Siirry pääsisältöön

Irène Némirovsky: David Golder

Irène Némirovskyn 'David Golder' (1929) on viiltävä kamaridraama, jossa teoksen päähenkilöiden ilkeys vihloo kuin haarukka vasten metallia. Jokin aika sitten luin Némirovskyn Tanssiaiset ja ihailin kirjailijan kristallinkirkasta kykyä kuvata ihmisten, erityisesti äidin ja tyttären, välisiä suhteita sekä ihmisen turhamaisuutta ja pyrkimyksiä säilyttää sosiaalinen julkisivu hinnalla millä hyvänsä. Siinä missä 'Tanssiaisten' henkilöt olivat moniulotteisia, ovat he 'David Golderissa' (1929) nimihenkilöä lukuunottamatta yksioikoisesti rahan riivaamia - ihmisen kuoria, jotka haluavat kyltymättömästi lisää rikkauksia itselleen.

Teoksen päähenkilö David Golder on vastenmielinen ihminen ja niin ovat myös hänen vaimonsa Gloria ja tyttärensä Joyce. Golder on liike-elämän keinottelija ja uhkapeluri, joka heti teoksen alussa kieltäytyy auttamasta tuttavaansa ja tämän seurauksen samainen tuttava ampuu itsensä hengiltä. Golderille tuttavan itsemurha vaikuttaa olevan lähinnä ikävä häiriö maisemassa, mutta vaikka hän ei suostu tapahtumaa tunnetasolla käsittelemään, menee hänen ruumiinsa kapinaan. Golder sairastuu vakavasti.

Golderin vaimo Gloria on turhamainen hienostorouva, jonka rakkain kiinnostuksen kohde on hänen oma ulkonäkönsä. Aviomiehen sairaus huolestuttaa häntä, koska tämän kuollessa rahahanat kuivuisivat ja hän itse jäisi puille paljaille. Gloria käyttääkin kaikkia mahdollisia keksimiään ilkeyksiä solvatessaan Golderia ja syyttäessään tätä siitä, että omaisuutta ei ole siirretty vaimon nimiin. Glorian läsnäollessa ilma käy raskaaksi hengittää ja seinät kutistuvat. Kun Gloria paiskaa vasten Golderin naamaa väitteen, että Joycen isä on hänen rakastajansa, lopetan lukemisen hetkeksi. Miten toista ihmistä voi halveksia niin paljon? Mitä sairasta mielikyvää toisen loukkaamisesta voikaan saada?

Vaikka Golder onkin naistenvihaaja, Joycen lirkuttelun edessä hän on suojaton ja tytär koituukin hänen lopulliseksi tuhokseen niin aineellisessa kuin henkisessäkin mielessä. Joycen mukana herää eloon 1900-luvun alun Pariisi: tanssiaiset, turkikset, kiihkeä halu ja sähköinen elämänrytmi. Vaikka Joyce on ikänsä puolesta aikuinen on hän henkisesti kuin uhmaikäinen pikkulapsi. "Niin mutta, kuule", Joyce puuskahti, "minä haluan elämässä ihan kaiken tai sitten kuolen mieluummin! Kaiken! Kaiken!" hän toisti silmissä kiihkeä, käskevä katse. [...] Minä haluan rakkautta, nuoruutta, ihan kaiken!"

Kun Golder tuskailee, onko hän tyttärensä isä ollenkaan, ei lukija kaikesta huolimatta voi olla tuntematta häntä kohtaan jonkinlaista myötätuntoa. Omaisuutensa menetettyään Golder asuu viimeiset vuotensa yksinään tyhjissä huoneissa. Hän on yksinäinen vanha mies, jonka ainoa ystävä on toinen juutalainen, Soifer, joka saituudessaan kävelee varpaisillaan, jotta kengät kuluisivat vähemmän ja panee Golderin maksamaan ateriansa. Ennen kuolemaansa Golder joutuu vastatusten sen tosiasian kanssa, että rahalla ja onnellisuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.  

Némirovsky sivaltaa kirjallisella piiskallaan armottomasti hienostoelämän turhuutta ja hänen ihmisluonteen synkempien ja ahneempien puolten kuvauksensa on kylmäävän tarkkaa. Némirovskyn pienoisromaanissa ahneuden kuvaus on niin kouriintuvaa, että lukiessa sen voi suorastaan tuntea ja nähdä: sähkönsinistä, kirskuvaa, naturalistisesti vääristyneitä lähikuvia veltostuneista kasvoista.  

Osallistun tällä teoksella Vive la France -haasteeseen. Olet nyt kerännyt lipun ensimmäisen raidan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän