Siirry pääsisältöön

Ruth Ozeki: A tale for the time being

Ainesosat:  

1 l päiväkirjaa, 5 dl kvanttimekaniikkaa, 3 dl todellisuuksia
2 dl buddhalaisuutta, 1 dl googlettamista, 1 rannalta löytyvä pakastuspussi
0,75 dl itsemurha-ajatuksia ja -yrityksiä
1 Ruth, 1 Nao, 1 Jiko104 v., 2 Harukia
hyppysellinen muita henkilöitä
1 tavallinen kissa, 1 Schrödingenin kissa, variksia
muutama ruokalusikallinen Martin Heideggerin filosofiaa

Hi!
My name is Nao, and I am a time being. Do you know what a time being is? Well, if you give me a moment, I will tell you.

Olen koukussa heti luettuani nämä Ozekin romaanin aloitussanat. Kyllä Nao, sanon mielessäni, annan sinulle mielelläni hetken ja toisenkin.

Japanissa  teini-ikäinen tyttö Nao kirjoittaa päiväkirjaa. Amerikassa Ruth-niminen nainen löytää rannalta pakastuspussin, jossa on Naon päiväkirja, vanhanaikainen rannekello ja Hello Kitty -eväsrasia, joka sisältää Naon isän veljen, Haruki I:n päiväkirjan, jonka tämä kirjoitti ollessaan sotilasleirillä, jossa hänestä koulutettiin kamikaze-pilottia.

Naon perhe on tehnyt henkilökohtaisen konkurssin Amerikassa ja perhe on muuttanut takaisin vanhempien  kotimaahan, Japaniin. Perheen isä Haruki (eli Haruki II) masentuu ja alkaa tehdä origameja länsimaisen kirjallisuuden historiaopuksesta sekä harrastaa itsemurhayrityksiä. Myös Nao tulee siihen tulokseen, että itsemurha on asia, jonka hän haluaa tehdä mahdollisimman pian saadakseen asian pois päiväjärjestyksestä.

Kun olen lukenut muutaman kymmenen ensimmäistä sivua, kirjoitan kirjailijalle sähköpostin:

to: ruth.ozeki@brilliantwriters.com
from: readerwhydidimarryhim@gmail.com

Hyvä Ruth Ozeki,

Sinä lumosit minut heti ensimmäisillä sanoillasi. En tiedä, miten sen teet, enkä oikeastaan haluakaan. Haluan vain elää kirjasi maailmassa, antaa sen puhaltaa minut täyteen oivalluksen riemua, pyörittää ja  kieputtaa. Antaa sen huimata, antaa järkeni tuntea avuttomuutta ja todellisuuksien sekaantuvan toisiinsa. Olen lukenut paljon, mutta en koskaan aiemmin mitään sellaista kuin tämä sinun kirjasi. Teoksesi on täysin ainutlaatuinen. Voi taivas, että on käsittämättömän hieno kirja.

*
Ruth viehättyy Naon tarinasta ja alkaa etsiä lisätietoa googlettamalla. Erityisesti Naon isoäiti Jiko Yasutani kiinnostaa Ruthia, joka on kirjailijan alter-ego tai joku muu Ruth-niminen nainen. On tai ei, sama asia, sanoisi Jiko, kuuluisa anarkistifeministikirjailija ja buddhalaisuuteen kääntynyt nunna. Sivulla 131 en voi enää vastustaa googlettamista, vaan kirjoitan google-hakuun "Jiko Yasutani". Kello on lähes 2 yöllä ja läppärini ruudulle rävähtää seuraavaa:


Naon päiväkirja tunkeutuu Ruthin elämään ja välillä se jopa uhkaa tulehduttaa Ruthin ja hänen miehensä välit. Ozekin kirja taas tunkeutuu minun elämääni. Se saa minut paitsi googlettamaan, myös kirjoittamaan muistikirjaani, että on sama, keitä olemme, koska jossakin kohdassa tai ajassa olemme yhtä.  Luettuani muutaman kymmenen sivua lisää löydän oman ajatukseni kiteytettynä, kun Ozeki lainaa Dogen Zenji -nimistä kirjoittajaa. "[...] every being that exists in the entire world is linked together as moments in time.

Mikään ei ole vain itseään, vaan kaikki linkittyy kaikkeen jos ei tässä, niin jossakin toisessa ajassa ja/tai todellisuudessa. Ruthin mies Oliver pohtii, loppuuko heidän olemassolonsa, kun Ruth on lukenut Naon päiväkirjan loppuun. Mistä me voimme tietää, keitä me olemme ja mikä saa meidän elämämme loppumaan? Entä jos olemmekin vain romaanihenkilöitä jonkun toisen tarinassa ja ilkeä kirjailija päättää tehdä meistä lopun?

Liikkumatta kotoaan yhtään minnekään Ruth palauttaa Jikon hyllyllä olevaan laatikkoon Haruki I:n päiväkirjan. Jossakin todellisuudessa hän myös tapaa Haruki II:n ja kertoo, että tämä ei saa tappaa itseään, koska Naokin suunnittelee isänsä tavoin itsemurhaa. Jiko taas piirtää juuri ennen kuolemaansa elämää tarkoittavan kirjoitusmerkin ja pian sen jälkeen Haruki II sanoo Naolle, että heidän pitää elää. Tämän jälkeen Naon päiväkirjaan on yhtäkkiä ilmestynyt lisää sivuja.

Ozekin näkemykset eri todellisuuksista nojaavat kvanttimekaniikkaan. Jos jonkin on mahdollista tapahtua, se on jo tapahtunut tai se tulemaan tapahtumaan jossakin todellisuudessa. Todellisuuksien lisäksi Ozekin romaani kiertyy ajan käsitysten ympärille. Naon päiväkirjakin on kirjoitettu vihkoon, jonka kansina on Marcel Proustin "Kadonnutta aikaa etsimässä"-romaanin kannet. Aika, joka koostuu toisiinsa liittyvistä hetkistä luo meille loputtomasti mahdollisuuksia tehdä valintoja. Yhteen päivään sisältyy 6,400,099,980 hetkeä ja yhteen sormien napsautukseen 65 erilaista valinnan mahdollisuutta. Vähemmästäkin alkaa tuntea huimausta, mutta nykyhetken lisäksi on tietysti vielä menneisyys ja tulevaisuus. Nao kyseleekin, onko menneisyys todella olemassa ja jos on, niin mihin se on mennyt ja mistä sen löytää. 

Lukiessani Ozekia mietin, miten ihmeessä pystyn bloggaamaan hänen tekstistään. No, tähänkin asiaan löytyy Ozekilta osuva kommentti, kun Nao mietiskelee, miksi hänen ei kannata kirjoittaa blogia isoäidistään Jikosta. "It made me sad when I caught myself pretending that everybody out there in cyberspace cared about what I thought, when really nobody gives a shit. And when I multiplied that sad feeling by all the millions of people in their lonely little rooms, furiously writing and posting on their lonely little pages that nobody has time to read because they've all so busy writing and posting, it kind of broke my heart." AUTS!

Ozeki itse on paitsi kirjailija myös zen buddhalainen pappi. Teos sisältääkin runsaasti viittauksia zen buddhalaisuuteen, joten sen tunteminen toisi varmasti lukunautintoon aivan uusia elämyksiä. Myös perehtyneisyys Martin Heideggerin filosofiaan, erityisesti hänen teokseensa 'Sein und Zeit', josta valitettavasti tunnen hatarasti vain pari pääjuttua, olisi hyvä lähtökohta kuljettaessa yhtä matkaa Naon ja Ruthin kanssa. 

Joka tapauksessa 'A tale for the time being' on teos, joka liikutti, ihmetytti ja järisytti. Lukemisen jälkeen olen eri time being kuin sitä ennen. Lopuksi haluan vielä lähettää terveisiä Harukille. Sille Harukille, joka ei ole Haruki I eikä Haruki II, vaan joku kolmas, mutta ei Haruki III.

Kommentit

  1. No huh! Piti ihan kirjaston nettisivut tsekata heti ja olla murheellinen, ku just tätä kirjaa ei Ozekilta oo meijän kirjastossa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä ketään muuta, joka olisi lukenut tämän kirjan, joka on tosi sääli, sillä tämä on mieletön teos. Ah, muistan vieläkin niin elävästi sen hämmästyksen kun löytyi tuo twitter-tili - ikään kuin kirja ei olisi enää pysynyt kirjallisuuden maailmassa, vaan tullut osaksi livemaailmaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä