Siirry pääsisältöön

April is for Africa

Täten julistan, että huhtikuu on blogissani virallinen afrikkalaisen kirjallisuuden kuukausi. Ai virallinen? No jaa, ei nyt niin kovin virallinen, mutta tuntui mukavalta kirjoittaa virallinen ... jotenkin ..... viralliselta ja virkanaismaiselta.

Olen menossa huhtikuun lopussa Pukinmäen kirjaston Afrikka-iltaan puhumaan nigerialaisesta kirjallisuudesta. Hups! Jos tarkkoja ollaan, niin huhtikuu on itse asiassa blogini Nigeria-kuukausi. Ei kuitenkaan kuulostaisi kovin sointuvalta sanoa April is for Nigeria, enkä suuremmin innostu myöskään ilmaisusta Nigerialainen huhtikuu, joten etenen tunnuksella April is for Africa. Tykkään erityisesti for-preposition herättämistä mielikuvista, joita suomen kielelle ei sellaisinaan voi kääntää - ainakaan kuulostamatta kömpelöltä.

Olen varannut lukulautaselle seuraavat omasta kirjastostani löytyvät teokset:





Seuraavaksi haluan tunnustaa, koska tunnustaminen on trendikästä tai oli ainakin 300-luvulla, jolloin Augustinus kirjoitti Tunnustuksensa. Tunnustan siis,  että otin varaslähdön ja luin Lola Shoneyinin romaanin The Secret Lives of Baba Segi's Wives jo maaliskuussa  Tällä hetkellä luen Adichien Kotiinpalaajia. Lukuunottamatta Adichien pientä kirjasta We should all be feminists olen lukenut Adichielta kaiken hänen kirjoittamansa englanniksi ja nyt toisella lukukerralla luen häntä ensimmäistä kertaa suomeksi. Sekin on vähän jännää.

Chinua Acheben Kaikki hajoaa olen niin ikään lukenut vuosia sitten englanniksi, mutta haluan lukea sen nyt vielä uudestaan suomeksi, koska se on teos, johon afrikkalaiset kirjailijat - Adichie mukaanlukien - usein viittaavat. Chika Unigwen romaani On Black Sisters Street edustaa vähän eri tyyppistä afrikkalaista kirjallisuutta, sillä se kertoo afrikkalaisista naisista punaisten lyhtyjen kaduilla. Saattaa tosin olla, että kyseisille seuduille en huhtikuun aikana ehdi, sillä myös muutama ei-nigerialainen teos - muuan Ferrante etunenässä - kuumottaa lukulautasellani ja huhtikuun lopussa myös BAR Finland saa uuden asiakkaan.

Tämä on suunnitelma. Tykkään suunnitelmista mm. seuraavista syistä:

Suunnitelman sijamuoto on potentiaali.
Suunnitelma kätkee sisäänsä mahdollisen maailman.
Tulee hyvä mieli, kun pysyy suunnitelmassa.
Tulee valtavan hyvä mieli, kun poikkeaa suunnitelmasta.


Rantaudun tästä nyt Lagosin meluisille kaduille.

Kommentit

  1. Hauska postaus ja hyvä idea! Minä tykkään lukea Afrikkaan sijoittuvia kirjoja, mutta harvinaisen vähän niitä tulee tällä hetkellä luettua. Adichielta olen itse lukenyt muut paitsi Puolikas keltaista aurinkoa on omassa hyllyssä vielä lukematta. Kaikki hajoaa voisi pompsahtaa minunkin lukulistalleni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas toi Puolikas keltaista aurinkoa oli eka Adichie. Ostin sen aikoinaan kannen perusteella. Silloin kukaan ei vielä puhunut Adichiesta Suomessa ja häntä ei ollut vielä käännetykään. Luin sen tosi nopeasti, kun olin enterorokossa ja en pystynyt syömään, juomaan enkä puhumaan, mutta lukemaan sentään pystyin. :)

      Acheben kirjan luin versiona, jossa oli kamalan pientä tekstiä ja kirjaa ei saanut kunnolla auki. Nyt on paremmat ulkoiset olosuhteet. :) Kiitos Katri kommentista ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  2. Odotan mielenkiinnolla tuon varaslähtökirjan esittelyäsi :) Samoin kuin toiselle kierroksellesi päässyt Kaikki hajoaa -kirjaa, jonka luin viime vuonna (?). Siitä kirjasta muuten jäi hyvin voimakas ja vahva jälkitunne, vieläkin oikein jalat meinaa lyödä lattiaan kun siinä oli niin aistikasta kuvailua. On muuten kirja, jonka voisi lukea uudestaankin, en varmasti ymmärtänyt sitä täysin yhdellä lukemalla.
    Ja puheestasi kuvaat varmaan jonkin youtube-tallennuksen meille, jotka eivät pääse paikalle ? :)
    Mukavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On nyt vähän ruuhkaa bloggausten kanssa. Tätä tilannetta ei aiemmin tänä vuonna juuri ole ollutkaan, että on useampi kirja luettuna, mutta bloggaukset ovat kesken. Odotan varmaan jotain ylimaallisen suurta inspiraatiota. :)

      Kiinnostavaa kuulla, että Achebe oli sinulle hyvä kokemus. Itse en siitä eka kerralla oikein saanut irti tai luin huonoon aikaan tai olin muuten vaan laiska. :)

      Kyllä nyt ainakin kymppiuutisten loppukevennykseen pääsy on tavoitteena. :) :) :)

      Kiitos samoin ja kiitos kommentista!

      Poista
  3. Voi että sinä olet! Ihana! Tunnustaminen on trendikästä, joo :) Ja suunnitelmat ovat kivoja juuri kaiken tuon takia :) Kiitos, sait aikaan monta hymyä :)

    Toivotan antoisaa afrikkalaisen kirjallisuuden kuukautta! Ja oi, voisinpa olla kärpäsenä katossa tuossa illassa josta puhut. Tai minä otuksena vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen suuresti ilahtunut kuullessani, että hymyilit lukiessasi. Olen otettu. Eikös muuten ole hieno sanonta tuo "olla otettu"? Mistäköhän se alunperin juontaa juurensa? Apua, olen selvästi ihan liian väsynyt. Nyt aloin miettiä juontavia juuria. Ajattele nyt joku A2 ilta, jota juontaa juuret.

      Työviikko on näemmä vaatinut veronsa. Kiitos toivotuksista ja hyvää aprillipäivän iltaa ja alkanutta huhtikuuta (tuota kuukausista mokomaa)!

      Poista
  4. Tykkäsin erityisesti tuosta Acheben kirjasta, luin sen joskus viime vai toissa vuonna? Ja mukava idea heittäytyä Afrikan vietäväksi, Puksun kirjastoa on joka päivä ikävä, asuttiin sen vieressä Helsinki-vuosina, ja lapset tykkäsivät kirjaston lautapeleistä (silloin elettiin tosiaan vielä lautapeliaikaa). Milloin tuo tapahtuma on? Onko yksi päivä vai pidempi aika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Acheben kirjasta muistikuva, että se oli aika vaikea. No, katsotaan, mikä on tunnelma toista kertaa lukiessa. Nyt huhtikuussa tosiaan Afrikka vieköön ja soikoon ja siihen päälle Ferrante.

      Puksun tapahtuma on 28.4 ja ihan vaan pieni iltapahtuma, ei mitään isompaa festivaalia. Kiitos Mari ja hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Minäkin haluan tunnustaa: Kaikki ovat kilvan kehuneet Morrisonia ja olin aivan varma, että pitäisin hänen kirjoistaan, mutta en jaksanut alkua pidemmäle. Sama juttu Alice Munron kanssa...Sain muutama vuosi sitten blogiystäävltä lahjaksi Adichien Purppuranpunainen Hibiskus ja olen ehdottomasti päättänyt menetää Adichie-neitsyyteni!

    (Tiedäthän missä minä olen...Loistava ystäväni odottaa minua ja kohta on tlao täynnä nuoriamme ja heidän koiriaan. Yleensä ihan hihkun tässä kohtaa, mutta nyt odotan yötä kirjan kanssa. Pelkään, että saan kirjasta kirjoiutsjumin, sillä jos teos on sieluni vieäv, voin joutua tuohon ahdistavaan tilaan. Siihen auttaa vain aika...Aika hautoo tekstin valmiiksi.)

    Sinä Lagosin meluisilla kaduilla, minä Napolin pölyisillä kujilla.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena tunnustuksestasi. En usko, että et pitäisi Morrisonista. Kenties kokeilit jotain teosta, josta et innostunut, mutta esim. tämä Morrisonin uusin Luoja lasta auttakoon on juuri sellainen teos, josta suorastaan näen silmissäni sinun innostuvan. Älä nyt sitä kuitenkaan lue, koska sitten joutuisit perumaan tunnustuksesi.

      Siis mitä? Etkö olet lukenut Adichieta? Olen tyrmistynyt. :)

      Olen tosiaan vielä Lagosissa, mutta lentoliput Napoliin on jo ostettu. Ei tässä kauaa mene kun lähden lentokentälle päin - hyvissä ajoin, sillä täällä päin on villi liikenne.

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Voi harmi! Tulisin tuohon Afrikka-iltaan - meiltähän ei ole kuin 1t 20 min junalla Helsinkiin - mutta näyttää vähän ruuhkaiselta elämä juuri noihin aikoihin ja käsikin on silloin leikkauksen jäljiltä kipsissä. Hyvä aihe iltaan ja hyvä aihe koko kuukaudeksi!

    Minulla on aika paljon afrikkalaista kirjallisuutta, kiitos ystäväni, afrikkalaisen kirjallisuuden tutkijan Raisa Simolan. Häneltä on hyllyssäni mm. hänen kirjoittamansa European University Studies -sarjaan kuuluva teos World Views in Chinua Achebe's Works.

    Luin muuten Lopotin, josta aiemmin keskustelin blogissasi. Kylläpä häiritsivät ne tiheään toistuvat laulunpätkät otsikoina. Niitä on 53, laskin äsken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut mukavaa, jos olisit päässyt paikalle. Ensisijaisesti tietysti sen vuoksi, että olisi mukava tavata sinut, mutta ehkä se joskus tässä vielä onnistuu. Toivon, että leikkaus ja toipuminen menee hyvin.

      Minä tosiaan en ole mikään afrikkalaisen kirjallisuuden varsinainen tuntija, vaan jonkinlainen harrastaja ja siltä pohjalta sitten puhun.

      Kävinkin jo aamulla lukemassa Lopotti-kirjoituksesi, joka oli erittäin mielenkiintoinen. Vai 53!!! Se on kyllä aikamoinen määrä varsinkin kun siinä on 53 liikaa. :) En vaan ymmärrä tätä Kinnusen otsikkoratkaisua ollenkaan.

      Kiitos Marjatta ja mukavaa viikonloppua!

      Poista
    2. Ei kun 52. Juolahtipa mieleeni, että se on myös viikkojen määrä vuoessa, mutta se on ilmeisesti vain sattumaa.

      Ja samaa sinne!

      Poista
  7. Hieno kattaus, Omppu! Jännä, miten Acheben ja Shoneyinin kirjoissa on aivan samanlaiset kasvofiguurit - tästäkinhän on ollut jossain puhetta, että afrikkalaisten kirjojen kannet ovat usein hyvin "stereotyyppisiä". Kotiinpalaajienkin kansi on todella mälsä. Ja kuitenkin: millaisia kirjoja!

    Ihanaa, että tulet Puksuun. Laitan tähän vielä linkin tapahtumaan, jos blogisi lukijoita kiinnostaa: http://tinyurl.com/jfxbh6p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnitin Maisku huomiota ihan samaan ja itse asiassa laitoinkin nuo kirjat vierekkäin juuri sen takia, että tulee tuo yhtäläisyys esiin. Useinhan on vielä kannessa se iänikuinen akaasiapuu. Oikein stereotyyppien stereotyyppi. Tuo Kotiinpalaajien kansi on suorastaan harhaanjohtava. Ainakaan se ei missään määrin kuvaa Ifemelun tyyppistä naista. Harmillista, kun tämä on vielä Otavan hienoa kirjasarjaa.

      Kiitos kun laitoit linkin. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  8. Ja kyllä me matkailemme. Minä aloittelen Johannesburgissa kirjaa, jota olen laistanut iät ajat. Kirjani kiiltää uutuuttaan. Eipä ole luettu. Jos nyt minä kirjan uutena omistajana lukisinkin. Siihen se kait on tarkoitettu. Toki Nobel-kirja näyttää kirjahyllyssä ryhdikkääle. Kainuun vaaramaisemista siirryn siis aivan toisaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan Ulla sopia treffit jonnekin päin Afrikkaa. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä