Siirry pääsisältöön

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Elämässäni oli aika, jolloin viimeisinkin pohja oli pudonnut. Oli vain epävarmuus ja pelko, että eksymys on lopullista. Silloin lähdin Pyhän Henrikin katedraaliin, istuin kenties samaan penkkiin kuin Syyspurjehduksen Elin. Katsoin samoja alttaritauluja, tunsin saman pyhyyden kosketuksen. Bargumin romaanin myötä palaan tuohon hetkeen, syvään pyörrytykseen ja katedraalin tuomaan ylimaalliseen rauhaan.

Kiinnostuin Syyspurjehduksesta, kun luin Lena Lumin bloggauksen saman kirjailijan Syyskesästä, jossa Leena mainitsi myös Syyspurjehduksen. Päätin lähteä purjehtimaan ja retkeni Bargumin seurassa oli kyllä huikea.

Syyspurjehdus on hetki sillä maankamaralla, jossa ihminen on riisuttu alasti ja ilta tulee liian pian. Se on pitkä henkäys, huokaus kohti elämänlankoja, joita kuolema näppäilee. Bargum preparoi ihmisen sielun varmoin ottein, hänen viiltonsa ovat tarkkareunaisia.  Hän näyttää ihmisten motiivien järjelle vieraan luonteen, muistin tahallisen ja tahattoman sattumanvaraisuuden. Hänen sanansa putoilevat kuin pisarat, joihin kohtalo on piirtänyt koreografian.

Syyspurjehdus on hyvin visuaalinen ja auditiivinen teos. Se vie minut muistoihin ja niiden kerrostumiin, jatkuu päässäni herkkinä rihmastoina. Luettuani en enää tiedä, mikä oli itse teoksessa ja mikä syntyi minussa. Miten tahansa, kuljen rakkaassa Helsingissäni. Uspenskin katedraalin loiste häikäisee. Kaivopuiston tuuli käy luihin ja kosteus tiivistyy kulkijan ympärille sulkien hänet omaan maailmaansa. Kauppatorin polkat ovat suuria ja pyöreitä, niiden mehussa veren vivahde. Ja lokki, se kirkuna ja se ahneus. Paperilautanen, jolla vielä  hetki sitten oli munkinpala.

Bargumin pienoisromaanissa on kaksi miestä, Olof ja Harald, jotka rakastavat samaa naista, Eliniä. Nainen rakastaa heitä kumpaakin, ensin toista ja sitten toista ja toisen jälkeen vielä vähän sitä ensimmäistä. Kummallakin miehellä on oma totuutensa, oma halunsa saada lukija uskomaan juuri hänen versiotaan tapahtumien kulusta. On myös ase ja aseista draaman laki sanoo, että jos se tapahtumien alussa mainitaan, on se myös lopussa laukaistava. Sen sijaan draaman laki ei sano mitään siitä, kenen se ase pitää laukaista. Se on olennaista, useimmiten. 

Jos ymmärtäisin enemmän purjehduksesta, lukisin Syyspurjehdusta toisella tavalla. Koska en ymmärrä, olen vaan näkymätön gasti, joka matkaa sinne, minne kirjailija venettä kuljettaa. Matkaan nopeassa tahdissa läpi vuosien. Olen Olof, joka ei usko rakastumiseen ensisilmäyksellä ja seuraavan aallon myötä olenkin jo Harald, joka ottaa lääkettä kipuihinsa. Taas mennään ja olen Elin, minulla on lepattavat puuvillahousut ja liian äkkiä päädyn Rajatorpantielle. Olofina teen pankissa tärkeitä päätöksiä ja Haraldina myyn ison palan ominta itseäni, rakkaudella rakennetun liiketoimintani. Liikun nopeasti ja rakkaus kulkee epätahtiin vierelläni. 

Kaiken yllä Erik Satien pianomusiikki, Gymnopédies, alkavat ja keskenjäävät sarjat, suunnanvaihdokset kohti sitä, mistä emme lopultakaan tiedä.

Kommentit

  1. Omppu, waude sinua! Onko tästä kukaan kirjoittanut kuin sinä...Jo tämä riittäisi
    "Syyspurjehdus on hetki sillä maankamaralla, jossa ihminen on riisuttu alasti ja ilta tulee liian pian. Se on pitkä henkäys, huokaus kohti elämänlankoja, joita kuolema näppäilee. Bargum preparoi ihmisen sielun varmoin ottein, hänen viiltonsa ovat tarkkareunaisia. Hän näyttää ihmisten motiivien järjelle vieraan luonteen, muistin tahallisen ja tahattoman sattumanvaraisuuden. Hänen sanansa putoilevat kuin pisarat, joihin kohtalo on piirtänyt koreografian", mutta sun upea teksi on yksi huikea kokonaisuus.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leena, sanasi saavat mut punastumaan. Tämä kirjoitukseni lähti niistä omista kokemuksistani Pyhän Henrikin katedraalissa aikoinaan ja ne yhdistettynä Syyspurjehdukseen saivat aikaan tällaista kirjoitusta. Ja kiitos vielä siitä, että tulit omassa blogissasi tämän teoksen maininneeksi ja vinkanneeksi.

    VastaaPoista
  3. Upea, kertakaikkisen hieno arvio ihanasta kirjasta. Luin kahteen kertaan ja nautin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Kommenttisi muutti tämän harmaan päivän aurinkoiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j

Rachel Cusk: Toinen paikka (Second place)

  "Miksi kaikki on aina todellisempaa jälkeenpäin eikä tapahtumisen hetkellä?" "Why are things more actual afterward than when they happen?" Aloitin matkani Rachel Cuskin teosten parissa vuonna 2016, jolloin luin hänen romaaninsa (ja kuten myöhemmin kävi ilmi romaanitrilogiansa ensimmäisen osan) Outline (suom. Ääriviivat). Kirjoitin siitä mm. näin: "Outline ymmärtää minua. Se ymmärtää minua paremmin kuin moni ihminen, jonka tunnen. Se vastailee kysymyksiini ilman että minun tarvitsee niitä edes esittää. Se vastailee niihin kysymyksiin, joita harva haluaa edes kuulla, saati sitten pohtia. Se saa minut tuntemaan, että juuri sellaisena kuin olen, en ole yksin." Nyt olen uudenlaisessa tilanteessa, sillä Toinen paikka (Second place) on vaikeampi romaani kuin mikään aiemmin Cuskilta lukemani. Outlinen lisäksi olen lukenut häneltä myös teokset Transit (suom. Siirtymä), Kudos (suom. Kunnia) ja Coventry (ei suomennettu). Nyt en voi sanoa millään varmuudella, e