Siirry pääsisältöön

Irène Némirovsky: David Golder

Irène Némirovskyn 'David Golder' (1929) on viiltävä kamaridraama, jossa teoksen päähenkilöiden ilkeys vihloo kuin haarukka vasten metallia. Jokin aika sitten luin Némirovskyn Tanssiaiset ja ihailin kirjailijan kristallinkirkasta kykyä kuvata ihmisten, erityisesti äidin ja tyttären, välisiä suhteita sekä ihmisen turhamaisuutta ja pyrkimyksiä säilyttää sosiaalinen julkisivu hinnalla millä hyvänsä. Siinä missä 'Tanssiaisten' henkilöt olivat moniulotteisia, ovat he 'David Golderissa' (1929) nimihenkilöä lukuunottamatta yksioikoisesti rahan riivaamia - ihmisen kuoria, jotka haluavat kyltymättömästi lisää rikkauksia itselleen.

Teoksen päähenkilö David Golder on vastenmielinen ihminen ja niin ovat myös hänen vaimonsa Gloria ja tyttärensä Joyce. Golder on liike-elämän keinottelija ja uhkapeluri, joka heti teoksen alussa kieltäytyy auttamasta tuttavaansa ja tämän seurauksen samainen tuttava ampuu itsensä hengiltä. Golderille tuttavan itsemurha vaikuttaa olevan lähinnä ikävä häiriö maisemassa, mutta vaikka hän ei suostu tapahtumaa tunnetasolla käsittelemään, menee hänen ruumiinsa kapinaan. Golder sairastuu vakavasti.

Golderin vaimo Gloria on turhamainen hienostorouva, jonka rakkain kiinnostuksen kohde on hänen oma ulkonäkönsä. Aviomiehen sairaus huolestuttaa häntä, koska tämän kuollessa rahahanat kuivuisivat ja hän itse jäisi puille paljaille. Gloria käyttääkin kaikkia mahdollisia keksimiään ilkeyksiä solvatessaan Golderia ja syyttäessään tätä siitä, että omaisuutta ei ole siirretty vaimon nimiin. Glorian läsnäollessa ilma käy raskaaksi hengittää ja seinät kutistuvat. Kun Gloria paiskaa vasten Golderin naamaa väitteen, että Joycen isä on hänen rakastajansa, lopetan lukemisen hetkeksi. Miten toista ihmistä voi halveksia niin paljon? Mitä sairasta mielikyvää toisen loukkaamisesta voikaan saada?

Vaikka Golder onkin naistenvihaaja, Joycen lirkuttelun edessä hän on suojaton ja tytär koituukin hänen lopulliseksi tuhokseen niin aineellisessa kuin henkisessäkin mielessä. Joycen mukana herää eloon 1900-luvun alun Pariisi: tanssiaiset, turkikset, kiihkeä halu ja sähköinen elämänrytmi. Vaikka Joyce on ikänsä puolesta aikuinen on hän henkisesti kuin uhmaikäinen pikkulapsi. "Niin mutta, kuule", Joyce puuskahti, "minä haluan elämässä ihan kaiken tai sitten kuolen mieluummin! Kaiken! Kaiken!" hän toisti silmissä kiihkeä, käskevä katse. [...] Minä haluan rakkautta, nuoruutta, ihan kaiken!"

Kun Golder tuskailee, onko hän tyttärensä isä ollenkaan, ei lukija kaikesta huolimatta voi olla tuntematta häntä kohtaan jonkinlaista myötätuntoa. Omaisuutensa menetettyään Golder asuu viimeiset vuotensa yksinään tyhjissä huoneissa. Hän on yksinäinen vanha mies, jonka ainoa ystävä on toinen juutalainen, Soifer, joka saituudessaan kävelee varpaisillaan, jotta kengät kuluisivat vähemmän ja panee Golderin maksamaan ateriansa. Ennen kuolemaansa Golder joutuu vastatusten sen tosiasian kanssa, että rahalla ja onnellisuudella ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa.  

Némirovsky sivaltaa kirjallisella piiskallaan armottomasti hienostoelämän turhuutta ja hänen ihmisluonteen synkempien ja ahneempien puolten kuvauksensa on kylmäävän tarkkaa. Némirovskyn pienoisromaanissa ahneuden kuvaus on niin kouriintuvaa, että lukiessa sen voi suorastaan tuntea ja nähdä: sähkönsinistä, kirskuvaa, naturalistisesti vääristyneitä lähikuvia veltostuneista kasvoista.  

Osallistun tällä teoksella Vive la France -haasteeseen. Olet nyt kerännyt lipun ensimmäisen raidan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Riikka Pulkkinen: Lumo

Se on menoa heti ensimmäiseltä sivulta. Se on menoa niin kuin se on myös Riikka Pulkkisen uutuusromaanin Lumo romaanihenkilöille, kun he kohtaavat Philippa Laakson, joka on 17-vuotias ja kuollut. Philippan kuolema on mysteeri. Harvoin 17-vuotias terve ihminen löytyy kotipihalta kuolleena ilman merkkejä väkivallasta tai ilman että selitystä ei vaikuta tarjoavan edes kuolinsyytutkimus. "Miksi tyytyä olemaan ihminen, jos voi olla maailma."  Philippa on myrskynsilmä. Myrskyn, jolla on lähes rajaton tuho- ja hellyysvoima. Myrskyn, johon hän vetää mukaan niin lähipiirinsä kuin muutkin tapaamansa ihmiset. Hän on arvaamaton, tulivuoren kaltainen. Hän ei jätä rauhaan. Ei elossa, ei kuolleena, eikä romaanin keskushenkilönä. Philippa on magneetti, liikenneympyrän keskikohta. Kaupungeista eniten Rooman kaltainen. Hänestä lähtevät kaikkien muiden romaanihenkilöiden tiet. Ja häneen ne palaavat. Philippa pitää Pulkkisen teoksen kerronnan ja sen henkilögallerian kasassa. Hänen ympärilleen k

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Petra Forstén: Kadonneet tytöt

En ollut lukenut Petra Forsténin Kadonneita tyttöjä edes puoleen väliin, kun jo tiesin, mikä tulisi olemaan ensimmäinen tästä teoksesta kirjoittamani lause. Toki siinä vaiheessa oli vielä olemassa riski, että teos muuttaisi kurssia tavalla, joka pakottaisi vaihtamaan kyseisen lauseen.  Niin ei käynyt ja se lause kuuluu: Kadonneet tytöt ei ole mikään tavanomainen esikoisromaani. Forsténin kerronta nimittäin on niin taidokasta, että sen kaltaista tulee yleensä esiin vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa.  Kadonneista tytöistä näkyy, että Forstén on lukenut paljon ja hänen lukemansa on muuttunut kirjalliseksi ja kerronnalliseksi pääomaksi. Kaikille niille, joiden ensisijainen tavoite on olla kirjailija tämä teos on hyvä muistutus siitä, että kirjoittaminen alkaa lukemisesta. * Kadonneiden tyttöjen lähtöasetelma on kutkuttava. Teoksen päähenkilö Agnes on ollut teini-ikäisenä osa viiden tytön muodostamaa Laumaa ja tyttöjen, nyt jo naisten, on määrä tavata 20 vuoden tauon jälkeen. Agnes, j