpoksi eli homma menee niin, että Rakas Viro-haasteeseen voi osallistua millä tahansa Viroon liittyvällä panoksella, kunhan kertoo asiasta tämän postauksen kommenteissa / somessa. Voi lukea virolaisia kirjoja, novelleja ja runoja. Katsoa virolaisia elokuvia. Käydä Virossa teatterissa tai muussa häppeningissä. Käydä virolaisten taiteilijoiden näyttelyissä. Matkustaa Viron ja kirjoittaa siitä matkakertomuksen. Ottaa valokuvan jostain virolaisesta kohteesta. Halata virolaista  ystävää. Käydä Eeestin herkussa ostamassa possulimua. Äänestää Viroa Euroviisuissa. Tai mitä nyt keksitkin. Ilmoita osallistumisestasi ja panoksestasi tämän haasteen kommenteissa. Nostan panokset tähän varsinaiseen post

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip