Siirry pääsisältöön

Johan Bargum: Syyspurjehdus

Elämässäni oli aika, jolloin viimeisinkin pohja oli pudonnut. Oli vain epävarmuus ja pelko, että eksymys on lopullista. Silloin lähdin Pyhän Henrikin katedraaliin, istuin kenties samaan penkkiin kuin Syyspurjehduksen Elin. Katsoin samoja alttaritauluja, tunsin saman pyhyyden kosketuksen. Bargumin romaanin myötä palaan tuohon hetkeen, syvään pyörrytykseen ja katedraalin tuomaan ylimaalliseen rauhaan.

Kiinnostuin Syyspurjehduksesta, kun luin Lena Lumin bloggauksen saman kirjailijan Syyskesästä, jossa Leena mainitsi myös Syyspurjehduksen. Päätin lähteä purjehtimaan ja retkeni Bargumin seurassa oli kyllä huikea.

Syyspurjehdus on hetki sillä maankamaralla, jossa ihminen on riisuttu alasti ja ilta tulee liian pian. Se on pitkä henkäys, huokaus kohti elämänlankoja, joita kuolema näppäilee. Bargum preparoi ihmisen sielun varmoin ottein, hänen viiltonsa ovat tarkkareunaisia.  Hän näyttää ihmisten motiivien järjelle vieraan luonteen, muistin tahallisen ja tahattoman sattumanvaraisuuden. Hänen sanansa putoilevat kuin pisarat, joihin kohtalo on piirtänyt koreografian.

Syyspurjehdus on hyvin visuaalinen ja auditiivinen teos. Se vie minut muistoihin ja niiden kerrostumiin, jatkuu päässäni herkkinä rihmastoina. Luettuani en enää tiedä, mikä oli itse teoksessa ja mikä syntyi minussa. Miten tahansa, kuljen rakkaassa Helsingissäni. Uspenskin katedraalin loiste häikäisee. Kaivopuiston tuuli käy luihin ja kosteus tiivistyy kulkijan ympärille sulkien hänet omaan maailmaansa. Kauppatorin polkat ovat suuria ja pyöreitä, niiden mehussa veren vivahde. Ja lokki, se kirkuna ja se ahneus. Paperilautanen, jolla vielä  hetki sitten oli munkinpala.

Bargumin pienoisromaanissa on kaksi miestä, Olof ja Harald, jotka rakastavat samaa naista, Eliniä. Nainen rakastaa heitä kumpaakin, ensin toista ja sitten toista ja toisen jälkeen vielä vähän sitä ensimmäistä. Kummallakin miehellä on oma totuutensa, oma halunsa saada lukija uskomaan juuri hänen versiotaan tapahtumien kulusta. On myös ase ja aseista draaman laki sanoo, että jos se tapahtumien alussa mainitaan, on se myös lopussa laukaistava. Sen sijaan draaman laki ei sano mitään siitä, kenen se ase pitää laukaista. Se on olennaista, useimmiten. 

Jos ymmärtäisin enemmän purjehduksesta, lukisin Syyspurjehdusta toisella tavalla. Koska en ymmärrä, olen vaan näkymätön gasti, joka matkaa sinne, minne kirjailija venettä kuljettaa. Matkaan nopeassa tahdissa läpi vuosien. Olen Olof, joka ei usko rakastumiseen ensisilmäyksellä ja seuraavan aallon myötä olenkin jo Harald, joka ottaa lääkettä kipuihinsa. Taas mennään ja olen Elin, minulla on lepattavat puuvillahousut ja liian äkkiä päädyn Rajatorpantielle. Olofina teen pankissa tärkeitä päätöksiä ja Haraldina myyn ison palan ominta itseäni, rakkaudella rakennetun liiketoimintani. Liikun nopeasti ja rakkaus kulkee epätahtiin vierelläni. 

Kaiken yllä Erik Satien pianomusiikki, Gymnopédies, alkavat ja keskenjäävät sarjat, suunnanvaihdokset kohti sitä, mistä emme lopultakaan tiedä.

Kommentit

  1. Omppu, waude sinua! Onko tästä kukaan kirjoittanut kuin sinä...Jo tämä riittäisi
    "Syyspurjehdus on hetki sillä maankamaralla, jossa ihminen on riisuttu alasti ja ilta tulee liian pian. Se on pitkä henkäys, huokaus kohti elämänlankoja, joita kuolema näppäilee. Bargum preparoi ihmisen sielun varmoin ottein, hänen viiltonsa ovat tarkkareunaisia. Hän näyttää ihmisten motiivien järjelle vieraan luonteen, muistin tahallisen ja tahattoman sattumanvaraisuuden. Hänen sanansa putoilevat kuin pisarat, joihin kohtalo on piirtänyt koreografian", mutta sun upea teksi on yksi huikea kokonaisuus.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
  2. Kiitos Leena, sanasi saavat mut punastumaan. Tämä kirjoitukseni lähti niistä omista kokemuksistani Pyhän Henrikin katedraalissa aikoinaan ja ne yhdistettynä Syyspurjehdukseen saivat aikaan tällaista kirjoitusta. Ja kiitos vielä siitä, että tulit omassa blogissasi tämän teoksen maininneeksi ja vinkanneeksi.

    VastaaPoista
  3. Upea, kertakaikkisen hieno arvio ihanasta kirjasta. Luin kahteen kertaan ja nautin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Kommenttisi muutti tämän harmaan päivän aurinkoiseksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän