Siirry pääsisältöön

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu

Välttelin pitkään Riikka Ala-Harjan 'Maihinnousun' lukemista. Olin lukenut, että 'Maihinnousussa' Ala-Harja kuvaa lapsen sairastumista syöpään ja että kuvaus perustuu tositapahtumiin, hänen lähisukulaisensa sairastumiseen. Kirjailija ei tietenkään elä tyhjiössä, vaan kaikki hänen kokemansa suodattuu kirjoihin tavalla tai toisella. Silti tositapahtumiin perustuva lapsen sairauden kuvaaminen tuntui hyväksikäytöltä, liian kipeältä aiheelta leviteltäväksi ihmisten luettavaksi. Kun 'Maihinnousu' valittiin vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaaksi muutuin toiveikkaaksi sen suhteen, että Ala-Harja on käsitellyt aihetta taitavasti sortumatta "ryöstöviljelyyn".

Kun aloin lukea 'Maihinnousua' etukäteisspekulaationi haihtuivat. Ala-Harjan romaani imaisi mukaansa ja luin sitä fiktiona miettimättä sen yhteyksiä reaalimaailmaan. 'Maihinnousu' on paitsi kertomus lapsen sairastumisesta myös hajoavan perheen tarina. On 8-vuotias Emma, joka sairastuu leukemiaan. On vanhemmat, Julie ja Henri, jotka ovat muuttuneet muukalaisiksi toisilleen. On myös sota, liittoutuneiden maihinnousu, laskuvarjohyppääjänuket, verta, pelkoa ja kuolemaa.

'Maihinnousu' on rakenteeltaan kiinnostava. Ala-Harja limittää historiallisen tapahtuman, Normandian maihinnousun, taisteluun syöpäsairautta vastaan. Tosin 'Maihinnousussa' sotamies ei ole niinkään leukemiaa sairastava Emma kuin Julie, ammatiltaan osuvasti maihinnousuopas, jonka eteen elämä heittää samanaikaisesti kaksi taistelurintamaa: tyttären syövän ja avioeron. 

Kuvaus lapsen sairauden aiheuttamista tuntemuksista ja reaktioista on hyvin todentuntuista. Itse asiassa niin todentuntuista, että en pysty ottamaan sitä vastaan tunnetasolla. Ajatus oman lapsen vakavasta sairaudesta on liian kipeä, tuska ja huoli kuviteltuinakin vuorenkorkuisia. Miksi miksi miksi? Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Olisiko sairauden voinut estää? Alkoiko Emman keho tuottaa syöpäsoluja, kun vanhemmat vain riitelivät suljettujen ovien takana? 

'Maihinnousu' on kerrottu pelkästään Julien näkökulmasta. Väliin tuntuu aika epäuskottavalta, miten joustavasti Emma suhtautuu sairauteensa ja vanhempiensa välien viilenemiseen. Vai onko niin, että Julien näkökulmasta vain näyttää siltä, että Emma liukuu hoitotilanteesta toiseen tyynen rauhallisesti ja tilanteen hyväksyen. Päällimmäiseksi minulle kuitenkin jää tunne, että niin Emma kuin Henrikin ovat vain Julien tunteiden näyttämöjä. 

Ala-Harjan kunniaksi on sanottava, että hän ei mässäile avioerolla. Pikemminkin hän osoittaa, että sellaista vaan tapahtuu. Ihmiset vieraantuvat toisistaan, lopettavat seksin ja puhumisen. Surullista on, että aikuisten keskinäiset välit voivat mennä niin solmuun, että he eivät kykene kommunikoimaan keskenään edes lapsen sairasvuoteella.

On kirjoja, jotka blogatessa kasvavat mielessä. Löytyy uutta, aiemmin irrallisilta tuntuneet palaset yhdistyvät. Syntyy elämyksiä, joita ei lukiessa huomannut. 'Maihinnousun' kanssa kävi päinvastoin. Lukiessani sitä teos puhutteli kovastikin. Kieli soljui, teksti oli samaan aikaan tiivistä ja avaraa. Tätä kirjoittaessani en kuitenkaan enää tavoita niitä nyansseja ja tuntemuksia, joita lukiessani koin. Maihinnousu, se historiallinen, hyökyy tarinan yli. 


Lukiessa mieleen tullut "teos" - Queen: Show must go on


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e