Siirry pääsisältöön

Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja

Jos kirjallisuus ei uudistu, sen kirjoittaminen voidaan lopettaa.  

Kun totean kirjaa lukiessani parikymmentä kertaa ääneen: kirosana kuinka hyvä tämä on, niin se tarkoittaa suomeksi: kirosana kuinka hyvä tämä on. Uraanilampun kohdalla näin pääsi käymään.

Uraanilamppu sopii luettavaksi erityisesti meille, joita kokeellinen kirjallisuus kiinnostaa ja joilla on pieni- tai isompimuotoinen sotaa ja sukupolvia käsittelevän realismin trauma. Ei minulla sinänsä mitään em. tyyppisiä kirjoja vastaan ole ja monet niistä ovat varsin kelpoa kirjallisuutta, mutta en jaksa aina sitä samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa samaa... Sanonko vielä kuinka monta kertaa lisää samaa vai sanoinko jo sen riittävän monesti?

*

Imagen haastattelusssa vuodelta 2015* Salmenniemi toteaa, että "sen sijaan, että julkaistaan tasalaatuista ja riskitöntä" pitäisi "sallia rohkeat kokeilut eikä pelätä epäonnistumisia. Vain näin voi syntyä jotain poikkeuksellista." Uraanilampussa Salmenniemi käy sanoista tekoihin ja toteuttaa peräänkuuluttamaansa kirjallista uskallusta. Tässä yhteydessä haluan myös todeta, että arvostan suuresti sitä, että Siltala julkaisee tämän tyyppistä kirjallisuutta, josta jo etukäteen tietää, että se tulee olemaan taloudellisesti epäkannattavaa (toivottavasti kuitenkin olen tässä asiassa väärässä). Yhdessä novelleista kertoja toteaa:

Minä olen yksi niistä kirjailijoista, jotka jostakin syystä ovat tärkeitä kirjallisuudelle itselleen, vaikka kukaan ei lue mitä kirjoitan.

Kertojan toteamus on ironisuudessaan täsmäosuma, sillä Salmennimen kokoelma on tärkeä juuri kirjallisuuden itsensä vuoksi. On paljon kokeellista kirjallisuutta, jonka funktio jää siinä määrin kokeellisuutensa vangiksi, että sitä jaksaa lukea vain vihkiytynein kokeellisuuden ystävä tai jota väittää lukeneensa kokeellisen kirjallisuuden ystävää teeskentelevä. Salmenniemen kokoelma sen sijaan sekä uudistaa kirjallisuutta, että tekee sen tavalla, josta lukija nauttii. Tai siis minä. Sinusta en menisi sanomaan mitään.

En innostunut kaikista kokoelman novelleista, mutta niistä joista innostuin, innostuin sitäkin enemmän. En jaksa nyt suivaantua edes siitä, että tässäkin kokoelmassa on mukana ns. pakollinen penis-novelli. Saattaapi olla, että se on mukana ironisista syistä, mutta varmuudeksi vuoksi päädyin lukemaan sen vessassa. Osa novelleista on yhdenideanvaraisia, kuten ruokahifistelylle naureskeleva 'Fantastinen salaatti' tai oman nimensä kertomuksensa kautta toteuttava 'Kompleksi.'

Tässä kohtaa bloggaustani olen tilanteessa, jossa olen sanonut ääneen jo seitsemän kertaa: "En kestä, kun tämä kokoelma herättää niin paljon ajatuksia." No, sanoin sen kyllä puhekielisemmin, mutta kirjoitin edellä kirjakielisempään muotoon. On pakko nousta välilllä seisomaan. On pakko vähän kävellä. Juu juu juu, tämä on naurettavaa. Tämä tiloissa oleminen. Tämä on ihanaa, ei voi sanoa ihanaa, se on ihan liian tavallinen sana, mutta olisi myös naurettavaa käyttää jotain epätavallista sanaa vain sen epätavallisuuden vuoksi ja siinä toivossa, että se herättäisi jonkun päässä jonkun uuden mielleyhtymän. Tosiasia on, että useimmissa päissä ei herää mitään ja nyt kuulostan ihan Salmenniemen muutamien novellien ylimieliseltä kertojalta. Toki ilman heidän lahjakkuuttaan.

Nyt olisi varmaan pidettävä tauko. En pysty kirjoittamaan Uraanilampusta, pitäisi painaa tallenna ja sulkea tietokone, mennä metsään kävelemään tai juoda pullo viinaa. Tallentaa voin, sulkea en voi, koska sanat ovat lainassa tänään ja huomenna niillä on tapaaminen jonkun toisen kanssa. No niin, puhelin soi. Klisee lävistää korvani. Mitäs tein siitä puhelimeeni soittoäänen.

*

Uraanilamppu sisältää 13 novellia. Aloitusnovelli Uraanilamppu pohjautu Juhani Ahon novelliin 'Siihen aikaan, kun isä lampun osti." Siitä kun luin kyseisen tekstin on noin tuhat vuotta, joten en osaa sanoa, minkälainen näiden kahden novellin välinen suhde on. Uraanilamppu joka tapauksessa edustaa Salmenniemen kokoelman ns. perinteisemmän novellin sarjaa, johon kuuluu myös kokoelman päättävä novelli 'Maailma ja maailmat.' Jaahas, nyt tulikin mieleen, että onko tässä joku juttu, että nämä hieman perinteisemmät novellit ikään kuin kehystävät Salmenniemen kokoelman. Mietin tätä asiaa vähän, mutta en tule tulokseen.

Kokoelman ehdoton suosikkinovellini on 'Kukaan ei ymmärrä minun tuskaani'. Jo nimi on hilpeän ironinen ja sitä ironisemmaksi se muuttuu, kun käy ilmi, että kyse on kirjailijan tuskasta. Novelli kommentoi Salmenniemen kokoelmaa tavalla, jonka määrittämiseksi pitäisi keksiä uusi kirjallisuustieteellinen termi. Koska mitään ei nyt tule mieleen, totean, että tämä novelli on metakommentaari Salmenniemen kokoelmasta sekä yleisellä että yksittäisten novellien tasolla. Myönnän myös hihkuneeni erityishihkua kohdassa, jossa novellikokoelman kansiratkaisu sai selityksensä. En kerro sitä tässä, koska haluan säästää löytämisen ilon sinulle. Toteanpa vain, että voi juma!!!

Monissa kokoelman novelleissa on kertoja, jonka esiintulevin luonteenpiirre on ylimielisyys. Salmenniemi kuitenkin rakentaa novellikertojiensa ylimielisyyden tavalla, joka herättää huomattavaa hilpeyttä, jonka keskimausta löytyy myös Aimon annos traagisuutta. Asiaan kuuluu, että Salmenniemi esittää lukijalle houkuttelevan vaihtoehdon, jossa kertojan paikan ottaisi Salmenniemi itse. Kun luen 'Kaksi ihmistä kaupungissa' -novellin käsinkirjoitettuja sivuja huomaan näkeväni Salmenniemen istuvan Café Engelissä kirjoittamassa juuri näitä sivuja, joista myöhemmin tulee novelli, jota luen. Miksi juuri Café Engelissä? Siitä minulla ei ole aavistustakaan, eikä minua itse asiassa edes kiinnosta, ovatko kyseiset sivut Salmenniemen käsialaa. Paljon kutkuttavampaa on se peli ja leikki, johon kertoja lukijan vetää. Nostaessani katseeni huomaan, että Peter Sandströmin Laudatur iskee kirjahyllystä minulle silmää. Mikäs on iskiessä, kun voitti juuri Runeberg-palkinnon.

Ylimielisten kertojien kruunupääluokkaa edustaa 'Tunnet itsesi kuninkaaksi' -novellin kertoja aka jonkinlainen Zlatan, joka tietää kaiken jalkapallosta ja siitä, miten sitä pitää pelata.

Hetkinen, taisin tehdä hätiköidyn johtopäätöksen. Otetaas takaisin. 'Tunnet itsesi kuninkaaksi' -novellin kertoja jakaa ylimielisten kertojien kruunupääluokan novellin 'Ohjaaja' -kertojan kanssa ainakin siinä suhteessa mitä tulee jälkimmäisen novellin kertojan esittämiin totuuksiin 60/70-luvun kokeellisesta elokuvasta.** Lyhyesti sanottuna ne olivat kertojan mukaan ihan paskaa. Kummallisia viritelmiä, joissa poikkitaiteellisuus ja erikoisuus olivat itseisarvoja. Kertoja itse sen sijaan teki toisenlaisia elokuvia, joita yleisö hänen mukaansa rakasti ja taidekriitikot haukkuivat.

'Ohjaaja' toimii erinomaisena esimerkkinä kontekstin merkityksestä lukemiselle ja tämän vuoksi tieto novellin pohjautumisesta toisen kirjoittajan tekstiin on oleellinen. Novellin kertoja väreilee inhoa kokeellista taidetta kohtaan, joka 60-luvulla oli lisäksi marxismin, feminismin ym. turhanpäiväisten ismien syövyttämää. Oman piikkinsä saavat myös kriitikot ja en nyt tarkoita sitä piikkiä, joka on ravintolassa auki siihen asti, kun se suljetaan. Salmenniemi hämmentää fiktion ja todellisuuden välisiä rajoja tavalla, joka saa minut tuntemaan itseni varuillaan olevaksi kärpäksi, joka sivumennen sanoen on positio, josta tykkään varsin paljon. Tästä seuraa muun muassa, että kun kertoja 'Ohjaajassa' mainitsee saaneensa elokuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1984 on minun pakko heti selvittää, kuka tuon palkinnon kyseisenä vuonna sai. Teen nyt sinulle sen verran kiusaa, että jätän mainitsematta, mitä google asiasta minullle kertoi.

*

Monet kokoelman novelleista ovat hyvällä tavalla hämmentäviä, mutta ihan omalla tavallaan hämmentävä on novelli nimeltä Piilodepressio, jossa novellin kertoja huomaa olevansa masentunut luettuaan K.M. Walleniuksen omelämäkerrallista romaania Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä, jonka perusteella hän toteaa Walleniuksen kärsineen piilomasennuksesta. Hämmentävää tämä on siksi, että K.M. Wallenius (1893-1984) on todellinen historiallinen henkilö, joka tunnetaan paitsi kirjailijana myös sotilaana ja oikeistoaktiivina, jolla oli keskeinen rooli Lapuan liikkeessä.

'Piilodepressio' pohjautuu J.P. Roosin kirjoitukseen "Piilomasennus - suomalaisten miesten kansantauti." Koska minulle sekä Wallenius että hänen mahdollinen piilodepressionsa ovat vieraita asioita, etsin käsiini Roosin artikkelin. Paljastuu, että novelli sisältää melko lailla suoria lainauksista Roosilta, mutta ne eivät liity ollenkaan Walleniukseen, vaan ihan eri henkilöön, jonka  nimeä en tietenkään tässä kerro. Yllätyin havainnostani aika lailla.

*

Kaikkinensa Salmenniemen kokoelma on järisyttävän kiinnostava. Se on kauttaaltaan uudistava, vahva ja rohkea. Vaikka kaikki novellit eivät helmiä olekaan, on helmiä tässä kokoelmassa niin paljon, että niistä hyvinkin yhden kaulanauhan tekee, jos kyseessä ei ole ihan erityisen paksukaulainen ihminen.  Aiemmin viittaamassani Imagen haastattelussa Salmenniemi tuo esiin, että "lukeminen ei ole vain sitä, että tulee syksyn uutuus." Tätä ajatusta jatkaisin toteamalla, että kirjoista kirjoittaminen ei ole vaan sitä, että taas kerran toteaa lukeneensa huippukirjan.

Suosittelen lukemaan Salmenniemen haastattelun, sillä se ja Uraanilamppu yhdessä aiheuttivat minussa ainakin reippaan ryhtiliikkeen ja päätin samoin tein palauttaa kirjastoon muutaman teoksen, jotka olen lainannut epämääräisistä syistä. Edes joskus on hyvä pysähtyä miettimään, miksi tekee, mitä tekee. 




Harry Salmenniemi: Uraanilamppu ja muita novelleja
177 sivua
Kustantaja: Siltala

#novellihaaste: 13 novellia

Uraanilamppu ja muita novelleja sopii Helmet lukuhaasteen kohtaan 22, koska teos sisältää myös kuvia



* http://www.image.fi/image-lehti/runoilija-harry-salmenniemi-kaipaa-ravakampia-kirjallisia-kokeiluja

**novelli Ohjaaja pohjautuu Mika Taanilan artikkeliin "Seitsemännen taiteen sivullisia. Kokeellinen elokuva Suomessa vuosina 1933-1985"

Kommentit

  1. Hahaa Omppu! Voisin ristiä sut Salmenniemen pikkusiskoksi tai vast. :D Väitän että -tiesin- etukäteen että hulluksihan tämä sinut tekee ja niin oikeassa olin! Hulvaton ja hieno bloggaus samanlaisesta kirjasta! Minullakin oli muutama ehdoton suosikki, joita lukiessa hihitellen nautin. Voi että joku osaa! Harmi että moni, siis liian moni tätä vierastaa joko kirjailijan nimen tai hänen kokeellisuutensa takia. Ei kannattaisi! Tästä voi nauttia mielettömästi myös kaltaiseni tavislukija. Tiettyä hiukka löysempää pipoa toki päässään pitävä.

    Tulin bloggauksestasi niin hyvälle tuulelle, sinä Salmenniemen pikusisko :) Oma viruksen runtelema kroppanikin haihtui jonnekin tekstin väleihin. Kiitos tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta nyt näytät olevan hulvattomalla tuulella : D Totta kyllä, että olet jo onnistunut muodostamaan pätevän käsityksen siitä, minkälaisista kirjoista yleensä innostun.

      Tässä kokoelmassa on kyllä monia niin hykerryttäviä juttuja, että ei tätä ihan paikallaan pysyen pystynyt lukemaan, vaan piti aina välillä vähän heilutella kättä ja jalkaa ja ottaa riemun askelia.

      Ihana kuulla, että tulit hyvälle tuulelle. Lähettäkäämme asiasta kiitos Salmenniemelle! Kiitos!

      Poista
  2. Voi vehnä, varaus lähti kirjastoon tossa tän jutun puolessa välissä, vaikka yleensä vaan tuskastun kaikkeen kovin kokeelliseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, tämä ei ole sellaista kokeellista kokeellisuuden vuoksi juttua ollenkaan. Vaikka sinänsä ei edes pitäisi kokeellisesta, niin Salmenniemi kirjoittaa älyttömän hyvin, joten jos ei niistä kokeellisista puolista innostu, niin voi kuitenkin nauttia suuresti ihan vaan hänen teksistään sellaisenaan.

      Toivottavasti tykästyt. Kiitos.

      Poista
  3. Ahaa. Kuulostaa haasteelta. Johon ottaudun...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos multa kysytään, niin kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä yllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä yllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä

      Kiitos!

      Poista
  4. En kestä, aloin lukea tätä kun sain oman tekstini valmiiksi, ja ollaan kyllä tehty niin paljon samoja johtopäätöksiä, mutta oot mennyt ihailtavan syvälle näissä taustojen selvittämisissä, mä en tullut etsineeksi käsiini artikkeleita enkä selvittäneeksi sitä valtionpalkinnon saajaa (vaikka nyt kyllä tulen yhä uteliaammaksi, kun luin postauksesi, pakko nuo on vielä selvittää mutta en malta odottaa oman postauksen julkaisussa enää). Mutta joo, liekehdin tästä myös ja meinasin hajoilla tämän herättämien ajatusten määrään ja siihen, miten *kirosana* hyvä tämä on. Nyt myös ymmärrän, miksi olet palauttanut kirjastoon joitakin teoksia etkä halua lukea kaikkia semikiinnostavia uutuuksia, jos ne eivät tunnu just eikä melkein siltä. :) Hieno postaus, huh mikä teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä, kun kirjoitat en kestä. :D Tämä kokoelma ei tosiaankaan ole vaan sanoja paperilla, vaan lonkeroituu monin tavoin itsestään ulos. Luitko sen J.P. Roosin artikkelin? Se löytyy netistä. Sielläkin tosiaan on aikamonen yllätys. :D

      Tämän jälkeen ns. peruskerronta tuntuu kyllä varsin tylsältä, vaikka noin objektiivisesti ottaen hyvää olisikin. Tosin en nyt koskaan ole ollut mikään lukuromaanin ystävä, vaan ko. sana jo herättää inhon väristyksiä. Palautin tosiaan muutaman kirjan kirjastoon, koska tämän jälkeen niiden lukemisessa ei olisi ollut mitään järkeä.

      Olisin valmis käyttämään pientä painostusta, että ihmiset lukisivat Uraanilampun. Jos joku sanoo, että Uraanilamppu on "ihan kiva lukukokemus" niin sit en taas kestä. :D

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Hyvä juttu. Kohta saat jo Uraanilampun käsiisi. Se on kyllä järkyttävän innostava kirja - ainakin jos kokeellinen kirjallisuus kiinnostaa.

      Poista
  6. Odotan kyllä malttamattomana. Salmenniemen Runojä oli iso juttu. Luen oikeastaan kaikenlaista kirjallisuutta, perinteisempää, kokeilevampaa, vanhaa, uutta, viihteellisempää, taidetta, mitä niitä nyt on... Hyvä vaan, että suomalaisessa proosassakin tapahtuu monipuolistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tämä oli ensimmäinen Salmenniemi ja tämän innostamana sitten lainasin tuon Runoja. Vaikuttaa tosiaan, että luet hyvin monipuolisesti, joka on aina ihailtavaa. Itse esim. en dekkareita lue enää oikeastaan olleenkaan, vaikka jossain vaiheessa luin niitä aina muiden kirjojen välissä. Ja tosiaankin tuo monipuolistuminen on tosi hyvä asia. Mua kiinnostaisi tutustua myös Ihmiskokeita kollektiiviromaaniin, mutta se on aika massiivinen juttu, kun siinä on se ns. master-romaani ja sitten lisäksi jokaisen kirjoittajan (14 kirjoittajaa) oma romaani.

      Poista
    2. Ps. Tajusin Juha vasta, että sullakin on kirjablogi. Laitoin seurantaan.

      Poista
  7. Mulle kyllä dekkaritkin kelpaa. Etenkin jos on juuri lukenut jotain painavammpaa, joka on vaatinut paljon energiaa ja keskittymistä, dekkarit on mulle hyvä vastapaino. Ihmiskokeita -romaaneista olen selaillut sitä masteria ja paria muuta, mutta tarkempi perehtyminen on jäänyt odottamaan kesälomaa tai muuta pidempää taukoa. Epäilen, tuleeko noita kaikkia ikinä luettua kannesta kanteen, mutta projekti kyllä kiinnostaa sen verran, että jotain pitää lukea.

    Blogi on varsin alkutekijöissään ja huh miten pitkään otti saada se edes sinne asti. Ihailen kyllä kaikkia teitä, jotka jaksatte kirjoittaa noin paljon ja säännöllisesti. Lukemaan kyllä ehtii vaikka työmatkalla tai kahvitauolla, mutta järkevän tekstin naputtelu on sitten eri juttu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla osasyy siihen, että en enää juuri lue dekkareita on kyllä sekin, että nykydekkarit on usein varsin raakoja ja erityisesti kaikki lapsille tehtävä paha on sitä osastoa, jota en halua lukea.

      Mulla on Ihmiskokeita lainassa Sinikka Vuolan osuus. Ihastuin mahdottoman paljon Replikaan ja siksi nyt tuon lainasin. Olen sitä vähän selaillut, mutta epäilen, että ihan alusta loppuun tulisi luettua. Kuten sanoit niin tuo projekti on kyllä ihan älyttömän kiinnostava.

      Mitä tulee blogikirjoittamiseen niin yritän siedättää itseäni omien vaatimusteni suhteen. :D

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin, että nykydekkareista tulee tuollainen olo. Monet tuntuvat kilpailevan väkivaltaisuudessa ja shokkiarvossa. Itsekin valikoin mieluummin jotain muuta kuin tosi raakaa. Maku taitaa olla aika nössökkä, Alan Bradleyta ja vanhempia dekkareita. :)

      Replika oli kyllä vaikuttava lukukokemus! Vuolan kieli on upeaa.

      Minun ei ole vielä kunnianhimoa tarvinnut hillitä tässä kirjottelussa. :) Ollaan yhä sillä itsensä patistelun puolella, vaikka hauskaahan se on ollut jäsennellä lukemaansa tekstiksi. Tuntuu, että näin lukemastaan on saanut oikeastaan enemmän irti.

      Sinun blogisi on kyllä ollut suosikkieni joukossa pitkään.

      Poista
    3. Huomasinkin, että olet kirjoittanut Replikasta ja haluan lukea tekstisi. Olen nyt vaan ollut matkalla ja lisäksi melkoisessa flunssassa, joten palaan tuohon Replika-tekstiisi myöhemmin. Varmaan tiesitkin, että Vuolalta on tulossa uusi runokokoelma.

      Tuo on niin totta, että monesti vasta kirjoittaessa huomaa löytävänsä kirjasta uusia puolia, joita lukiessa ei edes huomannut. Kun tulee tavaksi kirjoittaa lukemastaan, niin kirjoittamista alkaa suorastaan kaivata, vaikka toki se ei aina kovin helposti suju.

      Kiva kuulla, että tykkäät blogistani. :D

      Poista
  8. Eksyin tänne Helmi Kekkosen blogista, ja hyvä, että eksyin. Tämä kirja ehdottamasti varaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanne, nyt teit minut hyvin iloiseksi. Tämä Salmenniemen kirja on harvinaisen omalaatuinen (hyvässä mielessä) ja kaikin puolin upea tapaus ja siksi niin toivon, että mahdollisimman monet sen lukisivat, vaikka toki se ei ole ns. kaikkien kirja. Mahtavaa, että laitoit varaukseen. Toivottavasti tykästyt. Niin ja kiva kun löysit blogiini.

      Poista
  9. Tämä oli hyvin kirjoitettu arvio! Opin kirjasta, ettei omaan tekstiin saa koskaan upottaa huonolla käsialalla kirjoitettuja sivuja, ja että vaikka tiedän, että minäpäähenkilö ei ole sama kuin kirjoittaja, täysin mulgeroista minäpäähenkilöistä tulee ikävä fiilis kirjoittajasta. Oli toki scheissea mutta pääosin oli hyvää shittiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä sellainen lamppu, että hohtelee mielessä edelleen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän