Maailma on vakava paikka ja mitä enemmän uutisia seuraa, sitä ahdistavammalta tuntuu. Tämän vuoksi oli erityisen ihanaa heittäytyä Jarkko Jokisen luomaan naivistiseen maailmaan hänen kokoelmassaan Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa. Kokoelman nimestä seuraa kaksi kysymystä. 1) Olisivatko nämä runot erilaisia, jos Jokisen aivoihin olisi piikitetty ruususuolaa? 2) Onko Jarkko Jokinen runouden Alice Kaira? Vastauksista en ole kiinnostunut, mutta näitä kysymyksiä pyörittelin mielessäni Jokisen runoja lukiessani.
Jarkko Jokinen on runoileva ratikkakuski, jonka edellisen kokoelman nimi on 'Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä' (Helsinki Poetry Connection, 2014). Se on nimi, josta saattaisi päätellä jotain ja aavistella, mitä Ruususuola kenties tuo mukanaan.
Ruususuolan runot muistuttavat koululaisen ainekirjoitusta kuorrutettuna hersyvällä swingillä. Ne saattavat aluksi vaikuttaa pelkästään yksinkertaisilta, mutta niiden naivistisuus sulkee sisälleen jotakin hyvin olennaista maailmanmenosta. Ne ovat herkullisen höttöisiä. Kermavaahtoa, joka kätkee sisälleen pikantin suolakiteen. Vaikutelmaa tehostaa viehkosti Ronja Westerlundin runojen hengen tavoittava kuvitus.
Ruususuola muistuttaa Friedrich Schillerin naivistista runoutta koskevista näkemyksistä. Teoksessa Naiivista ja sentimentaalisesta runoudesta Schiller kirjoittaa:
Naiivista ajattelutavasta seuraa välttämättä sekä sanojen että liikkeiden naiivi ilmaisu, ja tämä on sulokkuuden tärkein ainesosa. Nero ilmaisee ylevimmät ja syvimmät ajatuksensa naiivin viehkeästi: ne ovat jumalten sanoja lapsen suussa.
Schillerin mainitsema sulokkuus on Jokisen runoissa raikasta ja viettelevää. Sille on mahdotonta panna vastaan ja niin lukiessa huomaa hymyilevänsä ja tämän vuoksi en suosittele lukemaan Jokisen runoja yleisellä paikalla, mikäli yksikseen hymyily tuntuu epämiellyttävältä ajatukselta.
Minun piti ensin selviytyä vesipistooli- ja tyynysodista ennen kuin todellinen sota alkaisi. Minä kuolin jo tyynysodassa. Minut haudattiin sille hautuumaalle, jossa makaavat onnellisesti kaatuneet.
Muodoltaan Ruususuolan runot ovat lyhyitä proosapätkiä, joissa yleensä viimeisessä lauseessa tapahtuu aiemmin ilmaistun hersyynnyttävä käänne. Näennäisesti hyvin simppelillä tavalla Jokinen luo runoihinsa vastaäänen, joka vahvistaa runonsisäistä lempeää huumoria.
Tällaista suloista höpsötystä ihminen aina välillä tarvitsee. Ehkä pitäisi sanoa, että tosikot pysykööt näistä runoista kaukana, mutta en sano, koska juuri heille nämä runot tulisivat mitä suurimassa määrin tarpeeseen.
Ja nyt kaikki te, jotka edelleen väitätte, että runot ovat hankalia, niin mars mars lukemaan Jarkko Jokista ja "jumalten sanoja lapsen suussa."
Jarkko Jokinen: Ajatukseni olisivat kaivanneet ripauksen ruususuolaa (2017)
79 sivua
Kustantaja: Kolerea
Voi miten ihanalta tämä kuulostaa nyt, kun kurkku viiltää viidettä päivää ja loma on alkanut kipuillen. Pääni kaipaa todellakin ruususuolaa ja Himalajan-suolaa ja hattaraa!
VastaaPoistaToivottavasti on jo hellittänyt. Hanki tämä varalle, jos taas tauti iskee. Jokisen kirjoitustapa on suloisen herkullinen.
PoistaVastaus ensimmäisen kappaleen kysymyksiin, ei, ruususuola on punertavaa mineraaliruokasuolaa (eli NaCl joka sisältää mm. rautaa), ajattelit hajusuolaa joka taas on ammoniumsuolaa (josta erittyvä ammoniakki herättelee tajuttoman).
VastaaPoistaJoo. Sekoitin suolat, kun arvelin, että siihen voisi joku tarkkasilmäinen lukija tarttua :D
PoistaMulla on tämä odottamassa kotona ja vähän olen jo selaillut, sympaattisen oloisia tekstejä ja jännä tapa kirjoittaa lyhyitä proosarunopätkiä. Hyvän mielen runokirjatkin ovat tosiaan tarpeen!
VastaaPoistaSympaattisia nimenomaan ja samaa mieltä, että tällaisiakin runokirjoja tarvitaan. Runous taipuu moneksi.
Poista