Nuoret tytöt Mannerheimintien Sokoksella hipelöimässä concealereita, foundationeita, lupauksia kauneudesta. Hipelöimässä naiseksi tekemistä oikein. Tunnelma on hartaampi kuin kirkossa.
Haluaisin pelastaa niistä jokaisen. Haluaisin antaa niille Nelli Ruotsalaisen runokokoelman Täällä en pyydä enää anteeksi.
Runo on siitä hieno laji, että siihen mahtuu mitä tahansa. Sen rajat ovat muurittomat, eikä se heristä sormi pystyssä, että tällaisia asioita en suostu itseeni ottamaan. Runo on kenttä, jolle voi marssittaa mitä ikinä mieleen tulee ja tarpeelliseksi kokee. Nelli Ruotsalaisen kokoelmassa on nuorten naisten vuoro. Vihdoinkin, sanoisi aika moni.
Jo kokoelman nimi Täällä en pyydä enää anteeksi on tilan haltuunottoa. Se merkkaa palan maailmasta itselleen niin kuin poikakoira merkkaa aamusta toiseen oman pissapuunsa. Kun lakkaa pyytämästä anteeksi sitä ja tätä ja tota ja erityisesti sitä, että on ylipäätään nuorena naisena olemassa, alkaa tapahtua.
Kun hiljaisuus rupeaa murtumaan, patriarkaatti työntää korvatulpat syvemmälle korviinsa. Kun naisia ahdistellaan ja raiskataan, patriarkaatti laittaa päähänsä niin mustat aurinkolasit, että niiden läpi ei näe mitään. Kun nainen kirjoittaa seksuaalisesta häirinnästä, patriarkaatti muuttuu lukutaidottomaksi.
Et kai enää kysy, miksi
ja sen tähden siteeraan alaviitettä sivulta 17
Ruotsalaisen runoissa ei oteta haltuun ainoastaan tätä hetkeä, vaan oma paikka haetaan niin esiäitien ketjusta kuin luodaan tilaa myös suvun mahdollisille tuleville jäsenille.
Nämä runot huutavat suomeksi ja englanniksi. Ne ovat täynnä Dionysoksen hylänneiden mainadien vimmaista mekkalaa. Näistä runoista haluaisin sanoa tuhat ja yksi asiaa niin moneen suuntaan, että menen laskuissani sekaisin.
Nämä runot naurattavat itkettävät suututtavat satuttavat osuvat naulaavat voimauttavat. Nämä runot menevät sieluun ja ruumiiseen.
*
Seuraavassa pari traileria Ruotsalaisen runojen teemoista.:
Kun tietyillä jutuilla tytöistä tulee isompia tyttöjä. Ikään kuin vakavammin otettavia. Yksi tärkeä etappi on ensimmäiset rintsikat, jotka julistavat että lapsityttö on lakannut olemasta ja sen tilalla on ei-enää-lapsi-ei-vielä-aikuinen -tyttö, jonka elämän kaaoksessa rintsikat ovat usein etuajassa. Omanikin olivat. Sen lisäksi ne olivat keltaiset.
*
Kun ei vielä tiedä, mistä alkaa ja mihin loppuu, on kaikkialla ja ei missään. Valuu helposti sinne, minne ei pitäisi. Kun ei vielä tunnista oman ruumiinsa valuuttaa, jota pitäisi suojella niiltä, joiden pyrkimykset ovat setien sukua.
*
Kun on vaikea keskustella miesasiaktivistin kanssa, joka näissä runoissa on Pasi. Kun tuntuu, että ei löydä tarpeeksi painavia sanoja ja on vaarassa tulla lytätyksi ja hätäännyksissään heittää keskusteluun Judith Butlerin nimen ja niin tehdessään kiittää mitä hädissään keksii kiittää siitä, että on olemassa Judith Butler ja siinä itsekseen äänettömästi kiittäessään varustautuu jo syytökseen nimipudottelusta. Ja siinä sanoja etsiessään nimiä pudottaessaan syytöksiin varustautuessaan törmää patriarkaatin olemukseen.
Nelli Ruotsalaisen runot ottavat kädestä Adikian Koskematonta (ft. Mon-Sala, Yas Lo, Sofa, Yeboyah, Nisa, Donatella, F). Niiden kieli on kiihkeää, vulvaista ja vahvapulssista. Niissä kaikuu Ronja Ryövärintyttären Ronjan keväthuuto.
Historia on miehen historiaa, nimensä mukaisesti. Täällä en pyydä enää anteeksi on herstory.
Kun kirjoittaa herstory läppäri alleviivaa sanan, koska se ei tunnista sitä. Vielä.
Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi
79 sivua
Pesä (2018)
Haluaisin pelastaa niistä jokaisen. Haluaisin antaa niille Nelli Ruotsalaisen runokokoelman Täällä en pyydä enää anteeksi.
Runo on siitä hieno laji, että siihen mahtuu mitä tahansa. Sen rajat ovat muurittomat, eikä se heristä sormi pystyssä, että tällaisia asioita en suostu itseeni ottamaan. Runo on kenttä, jolle voi marssittaa mitä ikinä mieleen tulee ja tarpeelliseksi kokee. Nelli Ruotsalaisen kokoelmassa on nuorten naisten vuoro. Vihdoinkin, sanoisi aika moni.
Jo kokoelman nimi Täällä en pyydä enää anteeksi on tilan haltuunottoa. Se merkkaa palan maailmasta itselleen niin kuin poikakoira merkkaa aamusta toiseen oman pissapuunsa. Kun lakkaa pyytämästä anteeksi sitä ja tätä ja tota ja erityisesti sitä, että on ylipäätään nuorena naisena olemassa, alkaa tapahtua.
Kun hiljaisuus rupeaa murtumaan, patriarkaatti työntää korvatulpat syvemmälle korviinsa. Kun naisia ahdistellaan ja raiskataan, patriarkaatti laittaa päähänsä niin mustat aurinkolasit, että niiden läpi ei näe mitään. Kun nainen kirjoittaa seksuaalisesta häirinnästä, patriarkaatti muuttuu lukutaidottomaksi.
Et kai enää kysy, miksi
uuvuttaa: keskustelu seksuaalisesta häirinnästä
ja sen tähden siteeraan alaviitettä sivulta 17
1 "Se ei ollut sun syy" on ensimmäinen asia, jonka sanot kaverille, joka uskoutuu sulle seksuaalisen kaltoinkohtelun kokemuksesta. Sä sanot sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Ruotsalaisen runoissa ei oteta haltuun ainoastaan tätä hetkeä, vaan oma paikka haetaan niin esiäitien ketjusta kuin luodaan tilaa myös suvun mahdollisille tuleville jäsenille.
Nämä runot huutavat suomeksi ja englanniksi. Ne ovat täynnä Dionysoksen hylänneiden mainadien vimmaista mekkalaa. Näistä runoista haluaisin sanoa tuhat ja yksi asiaa niin moneen suuntaan, että menen laskuissani sekaisin.
Nämä runot naurattavat itkettävät suututtavat satuttavat osuvat naulaavat voimauttavat. Nämä runot menevät sieluun ja ruumiiseen.
*
Seuraavassa pari traileria Ruotsalaisen runojen teemoista.:
Kun tietyillä jutuilla tytöistä tulee isompia tyttöjä. Ikään kuin vakavammin otettavia. Yksi tärkeä etappi on ensimmäiset rintsikat, jotka julistavat että lapsityttö on lakannut olemasta ja sen tilalla on ei-enää-lapsi-ei-vielä-aikuinen -tyttö, jonka elämän kaaoksessa rintsikat ovat usein etuajassa. Omanikin olivat. Sen lisäksi ne olivat keltaiset.
snoopy-rintsikat kannattelevat vähän
uhmaa, vähän vähemmän
tissiä, jota vielä odotetaan
*
Kun ei vielä tiedä, mistä alkaa ja mihin loppuu, on kaikkialla ja ei missään. Valuu helposti sinne, minne ei pitäisi. Kun ei vielä tunnista oman ruumiinsa valuuttaa, jota pitäisi suojella niiltä, joiden pyrkimykset ovat setien sukua.
kauppaa ei käyty omilla rajoilla
koska niitä ei osattu edes nimetä
*
Kun on vaikea keskustella miesasiaktivistin kanssa, joka näissä runoissa on Pasi. Kun tuntuu, että ei löydä tarpeeksi painavia sanoja ja on vaarassa tulla lytätyksi ja hätäännyksissään heittää keskusteluun Judith Butlerin nimen ja niin tehdessään kiittää mitä hädissään keksii kiittää siitä, että on olemassa Judith Butler ja siinä itsekseen äänettömästi kiittäessään varustautuu jo syytökseen nimipudottelusta. Ja siinä sanoja etsiessään nimiä pudottaessaan syytöksiin varustautuessaan törmää patriarkaatin olemukseen.
I understand the patriarchy relies
on the reproduction of hierarchy
so I sigh
the word compassion flaps by
like a history lesson
humanity
neglected.
Nelli Ruotsalaisen runot ottavat kädestä Adikian Koskematonta (ft. Mon-Sala, Yas Lo, Sofa, Yeboyah, Nisa, Donatella, F). Niiden kieli on kiihkeää, vulvaista ja vahvapulssista. Niissä kaikuu Ronja Ryövärintyttären Ronjan keväthuuto.
Historia on miehen historiaa, nimensä mukaisesti. Täällä en pyydä enää anteeksi on herstory.
Kun kirjoittaa herstory läppäri alleviivaa sanan, koska se ei tunnista sitä. Vielä.
Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi
79 sivua
Pesä (2018)
Ei ehkä rentouttavin lukumatka todellakaan, mutta sitäkin tärkeämpi tulla nähdyksi ja kuulluksi kaikessa vulvaisuudessaan ja vahvapulssisuudessaan (rakastan näitä sanavalintoja). Kiitos kun kirjoitit juuri tästä kokoelmasta näin.
VastaaPoistaTästä kokoelmasta en mistään hinnasta olisi jättänyt kirjoittamatta. Ihmeellistä vaan, että vasta nyt olemme saaneet näin feministisesti hienoa runoutta luettavaksemme.
PoistaIhanasti taas kirjoitat. Mulle oli ihan uusi juttu tuo Adikia ja upea Koskematon, mutta heti kiskaisin sen face-sivulleni käytyäni kuuntelemassa ♥. Itse liian monta kertaa seksuaalista ahdistelua kokeneena, jopa sen kaikkein kauheimmassa muodossa, olen aina ja ehdottomasti #metoon puolella. Hiljaisuus on rikottu ja sen pitää alkaa kuulua maailman ääriin huutona, maihin joissa naisiin kohdistuva kaikkinainen väkivalta on arkipäivää. Onkohan se niin, että meidän, joilla sentään on edes jossain määrin tasa-arvoa joissakin asioissa ja runsaasti joissakin toisissa (koulutus ♥) on huudettava heidänkin puolestaan, joilla sitä ei ole lainkaan? Onneksi mm. UN Women tekee hienoa työtä tasa-arvon puolesta ympäri maailmaa. (Tingin vaikka mistä, jotta kykenen olemaan kk-lahjoittaja, tosin vaatimattomalla summalla.) Ja onneksi myös miehissä löytyy jo runsaasti heitä, jotka eivät mieltään pahoita #metoon vuoksi, ei feminismin vuoksi, eikä ihanan Adikian vuoksi ☺, vaan ymmärtävät laajemmin asioita. Toivoa on, siis. Tämän kirjan ostan tyttärelleni. Kiitti vaan taas ☺... (vitsi vitsi).
VastaaPoistaOnnekas tyttäresi, kun on äiti, joka ostaa lahjaksi näin mahtavia kirjoja. ❤️
PoistaNoin yleisesti kyllä ajattelen, että vahvemmassa asemassa olevien on nimenomaan huudettava vähemmän vahvassa asemassa olevien puolesta ja osoitettava solidaarisuutensa. Tietysti kun mennään toisiin kulttuureihin tilanne on kimurantimpi, sillä me länsimaiset ihmiset tuppaamme ajattelemaan, että tiedämme, miten jossakin kulttuurissa pitäisi toimia, emmekä kuuntele riittävästi ko. kulttuurin edustajia.
Olen pahoillani kokemuksistasi. En osaa oikein kertomaasi muuta sanoa. ❤️
Tää oli kyllä superhyvä. Koskematon-biisi ja koko D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-possen musiikki on pyörinyt kuukausia kuulokkeissa, mutta enpä tajunnut yhdistää niitä tähän teokseen.
VastaaPoista"Kun kirjoittaa herstory läppäri alleviivaa sanan, koska se ei tunnista sitä. Vielä."
Meni kylmät väreet. Huh. Kiitos!
Jotain hyvää liikehdintää nyt on menossa ja me tahdotaan lisää. Mullekin tuli jotenkin sokkina tuo, kun läppäri alleviivasi herstoryn. Tietyt sanat on hyväksyttyjä, toiset taas eivät. Vähitellen ujutamme nekin sanat hyväksyttyihin, jotka eivät sitä tällä hetkellä ole.
Poista