Siirry pääsisältöön

Maggie O'Farrell: The Vanishing Act of Esme Lennox


Olen lukenut Maggie O'Farrellilta aiemmin romaanit Instructions for a Heatwave (suom. Varoitus tukalasta helteestä), The Hand that first held mine (suom. Käsi jota kerran pitelin) sekä Hamnet, jonka luin suomeksi.

Minuun toisin kuin moneen muuhun Hamnet ei juurikaan vedonnut. Sen sijaan kaksi ensin mainitsemaani O'Farrellin romaania olivat oikein hyviä lukukokemuksia, mutta The Vanishing Act of Esme Lennox (2006), joka edustaa O'Farrellin edellä mainittuja vanhempaa tuotantoa nousi heittämällä suosikikseni häneltä lukemieni kirjojen joukossa.

VAEL on romaani, joka luottaa lukijaan. Se luottaa lukijaan jopa siinä määrin, että vähän väliä on palattava takaisin, tarkistettava, kuka tässä nyt puhuikaan ja kenestä nyt olikaan kysymys ja mihin aikakauteen kerrottu sijoittuikaan.

O'Farrel iskee pari ässää pöytään heti romaaninsa ensimmäisellä sivulla.

"Let us begin with two girls at a dance.

[...]

Or perhaps not. Perhaps it begins earlier, before the party, before they dressed in their new finery, before the candles were lit, before the sand was sprinkled on the boards, before the year whose end they are celebrating began. Who knows?"


Mistä tarina alkaa? Mistä tarina tulisi aloittaa? Mitä tämän romaanin tapahtumista kertoisin?

Voin kirjoittaa siitä, miten Iris saa yhteydenoton psykiatrisesta sairaalasta, jossa hänen isotätinsä Esme Lennox on viettänyt 60 vuotta. Iris vaan ei ole koskaan aiemmin edes kuullut Esmestä. Sairaalaa ollaan sulkemassa, ja kun Esmelle ei löydy kunnollista hoitopaikkaa Iris ottaa hänet hoiviinsa.

Voisin aloittaa kirjoittamalla siitä, mitä Esmelle tapahtui, että hän joutui vuosikymmeniksi hoitolaitokseen. Luettuani O'Farrellin romaania vasta vähän, voisin esittää syyn Esmen sairaalaan joutumiselle. Luettuani vähenä enemmän, voisi esittää toisen syyn ja kolmannen syyn ja koko romaanin luettuani luultavasti sen tärkeimmän syyn.

Voisin aloittaa kirjoittamalla Iriksen ja hänen ei-verisukulaisen veljensä välisistä suhteista. Siitä, miten he tulivat yllätetyiksi.

Voisin aloittaa kertomalla Kittystä - Iriksen isoäidistä ja Esmen siskosta, jota dementia runtelee ja jonka psyykkisen tilan O'Farrell osoittaa tekstin fragmentaarisen materiaalisuuuden kautta. Lauseet, jotka alkavat keskeltä ja loppuvat kesken. 

Voisin aloittaa Kittystä, voisin jatkaa valhetta.

Ja voisin tietenkin aloittaa Esmestä, jonka nykyhetki suistuu kerta toisensa jälkeen menneeseen. Mitä kerran oli. Mitä kerran tapahtui. Niin kauan sitten.

Voisin aloittaa toteamalla, että on haavoja, joita mikään laastari tai aika ei paranna. Haavoja, jotka on saatettava päätökseen seurauksista välittämättä.


O'Farrell avaa ovea vähitellen. Antaa kurkistaa. Sulkee sen lukijan nenän edestä ja kuljettaa toisen oven taakse. Se kitisee, sitä ei ole avattu vuosiin. Ovenraosta näkyy kamala taivas, mustia pilviä. Näkyy huone sairaalassa. Esme lepositeissä. Näkyy tuska, kuuluu avuton sekava huuto. 


The Vanishing Act of Esme Lennox on romaani, jonka suhteen on mahdonta etukäteen tietää, mihin suuntaan tarina on menossa ja mikä lukijaa odottaa. O'Farrell ripottelee vihjeitä. Niin pieniä, toisinaan lähes huomaamattomia. Joskus vain pelkkä lause.

Lause, joka on kuin nappi, jota painamalla tarinan palaset sinkoutuvat toisiinsa kiinni. Vetävät verhon edestä ja sulkevat sen samoin tein. Mutta lukija on jo nähnyt, eikä voi unohtaa näkemäänsä.

O'Farrellin romaani pitää lukijaansa epävarmuuden tilassa, eikä se anna rauhaa edes sen jälkeen, kun se on luettu.  


Maggie O'Farrell: The Vanishing Act of Esme Lennox

277 sivua

Headline Review (2006)



 

Kommentit

  1. Ooh! Kuulostaa just semmoselta kirjalta, josta nauttisin! Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Kylmäväreilen aina kun muistelen tätä kirjaa. Pitää joskus ehdottomasti lukea uudelleen.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Astrid Lindgren: Ronja Ryövärintytär

Kakkiaiset olivat enimmäkseen kilttejä ja rauhallisia maahisia, jotka eivät tehneet pahaa. Mutta nämä, jotka seisoivat tuijottamassa Ronjaa typerillä silmillään, olivat selvästikin tyytymättömiä. Ne röhkivät ja huokailivat, ja muuan niistä sanoi synkästi: - Miks vaa hää sillai tekkee? Ja pian muut yhtyivät kuoroon: - Miksvai hää sillai? Rikkomaks katon, miksvai noinikkä, noinikkä? Meidän perheen rakastetuin klassikko on Astrid Lindgrenin 'Ronja Ryövärintytär' (Ronja Rövardotter, 1981). Siitä, että näin on, olen hyvin iloinen, sillä tuskinpa voisi tyttölapselle olla parempaa kirjallista esikuvaa kuin Ronja. Koska olen lukenut teoksen useampia kertoja tyttärelleni, on ollut mukavaa, että Lindgrenin tarina on niin iki-koskettava, että se puhuttelee kerta toisensa jälkeen myös aikuista lukijaa. Kun tyttäreni oppi lukemaan, 'Ronja' oli ensimmäisiä kirjoja, jonka hän luki itsekseen. Hän on katsonut moneen kertaan myös teoksesta tehdyn elokuvan. Yksi Ronja-huip

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän