Reader, why did I marry him?

"En halunnut tietää äitini kärsimyksestä. Syy ei ollut se, etten olisi kestänyt kuulla. Pelkäsin, etten tuntisi äitiä kohtaan sääliä." Tiina Katriina Tikkasen romaani Kerro minulle äidistäsi heittää nimensä kautta minut suoraan Pedro Almodovariin elokuvaan Kaikki äidistäni (1999). Yhteistä tematiikkaakin näille kahdelle löytyy, sillä kummassakin tarkastellaan lasten ja vanhempien välisen suhteen kivuliaampia puolia. Äidin ja tyttären välisistä suhteista kertovat kirjat ovat minulle suolaa. Haavoihin. Oli vuosia, vuosikymmeniä, että vältin tästä tematiikasta lukemisesta ja niin lienee hyvä tehdä taas jatkossa. Tikkasen romaani oli ahdistava lukukokemus ja vielä ahdistavammalta tuntuu, kun nyt yritän siitä kirjoittaa. Mutta. Romaanin ahdistavuus on ehdottomasti myös sen ansio. Olen tottunut romaaneihin, joissa paha liitetään osaksi äitiä. Joissa se on seinä, jota vasten tytär kimpoilee. Joissa voin asettua tyttären vierelle ja tapella yhdessä hänen kanssaan äitiä vastaan. Kerro...

"Tämä on pakoreittien kartasto. Minä olen pelkkä sarja risteäviä pakoreittejä, Turun paksuun ilmaan järsitty tyhjä termiittipesä." Ryssä on runoilijana tunnetun ja palkitun Daniil Kozlovin ensimmäinen romaani, jossa Kozlov kuvaa elämäänsä suomenvenäläisenä. Vaikka Suomessa on suht laaja venäjänkielinen vähemmistö, en ole aikaisemmin lukenut kirjaa, jossa se olisi ollut (pää)aiheena. Kozlov on syntynyt Pietarissa ja muuttanut vanhempiensa kanssa 2-vuotiaana Suomeen. Kysymys omasta venäläisyydestä iskee hänen kasvoilleen jo päiväkodissa ja hän alkaa tarkkailemaan merkkejä, jotka tekevät ihmisestä venäläisen. Mitä venäläisistä sanotaankin ja miten heitä kuvataankin on käytävä läpi suhteessa niin itseen kuin omaan perheeseen. Venäläisyydestä, vaikka se ei omalta tunnukaan, tulee kehys, jonka puitteissa muut ihmiset Kozlovia arvioivat ja samalla siitä tulee muilta peitettävä häpeällinen ominaisuus, jonka piilossa pitämiseksi hän luo jatkuvaa valppautta vaativan strategian. Ei-venä...

"Olen ajan kanssa oppinut, että moni asia voi yhtä aikaa olla totta ja valetta." Olisi tyhmää, jos tekisi saman virheen useammin kuin kerran.  Kuuntelin Sara Al Husainin esikoisromaanin Huono tyttö ja se oli virhe. Kirjojen kuunteleminen on lähes aina virhe. Kirjat on tehty luettaviksi - poikkeuksena tietenkin teokset, jotka alunperinkin on tehty kuunneltaviksi. Toki silloin voi miettiä, ovatko ne enemmän kuunnelmia kuin kirjallisia teoksia. Kenelle maa kuuluu -romaanin kohdalla en toistanut virhettäni, vaan nautin sen oikeassa formaatissa eli lukemalla. Kenelle maa kuuluu on toki muutoinkin, mutta erityisesti rakenteensa puolesta viisas romaani. Teos on jaettu kolmeen eri tarinaan ja näkökulmaan, joita yhdistää se, että romaanihenkilöt ovat irakilaisia. Yhdessä romaanissa Al Husaini pystyy näin laajentamaan sodan, pakolaisuuden ja maahanmuuttajuuden kysymyksiä yksittäistä tarinaa laajemmalle. Romaanin eri tarinat voidaan laajemmassa mielessä nähdä vaihtoehtoisina tapahtumak...

Voittajantunnin ja todellisuuden välissä ei ole seinää. Ne ovat kietoutuneet toisiinsa kuin loputtomaan yhteiseen tulevaisuuteen uskovat rakastavaiset.  Voisi hyvin mennä Helsingin kaduille - mieluiten Harju kasiin tai ylipäänsä Kallioon  - ja löytää itsensä Voittajantunnin henkilöiden seurasta. Miksi ei Punavuoreen, kysyy ääni vieressäni. No, niin, kenties sinnekin. Ei, ei, ei huutavat kuorossa aikuiset. Moni lukija kertoo, että lukee paetakseen todellisuutta. Päästäkseen irti arjesta ja sen huolista. Heille en todellakaan suosittele Voittajantuntia, sillä se räkii kaikkea sitä, jonka keskellä (erityisesti me pääkaupunkilaiset) elämme. Toki jos asuu Lapin perukoilla tai Kuusamon korvessa tai muussa vastaavassa lokaatiossa Voittajantunnin voi kokea eksoottisena reissuna etelänvetelien elämään. Maantieteelliset ulottuvuudet on hyvä pitää mielessä, jos tekee, kuten minä ja kutsuu Voittajantuntia Zeitgeist-kirjallisuudeksi. Sitä se on oman kuplamuovinsa asuttajille, jotka juoksev...

  "Äiti ei ollut ikinä tehnyt mitään omaksi ilokseen." Monique pakenee kertoo Édouard Louisin äidistä Moniquesta, joka asuu Pariisissa alkoholisoituneen ja väkivaltaisen miehen kanssa. Tarinan alussa Louis saa puhelun äidiltään, joka kertoo miesystävänsä kohtelevan häntä usein vielä huonommin kuin Louisin isä aikoinaan (Louisin äidin elämästä miehensä saappaan alla voi lukea Louisin teoksesta Naisen taistelut ja muodonmuutokset ). Nimittelyä. "Huora, lutka, idiootti." Alistamista. Väkivaltaa. Louisin äiti ei ilahtunut siitä, kun poika kertoi perheen ja erityisesti äitinsä elämästä Naisen taisteluissa ja muodonmuutoksissa. Siskon kanssa Louisin välit menivät kokonaan poikki hänen perhekuvaustensa vuoksi. Äidin muutto pois häntä mitätöivästä väkivaltaisesta suhteesta on paitsi äidin elämän uusi alku, myös pojan ja äidin välisen lähentymisen ja sisaruussuhteen palautumisen alku. Louis ei luo äitinsä pakenemisesta sankaritarinaa. Hän ei esitä äitiään poikkeuksellisen r...

Minä rakastan Eristystilaa / Kapinoivia naisia, minä sanon sen kaikille. Että se tuntui tältä. Että se tuntui niin paljoa kaikkea vielä  odotettuakin enemmältä, koska  ... odotetaan hetki. Olen välttänyt kaikkea Kapinoivista naisista sanottua ja kirjoitettua. Olen välttänyt Monika Fagerholmin haastatteluja kirjastaan, sillä minä halusin että tämä romaani on järvi, ei vaan  meri, ehdottomasti meri. Ei ei ei, vaan valtameri, johon halusin mennä uimaan ilman yhtäkään etukäteen päätettyä uimaliikettä.  (Täysikuu, sekin vielä, haluan mennä mukaan ulvomaan.) Kapinoivien naisten lisäksi kerron siitä, joka on kuin sydämeni läpi viskattu keihäs, jonka lentorata kohti sydäntäni alkoi kolmisenkymmentä vuotta sitten. Mutta nyt ollaan Kapinoivien naisten sivuilla. Ollaan 1970-luvun puolivälissä, enimmäkseen. Tunnelma maailmassa. Ajassa, joka on ollut, mutta jota ei enää ole. Ajassa, josta vuodet ovat tehneet kuvitelman, joka lipuu kuin valokuvat Andrei Tarkovskin elokuvassa Peili...

Kun Peter Sandströmin kirjan nimi on Glory Days voi olla varma siitä, että glory tulee olemaan jotain ihan muuta kuin mitä se yleensä tarkoittaa. Niinpä hymyilytti jo ennen kuin olin lukenut sivuakaan ja mietin, minkälaista lempeän humanistista ironiaa ja huumoria Sandström on tällä kertaa kirjaansa ladannut. Olen lukenut kaikki Sandströmiltä suomennetut teokset ja Laudaturin olen lukenut sekä suomeksi että ruotsiksi. Olen pitänyt Sandströmin tuotannosta kovasti ja ei ole liioittelua sanoa, että olen joltisenkin asteinen Sandström-fani. Sitäkin ikävämpää on nyt joutua toteamaan, että Glory Days ei oikein kanna. Romaanin alussa päähenkilö, suunnilleen Sandströmin itsensä ikäinen mies (kuten hänen romaaneissaan yleensäkin), lähtee tapamaan 110 vuotta täyttävää äitiään. Matka on pitkä, kulkuväline on taksi. Miehen elämän nykyhetkestä retkeillään hänen lapsuuteensa ja naissuhteisiinsa sekä elämän tarjoamiin moninaisiin kommelluksiin. Osuvasti kiteyttäviä lauseita on paljon, mutta kerront...

Muistatko vielä John Williamsin romaanin Stoner? Kymmenen vuotta sitten suunnilleen kaikki lukevat ihmiset olivat ihan liekeissä Stonerista. Itsekin kirjoitin siitä hurmioituneen  blogitekstin maaliskuussa 2015. Alunperin vuonna 1965 julkaistu Stoner nousi melko täydellisestä pimennosta valtavaksi hitiksi ja nyt - ehkä, toivottavasti ei kuitenkaan - se on painunut takaisin unohduksiin.  Lainaus blogitekstistäni: "Stoner on unohduksen havinasta esiin kaivettu todiste siitä, miten kirjallisuus ei pelkästään esitä elämää, vaan on elämä, joka synnyttää ihmisen ja muuttaa hänet niin, että entisestä itsestä tulee joku toinen." - - - "John Williamsin teoksen merkitys ei sekään ole lopulta tarinan rakastettavuudessa tai kuvauksen loisteliaisuudessa. Ei edes siinä, miten se saa lukijan tärisemään ja nauttimaan tai synnyttää halun lukea tätä tarinaa loppuelämän ajan. Tämän romaanin suuruus on siinä, miten se osoittaa intohimon olevan kuin ruohonkorsi, joka työntyy läpi kaikkien v...

Merkintöjä Johnille (Notes to John) koostuu Joan Didionin jäämistöstä löytyneistä papereista, jotka kertovat hänen terapiakäynneistään joulukuun lopusta vuonna 1999 vuoden 2003 tammikuuhun. Kirjan julkaiseminen on herättänyt maailmalla runsaasti keskustelua siitä, olisiko näitä Didionin merkintöjä pitänyt ylipäätään julkaista. Päiväkirjamerkinnöt ovat intiimejä ja niiden myötä lukija pääsee näkemään Didionin eämästä ja ajatuksista sellaisia osia, jotka tämä kenties olisi mieluummin pitänyt salassa. Didion oli hyvin yksityinen ihminen. Hän esimerkiksi salasi ystäväpiiriltään sairastavansa rintasyöpää ja kävi hoidoissa paikassa, jossa hänellä ei ollut vaaraa törmätä ystäviinsä ja tuttaviinsa.  Tätä taustaa vasten vaikuttaa siltä, että nämä merkinnät on tarkoitettu vain ja ainoastaan hänen aviomiehelleen John Dunnelle. Toisaalta on jossain määrin erikoinen ratkaisu kirjoittaa terapiakäynneistä. Eikö Didion olisi yhtä hyvin voinut puhua niistä miehelleen? Toki voi olla niin, että kirj...

"Normality is the creepiest madness there is. This was all insane, yet it was so right." Romaanista Lähikaupan nainen suomalaisillekin lukijoille tutuksi tullut Sayaka Murata luo teoksessaan Vanishing World melkoisen tulevaisuuden vision. Maailma makaa niin, että seksi ihmisten välillä kuuluu menneeseen maailmanjärjestykseen ja normina on hankkia lapsia keinohedelmöityksen avulla. Naimisiin kyllä mennään, koska niin kuuluu tehdä, mutta rakkautta tai seksuaalista kanssakäymistä puolisoiden välillä ei pidä oleman.  Tärkeintä on perhe. Yksikkö, jossa kaksi toisilleen vierasta ihmistä asuu yhdessä. Puolisoiden välinen keskustelu saattaa mennä vaikkapa näin: "You are the family I have in this world. You are the one person I can never fall in love with." Muratan romaanissa asetetaan liikkeeseen niin romanttinen rakkaus kuin perheinstituutio yhteiskunnan suosimina elämisen muotoina.  Rakastuminen, mitä muuta se onkaan kuin "vain viihdettä alavartalolle" ("...

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) debytoi runoilijana vuonna 1956 teoksella Tämä matka, joka teki Mannerista kertarysäyksellä modernismin keulakuvan. Kävelymusiikkia ilmestyi heti seuraavana vuonna. 12 novellia / tarinaa / kertomusta / kirjoitusta / harjoitusta Joka tavoin niin riemukasta, että haltioitumisen asteeni oli jättiläisen kokoinen ja jättiläiset, kuten tiedämme, ovat hurjan suuria olentoja. Voivat yltää taivaaseen asti ja siitä läpikin. Jo teoksen nimi Kävelymusiikkia pienille virtahevoille on vihje ja lupaus siitä, että kyse ei ole mistään perusproosasta. Samalla se virittää ja laajentaa lukijan vastaanottohorisontttia.   Löysin tämän kirjan, kun Hanna Weselius kirjoitti tarinasta 'Hippopotamus' Suurteoksia III:ssa (toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen, Tammi 2025). Sama tarina nousi omaksikin suosikikseni, joten tarkastelen sitä tässä hieman tarkemmin. Hippopotamus antaa myös hyvän kuvan siitä, minkä tyyppisiä tekstejä tästä kokoelmasta löytyy. Aloitetaan 'Hipp...

Hayati, rakkaani on todellisuuspohjainen kertomus erään naisen matkasta Irakista Suomeen.  Romaanin päähenkilön Amalin tarinaa ovat innoittaneet kirjailijan äidin Iman Al-Hashimin kokemukset. Al-Hashim sai Suomen ensimmäisen Vuoden pakolaisnainen -palkinnon vuonna 1998 ja hänestä kirjoitettiin Helsingin sanomissa tuolloin, että Al-Hashim on  "loistava esimerkki itsenäisestä, rohkeasta naisesta, joka luo oman paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja edustaa uutta, voimakasta pakolaisnaisten joukkoa."* Pakolaiset, nuo toiset, uutiskuvissa ja lehtiartikkeleissa. Ei yksilöinä, vaan osana joukkoa, josta katse on helppo kääntää pois. Josta katse on käännettävä pois, koska muutoin tuntuisi aivan liian epämukavalta. Al-mehsenin romaania lukiessa Amalista tuli minulle tärkeä. Kokonainen ihminen iloineen ja suruineen. Al-mehsen kuvaa Amalin lapsuutta, joka on täynnä värejä, mutta myös ehdotonta patriarkaalista valtaa. Tytöt ovat jatkuvasti miehisen katseen alla, eikä tilannetta para...

Ehkä ihan aluksi olisi parasta pukea lämpimät hanskat käteen ja vasta sitten tarttua Marlen Haushoferin pienoisromaaniin Vi dödar Stella. Hanskat ovat tarpeen, sillä nyt on tiedossa kylmää menoa. Lauseet ja niiden välit jääpuikkoja täynnä. Kuvittele perhe. Äiti, isä ja kaksi lasta, joista poika on tytärtä vanhempi. Siis ihan normatiivisen ideaalinen perheyksikkö. Isän on leiväntuoja, ammatiltaan juristi. Äiti on kotirouva. Kuvittele tämän perheen koti. Miten se on hyvällä maulla ja rahalla sisustettu ja miten kotiapulainen auttaa pitämään paikat järjestyksessä. Huoneet täynnä aurinkoa. Ilmapiiri hyinen. Stella on nuori nainen, jonka heti Haushoferin pienoisromaanin alussa kerrotaan kuolleen ja hänen kuolemansa - itsemurha - se sopii kaikille oikein hyvin. Erityisen hyvin Stellan kuolema sopii tarinaa kertovan naisen mukaan Stellan äidille Luiselle, joka tyttärensä kuoleman jälkeen saa perinnön, jonka avulla "ostaa" itselleen nuori aviomies, joka ilman Luisen varallisuutta ei ...

"Tämä on kilpailu äidin ja tyttären välillä, tässä on erityistä raakuutta."  Susanna Hastin uutuusromaani Toivottomuus kertoo tyttären ja äidin välisestä suhteesta, jota symbolisoi kylpyamme, josta tytär etsii turvaa. Kylpyamme. Valkoinen. Kova. Liukaspintainen. Kylpyammeesta ei voi mennä läpi. Sen pohjalta nouseminen vaatii ponnistelua. Se tarjoaa useita mahdollisuuksia loukata itsensä. Se on - monin tavoin kuin romaanin päähenkilön äiti. Toivottomuus on tiheä teos, jota lukiessa huomaan ajatusteni välillä karkaavan Clarice Lispectorin kirjoihin. Jokin sama syvyys ja armottomuus.  Tunnistan monia niistä kipupaikoista, joita romaanin tyttären äitisuhde sisältää. Riippuvuus äidistä ja se, että kyseessä on suhde, jonka käsittely ei ole mahdollista patoutuu ruumiiseen.  "Ihoni on täynnä näppyjä, lihaksiani särkee, päänahkani kutisee, hiukseni putoavat päästäni, ikeneni vuotavat verta, hammasluissani on liikakasvua silmänpaineeni ovat koholla, kuukautiseni ovat verisemmät k...

Tiina Tuppuraisen uutuusromaanissa San Francisco on sekä konkreettinen että utooppisen ulottuvuuden omaava paikka  mahdolliselle paremmalle tulevaisuudelle. Romaani etenee kahdessa eri aikatasossa. Nykyajan tasolla kertojana on Emmi, joka toteuttaa sekä hänen että hänen tätinsa Airan pitkäaikaisen unelman matkasta San Franciscoon. Aira on jäänyt parisen vuotta sitten eläkkeelle ja vajonnut syviin syövereihin, kun hänen kumppaninsa Minna jätti hänet pitkän suhteen jälkeen. Sateenkaarilippuja, tuulta, sumua, merta, jyrkkiä katuja, vanhoja ratikoita, Castron baarit ja kahvilat, uusia ystäviä. Matka San Fransiscoon muuttaa Emmin ja Airan elämän. 1980-luvulla liikutaan Tonyn matkassa ensin San Franciscossa ja myöhemmin New Yorkissa. Tonyn hyvä ystävä Darryll sairastuu ja tauti osoittautuu HI-viruksen aiheuttamaksi Kaposin sarkoomaksi. Aids on tullut kaupunkiin ja sen mukana paljon epätietoisuutta.  Tuppurainen kirjoittaa ihmisten reaktioista aidsiin sairastuneita kohtaan ja taistel...

  shhh! Täällä rakastetaan. Ei saa tulla, tämä rakkaus on piilossa pidettävää. Otetaan nolo tunnustus heti tähän alkuun. Aloin luea Airaksisen ja Tuppuraisen teosta toukokuussa ja varsin innoissani luinkin. Tuli kesä. Tuli vaikean lukemisen aika, jolloin lukeminen oli lähinnä teknistä suorittamista ja niin lykkäsin tämän kirjan lukemista, sillä en halunnut, että näin mainio teos kärsisi siitä, että minun oli vaikea saada lukemisestani irti. Palataan toukokuuhun ja tämän kirjan tekemään ensimmäiseen vaikutukseen. Espoossa, Gallen-Kallelan museossa, oli henkitaiteilijaksikin kutsutun Aleksandra Ionowan  (1899-1980) näyttely. Huomioni kiinnittyi erityisesti valokuviin, joista monessa oli kuvattu Ionowan ystävää Selma Mäkelää.  Ystävää? Rakastettua? Kaiketikin juurikin jälkimmäistä. Salatun rakkauden historia oli herkistänyt minut näkemään Ionowan ja Mäkelän välillä enemmän kuin ystävyyttä. * Salatun rakkauden historia jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa Heidi Airaks...

Mitä toi Reijo Taipale täällä tekee? Ja nyt se laulaa: "Kaukana jossain onnen maa Odottaa Meitä saa" Odottaa ja odottaa. Sellaista odottaminen on, pitkäkestoista puuhaa.  Marjo Niemen kirjat eivät ole minulle pelkästään lukemista, vaan - ja joskus lukemista enemmänkin - kokemista ja tuntemista. Niemeä lukiessa voi tapahtua mitä vaan ja Niemen kirjoista kirjoittaessa saatan päätyä ihan muualle kuin mihin luulin olevani matkalla. Niin kävi juuri äsken, kun Reijo tuli paikalle. Reijo ymmärsi minua ennen, että onnen maa on keskeinen prinsiippi Pienen budjetin sotaelokuvassa ja päätti tehdä asian tiettäväksi vierailemalla blogissani. Pienen budjetin sotaelokuvassa maalta kaupunkiin muuttanut nainen palaa entiselle kotiseudulleen tehdäkseen järjestelyjä isänsä kuoleman jälkeen. Kaupunki, silloin kun nainen asui vielä maalla, oli hänelle onnen maa. Lupaus paremmasta ja loistokkaammasta elämästä. Paluu kotiseudulle palauttaa naisen todellisuuteen. Seuraa senlaatuinen myllerrys, joka ...