Odotin Maaria Päivisen runokokoelmalta Sinun osasi eivät liiku:
hyvällä tapaa huonotapaista retkottavan villiä energiaa - check
hurjistuneita viettejä - check
rakkautta, joka on jalkapohjaan painuva ruosteinen naula - check
Kokoelma on jaettu viiteen osaan, joilla on paljon puhuvat nimet: 1) Neljäsosa minua on lähestynyt sinua, 2) Puolet sen sijaan kahdestaan, 3) Neljännes vartalosta repeytyy, 4) Sinun osasi eivät liiku ja 5) Osasi vetävät jokseenkin puoleena.
Kokoelman lopussa Maaria Päivinen osoittaa kiitokset Sylvia Plathille, Wislawa Szymborskalle, Edith Södergranille ja Marguerite Durasille sekä kertoo, että haluaisi toisinaan syntyä Aila Meriluodoksi, toisinaan Anna Ahmatovaksi. Ehkä olisi ollut hyvä, jos nämä kiitokset olisi esitetty jo teoksen alussa, koska mainittujen nimien kautta avautuu syväsävyinen taivaanranta ja maisema, josta tätä kokoelmaa lähestyä. Tosin on tunnustettava, että kukaan mainituista nimistä ei lukiessa tullut mieleeni. Voi siis hyvin olla, että he ovat enemmän Päivisen esikuvia yleisessä mielessä kuin varsinaisina tekstuaalisina kumppaneina siinä merkityksessä kuin mistä kirjallisuudentutkija Harold Bloom on käyttänyt nimeä "vaikutusahdistus" (anxiety of influence).
*
Vähän tässä nyt olen lykännyt sen sanomista, että en viehättynyt Sinun osistasi niin paljon kuin olin etukäteen toivonut. Yksi syy tähän on varmasti se, että juuri ennen Päivisen runoja luin Roxane Gayn novellikokoelman Difficult Women. Sen jälkeen rakastetun syömisfantasiat raiskausfantasioista puhumattakaan eivät oikein pure, vaikka toki tunnistan Päivisen kuvaaman tilan, jossa tekee mieli ahtaa rakastettua sisäänsä tauotta ja jossa on valmis tulemaan hänen hyväksikäyttämäkseen.
Sinun osasi on paksua nektaria, verta ja kudoshässäkkää. Runojen lihaisa kiima hengästyttää. Nainen on ruumis on iso palje, joka täyttyy ja tyhjenee halusta arvaamattomilla tavoilla. On pakko juosta kovempaa kuin pystyy, sillä nainen on myös taulu, johon heitetään veitsiä - naisen käskystä ilman käskyä. Sinun osiasi lukiessa sukkahousut hajoavat ja teen niistä lasson, jolla vangitsen sen, jolle olen antanut nimen Intensiivinen katse. Nimen, joka vihjaa, että hän on kotoisin alkuperäiskansojen mailta. Ehkä onkin. Totuudesta ja tottumuksesta VAIKENEN.
*
Henkilökohtaisuuden tuntu on Päivisen runoissa vahva ja runoista välittyy kuva itsensä tekstiin kirjoittavasta runoilijatekijästä, jonka suhde runon puhujaan on hyvin läheinen ja osin suorastaan päällekkäinen. Runojen subjektiivinen sävy tuo ne lähemmäksi lukijaa muodostamalla näyttämön, jota tekijä suvereenisti hallitsee. Samanaikaisesti lukijalle käy ilmi, että kaikki tapahtuu hänen silmiensä edessä. Esiripun takana on vain pölyä ja hirveän vanhaa kimalletta.
Kokoelman runoissa omistetaan VAATIMUKSILLA, jotka ovat kohtuudelle vieraita tottakai, koska ne ovat haluavan minän lausumia. Rakkaus on kokoelmassa nykivää ja jos se olisi ihminen sen nivelet olisivat turvoksissa ja sille annettaisiin ennenpitkää diagnoosi nivelsairaudesta.
Henkilökohtaisella tasolla Päivisen runot puhuttelevat minua vahvimmin, kun hän yhdistää niihin saksankielisiä lauseita.
ja se tunne vaivaa vieläkin
es endet nie, es wird nie anders
jotta näkisin toisin päin ja ulkoa
es endet eines Tages
es endet wenn ich
Saksankieliset sanat toimivat luennassani intertekstuaalisena kutsuna, jonka myötä osaksi Päivisen runoja astuu yksi kaikkien aikojen suosikkielokuvistani Wim Wendersin Der Himmel über Berlin. Sen myötä runot kuvittuvat vahvan mustavalkoisiksi ja kahden erillisen yksilön välinen raja alkaa hämärtyä. Sen myötä tulee myös tunne siitä, että mahdollinen ja mahdoton voivat kumpikin olla mahdollisia niin rakkaudessa kuin siinä, mitä vain rakkaudeksi kutsutaan.
Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku (2014)
164 sivua
Kustantaja: ntamo
#naistenviikko
Sinun osasi liikkuvat sitäkin enemmän ja innostavasti! Kutkuttava vaikutus tosiaan tuolla saksankielellä tekstin lomassa. Tykkään myös paljon Wendersistä, hänen luomistaan tunnelmista. Tuosta tekstipätkästä alkoi päässäni kyllä ekana laulaa Zarah Leander että es wird einmal ein Wunder geschehn..:)
VastaaPoistaHauskaa, että mainitset tuon Leanderin laulun. Mulla oli joskus tapana lauleskella tuota säettä vähän väliä. :D
PoistaTämä Päivisen teos joutui tahtomattaan vähän huonoon lukupaikkaan, mutta aion kyllä lukea lisää Päivistä.
Nautin niin tekstistäsi kaikkine ruostuneine rautanauloineen päivineen!
VastaaPoistaKiva kuulla Tuija.
PoistaLuin juuri Päivisen romaanin, mikäs sen nimi nyt olikaan,se missä vaimo sulkee miehensä kellariin kostaakseen rakkauden loppumisen.
VastaaPoistaHyvää kieltä, mutta en saanut kirjasta mitään. Tykkään siitä, että kirjailijalla on jokin asia, mikä työntää hänet kirjoittamaan. Teeman puute tekee kirjasta kevyen ja jättää lukijan kusymään "entä sitten, tässäkö kaikki?".
Tuon kirjan nimi taitaa olla juuri Kellari. Olen sitä ollut parikin kertaa lainaamassa, mutta jättänyt sitten kuitenkin kirjastoon. Alesta hankin Päivisen teoksen On nälkä, on jano.
PoistaJäin nyt Marjatta miettimään, että mitä tuo "kirjasta saaminen" oikeastaan on ja mitä sillä kukakin tarkoittaa ja miten erilaisista asioista tuossa saamisessa voi olla kysymys. Tuo "saamattomuus" pätee osin myös tähän kokoelmaan. Toisaalta tämä vastasi ennakko-odotuksiin, mutta toisaalta jotakin jäi myös puuttumaan. Ehkä hieman siihen suuntaan, että oli lihaa, mutta sen takaa puuttui luita.
Joo, Kellari.
PoistaLihaa on, mutta ei luita, just se.
Mies on suljettu kellariin kostoksi, sitä tilannetta kuvataan loputtomiin, mutta muuta ei tapahdu, tilanne ja tajuaminen ei etene.
On nälkä, on jano -teoksessa on sama lähtökohta, kosto. Kostoksi yhdelle miehelle raivoa täynnä oleva nainen ryhtyy paitsi itse myös sutenöörinä raiskaamaan leegiota miehiä minkä ehtii, jopa pieni poika joutuu hänen alistavan vimmansa uhriksi. Mutta - so what? Kirjoitin tästä joskus vähän jotain mainiten, että lukija uskoisi kyllä vähemmälläkin.
Minulla on sellainen tune, että Päivinen pyrkii johonkin näillä skitsonaisten kuvauksilla, joku varmaan tajuaa sen tavoitteen, minä en.
Tulee nyt Marjatta sun kommentista mieleen Anja Kaurasen Sonja O:n raivokkuus. Tietysti silloin aika oli ihan toinen ja shokeeraaminen helmpompaa kuin nykyisin. En nyt tosin väitä, että Kauranen ensisijaisesti halusi shokeerata, vaan enempi näyttää, että myös nainen voi kirjoittaa seksijuttuja yms.
PoistaSamoin tulee mieleen Virginie Despentes, jolla on aika kovaa settiä välillä, mutta hänellä se ei tunnu itsetarkoitukselliselta. Tosin en nyt tietenkään osaa sanoa sen enempää Päivisen kirjoista, kun olen vaan tämän yhden lukenut. Minäkin luulen, että Päivisellä on joku tietty tarkoitus kirjoittaa kuten hän tekee. Nähtäväksi jää, miten se omalla kohdallani toimii.
Kiinnostavan kuuloinenhan tämäkin teos on. Onko muuten runon puhujan edes mahdollista olla kovin etäinen runoilijasta itsestään? Syntyisikö silloin koskettavaa runoa ollenkaan?
VastaaPoistaOnko runous aina henkilökohtaisempaa kuin romaanikirjallisuus? Jaa-a, enpä tiedä. Joskus runot tuntuvat hyvin henkilökohtaisilta, toisinaan taas yleismaailmallisemmilta. Jos mietin viime aikoina lukemiani runokokoelmia, niin kyllä tässä Päivisen teoksessa runoilijan läsnäolo on vahvasti läsnä - ja enemmän kuin monessa muusssa lukemassani. Mielenkiintoinen kysymys tuo esittämäsi.
Poista