Och den som inte helan tar
han heller inte halvan får
han heller inte halvan får
sjung hopp faderallanlej
Koin olevani väärässä seurassa ja piinallisen taskulämpimän ystävä. Sanoisin kansanystävä, mutta nykyisin niin ei voi tehdä, koska siitä syntyy poliittisesti väärä mielikuva.
Laadukas runous, luulisin ja olisin tunnistavinani, on juuri tällaista kuin Inkalan Nähty elämä ja tästä päädyn mielenkiintoiseen tilanteeseen. Proosan kohdalla olen pitkälti elitistisen ja kokeellisen kirjallisuuden ystävä. Juoni- ja tarinavetoiset teokset eivät usein riitä täyttämään sitä, mitä kirjallisuudelta haen. Runojen kohdalla on kuitenkin toisin, sillä runoista minä etsin kohtaa, jossa voin nähdä itseni. Runoista minä haen tunteita ja paikkaa peilin edestä. Inkalan runoihin kaiversin itseäni hitaasti. Tunsin olevani auttamattoman deedeeärräläinen ja Länsi-Berliini taas oli niin kaukana, että epäilin tunnelini sinne asti koskaan yltävän.
Kaiken kaikkiaan tilanne oli vähän samanlainen kuin Matti Nykäsellä hyppyrimäen huipulla. "Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut. Sä oot siellä ylhäällä ihan up yours." Tuntui siltä, että Inkalan runojen seurassa oma "up yoursini" ei riitä. Pitäisi olla enemmän tietämystä siitä ja tästä ja tuosta ja kreikkalaisista jumaluustaruista. Nähty elämä vaikutti olevan liian iso nakki, joka sinänsä on tarkasti ilmaistu, sillä niinhän se elämä yleensäkin tuppaa olemaan.
Luettuani Nähty elämää lisää lisää lisää aloin yltämään enemmän ja panematta sitä erityisesti merkille olin tullut riisuneeksi ulkopuolisuuden suojapukuni. Se, mikä aluksi vaikutti läpipääsemättömältä ja suorastaan obskurantilta alkoi lähestyä ja tulla liki. Luoda maailmaa, jota halusin tutkia yhä lisää. Jossa halusin tanssia viimeisen valssin ja jonka piirtämään sänkyyn käydä nukkumaan ja unta odotellessa muovata nähtyelämävahaisia figuureja.
Inkalan runoissa esteettinen prinsiippi on hallitseva. Runoja lukiessa tuntuu kuin ne olisivat valuneet itsekseen runoilijan kynästä alkuolemukseltaan jo täysin valmiina. Nämä runot ovat varmoja viivoja, jotka piirtävät elämän osia, kuten villiviinin, turvatalon, riskisynnyttäjän ja kahdeksannen vuosihääpäivän.
Elina Warstan uskomattoman kaunis kansi tekee Nähty elämästä oman tulkintansa kuvaamalla meduusaa, tuota petojen sukuun kuuluvaa eliötä, joka saalistaa pyyntilonkeroillaan samaan tapaan kuin elämäkin tekee. Kokoelman nimen voi tulkita viittaavan elämään, joka on tullut pisteeseen, jossa voi sanoa, että kaikki on jo nähty ja on aika lähteä. Yhtä lailla kyse voi olla pihaleikistä, jossa nurkan taakse piiloutunut on pantu merkille ja hänelle huudetaan, että hänet on nähty merkityksessä kiinni jäit.
Nähty elämässä elämä on painoton ja kelluva. Niin itsepäinen, arvaaamaton, vasen- ja oikeakoukkuinen sekä jumalattoman raskas, että se rikkoo vaa'at ja pistää sen kielet hengiltä. Nämä runot on kirjoitettu luolan seinään ja siitä seinästä metrin päässä nukkuu Platon, joka kuorsaa ilmoille ihmesinfoniaa. Kyllä vaan sanoisin, että näiden runojen tyylilaji on kaikkinensa klassismusiikillinen ja purkautumattoman matemaattinen.
Nähty elämän ensimmäinen osa sisältää 46 numeroitua runoa (+ pari muuta) ja usein numerot tulevat mainituiksi myös runojen sisällä. Miksi juuri 46? Jossain vaiheessa luentaani ajattelin, että numerot viittaavat runoilijan itsensä ikävuosiin ja tiettyihin yksittäisiin hänen omasta elämästään runollistettuihin kokemuksiin ja havaintoihin tiettyihin ikävuosiin liittyen, mutta koska Jouni Inkala on syntynyt vuonna 1966 ei löydy perustetta sille, että numerointi päättyy lukuun 46.
*
Inkalan runoilla on kohottava vaikutus. Tuntuu siltä kuin olisi Rooman Pietarin kirkossa rukoilijoiden pyyntöketjun sormenpäiden alla. Tuntuu kuin maailma olisi pesty ja harvinaisharjaksisella harjalla lakaistu pois näkyvistä tekokuitu ja muovi, jotka tekevät kaikesta sekavaa. Näiden runojen mukana olen matkustanut vieraille seuduille ja löytänyt sieltä etsimättä kodin ja uuden kotini takapihalta kasvimaan, johon on kylvetty tuntemattomia siemeniä, joiden itämisvuosien määrä on minulle salaisuus ja salaisuudeksi jää.
"Se että teille jokaiselle
annetaan elämänne alussa tietty määrä toteutuvia haaveita
mutta kukaan ei tiedä etukäteen kuinka monta
eikä sitä kuinka monta niistä on jäljellä
eräänä elämän hetkenä ..."
Näistä runoista olisi voinut kirjoittaa ihan toisinkin, sillä kirjoittaminen on sekin siinä mielessä elämän kaltaista, että valinnanvaraa on aina enemmän kuin valittuja. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan näin,
koska elämä
koska nähty ja näkymätön elämä
aina jää
Jouni Inkala: Nähty elämä (2017)
83 sivua
Kustantaja: Siltala
Kannen suunnittelu: Elina Warsta
Koin olevani väärässä seurassa ja piinallisen taskulämpimän ystävä. Sanoisin kansanystävä, mutta nykyisin niin ei voi tehdä, koska siitä syntyy poliittisesti väärä mielikuva.
Laadukas runous, luulisin ja olisin tunnistavinani, on juuri tällaista kuin Inkalan Nähty elämä ja tästä päädyn mielenkiintoiseen tilanteeseen. Proosan kohdalla olen pitkälti elitistisen ja kokeellisen kirjallisuuden ystävä. Juoni- ja tarinavetoiset teokset eivät usein riitä täyttämään sitä, mitä kirjallisuudelta haen. Runojen kohdalla on kuitenkin toisin, sillä runoista minä etsin kohtaa, jossa voin nähdä itseni. Runoista minä haen tunteita ja paikkaa peilin edestä. Inkalan runoihin kaiversin itseäni hitaasti. Tunsin olevani auttamattoman deedeeärräläinen ja Länsi-Berliini taas oli niin kaukana, että epäilin tunnelini sinne asti koskaan yltävän.
Kaiken kaikkiaan tilanne oli vähän samanlainen kuin Matti Nykäsellä hyppyrimäen huipulla. "Kun sä lähdet hyppyyn, sä olet ihan yksin. Sä joudut siinä hyppyrinnokalla tekemään yksinäsi ihan omat ratkaisut. Sä oot siellä ylhäällä ihan up yours." Tuntui siltä, että Inkalan runojen seurassa oma "up yoursini" ei riitä. Pitäisi olla enemmän tietämystä siitä ja tästä ja tuosta ja kreikkalaisista jumaluustaruista. Nähty elämä vaikutti olevan liian iso nakki, joka sinänsä on tarkasti ilmaistu, sillä niinhän se elämä yleensäkin tuppaa olemaan.
Luettuani Nähty elämää lisää lisää lisää aloin yltämään enemmän ja panematta sitä erityisesti merkille olin tullut riisuneeksi ulkopuolisuuden suojapukuni. Se, mikä aluksi vaikutti läpipääsemättömältä ja suorastaan obskurantilta alkoi lähestyä ja tulla liki. Luoda maailmaa, jota halusin tutkia yhä lisää. Jossa halusin tanssia viimeisen valssin ja jonka piirtämään sänkyyn käydä nukkumaan ja unta odotellessa muovata nähtyelämävahaisia figuureja.
Inkalan runoissa esteettinen prinsiippi on hallitseva. Runoja lukiessa tuntuu kuin ne olisivat valuneet itsekseen runoilijan kynästä alkuolemukseltaan jo täysin valmiina. Nämä runot ovat varmoja viivoja, jotka piirtävät elämän osia, kuten villiviinin, turvatalon, riskisynnyttäjän ja kahdeksannen vuosihääpäivän.
Elina Warstan uskomattoman kaunis kansi tekee Nähty elämästä oman tulkintansa kuvaamalla meduusaa, tuota petojen sukuun kuuluvaa eliötä, joka saalistaa pyyntilonkeroillaan samaan tapaan kuin elämäkin tekee. Kokoelman nimen voi tulkita viittaavan elämään, joka on tullut pisteeseen, jossa voi sanoa, että kaikki on jo nähty ja on aika lähteä. Yhtä lailla kyse voi olla pihaleikistä, jossa nurkan taakse piiloutunut on pantu merkille ja hänelle huudetaan, että hänet on nähty merkityksessä kiinni jäit.
Nähty elämässä elämä on painoton ja kelluva. Niin itsepäinen, arvaaamaton, vasen- ja oikeakoukkuinen sekä jumalattoman raskas, että se rikkoo vaa'at ja pistää sen kielet hengiltä. Nämä runot on kirjoitettu luolan seinään ja siitä seinästä metrin päässä nukkuu Platon, joka kuorsaa ilmoille ihmesinfoniaa. Kyllä vaan sanoisin, että näiden runojen tyylilaji on kaikkinensa klassismusiikillinen ja purkautumattoman matemaattinen.
Nähty elämän ensimmäinen osa sisältää 46 numeroitua runoa (+ pari muuta) ja usein numerot tulevat mainituiksi myös runojen sisällä. Miksi juuri 46? Jossain vaiheessa luentaani ajattelin, että numerot viittaavat runoilijan itsensä ikävuosiin ja tiettyihin yksittäisiin hänen omasta elämästään runollistettuihin kokemuksiin ja havaintoihin tiettyihin ikävuosiin liittyen, mutta koska Jouni Inkala on syntynyt vuonna 1966 ei löydy perustetta sille, että numerointi päättyy lukuun 46.
*
Inkalan runoilla on kohottava vaikutus. Tuntuu siltä kuin olisi Rooman Pietarin kirkossa rukoilijoiden pyyntöketjun sormenpäiden alla. Tuntuu kuin maailma olisi pesty ja harvinaisharjaksisella harjalla lakaistu pois näkyvistä tekokuitu ja muovi, jotka tekevät kaikesta sekavaa. Näiden runojen mukana olen matkustanut vieraille seuduille ja löytänyt sieltä etsimättä kodin ja uuden kotini takapihalta kasvimaan, johon on kylvetty tuntemattomia siemeniä, joiden itämisvuosien määrä on minulle salaisuus ja salaisuudeksi jää.
"Se että teille jokaiselle
annetaan elämänne alussa tietty määrä toteutuvia haaveita
mutta kukaan ei tiedä etukäteen kuinka monta
eikä sitä kuinka monta niistä on jäljellä
eräänä elämän hetkenä ..."
Näistä runoista olisi voinut kirjoittaa ihan toisinkin, sillä kirjoittaminen on sekin siinä mielessä elämän kaltaista, että valinnanvaraa on aina enemmän kuin valittuja. Päädyin kuitenkin kirjoittamaan näin,
koska elämä
koska nähty ja näkymätön elämä
aina jää
Jouni Inkala: Nähty elämä (2017)
83 sivua
Kustantaja: Siltala
Kannen suunnittelu: Elina Warsta
Inkala on haasteellinen, pitäisi lukea uudestaan kun nyt on tullut luettua enemmänkin runoja :) Olin siteerannut mm. tämän omassa bloggauksessani:
VastaaPoistaKenellä kämmenessään
Vähistä asioista onnellisen -viiva?
Se viiva on niin kevyt ja hetkellinen
että muistuttaa sinisorsien
veteen porskuttamia algebrakuvioita.
Inkalalla tuotantoa riittää, joten on monia mahdollisia tutustumismahdollisuuksia. Lämpenin tälle hitaasti, koska tuntui vaikealta päältä tähän kokoelmaan sisälle. Sen sijaan on varsin selvää, että Inkala on älyttömän lahjakas runoilija.
PoistaMikä oiva postaus, jossa puit sanoiksi sen, mihin itse en pystynyt, - kiitos:) Kokoelma, jota ei lueta yhdellä istumalla. Yhden runon luettuaan huomaa palaavansa siihen takaisin. Inkalan teksti avaa monia ovia. Polveileva ajatuksenkulku, tekstin rakenne ja poljento miellyttivät, puhuttelivat sekä silmää että sielua.
VastaaPoistaElina Warsta on onnistunut erinomaisesti - jälleen kerran- kokoelman ulkoasun luomisessa; niin yllättävä valinta kuin meduusa kanteen onkin, se toimii upeasti!
Mulla on niin, että luen yleenäskin runoja varsin hitaasti ja ensimmäinen kerta on lähinnä maistelua. Tässä kokoelmassa on valtavia juttuja takana ja paljon jäi löytämättä, mutta jo näinkin tämä miellytti paljon. Inkalan ote on jotenkin suorastaan mestarillinen.
PoistaTälle kannelle pitäisi antaa joku erityispalkinto. Aivan upea.
Tämä ei ollut ihan se runokokoelma, josta näin runokammoisen olisi kannattanut aloittaa, jäi jopa hieman kesken kun piti palauttaa jo kirjastoon. Visuaalisen ilmeensä vuoksi sen lainasin, mutta yritän olla lannistumatta ja kokeilla ehkä helpomman kanssa uudestaan, ja ehkä joskus palata vielä tähänkin. Oli tässä jotain taianomaista, vaikka tunnuimmekin täysin eri planeetoilla olevan!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että jos on runokammoa niin tämä teos ei ole paras sen voittamiseen, vaikka hieno onkin.
PoistaOletko lukenut Susinukke Kosolaa, Sirpa Kyyröstä tai Ulrika Nielseniä? Heitä olen lukenut nyt tässä runohasteen aikana ja kovasti ihastunut. Heidän runoutensa on helpommin lähestyttävää, mutta se helppous ei ole yhtään laadusta pois.
PS. noista planeetoista - mahtuuhan niitä avaruuteen kiertämään :D